Raskausviikko 29 – Mitä kuuluu?

Tajusin eilen, että jos tämä toinen tyttö mahtaa haluta maailmaan samoihin aikoihin kuin siskonsa, on siihen enää aikaa vain kymmenen viikkoa. Siis kymmenen! Parin yön päästä raskausviikot vaihtuvat kakkosella alkavista kolmosella alkaviin ja ns. loppusuora häämöttää. Raskauskuulumisia on toivottu paljon, joten ajattelin nyt taas kertoa miten odotus on viime viikkoina sujunut.

Eilen kävin tosiaan neuvolassa ja siellä kaikki oli kuten pitikin. Sekä hemoglobiini että verenpaine olivat nyt hyvällä tasolla ja sekös hymyilyttää, koska niiden kanssa olen saanut taistella koko aikuisikäni ihan ilman raskauksiakin. Painoa oli tullut samaan tasaiseen tahtiin ja yhä edelleen näyttää siltä, että ilman radikaaleja muutoksia lopulliset raskauskilot tulevat olemaan samoissa lukemissa kuin minin kanssa. Vatsa on omiin silmiin kasvanut hurjasti, mutta vieläkin se sujahtaa helposti neuleiden ja huppareiden alle piiloon, niin etteivät ulkopuoliset vielä oikein tajua minun olevan edes raskaana. Kovin suureksi vatsaa ei siis voi vieläkään sanoa ja samaa kertoi sf-mitta, joka oli aivan siellä alarajoilla. Tästä en kuitenkaan osannut huolestua, sillä sama juttu oli minin kanssa ja kävin sen vuoksi kontrolleissa sekä ylimääräisissä ultrissa.

Neuvolantädin mielestä oli kuitenkin parasta, että seurataan mitan kehittymistä nyt hieman tarkemmin ja otettiin kontrolliaika parin viikon päähän. Toki raskaudet ovat erilaisia ja on hyvä varmistaa, että kaikki toimii kuin pitääkin, mutta oma epäilykseni on, että ruumiinrakenteeni on vain sellainen, että nuo mitat laahaavat hyvinkin matalalla. Jotain tekemistä on myös varmasti geeneillä, sillä kaikilla äidin puolen sukulaisissa vauvamahat ovat olleet hyvin pieniä ja myös nyt samaan aikaan raskaana oleva siskoni on käynyt tuon samaisen mitan vuoksi kontrollissa. Kaikkien vauvat ovat kuitenkin syntyneet aivan normaalikokoisina, joten mitään varsinaista ongelmaa ei onneksi kenelläkään meistä ole ollut. Naureskeltiin, että ehkä tämän suvun naisilla vain on poikkeuksellisen pienikokoiset sisäelimet tai sitten jokin salainen onkalo vatsassa, johon vauvat tuppaavat kaivautumaan.

Tämä vatsan kokoasia on muuten sellainen, johon ulkopuolisilla tuntuu olevan paljonkin sanottavaa. Varsinkin jos vatsa on poikkeuksellisen pieni tai sitten suuri. Itse en osaa pahastua uteluista tai ihmettelevistä katseista, mutta joillekin se saattaa olla kova paikka. Tästä syystä kannattaa ehkä olla varuillaan toisen vatsaa kommentoidessa tai jättää kommentointi välistä ellei hän itse ota asiaa puheeksi. Itse en esimerkiksi koskaan kyseenalaistaisi toisen raskaana olevan laskettua aikaa tai sikiöiden määrää vatsan koon perusteella, en edes vitsinä. Se on kuitenkin hyvin yksilöllistä miten kenenkin vatsa raskausaikana kasvaa ja se vatsan kasvu saattaa yhdellä ihmisellä poiketa suuresti eri raskauksien välillä.

Mutta hypätäämpä vatsan koosta vielä muihin kuulumisiin. Kävin tosiaan pari viikkoa sitten siinä sokerirasituksessa ja se olikin loppujen lopuksi melkoinen sekamelska omalta osaltani. Ensinnäkin onnistuin stressipäissäni tyrimään sen ensimmäisen testin ja sain silloin raskausdiabetesta merkitsevän tuloksen (yksi arvo oli yhden yli sallitun). Minulla oli edeltävinä päivinä ollut kaikenlaista hässäkkää, jonka vuoksi olo ei ollut testiaamuna paras mahdollinen ja stressitasot olivat pilvissä. Edellisten päivien ruokailut olivat menneet aika lailla pipariksi ja kaiken kukkuraksi otin täysin ajattelematta purkan suuhun puoli tuntia ennen testiä (oi kyllä, järjenjuoksuni oli tuona aamuna huikea). Kävin sitten neuvolan tädin suosituksesta uusimassa testin ja sen tulos oli sitten normaali. Raskausdiabetesta minulla ei siis tämän toisen testin perusteella ole, mutta olen kyllä siitä huolimatta yrittänyt petrata ruokavalion ja ruokarytmin kanssa. Olen myös pyrkinyt välttämään stressaavia tilanteita ja lisäämään liikuntaa. Olo on ollut näiden muutosten ansiosta huomattavasti parempi kuin mitä esimerkiksi syyskuun alussa, joten tämä on varmasti ollut oikea ratkaisu ja hyvä varotoimi vaikka en sitä radi-diagnoosia nyt loppujen lopuksi saanutkaan.

Tästä tuli mieleen, että olisiko teillä jotain raskaus/vauva-aiheisia postaustoiveita, jotka voisin tässä odotusaikana toteuttaa? Olen nyt pyrkinyt päivittelemään säännöllisesti näitä kuulumisia sekä raskauspukeutumiseen liittyviä inspiraatiopostauksia sekä päivänasua. Kiinnostaisiko kuulla jostain muusta aiheesta vielä?

Viikko ilman tärkeää työvälinetta – mikä fiilis jäi?

Reilu viikko sitten puhelimeeni tuli vieraaksi häiriötila, joka oli minulle ennestään tuttu, sillä se on käynyt kylässä aikaisemminkin tässä puolen vuoden aikana. Aikaisemmilla kerroilla vika on kuitenkin mennyt matkoihinsa ennen kuin olen ehtinyt asiaan sen kummemmin reagoida, mutta tällä kertaa se tuli ilmeisesti jäädäkseen. Häiriötilassa näytön värit vääristyivät oudon vihreiksi, vaikka puhelin muuten pelittikin hienosti. Luuri parkani näytti siltä kuin olisi voinut pahoin, ihan kuin se pahoinvoiva emoji! Tämä ei onneksi estänyt soittamista ja viestittelyä, mutta kuvien kannalta työskentely oli mahdotonta. Viikon aikana tajusin miten tärkeä työväline puhelin olikaan nimenomaan kuvien osalta minulle.

Jo pelkästään kuvien ottaminen oli haasteellista, kun värissävyt olivat niin pahasti vääristyneet. Kauniiden ruskakuvien ja -videoiden, joita pursuaa nyt joka tuutista, ottaminen oli ihan mahdotonta, kun kaunis luonto näytti oman puhelimeni näytöllä lähinnä sairaalta. Onneksi nämä ovat pieniä murheita, mutta yllättävän ison ongelman tämä pieni vika onnistui luomaan viikottaisiin työrutiineihini. Viikon aikana en ottanut enkä muokannut puhelimella yhtään kuvaa. En päivittänyt instastooria kahta tekstipätkää lukuunottamatta ja kuviakin päivitin tasan kaksi mieheni puhelimella. Instagramin käyttö omalla puhelimella oli käytännössä mahdotonta, kun minulla ei ollut mitään hajua miltä julkaistavat kuvat ja videot näyttivät oikeasti.

Moni varmasti jo pyörittelee siellä päätään, että hyvä nainen on sinulla ja ongelmat. Mutta tästä päästäänkin siihen todelliseen pointtiini. Vaikka koin ajoittain pientä ahdistusta puhelimeni vihertaudista, niin viime viikko oli jotenkin todella virkistävä. Jälkeenpäin olen harmitellut etten omista sitä appia, joka mittaa puhelimen käyttöaikaa, sillä siinä olisi varmasti ollut mieletön ero verrattuna edellisiin viikkoihin. Nykyään sitä tulee roikottua ihan liikaa puhelimella myös niiden työjuttujen lisäksi, että “pakollinen” tauko teki erittäin hyvää. Viime viikolla en käyttänyt puhelinta kuin tärkeisiin soittoihin/viesteihin sekä satunnaisiin googletteluihin ja olin todella positiivisesti yllättynyt siitä fiiliksestä, joka minulle lopulta viikon jälkeen jäi. Päätin siltä istumalta ottaa tavaksi pitää tällaisia päiviä ja jopa viikkoja useamminkin, vaikka uusi puhelimeni nyt toivon mukaan pysyttelee terveenä pitkään.

Kuvissa näkyvä villapaita on muuten varmasti se eniten kyselyitä viimeisen vuoden aikana kerännyt vaatekappale. Valkoinen muhkea neule on ostettu alkuvuodesta Zarasta ja ollut niin kovassa käytössä et se kaipasi jo tuuletuksen lisäksi muutakin huoltoa. Villapaidan hihansuihin on tullut pientä nyppyyntymään (joka on siis ihan tyypillistä villavaatteelle), mutta onneksi ne saa poistettua helposti. Muutoin neule on edelleen priimakunnossa ja hyvä todiste siitä, että välillä joku edullisempikin tuote voi olla kovassa käytössä melko kestävä. Laatu ei aina tule hinnan mukana. Muutama huomattavasti arvokkaampi neuleeni on ollut paljon maltillisemman käytön jälkeen paljon huonommassa kunnossa. Tästä vanhasta postauksestani löytyy muuten paljon infoa neuleiden eri materiaaleista ja niiden hyvistä sekä huonoista ominaisuuksista. Siitä kannattaa napata vinkit talteen neuleostoksille!

ps. Lupailin viime viikolla neuvolan jälkeen raskauskuulumisia, mutta neuvola siirtyikin tälle päivälle, joten palataan niihin huomenna :)

Zara knit

ASOS faux leather leggings (maternity)

L’intervalle shoes

Mango belt

Gucci bag

Cubus headband

photos: Sara Vanninen, edit: me