Sittenkin luontokuvaaja?

Nämä kuvat ovat hyvä osoitus siitä, että myös niissä harmaimmissa ja ankeimmissa syyspäivissä voi olla jotain hyvin kaunista. Viime viikolla huomasin joutsenen meidän rannassa ja se näytti niin uskomattoman kauniilta sekä puhtaanvalkoiselta ruskan sävyttämää kaislikkoa vasten, että oli pakko vetää kengät jalkaan ja käydä ottamassa pari kuvaa. Innostuin touhusta vähän liikaa ja vitsailin jo IG:n puolella, että pitäisi ehkä siirtya luontokuvaamiseen.

Siihen kyllä meidän kodin ympäristö tarjoasi huomattavasti paremmat apajat kuin nykyiseen sisältööni. Joka päivä täällä saa ihastella luonnon omaa näytelmää säätilojen vaihdellessa ja erilaisten lintujen sekä eläimien esiintyessä. Eksoottisin vieras on varmaan ollut harmaahaikara, jonka olen tänä vuonna bongannut useampaankin kertaan. Vaikka en mikään pesunkestävä kaupunkilaistyttö olekaan, niin kyllä sitä välillä on aika huulipyöreänä tässä. Viimeksi tänä aamuna hämmästelin, kun seitsemän joutsenen pari kaarteli tuossa suoraan meidän edessä meren yllä, tehden lähtöään kohti etelää oletettavasti.

Taitaa olla ihka ensimmäinen kerta, kun puhun blogissani linnuista ja luonnosta näin, mutta kai sitä ollaan tämänkin suhteen tultu vanhoiksi, haha. Ei vaan mikäs tässä, luontoaiheet koskettavat ja se on varmasti täysin ok. Ihan pelkästään joutsenen takia en näitä kuvia halunnut julkaista, vaan näissä on muutenkin ihana syksyinen fiilis, joka oikein huutaa laittamaan kynttilöitä palamaan ja kääriytymään viltin alle. Kliseistä tai ei, mutta minä ainakin nautin siitä. Juuri yhtenä päivänä puhuimme mieheni kanssa, että pimenevät illat ovat kyllä omalla tavallansa niin kivoja ja tunnelmallisia. Vaikka kylmyyttä karsastankin, ovat neljä erilaista vuodenaikaa asia, jota varmasti Suomesta pois muuttaessa tulisin isosti kaipaamaan. Sitä nauttii niin erilaisista asioista eri vuoden aikoina, että jos eläisi yhtä ja samaa kesää koko ajan, niin luulisi, että siihen kyllästyisi.

Eri vuodenaikojen ansiosta sitä tulee ihan huomaamatta variaatiota mm. aktiviteetteihin ja ruokiin. Tällä hetkellä kaikki lämpöiset ja ihanan täyteläiset ruoat, kuten vaikkapa sienirisotto tai -pasta houkuttelevat. Lasten kanssa ollaan touhuttu kesän jälkeen taas paljon enemmän sisällä ja esimerkiksi leivottu, tehty majoja ja harjoiteltu ompelemaan. Mini on kyllä näissä kädentaidoissa aivan kuin minä pienenä, näppärä ja sinnikäs. Vaikka muutoin olemme molemmat perusluonteeltamme aika malttamattomia, niin ompeluun ja vaikkapa piirtämiseen jaksamme keskittyä. Ihan kuin minä, mini saattaa keskittyä luovaan tekemiseen pitkän aikaa hiljaa itsekseen. Hän vaatii myös aivan samalla tapaa rauhaa tässä kohtaa ja sen vuoksi minua meinasi alkaa ihan naurattamaan, kun mini tokaisi minulle kovaan ääneen urkkiessani hänen ompeluitaan, että “Hei äiti, etkö tiedä, että ompelijan pitää saada ommella rauhassa?!”. Ei ole omena kauas puusta pudonnut.

Tämä postaus alkoi nyt pahasti rönsyilemään, eikä tässä loppujen lopuksi tainnut ollut mitään punaista lankaa. Toisaalta ihana tehdä välillä tällaista sisältöä, kun tuntuu, että koko alkusyksy oli aika täynnä ennalta suunniteltua materiaalia. Se sisälsi myös monia (ihania!) yhteistöitä, mutta nyt loppuvuoden osalta haluan hieman rauhoittaa blogia ja muita kanaviani sekä keskittyä enemmän täysin vapaaseen sisältöön. Muutamat, tarkkaan harkitut ja mielenkiintoisimmat yhteistyöt olen sopinut tekeväni, mutta muutoin haluan päästää taas oman luovuuteni rajoittamattomaan lentoon. Jos teillä on jotain postaustoiveita tähän loppuvuodelle, niin kuulen niitä mielelläni ja yritän ujuttaa mukaan.

Mukavaa syksyistä viikonvaihdetta kaikesta tästä harmaudesta huolimatta sinne :)

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

No Comments Yet.

Previous
Meidän vauvallako muka allergiaa?
Sittenkin luontokuvaaja?