Kaksi uutta lajia viikossa

Tämä on ollut siitä poikkeuksellinen viikko, sillä olen päässyt testaamaan jopa kahta minulle melko uutta ja tuntematonta lajia. Olen lapsesta asti ahminut harrastuksia niin paljon kuin kalenteriin on ikinä mahtunut ja urheillut aktiivisesti jo alle kouluikäisestä lähtien. Nyt aikuisena harrastusten määrä on pudonnut ja välillä tuntuu, että sitä on niin kaavoihin kangistunut (eli juoksemaan 8km lenkkiä), että en edes osaisi etsiä uusia harrastuksia tai saati vaivautua kokeilemaan niitä.

Lapsena ja nuorena kaikki oli toisin. Siinä kohtaa kun viikottaisten harrastusten tuntimäärä kohosi lähelle normaalia työviikkoa ja niiden tuntien joukkoon kuului mm. koripalloa, telinevoimistelua, pianonsoittoa ja kuvataidekerhoa äiti yritti kauniisti sanoa, että lapsi hyvä sinulta loppuu viikosta aika kesken. Itse olin kuitenkin toista mieltä ja halusin vielä ujuttaa johonkin väliin ainakin yleisurheilun ja partion.

Harrastuksieni lista on siis pitkä, mutta nämä kaksi tämän viikon kokeilua eivät ole koskaan päässeet sille listalle. Molemmat hyvin eri syistä. Golfia minulla on ollut mahdollisuus pelata käytännössä aina. Ensimmäiset 20 vuotta asuin Kotkan golfkentän vieressä ja isäni on pelannut enemmän tai vähemmän aktiivisesti niin kauan kuin muistan. Monet kerrat hän on yrittänyt saada meitä muitakin perheenjäseniä viheriölle, mutta ajatus pallon lätkimisestä ei ole kiehtonut tippaakaan. Muutamat kerran muistan käyneeni rangella löymässä, mutta koskaan en ole esimerkiksi Green card -kurssille osallistunut.

[pb_blockquote]En tiedä oliko se se täydellinen kesäpäivä, huippuhauska porukka vai Espoon Master golfin hulppeat puitteet, jotka sytyttyvät minut ensimmäistä kertaa tälle lajille, mutta ei kai sillä väliä ole. [/pb_blockquote]

Tämän viikon keskiviikkona minulle avautui kuitenkin mahdollisuus käydä yli 15 vuoden tauon jälkeen kokeilemassa miltä golfmaila tuntuu kädessä ja suureksi hämmästykseksi sain lajiin pienen kipinän. En tiedä oliko se se täydellinen kesäpäivä, huippuhauska porukka vai Espoon Master golfin hulppeat puitteet, jotka sytyttyvät minut ensimmäistä kertaa tälle lajille, mutta ei kai sillä väliä ole. Kentältä lähdettyä soitin samantien isälle, joka vain naureskeli, että eihän hän ole odotellut kuin parikymmentä vuotta, että joku meistä innostuisi edes vähän.

Toinen uusi ja mullistava elämys tuli koettua eilen, kun sisko sai minut viimein houkuteltua Sirius Sportiin lentotunneliin. Alunperin luulin lähteväni sinne vain äitini tueksi, mutta perille saavuttua ymmärsin, että sisko oli juoninut myös minut lentämään. Instastorien puolella joku teistä ehkä näkikin pätkiä meidän lentokokemuksesta, joka oli vastoin odotuksiani kaikkea muuta kuin pelottavaa.

[pb_blockquote]Muutaman minuutin lentosession aikana opin suhteellisen hyvin lentämään paikallaan, kääntymään vasempaan ja oikeaan sekä liikkumaan hieman ylös jaa alas. Missään nimessä se ei ollut mikään täydellinen suoritus, vaan näytti videollä lähinnä säälittävältä räpellykseltä verrattuna siskon sekä hänen poikaystävänsä taidonnäytteisiin. [/pb_blockquote]

Muutaman minuutin lentosession aikana opin suhteellisen hyvin lentämään paikallaan, kääntymään vasempaan ja oikeaan sekä liikkumaan hieman ylös ja alas. Missään nimessä se ei ollut mikään täydellinen suoritus, vaan näytti videollä lähinnä säälittävältä räpellykseltä verrattuna siskon sekä hänen poikaystävänsä taidonnäytteisiin. Sellaisten taitojen oppiminen ei ole mitenkään mahdotonta, mutta se vaatisi useita kymmeniä lentokertoja, joita heillä on työn puolesta kertynyt. Jos lentämisen minuuttihinta ei olisi niin kova, kiinnostaisi kyllä kovasti opetella itsekin lentämään ja temppuilemaan samalla lailla. Onko teistä muuten joku käynyt kokeilemassa lentotunnelissa lentämistä?

Golf-kokemuksesta kiitos Peak Performancelle, Saralle ja Espoon Master Golfille.

Lentämisestä puolestaan siskolle ja hänen poikaystävälleen.

Kuvat: minä / Sara Vanninen

Loppukesän kauneus

dress GINA TRICOT (similar here & here) / straw hat ZARA (similar here on sale!) / boots BILLI BI (similar here)

Olen kesäihminen ehdottomasti, mutta jostain syystä fiilistelen loppukesää enemmän kuin mitää muuta. Sitä tunnetta, kun ilmassa on jo jotain syksyn merkkejä. Illat eivät ole enää ihan niin valoisia kuin ennen, vaan auringonlasku saavuttaa meidät jo reilusti ennen puolta yötä. Kukkien ja kasvien loisteliain hetki on ehkä jo ohi, mutta ne eivät kuitenkaan ole vielä lakastuneet. Pellot loistavat kultaisina ja metsät ovat sinisenään mustikoita. Illat ovat vielä lämpimiä, mutta villatakkiin kääriytyminen ja kynttilöiden sytyttäminen ei silti tunnu ylireagoinnilta.

Loppukesän illat ovat jollain tapaa tunnelmalllisempia. En tiedä johtuuko se luonnosta vai siitä, että kuvittelen ihmisten rauhoittuneen paikoilleen alkukesän matkailun ja paikasta toiseen sinkoilun jälkeen. Ainakin itselleni tulee suurin piirtein tässä kohtaa kesää semmoinen olo, että pitäisi pysähtyä hetkeksi. Seisoa pellon laidalla ja kuunnella heinäsirkkojen sirkutusta. Tai istua mökin laiturilla ja vetää keuhkot täyteen raikasta meri-ilmaa. Onneksi tässä on vielä monta päivää aikaa tehdä niin.

ps. TALO-BLOGISSA UUSI POSTAUS!

photos: Sara Vanninen, edit: me

(*postaus sisältää mainoslinkkejä)