Lempipaikkani uudessa talossa

Jos minun pitäisi asettaa se kuuluisa punainen matto (Suomen kaunein koti -ohjelmasta) johonkin paikkaan uudessa kodissa, se olisi tässä. Lounge-tilassa isojen lasiliukuovien edessä. Lähes seitsemän metrinen huonekorkeus, valtavat ikkunat ja postikorttimaisema ovat niitä painavia syitä, miksi tämä kohta on nimenomaan se lempipaikkani meidän talossa.

Joku saattaa ajatella, että ei näin suuri ja avara tila voi olla kodin paras paikka, mutta voin vakuuttaa, että koosta ja esteettömästä näkymästä huolimatta lounge-tila on myös kodikas. Kiitos puunsävyisten hirsien se oikein hohkaa lämpöä ja kodikkuutta. Siinä istuessa tuntuu kuin luonto ottaisi sinut syleilyynsä ja mieli lepää tavalla, jota en ole missään muussa kodissa koskaan kokenut. Tämä on se näkymä, joka avautuu heti taloon sisään tullessa ja tähän näkymään me rakastuimme ensisilmäyksellä 3,5 vuotta sitten.

Tämän tilan sisustuksen suhteen minulla on ollut selvät sävelet jo pitkään. Tiesin jo rakennusvaiheessa, että tulisin sijoittamaan lounge-tilaan mummoni vanhan lasipöydän ja sen ympärille muutamat istumapaikat. Kaunis viskoosimatto on peräisin kotimaiselta mattovalmistajalta Finartelta ja tuon Instassakin paljon kyselyjä keränneen daybedin olen saanut Jotexilta kaupallisen yhteistyön myötä (postaus tulossa myöhemmin!), kuten myös tämän korkean tilan valaisimet.

Hayn valkoinen tuoli sen sijaan on vanha ja ei itse asiassa ole jäämässä tuohon. Joku ehkä muistaa, että kerroin viime vuoden puolella parista tuunausprojektista ja tulevista lounge-tilan tuoleista. Pöydän toiselle puolelle on siis tulossa kaksi isotätini vanhaa tuolia, jotka minun olisi nyt tarkoitus lähikuukausina saada kunnostettua loppuun. Ihanaa, kun pystyy yhdistelemään vähän uutta ja vanhaa. Pienellä vaivalla moni vanha esine ja huonekalu saa uuden elämän näinkin modernissa kodissa.

Moni teistä on kysellyt verho- ja sälekaihdinsuunnitelmistamme juurikin tähän tilaan, mutta ainakaan vielä emme ole hankkineet tähän minkäänlaista näkösuojaa. Ajattelimme katsoa jonkin aikaa kaipaammeko verhoja ylipäätänsä ja lähteä vasta sitten kartoittamaan vaihtoehtoja. Ikkunat avautuvat suoraan merelle, joten kovinkaan monia uteliaita silmäpareja ei tuolla ole satunnaisia veneilijöitä ja talvella jäällä kävelijöitä lukuunottamatta. Veikkaan, että jos tähän jonain päivänä jonkinlaiset verhot tulisivat, olisivat ne sähkökäyttöiset kauko-ohjattavat ja niiden ensisijainen tarkoitus olisi estää kesäisin talon sisälämpötilan kohoaminen tukaliin lukemiin.

Loppuun pakko todeta, että tässä avarassa tilassa myös meidän lattiavalinta, Timberwisen tamminen kalanruotoparketti, pääsee todella oikeuksiinsa. Yläkerrassahan meillä on suora lankkulattia, mutta tämä kalanruoto oli kyllä oikea valinta alakertaan. Lähes 70 neliön yhtenäinen tila on paljon ilmeikkäämpi, kun lattialankut on ladottu kalanruotokuvioon. Myös sävyvalinta meni nappiin, vaikka vielä asennusvaiheessa kauhistelin kuinka se tulisi sopimaan yhteen mäntyhirsien kanssa. Nyt kun vielä saadaan se ruokapöytä tuohon lounge-tilan eteen niin avot!

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

9 Comments
  • Marjut
    January 21, 2019

    Sanattomaksi jää tuon maiseman kanssa ♡ en laittaisi mitään verhoja missään nimessä!

  • Taija
    January 21, 2019

    Tuo teidän talo ja maisemat on vaan niiiin kauniit! 😍

  • Silja
    January 21, 2019

    Niin upea koti teillä! 😍
    Onko lattian sävy cream? Näyttää niin hyvältä, tilasin mallipalan siitä ja näytti vähän harmahtavalta, mutta näissä kuvissa ei ollenkaan! 👌

    • Kaisa
      January 22, 2019

      Joo on :) Se on vähän harmahtava, mutta ei liikaa. Päivän valossa erittäin kaunis! Kiitos :) <3

  • Merja
    January 22, 2019

    Oikea veto jättää “erkkeri” männynväriseksi, valkea maisema pomppaa kuin syliin siitä. Valkoinen valkoisesta olisi ollut paljon kylmempi vaihtoehto. Vähemmän on enemmän käy toteen tässä teidänkin umelmakodissa. Kaunis.

    • Kaisa
      January 22, 2019

      Kyllä :) Meillä myös vastakkainen seinä (ulko-oven seinä) jätetty maalaamatta ja se toimii kyllä tosi kivasti! Koko valkoista ei haluttu missään nimessä! Kiitos <3

  • Titta
    January 22, 2019

    Aivan mielettömän kaunis, niin maisema kuin tilakin. Ihanat sävyt ja rauhallinen tunnelma. ❤️

  • Kaisa
    January 25, 2019

    Teidän talo ja tontti on kyllä niin kauniit! ♥️

  • Martina
    March 5, 2019

    Tämä näkymä on hengästyttävän kaunis! Olette osanneet suunnitella talon juuri oikein näihin maisemiin <3 Uskon muuten, että tällaisella on myös suuria positiivisia terveysvaikutuksia, kun luonto on kotona näin vahvasti läsnä <3

Previous
Taianomaiset talvipäivät
Lempipaikkani uudessa talossa