Takana onnistuneet häät

Posted on

…lopputuloksena heikko kuvasaldo.

Onnistuneiden ja hauskojen juhlien merkkinä pidän usein sitä, että kuvasaldo on melko mitätön. Jos on ylimääräistä aikaa ja “vähän tylsää”, niin sitä helpommin intoutuu räpsimään kuvia. Mutta jos aika kulkee kuin siivillä ja on niin hauskaa, että vedet valuvat silmistä, sitä harvemmin jaksaa a. poseerata kameralle b. ottaa itse kuvia muista. Tällaisina päivinä ja iltoina on keskitytty olennaiseen, eli toisiin ihmisiin ja nautittu unohtumattomista hetkistä täysin rinnoin. Lauantaina oli juurikin tällainen päivä.

Kyseessä oli tietenkin siskon häät, joita odotettiin kuumeisesti koko kesän. Toki siellä oli varsinainen valokuvaaja paikalla ja kuvamateriaalia on hänen puolelta tulossa muutamien viikkojen sisään, mutta oma kuvasaldoni jäi aika mitättömäksi. Kaikessa tohinassa (ja hauskuudessa) unohdin kuvata kokonaan mm. oman asuni, vaikka olin ajatellut esitellä sen täällä ja ottanut ihan järkkärin sitä varten mukaan laukkuun. Ainoa järkkärikuva hääpaikalta on tuo yllä näkyvä nopea testiotos meidän kukkaistytöistä. Loput postauksen kuvat onkin sitten napsittu mobiililaitteilla hyvin sattumanvaraisesti. Mutta kertovathan nämäkin aika paljon…

Kuten sen, että minulla sekä tytöillä oli päällä tyllimekot. Itselläni vanhan nuden/ruusukultaisen sävyinen ja tytöille valkoiset. Mekoista on tullut kovasti kyselyitä ja tosiaan omani sekä isomman tytön mekko on peräisin Maya Deluxe merkiltä! Heiltä löytyy aivan ihania mekkoja juurikin tähän tarkoitukseen.

Sen, että hääkimppua, juhlapaikan kukkakoristeita sekä meidän kaasojen hiuskukkia yhdisti sama vihreävalkoinen sävymaailma. / Päivän kääntyessä yöhön juhlapaikka värjäytyi ruusukultaisen väriseksi muiden koristeiden mukaisesti.

Sen, että siskon hääpäivä oli ehkä yksi hauskimmista. Naururyppyjä ilmestyi silmäkulmaan takuuvarmasti muutama lisää ja poskilihakset olivat kovilla, kun naurua sai pidätellä kirkon alttarilta asti. Rennot ja todellakin hyvänmielen häät olivat nämä. Mitään sen kummempaa mokaa ei sattunut ja koko juhlaväki sekä itse hääpari tuntuivat nauttivat täysillä. Muistan miettineeni siinä kahden aikaan yöllä katsellessani menoa tanssilattialla ja kuunnellassa meidän huikean dj:n spiikkejä, että vitsit kaikilla näyttää olevan niin kivaa. Siihen muistoon on ihana palata vielä vuosienkin päästä!

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

No Comments Yet.

Previous
Hääkuvauspaikkaa etsimässä
Takana onnistuneet häät