Kuinka yhdistää beiget housut? 1/3

Posted on

Ylivoimaisesti eniten on toivottu asukuvia, joissa jokin vaatekappale yhdistetään muutamalla eri tavalla, joten sellainen oli tietysti nyt toteutettava heti, kun mahdollisuus tuli. Viime aikoina minulla on ollut hieman kehnosti aikaa kuvata asuja, mutta nyt sain ihanan Hannan kameran taakse ja kuvattua keväisempää tai voisi sanoa jopa kesäisempää matskua.

Kolmen asun haasteeseen valitsin yhdistäväksi tekijäksi beiget housut, jotka ovat sekä klassinen valinta kevääseen, mutta myös yksi tämän kyseisen kevään isoista trendeistä beigen värin ollessa poikkeuksellisen suuressa suosiossa. Tulevissa postauksissa tulette näkemään kaksi muuta tapaa yhdistää nämä housut, mutta tässä ensimmäinen oma suosikkiyhdistelmäni; rento valkoinen kauluspaita ja sirot matalahkot korot. Tässä asussa voisin hyvin mennä niin viikonloppubrunssille, työpalaveriin kuin terassillekin illalla istuskelemaan ystävien kanssa. Leikkisyyttä muuten aika “toimistomaiseen” asuun tuo rennosti rullatut paidan hihat sekä simpukkakorut, jotka sain siskolta Espanjasta tuljaisiksi.

Viime päivinä on ollut niin lämmintä, että edes takkia ei ole tarvinnut ja kengätkin on voinut riisua jalasta. Näitä kuvia ottaessa asfaltti oikein poltti jalkapohjaa, ihanaa! Eilenkin ilma oli vähintään yhtä kesäinen ellei vielä aavistuksen kesäisempi, kun saavuimme tyttöjen kanssa Tampereelle. Yli kahdenkymmenen asteen helteiseen keliin kesävaatetus oli ainoa sopiva valinta ja jätski paras vaihtoehto välipalaksi. Tänään on hieman viileämpää, mutta aurinko jaksaa yhä paistaa.

Me vietetään vielä pari päivää siskon luona ennen kuin suuntaamme vapuksi takaisin kotiin. Mini olisi halunnut ostaa täältä vappupallon itselleen, mutta hän ei ihan ymmärtänyt miksi sen kuljettaminen autossa pitkän automatkan ajan ei ollut niin hyvä idea :D Jättikokoinen perhonen olisi ehkä aiheuttanut hieman ahtaat oltavat ja häirinnyt kuskin ajamista, joten pallon osto saa nyt odottaa kotiin saakka. Vappupallon sijaan päätettiin hankkia naamiaisasun päiväkodin vappujuhlaan. Veikkaan tosin, että tämä rooli- ja pukeutumisleikkejä rakastava neitokainen pukeutuu maija mehiläiseksi muutoinkin kuin vain vappuna. Hän olisi erittäin mielellään lähtenyt mehiläisasussa jo tänään liikenteeseen…

Flattered x Linda Juhola shoes*

Gina Tricot pants

Stradivarius necklaces

RayBan sunnies

Bulberry bag

(*pr-gift)

photos: Hanna Väyrynen, edit: me

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

No Comments Yet.

Previous
Kesä yllätti
Kuinka yhdistää beiget housut? 1/3