Keittiöhaaveita

Ajattelin tehdä erillisen tilannepäivityksen rakennusprojektista vielä tällä viikolla, mutta kerrottakoon tässä kohtaa sen verran, että tällä hetkellä työn alla ovat rakennusluvat ja piirustusten viimeistely. Eilen kävimme rakennusvalvonnassa ja saimme sieltä vielä muutamia muutosehdotuksia, joita kokeillaan tällä viikolla. Muutoin alkaa kuvien osalta olla valmista. Minä olen alkanut jo pohtimaan enemmän sisäpintoja ja erityisesti keittiötä sekä kylpyhuonetta, joiden suunnittelu on aloitettava jo hyvissä ajoin, koska näiden tilojen ratkaisut vaikuttavat myös LVI-suunnitelmaan.

Keittiömme tulee olemaan kaapistojen ja tasojen puolesta L-mallinen ja keskelle on näillä näkymin tulossa saarreke. Värimaailmasta haluamme maanläheisen, mutta kuitenkin ryhdikkään. Yhdistelmän pehmeää ja kovaa. Tyylivaikutteita olemme hakeneet skandinaavisesta sekä ranskalaisesta arkkitehtuurista, kuten koko talossa muutenkin. Kokonaisuuden toivomme olevan yksinkertainen ja pelkistetty, mutta kuitenkin persoonallinen. Pidin tästä entisen kotimme keittiöstä, mutta tällä kertaa haluan kyllä jotain muuta, kuin kiiltovalkoisia kaapinovia. Uudessa talossa aion myös päätyä välitilan kohdalla johonkin muuhun ratkaisuun kuin sisustuslaastiin, jota kokeilimme viimeksi.

Mitä muuta toivomme uudelta keittiöltämme:

Valoisuutta, tilan tunnetta

Tarpeeksi työskentelytilaa pöydillä

Saarreketta ja mahdollisesti jonkin toiminnon siirtämistä siihen (liesi/vesipiste)

Kaasuliettä, aivan ehdottomasti!

Järkeviä, toimivia säilytysratkaisuja

Paljon kaappitilaa

Uunin ja mahdollisesti myös tiskikoneen sijoittamista työskentelykorkeudelle

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

4 Comments
  • Chatte
    February 7, 2017

    Voitko avata tuota hieman, että miksi kaasuliesi? Eikä vaikkapa induktio?

    • Kaisa
      February 7, 2017

      Varmaan tulen puhumaan tästä sitten keittiön rakennuksen aikana lisää, mutta siis itse olen näiden vuosien aikana kokenut sen parhaimmaksi. Meillä on ollut niin kaasu, induktio kuin perinteinenkin hella kotona ja ensin mainittu vei sydämeni täysin. Rakastan ruoanlaittoa ja sen kanssa koin sen kaikista miellyttävimmäksi. Ruoka tuntui myös maistuvan paremmalta siinä valmistettuna. Teemu haluaisi ehkä yhdistelmä lieden induktio+kaasu ja varmasti katsotaan myös sellaista vaihtoehtoa. Mulle sekin käy, jos vaan sen kaasuhellan saan :)

  • Maya
    February 17, 2017

    Kaasuliesi olisi ideaali ulkoseinustalla, varsinkin jos se tiedeteään jo rakennusvaiheessa – näin kaasupullolle voi rakentaa tilan / kopin / kaapin ulos ja vetää kaasun suoraan lieteen. Pulloa ei tarvitse tuoda lainkaan sisälle eikä se vie sitä yhtä keittiökaappia. ?

    • Kaisa
      February 17, 2017

      Hei kiitos ihan mielettömästi tästä vinkistä! Täytyykin kysyä tästä asiasta heti maanantaina :)

Previous
Ei omena kauas puusta pudonnut