Family weekend – puhelimen rullasta

Dream team! Minä ja mun pienet assarit Helsingissä perjantaina. Tästä tyttöduosta kasvaa kyllä mainio parivaljakko ja tulemme varmasti viettämään kolmestaan monia unohtumattomia äiti-tytär-hetkiä.

Perheen pitsaperjantai. Vihdoin löytyi pitsa, josta minille kelpasi myös muutkin kuin reunat :D

/

Life is sweet. Eikö olekin?

Ainut kuva pressipäiviltä. Kädet oli täynnä ja aika meni pitkälti kuopuksen esittelyyn kaikille tutuille. Mutta ehdin sentään bongata tämän ihanan pellava-aamutakin.

/

My light in the dark ♥ 

Hotelliyö oli hyvä veto! Tosin nuorempaa nukutti näin hyvin vain aamukympiltä.

/

Rikkonaisista öistä huolimatta eihän tätä pientä röyhelöpeppua voi olla rutistamatta  ♥ 

Yllä muutama otos viikonlopulta, joka hurahti ohi perheen parissa. Tässä reilun seitsemän viikon aikana on tullut todistettua, että kaksi lasta ei todellakaan mene siinä missä yksi. Ainakaan vielä, kun toinen on vauva ja tarvitsee minua käytännössä vuorokauden ympäri. Viikonloppuna vauva oli vielä erityisen vaativa, joten ylimääräistä aikaa mm. tämän postauksen viimeistelyyn ja julkaisuun ei liioin ollut. Mutta kaipa ne viikonlopun kuulumiset voi hyvin käydä läpi näin maanantainakin :)

Olimme tosiaan perjantaiaamusta myöhään lauantai-iltaan Helsingissä. Mukaan mahtui muutamia työkuvioita, pressipäivät kaksi lasta kainalossa, perheen pitsaperjantai, pk-seudulla asuvien ystävien näkemistä sekä hotelliyö. Mini kävi myös lauantaina katsomassa siskoni kanssa Disney On Ice -näytöksen Hartwallilla sillä välin, kun me muut tutuistuimme mukamas niin sokkeloiseen Redin kauppakeskukseen. Kahdessa päivässä ehti kyllä nähdä ja tehdä vaikka mitä (paitsi avata konetta). Oli ihana tavata niin monia tuttuja pitkänkin ajan jälkeen ja vaihtaa rauhassa kuulumisia. Käydä ravintoloissa syömässä ja poiketa kahville.

Mielessä kävi taas se ajatus, että miksi ihmeessä muutimmekaan Helsingistä pois? Olen edelleen, kolmen ja puolen vuoden Kotkassa asumisen jälkeen siinä välitilassa, etten osaa sanoa kumpi on minulle enemmän kotikaupunki. Molemmissa on omat hyvät puolensa. Kun laitan ne rinnakkain, niin Kotka vie voiton perhe- ja asumismukavuussyistä (en vaihtaisi meidän talo mihinkään!). Helsinkiin jää kuitenkin joukko ystäviä, työt ja laajemmat palvelut. Onneksi se on niin lähellä, että sinne tohtii ajella vaikka useamman kerran viikossa. Ja onneksi olemme mieheni kanssa siitä asiasta samaa mieltä, että koittaa vielä päivä, jolloin asumme taas Helsingissä (ja Kotkassa).

Mukavaa viikkoa kaikille!

Kumman puolen sinä valitset?

On lunta tulvillaan…

Tämä ennennäkemätön lumentulo Etelä-Suomessa ja siitä jatkuva puhuminen on saanut minut pohtimaan yhtä asiaa. Nimittäin sitä, miten ihmiset asettuvat tietylle puolelle aiheessa kuin aiheessa. Toiset valitsevat sen positiivisen ja toiset sitten sen negatiivisen puolen. Esimerkiksi tämä jatkuva lumentulo on toisille yhtä kuin kaaos, lumityöt ja hupenevat parkkipaikat. Toisille taas runsas luminen talvi merkitsee kuvankaunista maisemaa, hyviä talviurheilumahdollisuuksia ja lasten riemua. Useimmiten ne ovat niitä samoja tyyppejä, jotka aina asiasta riippumatta ottavat sen negatiivisen kannan asioihin tai sitten niitä, jotka löytävät synkimmistäkin tapauksista jotain positiivista.

Eihän tämä toki ole näin mustavalkoinen jako, vaan löytyy myös monia, jotka jäävät välimaastoon ja ovat niin sanotusti neutraaleja sekä omistat mielipiteitä puolesta ja vastaan. Itse olen pitkälti ollut se välimaastotyyppi, joka löytää kyllä positiivisia puolia, mutta välillä sitten eksyy negistelemään ja oikein lietsomaan niitä huonoja juttuja. Viime kesän Sveitsin reissu oli itselleni hyvin opettavainen juurikin tässä suhteessa. Tajusin minkälainen voima negatiivisilla ajatuksilla on ja kuinka ne useasti toistettuna saavat muutkin ympärillä ajattelemaan samoin. Negatiivisuus kertaantuu ja paisuu helposti. Välillä voi olla vaikeuksia löytää niitä positiivisia puolia, jos on vaikka todella väsynyt tai stressaantunut ja se on ihan ymmärretävää. Välttääkseen kuitenkin levittämästä negatiivisia ajatuksia ja joutumasta itse negatiivisuuskierteen täytyy itseään hieman tsempata. Päättää, että nyt löydän niitä hyviä juttuja, vaikka alkuun tuntuisi, ettei niitä olekaan.

Kesällä päätin, että pyrin jatkossa vielä paljon kovemmin keskittymään niihin positiivisiin puoliin ja jättää turhat negistelyt pois. Haluan yrittää ylläpitää positiivista ilmapiiriä kaikkialle minne menenkin, sillä se on paljon kannustavampi ja motivoivampi ympäristö toimia oli sitten kyse kodista, harrastuksista tai työpaikasta. Toki itseänikin välillä surettaa ja ottaa niin sanotusti pannuun, mutta sen huonon hetken jälkeen pyrin neutralisoimaan tilanteen ja keskittymään taas niihin positiivisiin. Negatiivisissa ajatuksissa vellominen on nimittäin todella kuluttavaa niin itselle kuin ympärillä oleville ihmisillekin.

Oman muutokseni myötä olen alkanut kiinnittää paljon enemmän huomiota siihen, miten ihmiset oikein valitsevat puolen eri tilanteissa. Kuinka se yksi ja sama tyyppi jaksaa aina olla iloinen oli tilanne mikä tahansa, ja miten taas se toinen velloo negatiivisia ajatuksia ihan mitättömistäkin murheista. En tiedä onko mitään tieteellistä tutkimusta tehty siitä, että positiivisuus pidentäisi elinikää, mutta voisin helposti uskoa, että se niin tekee. Uskon, että oikealla asenteella ihminen voi edesauttaa esimerkiksi omaa parantumistaan jostain sairaudesta. Ja toisaalta myös hidastaa sitä, jos on alati todella negatiivinen ja epäuskoinen. Positiivisuus on kuin ilmainen lisäenergia, jota jokainen voi halutessaan hyödyntää. Itse yritän sitä parhaani mukaan käyttää ja rohkaista myös muita siihen. Vaikka positiivisuus ei olekaan yhtä herkästi laukeava kuin negatiivisuuden kierre, lähtee sekin lopulta kertautumaan, kun sitä tarpeeksi korostaa.

Palatakseni vielä postauksen alkuun ja lumiasiaan, on myönnettävä, että muutaman kerran olen omakotitalon lumitöitä ja huonoa ajokeliä tänä talvena kironnut. Mutta en onneksi niitä muutamia kertoja enempää.  Olen pyrkinyt nauttimaan tästä ihastelemalla ja kuvaamalla poikkeuksellisen lumisia maisemia. Iloinnut valoisuudesta ja siitä lasten aidosta talviriemusta. Pulkkamäkeen en ole vielä minin kanssa kunnolla ehtinyt, mutta sekin täytyy ottaa ohjelmanumeroksi joku päivä. Muutenkin aion kyllä skarpata ulkoilun suhteen, vaikka aikamoinen antitalviurheilija ja -ulkoilija olenkin. Nyt jos koskaan kannattaa kuitenkin ulkoilla ja nauttia täydellisestä talvesta. Tehkäämme siis niin jatkuvan lumesta valittamisen sijaan.

photos: Sara Vanninen, edit: me