1/3 vauvavuodesta ja ne kuuluisat 4kk hulinat

Posted on

Yksi kolmasosa vauvavuodesta takana. Tuntuu yhtä aikaa todella vähältä ja toisaalta taas todella, todella paljolta. Meidän pieni nyytti ei ole enää yhtään niin pieni, vaan hänestä on kasvanut nauravainen, erittäin hyvän ruokahalun omaava pyöreäposkinen tyttö. Ajattelin, että voisin tehdä pientä yhteenvetoa menneistä kuukausista ja kertoa miten meillä nyt oikein menee. Vauvakuulumiset ovat yleensä niitä toivotuimpia, joten täältä pesee nyt!

Kuten tuossa kuukausi takaperin teille kerroin ei meidän alkuvuosi ja vauvan alkutaival ollut mikään helpoin. Yhden täysin terveen vauvan ja lapsen kasvattaneena huomasin jo hyvin aikaisessa vaiheessa (ensimmäisillä viikoilla), ettei kuopuksella ollut kaikki ihan kunnossa. Hänen hengityksensä rohisi jokaisella vedolla ja useamman kerran päivässä hän yskähti hassun kuuloisesti. Tämän lisäksi syöminen tökki. Se tökki pahemmin sekä hieman eri tavalla kuin esikoisen kanssa ja lopulta minun oli luovuttava rintaruokinnasta. Tuolloin en vielä tiennyt, että syynä oli todennäköisesti pienen hengitystievaivat, eikä suinkaan omat maitomääräni. Vauva ei vain huolinnut rintaa lukuisista yrityksistä ja jatkuvasta huudattamisesta huolimatta. Lopulta olimme koko perhe niin väsyneitä, että ratkaisu siirtyä pulloruokintaan pelasti meidät kaikki totaaliselta uupumukselta sekä vauvan isommalta hädältä, sillä olihan lapsen nyt saatava syödä. Muutenkin alle kolmekiloisena syntyneenä sekä sokeriseurannassa olleena oli tärkeää, että vauva sai säännöllisesti ruokaa. Aion vielä kirjoittaa imetyksestä oman postauksen, mutta toimikoon tämä nyt alustuksena sille.

Siirryimme siis jo ensimmäisillä viikoilla pulloruokintaan ja se sujui suhteellisen hyvin siihen asti, kun se ei sitten enää sujunutkaan. Syöttämisestä tuli tarkkaa puuhaa ja oikeastaan vain minä sekä mieheni tiesimme tarkalleen missä asennossa vauvan oli hyvä syödä. Vähänkin väärä asento tai ote aiheutti sen, että rohina yltyi todella kovaksi ja pieni veti maitoa henkeensä. Syöminen myös kesti aina ihan luvattoman kauan ja se tuntui olevan vauvalle työläs tehtävä. Se kuuluisa rohina, joka alkuun oli kuulostanut viattomalta kuorsaukselta ja lähinnä hymyilyttänyt meitä vanhempia, voimistui vauvan kasvaessa. Ihmiset kyselivät jatkuvasti oliko vauva saanut flunssan. Lopulta pikkuinen piti öisinkin niin kovaa ääntä, että mieheni oli pakko mennä toiseen huoneeseen nukkumaan. Samoihin aikoihin huomasin, että vauvan hengitys oli todella työlästä. Tässä kohtaa päätin ottaa yhteyttä lääkäriin ja siitä alkoikin sitten useamman kuukauden tutkimustensarja, jonka aikana kävimme eri lääkäreillä ja yövyimme mm. yhden yön tarkkailussa sairaalassa. Kotkan keskussairaalasta saimme lopulta lähetteen Helsinkiin isompiin tutkimuksiin.

Matkan varrella esiin nousi monia vaihtoehtoisia diagnooseja mm. refluksi. Useampi lääkäri epäili kuitenkin pienin kärsivän malasiasta (joko laryngo- tai trakeomalasiasta eli pehmeydestä kurkun päässä tai henkitorvessa). Mutta vaikka kaikki oireet sekä äänet viittasivat malasiaan, Kotkassa tehty tähystys antoi kuitenkin olettaa, ettei ainakaan ensimmäisenä mainitusta malasiasta olisi kyse. Jos diagnoosi olisi voitu varmistaa tähystyksen yhteydessä, olisin varmasti ollut paljon rauhallisempi kevään aikana, sillä lievänä malasia on melko harmiton vaiva ja korjaantuu yleensä 1-ikävuoteen mennessä.

Tutkimukset kuitenkin jatkuivat ja epätietoisuus sekä siitä aiheutunut stressi varjostivat pitkälti koko vauvan ensimmäistä vuosikolmannesta. Valvoin aivan liian monta yötä miettien, mitä voisin hänen hyväkseen tehdä. Minua ahdisti suunnattomasti, kun en tiennyt mikä pientä oikein vaivasi, kun hänestä niin selkeästi näki, ettei kaikki ollut täysin kunnossa. Lasten keuhkolääkärinkin mielestä oli parempi tutkia asia perinpohjaisesti ja hän määräsi ajan varjoainekuvaukseen sekä isompaan anestesiassa tehtävään tähystykseen. Tutkimuspäiviä kuumeisesti odotellessa vauvan tilassa alkoi pikku hiljaa tapahtua muutoksia. Ensin vauvaa harvemmin näkevät sukulaiset totesivat, että rohina oli hieman helpottanut tai ainakin vaimentunut. Hetken kuluttua me vanhemmatkin huomasimme sen. Syöminen alkoi niin ikään parantua ja kun lopulta tuli aika lähteä tutkimuksiin, mietimme oliko niille enää tarvetta?

Päätös jättää menemättä vauvalle määrättyihin tutkimuksiin tuntui kuitenkin liian suurelta vastuulta meille vanhemille, joten halusimme kuulla vielä vauvaa hoitaneen lääkärin mielipiteen. Meidän helpotukseksemme hän oli lopulta varjoainekuvauksen ja perustutkimuksen jälkeen samaa mieltä, ettei muille tutkimuksille eikä varsinkaan sille isommalle tähystykselle tässä kohtaa ollut akuuttia tarvetta. Pari viikkoa tämän jälkeen lääkärin soitellessa kuulumisia selitin innosta soikeana, että rohina sekä ne hassut yskäisyäänet olivat käytännössä kokonaan kadonneet ja neiti söi nykyisin mielettömän hyvällä ruokahalulla sekä vauhdikkaasti kaikki ateriansa loppuun asti.

Jälkeenpäin olen miettinyt paljon mikä muuttui noina viikkoina niin radikaalisti. Aika teki todennäköisesti tehtävänsä ja tuo pään kannattelemisen jalo taito oli tässä tapauksessa se ratkaiseva virstanpylväs, jonka asiosta vauvan vaivat hävisivät kuin tuhka tuuleen. Tästä syystä uskon jotenkin yhä siihen, että kyse oli kaikesta huolimatta jonkin sortin malasiasta ja mahdollisesti hyvin lievästä sellaisesta, joka saattoi jäädä tähystyksessä huomaamatta. Mikään muu ei oikein selittäisi sitä, miksi tilanne muuttui vauvan kasvaessa ja vahvistuessa.

Nyt 4,5kk vanha vauvelimme on kaikkea muuta kuin rohiseva ja syömisvaikeuksista kärsivä pieni nyytti. Hän on voimakas ja jäntevä, aina yhtä iloinen sekä nauravainen. Ensimmäisinä kuukausina epäilin, että hän tulisi kehittymään ehkä hieman malttillisemmalla tahdilla kuin superjäntevä siskonsa, mutta toisin kävi. Vaikka kuopus oli alkuun selkeästi “lötkömpi” tapaus, hän on yllättänyt meidät kaikki reippaalla kehityksellään. Kun pään kannattelu alkoi lopulta neuvolasta saatujen harjoitusten myötä sujua, ovat kaikki muut kehitysaskeleet seuranneet vauhdikkaasti perässä. Jokeltelun äänet ovat täyttäneet kotimme jo useita viikkoja ja myös tikahduttavasta naurusta olemme saaneet nauttia jo tovin. Vauva pyrkii koko ajan pystyasentoon, eikä makoiluhommat kiinnostaisi enää yhtään. Viime viikolla neiti oppi kääntymään selältä mahalleen ja mahalta selälleen molempiin suuntiin. Myös mini oppi nämä temput äitienpäivän tienoilla, joten hyvin samanlaisella tahdilla ovat tytöt tähän mennessä kehittyneet.

Uusin taito listassa on tällä hetkellä päristys ja siitä vauva on jotenkin erityisen ylpeä. Tätä taitoa on nimittäin esiteltävä aina tilaisuuden tullen, myös kello 05.15 aamulla. Tästä päästäänkin sopivasti nukkumiskuvioihin, jotka ovat tunnetusti jokaisen vanhemman lempipuheenaihe, josta jauhetaan hamaan loppuun saakka. Meillä nukutaan nykyisin huomattavasti paremmin kuin alkuaikoina. Ensimmäiset kuukaudet olivat rohinan ja huonon syömisen vuoksi haastavia niin päivisin kuin öisinkin. Mutta nyt, kun rohina on poissa ja syöminen sujuu, luonnistuu nukkuminenkin paremmin. Parhaimpina öinä neiti posottaa iltaysistä aamukuuteen tai jopa seitsemään saakka syömättä. Useimmiten hän kuitenkin herää siinä 5-6 välissä tankkaamaan ja jatkaa sitten unia seitsemään.

Nyt parin viimeisen viikon aikana olen selkeästi huomannut pientä levottomuutta ja tullut siihen tulokseen, että kyseessä on ne kuuluisat 4 kuukauden hulinat. Vauva ei oikein malta syödä eikä nukkua, vaan sitä saatetaan keskellä yötäkin ruveta jodlaamaan (tai päristämään) ja toivotaan, että siihen heräisi myös muu perhe. Päiväunetkin ovat menneet jonain päivinä vähän plörinäksi, mutta onneksi vauva on kuitenkin pidemmän päälle todella mallikas nukkuja nykyään. Pitkien yöunien lisäksi hänelle maistuu muutamien lyhyempien päiväunipätkien ohella keskimäärin sellaiset 3 tunnin pitkän päikkärit. Näiden pitkien päiväunien ympärille onkin sitten rakentunut suhteellisen pitävä päivärytmi, josta olemme kyllä valmiita aina tarpeen tullen joustamaan.

Joustavuus on ollut molempien lapsien kohdalla se avainsana niin nukkumisessa kuin syömisessäkin. Me vanhemmat emme ole koskaan olleet niin kellontarkkoja, eivätkä sen vuoksi ole todennäköisesti lapsemmekaan. He mukatuvat hyvin menoihin, eivätkä pienet tai isotkaan muutokset päivässä pilaa seuraavaa yötä saati tulevia päiviä. Tämä on meille aivan ihanteellinen tilanne, sillä kahden yrittäjän perheessä kaikki päivät ovat käytännössä erilaisia ja välillä vähän yllättäviäkin. On siis lottovoitto, että niin mini kuin vauvakin ovat valmiita mukatumaan erilaisiin uni- ja ruokarytmeihin tarpeen tullen. Toki pulloruokinta on tässä auttanut paljon ja nyt kun vauva pikku hiljaa on pääsemässä sisään soseiden ihmeellliseen maailmaan tulee tämä varmasti helpottumaan entisestään. Erilaisia mukaan otettavia pussiaterioita kun on tänä päivänä tarjolla vaikka muille jakaa.

Loppuun vielä pari hassua huomiota meidän vauvelista;

  • Hänelle tulee todennäköisesti siniset silmät, kuten raskausaikana uumoilin.
  • Hän kasvaa aavistuksen vauhdikkaammin kuin siskonsa ja oli 4kk tarkastuksessa muutaman sata grammaa painavempi sekä sentin pidempi. Saas nähdä kummasta kasvaa sitten aikuisena pidempi :)
  • Vauva nauraa räkättää kaikelle mitä mini touhuaa. Isosisko taitaa jo nyt olla hänen suurin idolinsa.
  • Päivän yksi parhaista hetkistä on se, kun vauva herää aamun pieniltä unilta ja hänen huulillaan on JOKA IKINEN KERTA maailman suurin hymy. Hän on ihan superaurinkoinen vauva ja hymyilee niin tutuille kuin tuntemattomille todella leveästi.

Näistä kuvista isokiitos neidin kummitädille Saralle!

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

No Comments Yet.

Previous
Kuinka yhdistää beiget housut? 2/3
1/3 vauvavuodesta ja ne kuuluisat 4kk hulinat