Epäonnistunut imetys x 2

Posted on

Äitiyden mittari ei ole imettäminen. Vaikka se on äärimmäisen tärkeä asia, ei se kerro siitä kuinka hyvä äiti sinä olet lapsellesi. Näitä asioita olen toistellut itselleni moneen otteeseen, niin tänä vuonna kuin myös viisi vuotta sitten. Takana on nyt kaksi imetysyritystä ja kaksi epäonnistumista. Miksi nämä imetykset ovat epäonnistuneet, siitä kerron teille nyt.

Haluan kirjoittaa tämän kaikille niille äideille, jotka pelkäävät olevansa epäonnistunut luopio, kun rintamaidon sijaan ruokkivat lapsensa korvikkeella. Niille, joita imetys pelottaa, huolestuttaa ja jännittää ennen kuin lapsi on edes syntynyt. Niille, jotka halusivat imettää, mutta eivät siihen syystä tai toisesta pystyneet tai saaneet mahdollisuutta. Niille, joilla on se autuas käsitys, että kyllä imetys kaikilta onnistuu, jos vain tarpeeksi yrittää. Toivon, että luette koko tekstin läpi ajatuksella ja sydämellä, erityisesti te, jotka niin henkeen ja vereen imetyksen puolesta puhutte. Myös minä olen teidän tapaan (täys)imetyksen kannalla, mutta niin vain epäonnistui ja jäi kesken molempien tyttöjen rintaruokinta. Omasta tahdostaniko? Ei, ei tämä ei ollut tahtokysymys.

Viime vuosina on puhuttu erityisen paljon imetyksen hyvistä, ainutlaatuisista puolista ja siitä miten imettämiselle on annettava mahdollisuus aikaa tai paikkaa katsomatta. Monet ovat antaneet kasvonsa imetykselle, halunneet korostaa sen luonnollisuutta, ja sitä, että imetys on jokaisen äidin oikeus. Imetyksen ja erityisesti julkisen imetyksen puolesta puhutaan somessa joka päivä. Mutta kuka puhuu imetyksen epäonnistumisesta ja antaa sille kasvot? Aika harva. Entä kuka tukee niitä äitejä, joiden imetys ei onnistunut? Kuka kertoo ja osoittaa ymmärrystä, kun rintamaito vaihtuu korvikkeeseen heti tai hyvin varhaisessa vaiheessa? Aika harva, valitettavasti.

Uskallan väittää, että imetyksen epäonnistumista rankempaa on se ulkopuolelta tuleva paine, johon moni minun kanssani samassa tilanteessa oleva äiti on varmasti törmännyt. Sen kanssa joutuu painimaan jatkuvasti ja se on yleisempää kuin ehkä kukaan osaisi arvata. Niin monta kertaa olen kuullut kysymyksen imetänkö ollenkaan ja jatkokysymyksen miksi ihmeessä en? Olen kuullut lähipiirin vanhusten kuiskivan, että vauvan pitäisi saada kunnon maitoa. Olen nähnyt tutuilta ja tuntemattomilta sen kohteliaan ivallisen ilmeen, kun he miettivät mikä onkaan se todellinen syy epäonnistumiseen. Vaikka he eivät sitä ääneen sano, näen heidän ilmeestään, että he pohtivat olinko vain niin laska yrittämään? Tai pelkäsinkö ulkonäköni puolesta? Vai enkö nauttinut imetyksestä ja jätin siitä syystä leikin kesken? Olen tuntenut ammatti-ihmisten puolesta hiljaista painostusta siitä, että imetyksen on pakko onnistua. Olen kuullut muiden äitien tarinoita siitä miten heilläkin oli vaikeaa, mutta he olivat niin pirun sinnikkäitä, että lopulta imetys lähti rullaamaan.

Siinä kohtaa on tehnyt mieli huutaa, että helvetti niin olin minäkin. Sinnikäs, sanan kaikessa merkityksessään. Jos minua yhtään tuntee paremmin, niin tietää kyllä, että olen perusluonteeltani erittäin sinnikäs sissi. Menen vaikka harmaan kiven ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. En suostu luovuttamaan. Näin ovat minua kuvailleet niin valmentajani kuin opettajanikin. Olen ollut sinnikäs urheilija ja opiskelija. Mutta myös sinnikäs ja periksiantamaton äiti. Olen halunnut imettää molempia tyttöjäni, mutta en ole siinä onnistunut. Se on ollut minulle kova paikka, mutta olen ymmärtänyt jo hyvin aikaisessa vaiheessa, että joskus näihin asioihin ei voi itse vaikuttaa. Ja joskus pulloruokinta on vain vauvankin kannalta parempi vaihtoehto. Mikään korvike maailmassa ei tietenkään mene rintamaidon edelle, mutta on tilanteita, joissa on parempi antaa korviketta kuin yrittää epätoivoisesti ruokkia lasta rinnasta. Esimerkiksi silloin, kun lapsen kasvu on kriittisessä vaiheessa ja vaarassa pysähtyä tai jopa taantua. Ja varsinkin, jos lapsen terveydentila on tästä syystä vaarassa, kuten meillä oli minin kanssa.

Mini tosiaan syntyi täysin normaalipainoisena ja sai sairaalassa vain rintamaitoa. Ensimmäiset päivät osastolla sujuivat ihan mukavasti, mutta kotona pääsi helvetti irti. Hän huusi käytännössä ensimmäiset vuorokaudet putkeen ja rauhottui vasta, kun annoimme kätilöopistolta saamiemme ohjeiden mukaan korviketta pullosta. Sinnikkäästi pyrin kuitenkin jatkamaan imetystä, mutta tilanne paheni päivä päivältä. Minin paino ei noussut toivotulla tavalla ja hänen ihonsa alkoi kellertää. Palasimme sairaalaan ja siellä huomattiin, että bilirubiiniarvot olivat pielessä ja nousseet ensimmäisinä elinpäivinä liian nopeasti. Kuten yleensä keltainen vauva on usein hieman vaisumpi ja ajautuu tästä syystä herkästi vajaasyöttöön. Näin kävi myös minille. Kuivuma pahentaa keltaisuutta, joten kotihoito-ohjeeksi meille annettiin lisämaidon antaminen.

Lisämaidon ansiosta saimme keltaisuuden kuriin, eikä mini joutunut sinivalohoitoon. Painon kanssa takkuiltiin kuitenkin yhä ja imetys oli todella kivualiasta. Siitä syystä saimme lähetteen imetysneuvotaan Kätilöopistolle. Siellä meille selvisi, että pienen esikoisemme imuote oli pahasti pielessä ja niin heikko, ettei imetys oikein onnistunut. Tätä yritettiin korjata useamman viikon ajan, mutta mitä pidemmälle aika kului, sitä huolestuttavampaa vauvan kasvu oli. Aina kun yritimme vähentää korvikemääriä tilanne paheni. Hänen oli saatava lisämaitoa kasvaakseen. Yritin parhaani mukaan pitää imetyksen käynnissä, mutta loppujen lopuksi päivien kuluessa maidon tulo tyrehtyi, koska vauvan imuotetta ei saatu imetystuesta huolimatta kohentumaan, enkä herunut pullolle käytännössä ollenkaan.

Taistelu vauvan painon kanssa jatkui pitkälle taaperoikään saakka ja vasta kolmen ikävuoden kieppeillä saimme neuvolasta luvan lopettaa tihennetyt painokontrollit. Uutena äitinä tämä kaikki oli todella pelottavaa ja rankkaa. Huoli lapsen painosta ja kehityksestä oli niin suuri, etten osannut murehtia imetyksen epäonnistumista. Jälkeenpäin olen miettinyt osasinko silloin pyytää tarpeeksi apua? Saimmeko asianmukaista ja tehokasta imetysneuvontaa? Teinkö ihan kaikkeni? Näihin kysymyksiin en osaa ehkä tänäpäivänäkään vastata, mutta äidinvaisto sisälläni sanoo, että tein oikean ratkaisun keskittyessäni siihen, että lapsi sai tarpeeksi ruokaa. Minin vauvavuosi olisi voinut olla hyvin erilainen, jos prioriteettini olisi ollut saada imetys toimimaan sen kustannuksella, että lapsen painonkehitys olisi kärsinyt vielä pahemmin.

Nyt korvikkeella käytännössä kokonaan kasvanut esikoiseni on iloinen ja reipas viisivuotias. Hänellä ei ole allergioita eikä hän ole kärsinyt sen pahemmin infektiotaudeista kuin tutut rintamaidolla kasvaneet kaverinsakaan. Meidän välillä on äärimmäisen voimakas sekä lämmin side ja mini on ehdottomasti se “äitin tyttö”. Muun muassa näistä syistä en ole kokenut päivääkään huolta siitä, että imetyksen epäonnistuminen olisi tehnyt minille hallaa. Enemmän hallaa olisi varmasti tehnyt kasvun totaalinen pysähtyminen tai jopa taantuminen. Mutta koska olen ehdottomasti sitä mieltä, että äidinmaito on vauvalle se ykkösvaihtoehto, päätin jo kauan ennen positiivista raskaustestiä, että mahdollisen toisen vauvan kohdalla valmistautuisin imetykseen paremmin. Ottaisin asioista selvää, olisin vieläkin sinnikkäämpi ja luottavaisempi omaa kroppaani kohtaan.

____________________

Kun sitten sain tietää odottavani kuopustamme, otin imetysasiat esille jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Kävimme läpi edellisen kerran haasteita ja mietimme tulevaa imetystä. Raskauden aikana sain paljon tietoa ja apuja neuvolasta. Koin olevani huomattavasti valmiimpi imetykseen toisen lapsen kohdalla ja uhkuin itsevarmuutta synnytyksen lähestyessä. Ei asenteessani ollut ensimmäisellä kerrallakaan vikaa, mutta uusi mullistava elämäntilanne ja sen haasteet veivät varmasti osan itsevarmuudestani mukanaan. Nyt tiesin suurin piirtein mitä tuleman pitäisi, minkälaisia haasteita mahdollisesti kohtaisin. Tiesin mistä saisin apua ja mitä voisin vastoinkäymisten kohdalla itse tehdä.

Sitten syntyi kuopus, pari viikkoa etuajassa ja alle kolmekiloisena. Se tarkoitti automaattisesti sokeriseurantaa osastolla ja vaikka alkuun kaikki näytti hyvältä; imetys lähti sujumaan ja vauva söi hyvällä napakalla, oikeaoppisella otteella (joka ei muuten sattunut yhtään), niin takapakkia tuli alle vuorokauden kuluttua vauvan syntymästä. Sokerit lähtivät hieman heittelemään ja pienelle päätettiin lääkärien toimesta antaa lisämaitoa imetyksen ohella. En tästä pelästynyt, sillä imetys tuntui sujuvan ja ajattelin lisämaidon tarpeen olevan vain hetkellistä. Kotiinpääsytarkastuksessa saimme kuitenkin ohjeeksi antaa vielä tietyt millimäärät lisämaitoa kotona ja ruokkia siroa vauvaa kolmen tunnin välein. Maitoa hän sai siis tasaiseen tahtiin ja meidän iloksi kasvoi sekä voi sen ansiosta ensimmäisillä viikoilla paljon paremmin kuin siskonsa. Imetys ei sujunut ihan kuin tanssi, mutta ihan mukiinmenevästi kuitenkin. Ongelmat alkoivat vasta hieman myöhemmin.

Ja ne ongelmat olivatkin sitten hyvin erilaisia kuin esikoisella. Kuopus osasi imeä, joten vika ei ollut siinä. Alkuun minulla ei oikeastaan ollut mitään aavistusta siitä, mistä ne ongelmat oikein voisivat johtua. Vauva yritti kyllä syödä rintaa aina tarjottaessa, mutta sai joka kerta valtavia raivokohtauksia, jotka pahenivat päivä päivältä. Imetyskerrat venyivät muutamista kymmenistä minuuteista tuntien taisteluiksi, joiden lopputulemana sekä minä että vauva itkimme hysteerisesti. Koko ajan matkassa mukana kulkenut pulloruokinta ei sekään sujunut enää ongelmitta, sillä vauva kakoi jatkuvasti ja syöminen kesti pullostakin tuhottoman kauan. Sitten alkoi se jo täälläkin blogissakin käsitelty rohina.

Ääni, joka alkuun kuulosti viattomalta kuorsaukselta ja söpöltä pikkupossun ääneltä, mutta paheni lopulta niin, että pelkäsin pienen hengityksessä olevan pahasti vikaa. En alkuun osannut yhdistää, että ääni ja syöminen voisivat olla kytköksissä toisiinsa, mutta myöhemmin olen ymmärtänyt, että mitä todennäköisemmin imetys epäonnistui tällä kertaa kehityksestä hieman jälkeen jääneen kurkunpään/henkitorven rakenteen vuoksi. Malasiasta kärsivillä vauvoilla on monesti ongelmia syömisen kanssa ja he ajautuvat helposti pulloruokintaan. Ihan 100% varma en ole siitä, mikä kuopusta vaivasi ensimmäiset elinkuukaudet, mutta se jokin todennäköisesti vaikeutti imetyksen onnistumista ja lopulta aiheutti sen, että toinenkin yritykseni imettää päättyi liian varhain.

Piinaavien rintaraivareiden vuoksi imetys kävi lopulta mahdottomaksi ja siitä sekä todennäköisesti hengitysoireiden aiheuttaman stressin vuoksi maitomääräni alkoivat taas hupenemaan. Kuten esikoisenkin kohdalla pumppaamisesta ei ollut hyötyä, sillä pullolle heruminen oli hyvin minimaalista. Tällä kertaa päätin taistella imetyksen puolesta ensimmäistä kertaa kovemmin ja kävin neuvolassa useita keskusteluja siitä, mitä pitäisi tehdä. Kokeiltiin kotikonstit ja sain kaiken avun mitä pyysinkin. Lopputulema oli kuitenkin sama kuin esikoisen kanssa, vauva siirtyi muutaman viikon ikäisenä kokonaan korvikkeelle.

Ainoa ja iso erotus toisen lapsen kohdalla on ollut se, etten ole miettinyt ja murehtinut yhtään osasinko tällä kertaa pyytää tarpeeksi apua. Tai saimmeko asianmukaista imetysneuvontaa ja teinkö MINÄ ihan kaikkeni. Koska tällä kertaa tiedän, että tein. Olin valmistautunut hyvin, olin motivoitunut ja uhkunut itseluottamusta. Olin toiminut täysin sairaalasta ja neuvolasta saamieni ohjeiden mukaan. Ollut sinnikäs ja toiveikas. Luonto oli kuitenkin taas päättänyt, että tämä menisi näin. Esikoinen ei osannut imeä ja kuopuksen syömistä häiritsivät muut minusta riippumattomat ongelmat, jotka onneksi ovat nyt takanapäin eivätkä ole enää häirinneet muutoin hänen elämäänsä. Pullosta syöminen sujuu taas, eikä meidän enää tarvitse kikkailla ihmeellisten ruokinta-asentojen kanssa.

______________

Esikoisen kohdalla minun oli vaikea puhua imetyksestä ja sen päättymisestä. En suoranaisesti hävennyt, mutta jokin minua siinä vaivasi niin, etten korvikkeeseen siirtymisestä näin aikaisessa vaiheessa halunnut keskustella. Kuuntelin mukisematta hiljaisia huomautuksia siitä, miten äidinmaito oli lapselle parasta. Annoin muiden kertoa rauhassa menestystarinoita imetyksen haasteiden voittamisesta, ottamatta kantaa siihen, että kyllä minäkin olin ollut sinnikäs. Otin kaiken sen paineen ja rumasti sanottuna paskan niskaani, jota en missään nimessä ollut ansainnut. Minun ei olisi ollut tarvetta olla niin ankara itselleni ja jos jotain voisin nyt viiden vuoden takaiselle itselleni sanoa olisivat ne nämä sanat tässä postauksessa. Onneksi toisen lapsen syntyessä olin kasvanut, oppinut ja vahvistunut niin ihmisenä kuin äitinäkin. Tällä kertaa en ole arkaillut ja häpeillyt vastaustani, kun joku on kysynyt imettämisestä. En ole kokenut tarvetta piiloutua kaupassa hyllyjen väliin, kun lappaan kärryihin kymmenittäin korvikepulloja. Enkä ole jäänyt tuppisuuksi imetyskeskusteluissa, varsinkaan niissä, joissa lähtökohtana on ollut se, että kaikki naiset pystyvät halutessaan imettämään lastaan.

On niitä, jotka eivät pysty siihen syystä tai toisesta ollenkaan. Minä pystyin ja lyhyestä imetyksestä huolimatta minä kuitenkin imetin, molemmilla kerroilla itse asiassa. Siitä osaan nyt olla ylpeä ja onnellinen. Molemmat tyttöni ovat saaneet alkuun sitä erittäin ravinnerikasta ja vauvoille parasta äidinmaitoa. Ensimmäisinä päivinä (ja toisen kohdalla viikkoina) se on ollut heidän ensisijainen ravintonsa. En siis ehkä voisi puhua tai otsikoida postaustani epäonnistunut imetys x 2, sillä eihän nämä kumpikaan yritykset täysin epäonnistuneet. “Lyhyt imetys x2” ei kuitenkaan kuulostanut tarpeeksi houkuttelevalta otsikolta klikata, joten laitetaan otsikointi huomionhakuisuuteni piikkiin. Halusin, että tämä postaus saavuttaisi mahdollisimman monet. En siitä syystä, että saisin blogiini klikkejä vaan siitä, että tämä nostaisi esiin sen tärkeän asian, että joskus imetys päättyy ennen aikojaan tai ei ehkä onnistu ollenkaan. Ja täysin äidistä riippumattomista syistä. Halusin muistuttaa, että sellaisiakin tarinoita on, joissa äiti tekee kaikkensa, saa kaiken avun ja tuen, mutta imetys ei siitäkään huolimatta lähde käyntiin. Näiden tarinoiden äitejä pitäisi kohdella kuin muitakin, ei syyllistää, ei tuomita, ei edes pienellä katseella. Heitä ja heidän tarinaansa pitäisi kunnioittaa eikä yrittää tsempata kertomalla miten sinnikkäämmällä yrityksellä hekin olisivat voineet onnistua. Heitä pitäisi kannustaa, tukea ja rohkaista ihan toisella tapaa. Kertoa, että he tekevät hienoa ja hyvää työtä äitinä, vaikka eivät imettäisikään. Heidän ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, häpeää tai vähempi arvoisuutta äitinä tämän vuoksi. He eivät ole rikkoneet tai laiminlyöneet lastaan. He ovat lapsilleen se paras äiti maailmassa, vaikka korvikkeella heidät kasvattaisivat.

Tämä imetys on aiheena ehkä eniten toivottu postaus Instagramin dm-viestien perusteella tänä vuonna ja nyt vihdoin päätin/uskalsin siihen tarttua. Syy siihen miksi en ole julkaissut tätä aikaisemmin on aika yksinkertainen. Tiedän imetyksen olevan hyvin herkkä aihe ja siihen liittyvän paljon tunteita sekä tämän vuoksi myös tunteikkaita mielipiteitä. En halunnut sohaista muurahaispesää ennen kuin olin itse saannut koottua omat ajatukseni synnytyksen ja imetyksen jälkeisen tunnemyrskyn jälkeen. Nyt ajatukseni ovat kuitenkin selkeät ja ne valuivat tähän kirjoituskenttään kuin itsestään. Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti. Se merkitsee minulle paljon.

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

26 Comments
  • N
    May 29, 2019

    Hyvä ja ajankohtainen kirjoitus, kiitos siitä. Olen kanssasi ihan samoilla linjoilla! Meillä on melkein saman ikäinen tyttö kuin teillä, 2 viikkoa vanhempi, joten on ollut kiva tältä puolen ruutua seurata teidän matkaanne.
    Yhden näkökulman haluaisin kuitenkin tuoda vielä esille imetykseen liittyen! Minullakin imetys takkusi alusta lähtien. Alku johtui varmasti siitä, että tyttö vietti ensimmäiset päivänsä vauvateholla saaden ruokansa pullosta/nenämahaletkun kautta. Rintaa en päässyt alkuun kokeilemaan ollenkaan. Parin ensimmäisen päivän jälkeen pääsin kokeilemaan imetystä, ja se luonnollisesti oli vauvalle ihan uusi ja omituinen juttu, joka ei ottanut sujuakseen. Kokeiltiin myös vaikka mitä imetysneuvojasta rintakumiin ymymym. Tuskaa lisäsi pahasti revenneet epparihaavan tikit, joiden vuoksi en pystynyt kunnolla kävelemään, ainoastaan makaamaan toisella kyljellä. Imetysasennon hakeminen oli siis myös lähes mahdotonta. Kaiken tämän tuskan ja itkun ja yrityksen jälkeen myös hoksasin, että hitto vieköön tämä on ahdistavaa puuhaa. Ei se sattunut, vaan se tuntui uskomattoman epämiellyttävältä ja ahdistavalta. Koko se 1,5kk kun imetin/yritin imettää, niin voin huonosti, sillä se tuntui minulle niin luonnottomalta. Joten sitten lopetin. Neuvolantätimme sanoi ihanasti; ”jos äiti ei nauti imetyksestä ja voi huonosti, se ei ole hyväksi lapselle”. Lopetin imetyksen ja siirryin pumppaamaan, joka oli myös super epämiellyttävää. Sen tein juurikin niiden ulkoisten paineiden takia, että lapsen on pakko saada äidinmaitoa. Nyt kun lopetin vihdoin senkin, niin vitsi että voin paremmin. Huolimatta siitä että tyttö saa nyt korviketta.
    Pointti tässä kilometritarinassa oli se, että myös se että imetys ei tunnu hyvältä, on ihan hyvä syy lopettaa imetys. Ei äidin elämänlaadun kuulu laskea pohjamutiin imetyksen vuoksi. Se on ihan ok syy lopettaa, jos se tuntuu teille oikealta päätökseltä.

    • kaisaturunen
      June 4, 2019

      Hei ja kiitos kommentistasi! Ja pahoittelut, että palaan vasta nyt :) Näkökulmasi oli erittäin tervetullut ja tärkeä, kiitos, että jaoit tarinasi! Tämä kuvastaa hyvin sitä miten monimuotoinen ja monimutkainen asia imetys on. Ongelmat eivät välttämättä rajaudu siihen tuleeko maitoa vai ei, vaan siinä voi olla monta seikkaa, jotka sitten johtavat siihen, että korvikkeelle siirrytään. Itsensä ja omien rahkeidensa tunnistaminen äitiyden valtameressa on erittäin tärkeää, joten siinä kohtaa kun tuntuu ettei pysty, jaksa, kykene ja asiat alkavat jo vaikuttamaan negatiivisesti omaan että vauvan elämään on parasta hakea apua ja tutkiskella mitä on tehtävissä. Uskon vilpittömästi siihen, että jokainen (terve ja henkisesti vakaa) äiti pystyy tekemään ne lapsen kannalta parhaat päätökset. Ei mikään oppikirja tai ammatti-ihminen voi sanella kuinka tarinan pitäisi mennä. Mukaan mahtuu yhtä monta poikkeusta kuin on äitejä ja vauvojakin :) Mukavaa kesää sinne ja tsemppiä vauva-arkeen!

  • Kata
    May 29, 2019

    Tosi hyvä kirjoitus ja rohkeaa sinulta tulla asian kanssa “esiin”! Olen itsekin kahden lapsen äiti ja tiedän tasan tarkalleen miten erityisesti vanhemmat ihmiset kysyvät imetyksestä. Se on loukkaavaa ja yhden tekevää syökö vauva rintaa vai pulloa, tärkeintä on, että vauva on terve ja saa riittävästi ravintoa.

    • kaisaturunen
      June 4, 2019

      Kiitos viestistäsi! Teidän kommentintit merkkaavat minulle paljon <3

  • Jii
    May 29, 2019

    Erinomainen kirjoitus! Vaikka itselläni imetys onnistui (ainakin sen toistaiseksi ainoan lapsen kohdalla), en pitänyt sitä itsestäänselvyytenä, enkä aivan ymmärrä “imetyskiihkoilua”, vaikka tärkeä aihe toki onkin kyseessä. Äidit tekevät parhaansa ja tilanteita on niin monelaisia. Pitäisi tämä itsekin aina muistaa, kun vanhemmuuteen liittyvistä asioista puhutaan :) Ihanat tytöt teillä!

    • kaisaturunen
      June 4, 2019

      Kiitos :) kiihkoilu missä tahansa äitiyteen liittyvässä on varmasti pidemmän päälle huono juttu. Yhtä monta ja erilaista on tarinaa on kuin on äitejä sekä vauvojakin :) Mukavaa kesää sinne!

  • Ida
    May 29, 2019

    Niin rohkea teksti! Kiitos siitä. Itselle aihe ei edes ole ajankohtainen, mutta jotenkin tämä kosketti. Se ei todellakaan tee huonoa ihmistä jos ei pysty imettämään. Koskaan ei voi tietää mitä toinen ihminen on kokenut joten ei ole oikeutta tuomita, ja tämä pätee ihan kaikkeen. Ihailen asennettasi suuresti!! <3

    • kaisaturunen
      June 4, 2019

      Suurkiitos viestistäsi! Nämä kauniit sanat merkitsevät paljon <3

  • Marika
    May 29, 2019

    Kiitos kun jaoit tarinasi. Olet paras mahdollinen äiti tytöillesi. ❤️ Imetys on haastavaa puuhaa eikä se meilläkään ole sujunut ongelmitta. Tällä hetkellä on päädytty tilanteeseen, jossa 7kk tyttömme suostuu imetykseen vain kotona täydellisessä rauhassa, ei missään liikenteessä. Tähänkin valitettavan moni on kommentoinut, että kyllä se syö jos kokeilet sitä tai tätä ja jos tarpeeksi yrittää. Kaikki on kyllä yritetty, mutta hän ei vain syö. Olen kuitenkin onnellinen että edes kotona imetys sujuu. Valitettavan paljon ihmisillä on vahvoja mielipiteitä imetyksestä, joita sitten jaetaan kaikille ilman parempaa tietoa. Jokainen äiti ja vauva ovat kuitenkin erilaisia, ja se pitäisi kaikkien muistaa tilanteessa kuin tilanteessa. Kiitos siis kun nostit tämän aiheen esille! ❤️ Kaikkea hyvää teille ja mikä ihana suurisilmäinen neitokainen teillä siellä kasvaakaan 😍

    • kaisaturunen
      June 4, 2019

      Kiitos sinulle kun kommentoit ja jaoit tarinasi! Kuten sinäkin totesit, kaikkien äitien ja vauvojen tarinat ovat uniikkeja. Niitä ei mitkään oppaat osaa ennustaa, joten avoin ajattelu ja suvaitsevaisuus tässä kohtaa on enemmän kuin suotavaa kaikkien osalta :) Mukavaa kesää sinne teillekin <3

  • Minni
    May 29, 2019

    Harvoin kommentoin blogeihin, mutta nyt on pakko. Miten rohkea oletkaan kun uskalsit ottaa herkän aiheen esille<3 Itselläni on myös takana epäonnistunut imetys nyt 9kk ikäisen esikoiseni kanssa. Imetyksen epäonnistuminen oli myös minulle todella kova paikka ja surin sitä kauan. Ihan vasta nyt viimeisen kuukauden ajan olen päässyt jollain tavalla sinuiksi asian kanssa. Esikoiseni syntyi keskosena ja lisäksi synnytyksen jälkeen paljastui muita ikäviä asioita, joista luonnollisesti aiheutui äärimmäistä stressiä. Sain pumpattua maitoa vauvalle muutaman kuukauden, mutta varsinainen imetys ei onnistunut koskaan. Olen itse hävennyt asiaa ja tuntenut siitä huonoa omatuntoa sekä tarvetta selittää omaa tilannettani. Varmasti kaikki ymmärtäisivät, mikäli jaksaisin kertoa heille koko asian taustan. Uskon, että selittelemisen tarve johtuu enemmän omista oletuksistani, että minun jotenkin kuuluisi näin tehdä. En ole kokenut suoraa kommentointia asiasta, mutta välillistä kyllä. Ja se tuntuu todella pahalta. Varsinkin, kun kaikki eivät todellakaan ymmärrä, että imetyksen onnistuminen ei ole itsestäänselvyys ja se, että ei imetä, harvoin johtuu siitä, että äiti ei haluaisi imettää.
    Ihanaa kesää sinulle ja perheellesi<3

    • kaisaturunen
      June 4, 2019

      Kiitos viestistäsi ja siitä, että jaoit tarinasi! Vaikka nämä ovat kipeitä ja vaikeita asioita, niin se, että niistä puhutaan ääneen (tai täällä kommenttiboksin puolella) on äärimmäisen tärkeää. Tämä sinunkin tarinasi voi toimia monelle äidille vertaistukena. Imetys ei ole mikään itsestäänselvä asia, vaan se on jokaisen äidin ja jokaisen vauvan kohdalla oma uniikki tarina. Joskus se on pelkkää ruusuilla tanssimista ja joskus jotain aivan muuta. Se on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että yhdellä äidillä voi eri lasten kanssa olla hyvinkin erilaiset imetystarinat. Avoin mieli kannattaa säilyttää vaikka ensimmäinen erä hävittäisiinkin. Itse olen nyt hävinnyt kaksi erää tietyllä tapaa, mutta kukaan ei tiedä miten kävisi, jos joskus kolmas tilaisuus tulisi :) Ihanaa kesää sinnekin ja kiitos vielä kommentista <3

  • Nimetön
    May 29, 2019

    Minulla ei ole lapsia, eikä välttämättä ikinä tule olemaankaan. Ehkä kuitenkin iän ja lähipiirin lapsien takia, olen paljon lapsiin liittyviä asioita miettinyt ja jutellut ystävien kanssa. En ole ikinä päätynyt keskusteluihin siitä, mitkä valinnat ovat sosiaalisesti hyväksyttäviä lasten kanssa ja mitkä ei (varmaan juuri lapsettomuuteni takia), kuin ainoastaan kerran. Yllätys yllätys, silloin aiheena oli imetys, toisena mielipiteenä se että aina pitää imettää ellei ole hyvin pakottavaa syytä ja toisena se, että korvikkeen antaminen on ihan ok. Ehkä lapsettomana sitä ajattelee itsekkäämmin, mutta jos imetys ei tunnu omalta asialta tai siitä tekee hampaat irvessä, niin onko se enää kenenkään etu. Meneekö lapsi tosiaan loppuelämäksi pilalle mikäli syystä tai toisesta ei imetä. Miksi se on sosiaalisesti hyväksyttävämpää että äiti väkisin imettää kuukauden kuin että äiti ei imetä ollenkaan? Väheksymättä yhtään imetyksen etuja ja hyötyjä, syyllistävää ja pakottavaa ilmapiiriä ei tarvita ammattilaisten eikä muiden ihmisten suunnalta. Mikäli lapselle tai muille ei aiheudu vaaraa vanhempien tekemistä päätöksistä, ei kenelläkään saisi olla niihin negatiivista sanottavaa. Aina voidaan keskustella eri vaihtoehdoista ja hyödyistä ja haitoista, mutta sekin pitäisi käydä rakentavassa hengessä.
    Ehkä kuitenkin myös lapsiin liittyvissä asioissa pystytään pikku hiljaa avartamaan näkökulmia ja pystytään keskustelemaan neutraalimmin niin imetyksestä kuin nykyään koko ajan etenevissä määrin vapaaehtoisesta lapsettomuudesta.

    • Huong Quach-Alastalo
      May 30, 2019

      Älyttömän tärkeä aihe ja taitavasti sanoitettu ja kirjoitettu <3 kiitos!
      En itse ole äiti (toivottavasti vielä),mutta lastenhoitajana ollut lähellä aihetta ja nähnyt äitien kamppailua imettämisen kanssa. Uskon, että jokainen äiti tekee parhaansa ja enemmänkin niin ei voi minkään perusteella arvostella tai tuomita imettämättömyydestä. Ja ihan kuin se olisi kenenkään muun asia kuin vanhempien oma. Fakta on, että korvikkeillakin kasvaa. Joskus jopa paremminkin, niinkuin siun lasten kohdalla. Armollisuus itseään ja muita kanssakulkijoiden kohtaan tulisi lisätä. Eräs masentunut äiti sanoi minulle, että hänen masennusta ja ahdistusta auttoi se, että hän lopetti imettämisen ja itsensä syyllistämisen. Ei imettäminen ole hyvän äidin mittari. Eikä tärkeintä ei ole tittelit vaan lapsen hyvinvointi. Siinä uskon, että onnistuit hienosti <3

      • kaisaturunen
        June 4, 2019

        Armollisuus, avoin ajattelu ja rakentava keskustelu ovat niitä asioita, joita imetyksen kohdalla perään kuulutan. Ei tehdä tästä hienosta asiasta isoa mörköä meille äideille, jotka kaikki yritämme varmasti parhaamme mukaan omien lastemme eteen toimia. Kiitos vielä kommentista <3

    • kaisaturunen
      June 4, 2019

      Imetys on aiheena hyvin polttava, käytiin sitä sitten netissä, julkisissa keskusteluissa tai kavereiden kesken. Imetyksessä ja äidinmaidossa on toki tutkitusti paljon hyviä ja tietyllä tapaa korvaamattomia asioita, mutta välillä ollaan tilanteissa, joissa on punnittava missä menee se raja ovatko nämä asiat enää sen korvaamattomuuden arvoisia. Rakentava keskustelu on juuri se, jonka perään itsekin kuulutan ja olen niin äärimmäisen onnellinen, että näin moni jakoi oman tarinansa ja kertoi kokemuksistaan, myös te, joilla ei omia lapsia ole. Mieletöntä! Kiitos teille siis <3

  • Miia
    May 30, 2019

    Mahtavaa, että joku kirjoittaa näistä “vaietuista” asioista. Itsellä nyt 4 kk ikäinen esikoinen, eikä meilläkään imetys onnistunut, vaikka sitä kovasti olisin tahtonut. Tytöllä erityisominaisuus, joka estää alipaineen saamisen suuhun eli kertakaikkiaan imeminen ei onnistu. Meillä syötöt siis alusta asti tapahtui pullolla. Ensimmäiset pari kuukautta pumppasin maidon, enkä käytännössä nukkunut juuri yhtään. Syötöt saattoi kestää helposti 1,5 tuntia, jonka jälkeen pumppaukset seuraavalle syötölle n. 45min ja hetken päästä sama rumba uudestaan. Koko ajan oli stressi siitä, riittääkö pumpattu maito ja aina oli käytännössä kiire pumppaamaan. Aina, kun joku uusi ihminen näki, että syötin lasta pullolla, koin hirveätä selittämisen tarvetta asiasta. Itse koin (ja koen ehkä vieläkin), että jos lasta ruokkii pullolla, on tätä häpeillen selitettävä…. Ja näin sen ei todellakaan pitäisi olla. Joten ihanaa, että tuot näitä asioita esille! Ehkäpä pulloruokinta (ihan mistä tahansa syystä) on joskus vielä myös ihan yhtä hyväksyttävää kuin rintaruokintakin. Ja toki myös itse olen sitä mieltä, että rintamaito on ykkösvaihtoehto vauvoille, mutta ei keinolla millä hyvänsä. Minulle sattui ihana neuvolalääkäri, joka tuki päätöksessä lopettaa maidon pumppaaminen ja siirtyminen korvikkeeseen. Hän oli sitä mieltä, että hyvinvoivampi äiti on vauvalle paljon tärkeämpää kuin se, että vauva saa rintamaitoa.

    Mutta kiitos vielä Kaisa asian esille otosta! ❤️

    • kaisaturunen
      June 4, 2019

      Kiitos Miia viestistäsi! Nuo sanat “ei keinolla millä hyvänsä” kiteyttää oman ajatusmaailmani imetyksestä. Hieno ja tärkeä asia, mutta rajansa siinäkin. Oma tarinasi kuulostaa hyvin tutulta pitkine syöttöineen ja unettomine öineen, joten suuri tsemppihalaus sinne. Tiedän, ettei se ollut helppo taival. Nyt toivottavasti teilläkin arki rullaa paremmin ja yöllä saadaan edes hieman paremmin nukuttua. Mukavaa kesää teidän perheelle <3

  • Rbka
    May 31, 2019

    Hyvin kirjoitettu, ja tärkeästä aiheesta!

    Meillä imetys aikokaisemme kohdalla onnistui alkukankeuden jälkeen. Ja koska se sujui niin hyvin, ei treenailtu pullosta syömistä tai korviketta. Sitten tuli se yksi ilta, jolloin vauva yritti imeä, mutta mitään ei tullut. Vauva huusi nälkäänsä ja yritti imeä, onnistumatta. En vieläkään tajua mikä maitostoppi mulla oli, edes pumppaamalla ei tullut tippaakaan. Kaapissa oli onneksi korviketta, mutta eipä se neiti sitä helpolla juonut kun ei ollut tottunut. Onneksi kuitenkin söi sen verran, että sai nukuttua seuraavaan syöttöön. Sit taas toimi tuotanto kuin ennenkin. Tämä tapahtuma alkoi mua ahdistaa, pelkäsin joka ilta että tulee taas maitostoppi yön aikana. Onneks se ei toistunut, mutta meni useampi viikko ennen kuin osasi olla illalla stressaamatta.

    • kaisaturunen
      June 4, 2019

      Tuo tunne on niin ahdistava ja avuttomuutta täynnä. Sitä oikein pelkää seuraavaa syöttöä, kun ei tiedä miten siinä käy. Onneksi se teillä jäi tältä osin tuohon yhteen kertaa :) Meille ei käynyt niin hyvin, mutta onneksi on muuten eteenpäin menty ja tyttö kasvaa hyvin korvikkeella :) Kiitos vielä kommentistasi ja mukavaa kesää <3

  • Mari
    June 1, 2019

    Hieno kirjoitus, kiitos että kirjoitit!
    Esikoiseni kohdalla imetys oli todella vaikeaa imuotteen ongelmien vuoksi, hän myös syntyi pari viikkoa ennen la:ta ja oli keltainen. Pumppasin joka imetyskerran / -yrityksen jälkeen, jotta hän olisi saanut omaa maitoa helpommin pullosta, mutta hän ei osannut syödä pullostakaan. Tilanne oli jopa imetysohjaajille uusi. Kaikenlainen ruokailu oli tosi hankalaa ensimmäiset pari kolme kuukautta, mutta sitten helpotti vähitellen, kun vauva kasvoi ja voimistui ja jaksoi olla hereillä paremmin.
    Seuraava lapsemme syntyi myös pari viikkoa etuajassa ja oli tosi pieni viikkoihin nähden (SGA diagnoosi), mutta täydelliseksi hämmästykseksi hän osasi heti imeä ja jaksoi syödä hyvin. Eli aina ei syntymäkoostakaan voi päätellä imetyksen onnistumista.

    • kaisaturunen
      June 4, 2019

      Kuulostaa pitkälti meidän esikoiselta, jonka syöminen on kyllä ollut tähän 5 ikävuoteen saakka yhtä taistelua. Onneksi eteenpäin mennään kasvussa kaikista vaikeuksista huolimatta :) Kiitos vielä kommentistasi ja oman tarinasi jakamisesta! Tämä ja monet muut tämän postauksen kommentit tuovat varmasti sitä paljon kaivattua vertaistukea muille äideille, jotka painivat näiden samojen asioiden kanssa. Mukavaa kesää sinne <3

  • Jonna
    June 4, 2019

    Kiitos tästä postauksesta! Olen esikoiseni kanssa paininut imetyksen kanssa ja on tuntunut erityisen kurjalta kun ei ole muita äitiystäviä rinnalla. Kaikki (hyväntahtoisesti, toivon) kyselevät imetyksestä ja suvun vanhemmat puhuvat korvikkeesta vähän ikävään sävyyn. Tähän asti olen mennyt epätyypilliseen tapaan hiljaiseksi, sillä niin kipeä aihe epäonnistunut Imetys on ollut. Hyvä että näistä puhutaan enemmän, kiitos. Kiitos että näen taas että en ole yksin <3 nyt yritän ajatella että korvike on ihan yhtä hyvä juttu, järki sen ymmärtää mutta tunnepuoli ei vielä..

    • kaisaturunen
      June 4, 2019

      Täältä irtoaa roppakaupalla vertaistukea! Meiliäkin saa lähettää jos siltä tuntuu :) Tunnepuolen kanssa sitä joutuu moni äiti tuossa kohtaa painimaan pitkäänkin, mutta uskon, että viimeistään siinä kohtaa, kun lapsi on jo kasvanut isommaksi, sitä näkee, että hienosti se näinkin meni :) Iso halaus sinne ja tsemppiä vauva-arkeen! Yksin ei täällä kukaan äidestä saisi olla, joten hyvä kun kommentoit ja otit asian esille <3

  • tuuti
    June 22, 2019

    Kiitos tästä kirjoituksesta <3 Mulla on esikoisen kanssa - no, voisi sanoa tässä vaiheessa että epäonnistunut imetys. Olen yrittänyt, yrittänyt, yrittänyt. Lisämaito on annettu muutmia yksittäisiä kertoja lukuunottamatta imetysapulaitteella. Olen antanut pienen olla rinnalla niin paljon kuin hän haluaa, vaikka sattuu. Olen pumpannut yötä päivää. Olen syönyt itselleni muutaman kilon, koska ravinnon pitäisi auttaa maidon nousussa. Olen maksanut kalliista imetysohjauksesta ja yksityislääkäristä. Olen pitänyt lasta ihokontaktissa kaiken muun kustannuksella. Ja SILTI: ei maitoa. Kuin joitain säälittäviä pikku pisaroita. Aluksi epäilin kireää kielijännettä, kun imuote on niin huono ja sattuu. Nyt tuli mieleen nuo mainitsemasi hengitysongelmat... Tämäkin pienokainen niin kovin rohisee, röhkii eikä saa henkeä. Epätoivoisesti yritän auttaa hänen oloaan nenäfriidalla. Aina nuo rohinat alkavat ruokailun yhteydessä. Pitää ottaa tämäkin puheeksi neuvolassa.

    Koen kyllä olevani ihan epäonnistunut, koska kyllähän KAIKKIEN (no ehkä joku superharvinainen kehityshäiriö kuten vaikka tubulaariset rinnat, olisi hyväksyttävä syy) pitäisi onnistua imetyksessä. Jos ei onnistu, on vain paska luuserimutsi joka ei oikeasti antanut kaikkeaan ja vain HALUNNUT tarpeeksi. Tai tältä ainakin tuntuu. Neuvolan imetysohjaus oli se, että terkka näytti mikä on rintakumi, pumppu ja maidonkerääjä. Sitten mentiin pienryhmiin miettimään yhdessä, miksi täysimetys on se paras ja no - ainoa oikea - vaihtoehto. Kyllä näin pääkaupungissamme vuonna 2019, enkä edes kärjistä kuin ihan pikku pikku riikkisen. Joten hienoa, että joku tuo esille tätäkin puolta, että tietää, ettei ole ihan yksin. Ja että ehkä sitä on jossain vaiheessa tehnyt parhaansa ja antanut kaikkensa, ja asia on vain pakko hyväksyä. Eikä lapsi ole automaattisesti allergiaan, depressioon, ylipainoon ja kaikin tavoin huonoon elämään tuomittu. Ja että korvikkeen antamisesta huolimatta voi olla paras äiti lapselleen <3

    • kaisaturunen
      June 24, 2019

      Ekaksi maailman isoin tsemppihalaus sinne! Et ole yksin, ei hätää! Tarinasi on hyvä esimerkki ja juurikin se isoin syy miksi halusin avata suuni. Tästä puolesta puhutaan aivan liian vähän. Ja sitä väheksytään, mollataan, ivaillaan ja vaikka mitä negatiivista. Ei ole helppoa olla äiti, joka ei pysty lastansa imettämään. Ainakaan täällä Suomessa. Muutamien ulkomailla asuvien kanssa olen jutellut ja he ovat ihmetelleet kovin sitä, että miksi täällä meillä ollaan näin fanaattisia imetyksen suhteen. Tottakai se on parasta ravintoa vauvalle, sen varmasti jokainen äiti tietää, mutta aina itse imetys ei ole paras vaihtoehto. Joskus se ei ole vaihtoehto ollenkaan. Anna vauvallesi rakkautta kaikkella muulla tapaa ja toista itsellesi, että tämä riittää, olen paras äiti omalle lapselleni. Tämä auttoi minua todella paljon, kun ymmärsin, että riitän äitinä täysin, vaikka en imettäisikään viikkoa kauempaa.

      Rohinasta piti vielä sanoa, että kannattaa myös miettiä refluksilääkärin tapaamista, joskus rohina ruokailun yhteydessä johtuu siitä :) Me käytiin Mehiläisessä tästäkin syystä ja saatiin hyviä neuvoja, jotka vähän jeesasivat vaikka meillä lopulliset rohinan syyt olivatkin sitten täysin eri.

      Mukavaa kesää sinne! Nauti auringosta ja ihanasta vauvastasi <3

Previous
Satiinin säihkettä tuleviin juhliin
Epäonnistunut imetys x 2