Small Getaway

Näihin kuviin tiivistyy aika hyvin viime viikonlopun fiilikset. Päätettiin siskon ja kaverin kanssa lähteä ekstemporee Helsinkiin yöksi, kun poikkeuksellisesti meillä jokaisella sattui olemaan vapaa viikonloppu ja saatiin kutsut yllätyssynttäreille. Aika harvoin tulee nimittäin tilaisuuksia viettää tällaisia pikkulomia porukalla, ainakaan tällaisella aikataululla. Minä tarrasin samantien kiinni silmiini osuneeseen hyvään hotellitarjoukseen ja järjestin minille lapsenvahdin.

Lauantaina saavuin hotellille ensimmäisenä ja päätin samantien heittäytyä kunnolla lomamoodiin käymällä vaahtokylvyssä. En edes muista milloin olisin viimeksi ammeessa istunut. Pitäisi ehkä harrastaa sitä useammin, sillä se on niin kovin rentouttavaa. Tulevan talomme yläkerran kylppäriin periaatteessa amme mahtuisi, joten pitää ehkä harkita ihan tosissaan sellaisen hankkimista.

Kylvyn lisäksi viikonlopun kohokohtia olivat ehdottomasti hyvä ruoka, hotellin muhkea sänky, hyvä seura ja tietysti ne yllätyssynttärit, joihin lähdin kerrankin ilman kameraa. Myös illan asu jäi siinä tohinassa ikuistamatta, mutta eipä tuo haittaa. Viikonlopun tarkoitus oli viettää aikaa ystävien kanssa, eikä niinkään kuvailla. Pitkästä aikaa sai laittautua oikein kunnolla ja vaihtaa vähän vapaalle. Eilen ei jostain syystä väsyttänyt yhtään, mutta tänään oli lieviä vaikeuksia päästä ylös sängystä. Tämä ei siis todellakaan ole ollut mikään energisin maanantai mutta onneksi tälle päivälle ei ollut sovittuna mitään palavereita tai kuvauksia. Muut hommat kun saa kätevästi hoidettua tarpeen tullen vaikka kotisohvalla yöppärissä.

Bloggaajan tulevaisuus?

Mitä olet ajatellut tehdä tulevaisuudessa?

Kysymys, jonka kuulen suhteellisen usein. Mitä olen ajatellut tehdä työkseni esimerkiksi viiden vuoden päästä? Missä ja kenellä haluisin työskennellä? Yrittäjänä vai yrityksen työntekijänä? Missä näen itseni? Minne urani vie?

Kun jäin äitiyslomalle edellisestä työpaikastani, en tiennyt palaisinko enää sinne, hakisinko myöhemmin johonkin muualle vai mitä ylipäätänsä tekisin. “Tyhjän päälle” en jäänyt, olihan minulla blogi. Äitiysloman ohella se oli tietyllä tapaa helppo työ. Tai helppo on ehkä väärä sana, koska missään nimessä minin vauva-aika yhdistettynä päivittäiseen bloggaamiseen ei ollut helppoa. Se oli kuitenkin suhteellisen helposti järjesteltävissä ja ylipäätänsä mahdollista toteuttaa. Harvoja töitä kun pystyy yhdistämään siihen, että olet samaan aikaan kotona lapsen kanssa. Tämä tuntui kuitenkin luontevalta ja varmasti osittain sen takia päätin seuraavana syksynä perustaa yrityksen.

Aluksi sen toiminta koostui pelkästään blogiin liittyvistä jutuista, mutta varsinkin viimeisen puolen vuoden aikana kuvioihin on tullut mukaan muitakin töitä. Olen mm. kuvannut yksityishenkilöille ja yrityksille. Yritystoiminnan laajentamisen on mahdollistanut se, että minulla on nyt ekaa kertaa kolmeen vuoteen kunnon työajat, kun lapsi on päiväkodissa. Lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon muutoksia, enkä osaa edes kuvitella mikä tilanne on vuoden päästä. Miten siis osaisin vastata mikä se on viiden vuoden kuluttua?

Sen tiedän, että bloggaaminen tulee joskus jäämään pois. Ainakin jollain tasolla. En ole koskaan kuvitellut, että tekisin tätä loppuelämääni. Minulle blogi on ollut väylä tehdä paljon enemmän. Sen kautta olen päässyt tutustumaan ihmisiin ja yrityksiin, joiden tapaaminen olisi ehkä muutoin ollut mahdotonta. Olen luonut suhteita, oppinut ja kehittynyt. Olen ikuisesti kiitollinen itselleni siitä, että aloitin bloggaamisen. Se ei ole koskaan ollut minulle se tavoite, vaan avain seuraaviin oviin.

[pb_blockquote]Monesti kuulee puhuttavan siitä, miten bloggaajat kuvittelevat voivansa jatkaa kiiltokuvamaista elämää vielä vuosia. Voi olla, että joku niin kuvitteleekin, mutta omat kokemukseni ovat kyllä jotain ihan muuta.[/pb_blockquote]

Monesti kuulee puhuttavan siitä, miten bloggaajat kuvittelevat voivansa jatkaa kiiltokuvamaista elämää vielä vuosia. Voi olla, että joku niin kuvitteleekin, mutta omat kokemukseni ovat kyllä jotain ihan muuta. Olen nähnyt monen työkseen bloggaavan kollegan laajentaneen omaa yritystoimintaansa blogin rajojen ulkopuolelle. Valjastaneen ne kaikki omat vahvuudet sekä opitut asiat yhteen ja luoneen niistä ihan mielettömän (henkilö)brändin. Yksikään heistä ei mieti, että heidän työhönsä kuuluisi nyt tai tulevaisuudessa vain kauniiden, tarkasti aseteltujen epärealististen aamupalakuvien kuvaamista, vaan he tietävät, että se on ja tulee varmasti olemaan myös paljon muuta. Se liittyykö työ enää jossain vaiheessa millään tavalla bloggaamiseen on varmasti monelle vielä arvoitus.

Itse voin sanoa aivan suoraan, että en vielä tiedä mitä teen viiden vuoden kuluttua. Olenko täysipäiväinen yrittäjä? Vai teenkö oman yrityksen ohella töitä mahdollisesti jossain toisessa yrityksessä? Entä mitä jos olenkin tehnyt täyskäännöksen urallani ja lähtenyt opiskelemaan jotain muuta? Ei sekään ole poissuljettu vaihtoehto. Onneksi minun ei edes tarvitse osata vastata tähän nyt. Paras elämänohje minkä olen äidiltäni saanut, on kehotus kokeilla ainakin muutamaa eri työtä elämän aikana.

Nykyään yhä harvemmin kuulee kenenkään tehneen 50 vuoden uraputkia saman yrityksen leivissä. Ei siinäkään mitään pahaa ole, mutta nykypäivän yhteiskunnassa uranvaihdokset vain ovat arkipäivää. Se, että olet tässä hetkessä jotain ei tarkoita, että olisit sitä myös viiden, kymmenen tai viidenkymmenen vuoden kuluttua. Minä voin siis aivan hyvillä mielin todeta tänään olevani bloggaaja, valokuvaaja ja someyrittäjä. Ehkä viiden vuoden kuluttua olen jotain ihan muuta.

ps. Vielä ehtii osallistua Kevätmessujen lippuarvontaan täällä.

photos: Elisa Lepistö, edited by me