Olenko tarpeeksi

taitava? riittävä? kykenevä? hyvä? kaunis? tehokas?

Jos minun pitäisi valita yksi piirre itsessäni, jota inhoan, olisi se ehdottomasti taipumus tuntea itseni riittämättömäksi. Sen lisäksi, että se on itsessään todella ärsyttävä piirre, se laukaisee usein myös negatiivisten tunteiden sarjan, jotka ruokkivat toinen toisiaan. Tunnen olevani apea ja onneton, koska en koe olevani tarpeeksi. Oli se sitten tarpeeksi tehokas työssä tai tarpeeksi hyvä äitinä. Se tunne on inhoittava, kurkkua kuristava. Loppujen lopuksi se vie fiiliksen kaikesta ja lannistaa hyvin kokonaisvaltaisesti.

Tällainen riittämättömyyden tunne johtuu usein siitä, että ihminen on liian ankara itselleen. Mitään järkeviä perusteluita onnettomalle ololle ei ole, vaan ihminen ei vain näe itseään kuten muut hänet näkevät. En tiedä mistä oma taipumukseni tällaiseen ajatteluun juontaa, mutta koen kuitenkin petranneeni tämän suhteen vuosien aikana. Vaikka yhä edelleen vaadin itseltäni paljon, olen kuitenkin oppinut olemaan vaatimatta liikoja. Välillä taito unohtuu ja oikein havahdun siihen, että soimaan itseäni jostain typerästä asiasta, jolle en voi yhtään mitään tai johon en voi siinä hetkessä vaikuttaa.

Pitäisi muistaa, että aina ei tarvitse painaa sata lasissa. Jos riittämättömyyden tunne johtuu esimerkiksi töistä, olisi hyvä pysähtyä laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Useimmiten työt voiva kyllät odottaa, edes sen pienen hetken. Tämä on minulle varmasti myös yksi kompastuskivi, koska olen aika malttamaton luonteeltani. Malttamattomuus ruokkii omalta osaltaan riittämättömyyden tunnetta, koska vaatimukseni eivät aina ole realistisia käytettävään aikaan nähden. Tätä voi onneksi helposti harjoittaa asettamalla pienempiä välitavoitteita ja nimenomaan sellaisia, jotka on mahdollista saavuttaa, vaikka ne pientä ponnistelua vaatisivatkin.

Se, että joskus tuntee itsensä riittämättömäksi on varmasti aivan normaalia ja kuuluu ihmisluonteeseen. Ei siis ole tarvetta päästä kokonaan eroon tästä tunteesta, vaan tärkeämpää olisi oppia antamaan itselleen anteeksi. Ainakin minä olen omille “epäonnistumisilleni” hyvin pitkävihainen ja välillä tuntuu, että minun on todella vaikea päästää niistä irti. Tekisin itselleni suuren palveluksen, jos oppisin hieman hölläämään tunteitani tässäkin suhteessa. Voisin opetella vaikkapa listaamaan siinä tilanteessa asioita, joissa olen hyvä ja joissa olen jo onnistunut, enkä rypemään loputtomassa negatiivisuuden suossa. Tai sitten voisin yksinkertaisesti marssia vaan peilin eteen ja sanoa ääneen; Sinä olet tarpeeksi hyvä, juuri tuollaisena.

ps. Talo-blogissa uusi postaus!

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

2 Comments
  • Anniina
    March 2, 2017

    Tiedätkö, jokainen lause (paitsi tuo äitiys kun omia lapsia ei ole) oli kuin omasta suustani. Sitä vaatii itseltään usein niin paljon enemmän ja pyrkii tekemään kaiken 110% vaikka kuulemma välillä vähempikin riittäisi. Viime vuonna opiskellessani opettajani veti minut sivuun ja sanoin huolestuneena, että minä en edes käsitä kuinka hyvä minä olen ja jos jatkan samaa tahtia niin tulen jossain vaiheessa elämääni palamaan loppuun ihan vain sillä, että vaadin itseltäni niin aljon enemmän kuin mikä olisi tarpeeksi. Nyt olen viimeiset yhdeksän kuukautta prosessoinut asiaa ja pikkuhiljaa alan oikeasti oivaltaa sen. Tämän vuoksi varasinkin juuri ajan ensimmäistä tatuointiani varten: tatuointia, jossa lukee homo sibi iudex durissimus (ihminen on itselleen ankarin tuomari). Ja tämä ihan vain muistutuksena itselle siitä, että minäkin riitän ihan tälläisenä, mutta ei se pieni itsensä eteenpäin puskeminen huonokaan juttu ole.

    • Kaisa
      March 2, 2017

      Uskon, että moni muukin voi samaistua tähän tunteeseen, ei varmasti olla tämän kanssa yksin. Hienoa on, että niin sinä kuin minäkin tunnistamme tämän inhottavan piirteen itsessämme ja olemme pyrkineet parantamaan sen suhteen tapojamme. Helppoa se ei aina ole ja joskus (kuten sinun ja itse asiassa minunkin tapauksessani) tarvitaan joku ulkopuolinen avuksi, jotta pystyy näkemään itsensä kuten muut näkevät. Kiitos kun jaoit oman tarinasi ja ihanaa kevään odotusta sinne <3

Previous
Parveke vai ei?