2x Jouluista juomaa

si-moda-eggnog-joulu-1
*Yhteistyössä Suomen Siipikarjaliitto

Useampana vuonna olen jakanut täällä jouluisia reseptejä näihin aikoihin, eikä tämä vuosi ole poikkeus. Leivonnaisten ja ruokien sijaan päätin tällä kertaa keskittyä jouluisiin juotaviin. Eggnog, suomalaisittain munatoti on perinteinen joulujuoma, mutta minulle kaikki raakaa kananmunaa sisältävät juomat ovat olleet aina pieni ihmetyksen paniikin aihe. Päätin kuitenkin lähteä testaamaan josko pääsisin yli kammostani ja saisin kehiteltyä maistuvat jouluiset juomat.

si-moda-eggnog-joulu-00
si-moda-eggnog-joulu-2
Lokakuussa tein Suomen Siipikarjaliiton kanssa ensimmäisen yhteistyön Halloween-teemalla ja silloin kerroin teille laajemmin luomumunista ja niiden tuotannosta. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa sekin postaus, jos sattui jäämään välistä. Munatotireseptejä valmistaessa totesin, että luomumunat vaahtoutuvat erityisen kauniisti juomissa ja ihan rehellisesti sanoen raa’an kanamunan kammoiselle oli huomattavasti pienempi kynnys juoda luomumunista tehtyä juomaa :D Tässä siis pari hyvää perustelua valita luomumunat sen lisäksi, että ne ovat lähellä tuotettuja.

Reseptikokeiluista pääsi lopulta jatkoon kaksi niin tasaväkistä voittajaa, että en osannut päättää kumman täällä jaan. Saatte siis yhden reseptin sijaan kaksi! Toinen enemmän kookoksen ystävälle ja toinen vaniljan. Kanamuna ei näissä maistu laisinkaan, jos sitä jäitte miettimään. Raa’an kanamunan kammo tuli selätettyä aika hyvin, koska olisin aivan hyvin voinut juoda useammankin munatotin :D Myös mieheni hullaantui erityisesti jälkimmäiseen vanilja eggnogiin, joten suositteleen testaamaan. Ilman alkoholia munatotit sopivat vaikka koko perheen joulupäivä-brunssille ja terästettynä aikuisten jälkkäriksi.

si-moda-eggnog-joulu-4
si-moda-eggnog-joulu-5
 Kookos Eggnog (4 hengelle)

4 kpl munia
1 tölkki kookosmaitoa (käytä vain valkoinen osa)
3dl kookosjuomaa (tai mantelijuomaa, jos haluat vähemmän kookoksen makua)
3 rkl vaahterasiirappia (tai agavea)
1tl kanelia
05-1tl muskottipähkinää
pari tippaa vaniljaa
si-moda-eggnog-joulu-0
 Vanilla Eggnog (4 hengelle)
4kpl munia
3dl vaniljasoijamaitoa
1dl vispi/kuohukermaa
5 taatelia
0,5-1tl piparkakkumaustetta
0,5-1tl muskottipähkinää
 
Riko munat blenderiin ja pyräytä n. 30 sekunnin ajan. Lisää muut ainekset ja blendaa sileäksi. Tarjoile heti esimerkiksi kermavaahdolla kuorrutettuna. Jälkiruoaksi sopivaan aikuisten versioon voi lisätä esimerkiksi bourbonia.

Pop of beige

si-moda-asu-dec20-2016-7
si-moda-asu-dec20-2016-9
si-moda-asu-dec20-2016-2
si-moda-asu-dec20-2016-8
si-moda-asu-dec20-2016-1
si-moda-asu-dec20-2016-10
coat H&M trend / knit CUBUS* (similar here) / pants GINA TRICOT-SS17* (similar here and here)

shoes NILSON (similar here on sale!) / sunnies RAY BAN / scarf  DAY (Sara’s)

Näyttää siltä, että jouluviikosta on tulossa kovin harmaa kelien puoleista. Onneksi mieli on kuitenkin kaikkea muuta kuin ankea. TO DO-lista hupenee koko ajan ja sen myötä joulufiilis nousee. Jes! Huomenna teen vielä viimeisen työreissun Helsinkiin ja ajattelin hoitaa samalla myös puuttuvat lahjat. Illalla pääsenkin jo sitten lomafiiliksiin ensimmäisten ja ainoiden pikkujoulujen muodossa. Yritän kyllä mahdollisuuksien mukaan tulla vielä yöllä kotiin, koska haluaisin herätä omasta sängystä joulua laittamaan. Loppuviikolle on luvassa teemaan sopivia postauksia, jotka ajattelin ajastaa etukäteen, jotta voin pitää pyhät täysin konevapaina.

Kuvissa toinen asu Tukholmasta, joka niin ikään oli kakkospäivänä erittäin harmaa. Saralta lainattu kaulaliina kuitenkin piristi muuten melko monotonista asua. Täytyy ehdottomasti hankkia beige huivi itsellekin. Ihana pehmeä väripilkku, joka toisaalta on hyvin neutraali ja sopii moneen.

photos: Sara Vanninen, edited by me

(*gifted)

(postaus sisältää mainoslinkkejä)