Ihana kamala elämä

si-moda-life-2016-1
Eilinen aamupäivä oli ihan tavallinen. Tai oikeastaan se poikkesi ihanasti perusarjesta, mutta kaikki oli kuitenkin tavallisesti, hyvin. Vietettiin minin kanssa Helsinki-päivää. Tehtiin rennolla asenteella “töitä” ja samalla vietettiin laatuaikaa yhdessä. Eli suomeksi päivään mahtui pari showroomilla käyntiä, pikaiset kuvaukset ja lihapullalounas. Ensimmäistä kertaa minin syntymän jälkeen tuli olo, että tässä sitä vietetään nyt sitä äidin ja isoksi kasvaneen tyttären laatuaikaa. Kaikki taaperoiän uhmat olivat jääneet kotiin ja kuljimme molemmat hymyssä suin. Edes hätävaraksi ottamaani “lohdutus-keksiä” ei tarvinnut repusta kaivaa. Fiilis oli mahtava.

Sitten kuulin uutisen, joka teki minut entistä iloisemmaksi. Miten vilpittömän onnellinen olinkaan toisen puolesta. Jos se olisi ollut päivän viimeinen uutinen olisin varmasti ylistänyt tätä perjantaita viikon tai jopa kuukauden parhaaksi. Mutta kuten ehkä arvaattekin näin ei käynyt.

si-moda-life-2016-3
si-moda-life-2016-2
si-moda-life-2016-4
Yksi lause tuli ja tuhosi iloisen fiiliksen. Aurinkoiset ajatukset vaihtuivat suruun ja hämmennykseen. Mielen valtasi vain yksi kysymys. Miksi? Miksi helvetissä elämän pitää olla samanaikaisesti niin ihana ja kamala? Että yhdessä hetkessä kaikki on paremmin kuin hyvin ja tulevaisuus näyttää valoisemmalta kuin kirkas auringonpaiste. Seuraavassa sitten taas pudotaan 150m pystysuoraa pudostusta kalliolta.

Vaikka oma pudotukseni oli tällä kertaa pieni verrattuna moniin muihin, tuli silti olo, että on pakko pysähtyä hetkeksi. Vetää syvään henkeä, miettiä mikä oikeasti on tärkeää ja jättää ne mitättömät typerät riidanaiheet sekä jupinat tuonnemaksi. Olla läsnä hetkessä ja kertoa läheisilleni kuinka heitä rakastankaan. Ehkä se, että muistaisimme näin tehdä, on ainoa järkevä selitys sille, miksi maailma välillä on niin epäreilu.

Olkaa tekin tänään läsnä rakkaimmillenne, edes pienen hetken ajan ♥