Introvertti ekstrovertin sydämessä

Rakastan kaupungin hälinää ja menossa olemista. Nautin olla tuttujen ihmisten ympäröimänä, mutta pidän kovasti myös uusien ihmisten tapaamisesta. Erilaiset juhlat, niiden järjestely ja itse viettäminen saavat minut innostumaan. Ylipäätänsä kaikenlaiset tapahtumat ja menot ovat niitä, jotka puhaltavat voimaa sisäiseen liekkiini ja saavat aikaan tunteen, että olen enemmän elossa kuin koskaan.

Innostun helposti ja saatan touhottaa mitättömienkin asioiden eteen aivan älyttömästi. Ideoita minulla virtaa päässä usein liikaakin. Keskustelun aloittaminen ei ole koskaan tuottanut minulle ongelmia oli kyseessä tuttu tai tuntematon keskustelupari. Päin vastoin usein huomaan höpöttäväni niin paljon, että palaverit ym. pitkittyvät vuokseni.

Monet tutut kuvailisivat minua varmasti sanoilla aktiivinen, ulospäinsuuntautunut ja puhelias. Viikonloppuna tekemäni persoonallisuustestin mukaan olenkin 93% ekstrovertti. Tunnistan itseni täysin ekstrovertin kuvauksesta, sillä nautin olla ihmisten keskellä ja olen välillä hyvinkin impulsiivinen. Mutta toisin kuin mieheni, joka sai tulokseksi 100% ekstrovertin, minuun mahtuu myös pieni osa introverttiä. On olemassa vielä kolmas persoonallisuustyyppi, joka on näiden välimuoto, mutta en koe kuuluvani siihen. Olen aina joko tai. Pääasiallisesti vahvasti ekstrovertti, mutta sitten hetken aikaa pohdiskelevampi introvertti.

Nyt kaksi vuotta Kotkassa asuneena, mutta Helsingissä viikottain töissä käyvänä huomaan, että valloillaan oleva persoonallisuustyyppi riippuu eniten kaupungista. Helsingissä ekstroverttiluonteeni kukoistaa. Siellä olen aina ihmisten keskellä, äänessä ja valmiina toimimaan. Joskus tämä piikki jatkuu Kotkassakin, jos on tarpeeksi aktiviteetteja ja menoa.

Mutta sitten se iskee. Hetki, jolloin tarvitsen tilaa ja rauhaa. En pysty enää ajattelemaan selkeästi ja haen epätoivoisesti pakokeinoa kääntymällä itseeni. Yksi Helsingissä asuvista ystävistäni sanoi minulle muutama viikko sitten, että Kotkassa asumisen hyvä puoli taitaa olla se, että en ehdi/pääse/joudu käymään kaikissa tarjolla olevissa kissanristiäisissä. Nyökkäilin ja mietin samalla ajattelinko tosiaan näin. Välillä minua nimittäin harmittaa suuresti se, että en oikein pysty hyppäämään täältä joka päivä Helsinkiin, vaikka haluaisinkin. Mutta toisaalta ehkä se on juuri se, joka pitää minut järjissäni. Pystyn ruokkimaan tasapuolisesti molempia persoonallisuustyyppejäni ja antamaan niille sen, mitä ne kaipaavat.

Kotka on sisäisen introverttini pakopaikka. Täällä saan ladata akkuni ja olla omassa rauhassa. Hetkellinen kuoreen vetäytyminen kerryttää voimiani ja pian olen taas valmis ryntäämään ihmisten ilmoille, olemaan se tuttu eloisa ja seurallinen itseni. Vaikka rakastan kaupungin hälinää, niin joku pieni osa minusta kaipaa raivoisasti omaa aikaa ja luonnossa olemista. Lenkkeilyä metsässä ja uppoutumista omiin ajatuksiin.

Olen aina ollut hyvin luova ihminen, mutta ylläpitääkseni luovuutta olen tarvinnut näitä molempia persoonallisuustyyppejä. Monesti luovuuteni on huipussaan silloin, kun ympärillä tapahtuu paljon ja ekstrovertti minä on ottanut vallan itselleen. Ideoita suorastaan sinkoilee ja tykitän niitä ulos sellaisella tahdilla, että heikompia hirvittää. Mutta kuten monessa muussakin asiassa, tässäkin liika on liikaa. Kun hälinää on liian paljon ja ideoita päässä enemmän kuin aivoni jaksavat pyörittää, minuun iskee luovuuslukko. Osa minusta haluisi vielä jatkaa ja pyörittää pyöriä eteenpäin, mutta en vain kykene enää toimimaan. Olen kokenut tämän lukon useampaan kertaan tänä syksynä, joka on ollut monellakin tapaa tapahtumarikas ja vauhdikas vuodenaika.

Erityisesti viime viikkoina olen kärsinyt todella pahasta luovuuslukosta ja tämä on ainakin omiin silmiini näkynyt myös postaustahdissa ja postausten laadussa täällä blogissa. Tähän marraskuulle on sattunut myös poikkeuksellisen monta yhteistyötä, joista olen tietysti ollut innoissani ja halunnut suoriutua mallikkaasti. Kaikkien postauksien tavoitteena on minulla aina ollut antaa teille lukijoillekin jotain inspiroivaa ja siitä olen halunut pitää kiinni oli kyseessä yhteistyö tai ei.  Minulla on nytkin koko ajan ollut kova halu toteuttaa mielenkiintoista sisältöä, mutta luovuuslukko on pitänyt huolta siitä, että hommasta ei ole tullut yksinkertaisesti yhtään mitään. Olen joutunut repimään itseäni moneen suuntaan ja se on varmasti ollut se lukon aiheuttaja. Blogiin liittyvien töiden lisäksi kun teen myös muuta luovaa tuotantoa yritykseni nimissä ja taloprojekti pyörii päässä 24/7. Tähän kun lisätään se, että sisäinen introverttini haluaisi hetkeksi kadota tästä kaikesta hälinästä niin aivojen sekametelisoppa on valmis.

Luovuttajaa minusta ei onneksi saa millään, vaan olen jokaisena päivänä optimistisena avannut WordPressin ja valinnut toiminnon “luo uusi postaus”. Kuvat ovat odottaneet valmiina ladattuna mediakirjastoon, mutta tekstieditori on pysynyt paikallaan tunnista toiseen. Sisälläni on ollut suuri halu sanoa jotain, mutta mitään ei ole tullut ulos. Luovuuslukko on kiristynyt päivä päivältä yhä tiukemmalle. Lopulta olen sulkenut Wordpresin ja koko koneen. Todennut, että ei väkisin. Se on ollut periaatteeni blogin ja oikeastaan monen muunkin asian kohdalla. Väkinäisyys paistaa aina läpi ja siksi olen valmis odottamaan sitä hetkeä, kun luovuuslukko aukeaa.

Tänään tuntuu siltä, että se on jo lähellä. Luovuuslukko on saavuttanut maksiminsa ja sisäinen introverttiuteni huippunsa. Vielä tekisi mieli mennä metsään, ensin huutaa kovaa ja sitten istua ihan hiljaa. Kuunnella kuuluuko siellä hiljaisuudessa mitään. Vetää keuhkot täyteen raikasta ilmaa ja antaa introvertin ottaa vielä hetkeksi valta. Kävellä polkuja pitkin ja uppoutua omiin ajatuksiin. Sen jälkeen olisin taas valmis tulemaan kuorestani. Kirjoittamaan ja avautumaan. Palaamaan sen paljon rakastamani hälinän keskellä ja antaa luovuuteni jälleen kukoistaa.

Olen pahoillani, jos olen ollut teistä lukijoista kovin etäinen. Syytän sitä 7% minussa, joka on halunnut pysytellä omissa oloissaan. Mutta tosi asia on, että me kaikki taidamme tarvita sitä joskus. Jopa me luonnostaan hyvin ekstrovertit tyypit.

Ihana arki

*Kaupallinen yhteistyö Norlyn

Maanantai ja uusi viikko on taas täällä! Onneksi maanantait eivät enää tunnu niin tuskaisilta kuin joskus aiemmin. Kuuluin nimittäin ennen niihin, jotka elivät viikonlopusta ja lomasta toiseen. Myönnän yhä edelleen välillä odottavani viikonloppua tai lomaa, mutta en niin kovasti kuin silloin joskus. Se oli aikaa, jolloin arki oli välttämätöntä pahaa ja parhaat asiat tapahtuivat paljon odotettuina vapaapäivinä. Viimeisten vuosien aikana olen pikku hiljaa päässyt eroon tästä inhottavasta ajatusmaailmasta ja huomannut muutoksen itsessäni. Olen oppinut rakastamaan arkea. Ihan niitä tavallisia päiviä ja tavallisia arkisia asioita.

Uskon, että tämä on pitkälti mielekkään työn ansiota, mutta on sitä muutosta tapahtunut omassa ajatusmaailmassakin. Sitä on oppinut nauttimaan pienistä asioista paljon enemmän. Päivän paras hetki voi olla yhteinen lounastauko mieheni kanssa, juoksulenkki aurinkoisessa säässä tai lapsen iltasadun lukeminen. Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta ihan jokaisesta päivästä löytyy iloitsemisen arvoisia asioita. Niistä pienistä asioista aidosti nauttiminen tekee arjestakin juhlaa. Ennen sitä odotti vain vapaapäiviä, mutta nyt loman loppupuolella odotan jopa hieman arkeen paluuta ja tuttua rytmiä.

Tässä toisessa Norlynin kanssa toteutetussa yhteistyöpostauksessa aiheena on mikäpä muukaan kuin arki. Halusin tähän alkuun kertoa hieman ajatuksiani arjesta, vähän samaan tapaan kuin ensimmäisessä postauksessa puhuin työstä. Kolmannessa olisi sitten tarkoitus puhua juhlasta. Kaikkien postauksien keskiössä on tietysti Norlynin sukkahousut, niiden erilaiset variaatiot ja hyödyt. Ensimmäisessä postauksessa nähdyt himmeäkiiltoiset paksut mustat tukisukkahousut ovat mielestäni oiva valinta töihin. Juhlaan sen sijaan valitsisin kiiltävämmät ja ohuemmat. Arkipäivisin pitkän collegehupparin tai neulemekon alle valikoituu yleensä nämä kuvissa näkyvät merinovillasukkahousut. Merinovillasta olen puhunut täällä blogissa viimeisten kuukausien aikana aika ruhtinaallisesti, joten uskotte varmaan, jos sanon, että merinovillaiset sukkahousutkin ovat loistava valinta kylmempiin vuodenaikoihin. Ne sopivat käytettäväksi hameiden kanssa, mutta lämmittävät myös kivasti housujen alla esimerkiksi lapsen kanssa leikkipuistossa tai kävelyllä. Pehmeän ja mukavan tunnun ansiosta ne päällä tulee usein hengailtua kotonakin.

 

Merinovillan lisäksi nämä kuvissakin näkyvät sukkahousut sisältävät sukkahousuille tyypillisiä materiaaleja polyamidia ja elastaania. Näistä ensin mainittu parantaa sukkahousujen kestävyyttä ja jälkimmäinen joustavuutta sekä käyttömukavuutta. Sukkahousujen ulkonäköä pystytään muokkaamaan hyvin monella eri tavalla ja käytettävät materiaalit ovat vain osatekijä. Mahdollisuuksia on niin paljon, että sukkahousuja pystytään valmistamaan käytännössä joka lähtöön. Langan vahvuus määrittelee sen kuinka paksut sukkahousut ovat (den) ja langan kiiltävyys puolestaan sen onko kyseessä matta, puolimatta vai kiiltävät sukkahousut. Langan suoruus tai vastaavasti kiharuus määrittelevät sen onko sukkahousun pinta sileä vai teksturoitu. Myös sukkahousujen väriin pystytään tietysti vaikuttamaan.

Vaihtoehtoja on siis monia ja sukkahousuostoksille lähtiessä kannattaakin miettiä millaisia sukkiksia sitä on lähdössä metsästämään. Käyttötarkoitus sanelee pitkälti sukkahousutyypin, mutta tottakai jokaisen omat mieltymykset viime kädessä kertovat, mitkä ovat ne parhaat sukkahousut kullekin. Sukkahousuja valitessa kannattaa siis ottaa edellä mainitut asiat huomioon kuin myös se, että tuotteissa on yleensä tuotekohtaiset kokotaulukot. Sopiva koko on hyvä tarkistaa mittataulukosta tuotekohtaisesti. Tärkeintä on istuvuus sekä mukavuus. Hyvien ja oikeankokoisten sukkahousujen merkkinä voi pitää sitä, että ne pysyvät ylhäällä puristamatta.

Nyt kiskaisen omat lemppariarkisukkikseni jalkaan ja jälken hoitamaan maanantain to do-listalle kertyneitä asioita. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!