Ikävä ekstempore juttuja

Reilut kolme vuotta takana vanhemmuutta, enkä kyllä vaihtaisi sitä mihinkään. Monet asiat, joista piti mukamas luopua, ovat sulautuneet osaksi lapsiarkeakin. Yllättävän vähästä, jos mistään, sitä oikeastaan tarvitsee luopua kokonaan. Suurin osa ovat vain järjestelykysymyksiä, valintoja ja kiinni ihan vaan vanhemmista itsestään.

Yksi asia, jota kuitenkin välillä kaipaan, on ekstempore jutut. Vaikka olen pohjimmiltani todella kova suunnittelmaan ja miettimään menoja sekä asioita etukäteen, olen huomannut kaipaavani suunnittelemattomuutta. Kuten vaikkapa ekstempore lähtöjä treenaamaan tai illalliselle. Monet asiat kun kaipaavat lapsen kanssa hieman enemmän suunnittelua ja jos lapsia on useampi, tarve ennakoimiselle kasvaa usein siinä samassa.

Vappuviikonloppuna vietin perjantai-iltaa ihan itsekseni, kun mieheni lähti minin kanssa anoppilaan. Työjuttuja näpytellessäni havahduin siihen, miten kauniisti ilta-aurinko paistoi sisälle ja tajusin, että tälle illalle olisi pitkästä aikaa luvassa upea auringonlasku. Sen kummempaa miettimättä nappasin kameran sekä pari ilmapalloa mukaani ja kiiruhdin autolle. Ennen minin syntymää tein tällaisiä ekstempore kuvausretkiä useinkin. Saatoin vain hypätä autoon tai pyörän selkään kameran kanssa ja ajella kaunista kuvauspaikkaa etsien. Nykyisin tällaiseen on enää harvoin aikaa tai mahdollisuutta, mutta ehkä juuri siksi tämä ainutlaatuinen kerta tuntuikin erityisen hyvältä.

Kuvat napattuani jäin vielä hetkeksi istumaan rantakallioille ja katselin kun aurinko painui mailleen. Oli ensimmäinen hieman lämpöisempi ilta eikä tuulettomassa ilta-auringossa tarvinnut edes takkia. Olo oli jotenkin todella raukea, vaikka hirveällä tohinalla olinkin rantaan rynnännyt. Pitää ehkä ottaa tavoitteeksi tehdä joka kuukausi jotain suunnittelematonta.