Väsymyksen graalin malja

Se on nyt saavutettu omalta osaltani, luulisin.

Väsymyspiste, jossa mikään ei enää hymyilytä, koko ajan tekisi mieli vain tiuskia ja kaikki tuntuu mitättömältä, täysin yhdentekevältä. Piste, jossa huomaat vihastuvasi viattomalle vauvalle tahtomattasi. Sinun tekisi mieli huutaa ja hermostua kovemmin kuin koskaan ennen. Väsymyksen graalin malja, se tämän on oltava.

Ennen valitusvirttä haluan sanoa, että me ollaan oltu onnekkaita, tosi onnekkaita. Tytöt ovat nukkuneet kumpikin vauvavuonna ihan hyvin, kummallakaan heistä ei ole ollut koliikkia ja meitä on aina ollut kaksi aikuista tässä tukemassa toista. On ollut mahdollisuus jakaa se vastuu ja ottaa vuorot. Kaikesta siitä huolimatta olemme nyt tulleet siihen pisteeseen, jossa väsymys alkaa olla sitä luokkaa, että tulen hulluksi. En uskalla käydä nukkumaan iltaisin, vaan pelkään tulevaa yötä. Olen umpiväsynyt, mutta käyn ylikierroksilla. Huomaan myös heittäväni tässä samalla normaalit suhteellisen hyvät elämäntapani kaivoon ja aloittamalla esimerkiksi aamun ravitsevan aamupalan sijaan suklaalla.

Koska tämä huono jakso sitten alkoi? En edes muista ihan tarkalleen, mutta kyllä tätä on nyt jo muutaman kuukauden ajan riittänyt. Välissä on toki ollut 1-2 hyvää yötä, mutta nyt viimeiset pari viikkoa kaikki yöt ovat olleet yhtä helvettiä. Kaiken kukkuraksi meitä piinasi viime viikon ajan se karmiva norovirus vieden viimeisetkin energian rippeet. En yleensä jaksa tai halua täällä blogissa manata näitä asioita, mutta sen sijaan, että tänään näpyttelisin teille liibalaabaa siitä, miten kiva viikonloppu on tulossa, päätin kertoa totuuden. Olen aivan kuoleman väsynyt.

Kaikki alkoi siitä, kun tässä syksyllä alkoivat tosiaan ne ihan hyvin sujuneet yöunet vauvalla rakoileimaan. Alkuun se tarkoitti muutamia lisäherätyksiä yössä, ei mitään sen pahempaa. Tyttö oli jo ollut hetken ilman yömaitoa, mutta melko nopeasti ajauduimme siihen pisteeseen, että hän söi taas öisin. Se oli lähinnä meidän vanhempien laiskuutta, joten päätimme vierottaa vauvan yömaidosta uudelleen unikoulun avulla ja samalla opettaa häntä nukahtamaan omaan sänkyyn. Unikoulu menikin kivuttomasti ja jo kolmantena yönä vauva nukahti itse omaan sänkyyn ja nukkui siellä koko yön heräämättä.

Sitä iloa jatkui pari yötä, mutta sitten tämä helvetiksikin kutsumani ajanjakso pääsi irti. Parin yöheräilyn sijaan vauva heräsikin 10 kertaa, mutta hänet sai onneksi rauhoteltua tutin avulla ja hän nukahti heti uudelleen. Mutta pian ei enää tuttikaan auttanut, vaan olin taas parin tunnin huudattamisen jälkeen maitopullo kädessä epätoivoisena. Maidon juotuaan vauva rauhoittui sekä nukahti ja ajattelin, että noh juokoot nyt vielä öisin, jos kerran sitä kaipaa. Mutta arvatkaa jäikö tämä tähän?

Ei, ei jäänyt. Myös nukutushommat menivät uusiksi ja nopean nukahtamisen sijaan illalla saattaa nyt odottaa kahden tunnin väsytystaistelu jatkuvan huudon kera. Lukuisista yöheräilyistä ollaan myös siirrytty leppoisasti rehelliseen yövalvomiseen niiden satunnaisen heräilyjen lisäksi. Parin viikon ajan vauva on ollut TÄYSIN HEREILLÄ pari tuntia yöstä. Eikä tosiaankaan siis omassa sängyssä rauhassa itsekseen touhua, vaan vaatii päästä viereen tai muutoin alkaa huutokonsertti, joka herättää siskon ja luultavasti naapuritkin. Vieressä hän ei huuda, mutta kiipeilee päälle, repii hiuksia, möngertää, pöngertää ja hakkaa sängyn päätyä. Eikä nukahda uudelleen millään.

Viime yönä tilanne eskaloitui sitten siihen, että lopulta minä nukahdin ennen vauvaa ja havahduin jossain kohtaa yötä siihen, että hän oli konttaillut melkein sängyn jalkopäähän. Onneksi ei sen pidemmälle, mutta nyt täytyy kyllä ensi yöksi mietti toisenlainen ratkaisu varmuuden vuoksi. Vauva osaa jo kiivetä kaikkien asettamieni esteiden ylitse sängyssä ja näköjään oma väsymys alkaa olla sitä luokkaa, että en vain enää yksinkertaisesti pysy hereillä.

Tässä radikaaleimmassa väsymispisteessä sitä miettii kuumeisesti joka sekunti syitä siihen, miksi vauva ei nuku. Vaivaako häntä joku? Vai onko tämä taas yksi kuuluisa vaihe? Tänään huomasin, että neljä hammasta puskee samanaikaisesti läpi pienten ikenien, joten se voi olla yksi ja erittäin järkeenkäypä selitys tähän. Vauvalla on selkeästi myös havaittavissa jonkin sortin eroahdistusta ja varsinkin äitiin kohdistuvaa sellaista, joten ehkä se on myös tässä taustalla. Tai sitten tämä on vain klassista hulinointia uusien taitojen karttuessa ja pienten aivojen kehittyessä. Yksiselitteistä syytä siiihen, miksi vauva on tässä 10-11kk iässä näin radikaalisesti on muuttanut yönukkumistaan ja aiheuttanut järkyttävät univelat meille vanhemmille ei siis ehkä ole, vaan tämä on todennäköisesti monen tekijän summa. Erittäin epämiellyttävä sellainen.

Onneksi vaiheilla sekä niillä vaivoillakin on tapana mennä ohitse itsekseen, mutta toki tässä kohtaa odotus tuntuu tuskaiselta. En myöskään voi käsittää millä pyhällä hengellä vauva tällä hetkellä elää ja jaksaa kontata päivät pitkät ympäri taloa, kun yöunia ei hänellekkään riittävästi kerry. Yövalvomisista huolimatta hän herää aamulla aikaisin ja iltaisin nukkumaan menoa venytetään riehumalla sängyssä jopa kahdella tunnilla. Päivisin hän onneksi nukkuu hyvin, mutta ei mielestäni missään nimessä liikaa. Yhdet tai maksimissaan kahdet päiväunet (yhteensä n.3h) on tämän ikäiselle juuri sopivasti.

Vauvan itsensä kannaltakin olisi varmasti parempi, jos yöt alkaisivat pikku hiljaa rauhoittumaan. Lähes tulkoon kaikkemme olemme kyllä yrittäneet tehdä yöunien parantamiseksi. Yhtä keinoa on tarkoitus vielä ensi viikolla kokeilla, nimittäin vauvan siirtämistä omaan huoneeseen. Jossain sisimmässä minulla on tunne, että tämä on se avain parempiin uniin ja jälkikäteen tulen moittimaan itseäni, etten saanut sitä muutosta aikaiseksi jo kuukausi sitten. Tai sitten ei. Vauvojen nukkuminen on välillä sellainen arvoitusten maailma, ettei kukaan osaa ennalta sanoa, miten ensi yö tulee menemään. Huomenna tämä kaikki saattaa jo olla taakse jäänyttä elämää, mutta sitä ennen ei auta muuta kuin asennoitua uudella tavalla.

Kuuntelin eilen Helsinkiin ajaessa Hei Baby -podcastin uusinta jaksoa neljän kuukauden hulinoista ja totesin, että myös minä tarvitsen nyt tuon Kirsikan ja Vivianin lanseeraman LOL-asenteen. Pakko vetää tämä huumorilla läpi tai muuten tästä ei tule yhtään mitään. Uuden asenteen lisäksi voisin ehkä vihdoin opetella juomaan edes puolikuppia kahvia, niin taskussa olisi yksi pieni oljenkorsi, jonka avulla selviäisin näistä tahmaisista, väsymyksen täyttämistä pimeistä marraskuun päivistä totaalisesti sekoamatta.

ps. Aurinkolasit tätä nykyä välttämättömät kuvissa, koska panda. Tosi paha panda.

kuvat: Hanna Väyrynen

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

16 Comments
  • Siniaamu
    November 14, 2019

    Voi teitä. Voimia. Hienoa, että uskallat kertoa ja näyttää asioita kiiltokuvan takana. Vauvasi on ihana, mutta ihanakin voi uuvuttaa. Olisiko teillä tukiverkkoa, joka ottaisi vauvan vaikka yhdeksi yöksi?

    • kaisaturunen
      November 18, 2019

      Kiitos Sini! On meillä onneksi ja sitä ollaan nyt hyödynnetty kyllä. Kullan arvoista apua se <3

  • LauraV
    November 14, 2019

    Kaisa, tunnen tuskasi. Meidän poika joka huomenna täyttää vuoden, nukkui syksyyn asti hyvin kunnes kaikki 6 hammasta tuli kuvioihin lähes yhtäaikaa. Oltiin keretty pitää jo unikoulu joka toimi hyvin ja päästiin yösyötöistä eroon. Hammasepisodin myötä palattiin yösyöttöihin ja vieressä nukkumiseen.

    Olen palannut kuukausi sitten työelämään ja jaksanut yöt ja arjen pyörittämisen joillain ihmeen tavalla. Meillä vieressä nukkuminen ratkaistiin niin, että siirryin pojan kanssa patjoille nukkumaan eri huoneeseen, koska pelkäsin että nukahdan keskenkaiken ja poika kupsahtaa lattialle. Aikansa kutakin ja ensi yöstä lähtien on uuden unikoulun aika.

    Uskon, että on vain ohimenevä vaihe ja että juuri niillä hampaiden tulolla on suuri vaikutus tähän hetkeen. Onneksi vanhemmat on luotu kestämään näitä vauvavuoden vaiheita, vaikka sitten sillä huumorilla. 😂 Mukavaa alkutalvea perheellesi ja paremmin nukkuttuja öitä. 😊

    • kaisaturunen
      November 18, 2019

      Moikka Laura! Kuulostaapa harvinaisen tutulta :D Ei tässä auta kai muu kuin odotella ja samalla vitsailla umpiväsyneenä. Jutut vaan paranee, kun energiat hiipuu :D Meillä pientä valoa tunnelin päässä näkyi viime yönä, mutta en uskalla vielä sanoa mitään, sillä lyhyeksi voi tämä ilo kokemuksesta jäädä. Tsemppiä sinnekin ja mukavaa joulunodotusta perheellesi <3

  • Huong Quach-Alastalo
    November 15, 2019

    Miun mielestä taas on aivan ihana, että välillä avaudut. Vaikka siun blogi on kaunis ja tyylikäs muoti-blogi niin silti sen takana on ihminen, jolla on elämä. Todellinen elämä mihin kuuluu kaikki ylä- ja alamäet. Et jos kaipaa vaan kauniita kuvia niin voi kattoo instasta tai lehdistä. Mut uskon, että blogeja ihmiset lukevat, jotta saisivat jotain höttöä enemmän. Jotain kosketuspintaa. Ja miun on pakko todeta, että seuraan siun blogia sen takia, että oot todella taitava kirjoittaa ja sulla on hyvä tyylitaju. Mutta eniten koen ’vau’ -oloa kun kirjoitat jotain henkevää. Sie sanoitat niin hyvin ja kuvaat hienosti. Näitä tekstejä on ilo ja lämmin lukea. Älä siis pelkää, että manaat. Kaikki värit kuuluu elämään. Antaa sen näkyä ♥️

    • Huong
      November 15, 2019

      Ai niin. Toivon, että teillä helpottuu ja pikkuinen ehkä rauhoittuu huoneenvaihdon myötä tai viimeistään kun ne tuhannet hampaat on tullut paikoilleen. Voimia ✨ ja huumori. Olkoon se itku tai nauruhuumoria 🙂

    • kaisaturunen
      November 18, 2019

      Olipa kauniisti sanottu! Niin kauniisti, että tässä väsyneenä ihan herkistyin! Kiitos, niin kovin paljon, että ahkerasti aina kommentoit, seuraat ja tuet <3

      • Huong
        November 20, 2019

        ♥️

  • Laura
    November 15, 2019

    Moi ja tsemppiä!<3 Meillä myös kuopuksella kamala ”vaihe” menossa yöunien suhteen. Saattaa myös olla yöllä ihan hereillä ja valvoa pari tuntia (ikää 6kk)... Väsymys on välillä aivan karsea ja aamulla tuntuu kuin silmissä olisi hiekkaa. Voisiko teillä olla apua sleepyn unikonsultista? Itse en ole kokeillut, mutta kehuja olen kuullut..

    • kaisaturunen
      November 18, 2019

      Moikka Laura! Ja kiitos :) En ole tuosta unikonsultista kuullutkaan, täytyy ottaa enemmän selvää. Kiitos tuhannesti vinkistä ja tsemppiä myös sinne! Itseäni helpotti se, kun joku sanoi joskus, että yöllä voi ajatella, että jossain päin maailmaa valvoo myös toinen isä tai äiti ihan samalla tapaa vauvansa kanssa. Ei tässä yksin olla siis :)

  • Marika
    November 16, 2019

    Mulla ei ole mitään hyviä vinkkejä tai kikkakolmosia jaettavaksi, mutta haluan vaan toivottaa hurjasti tsemppiä ja jaksamista! ❤️ Toivottavasti omaan huoneeseen siirto tuo helpotusta kaikkien öihin ja jospa ne hampaatkin puhkeais niin nekään ei valvota.

    • kaisaturunen
      November 18, 2019

      Kiitos Marika! :) Kyllä tämä tästä! Paljon saanut vertaistukea ja vaikka sitä ei millään tapaa toivoisi vastaavaa tilannetta muille, niin on se huojentava tietää, että jossain muualla toisessa kodissa myös toinen äiti tai isä valvoo yöt vauvan kanssa. Kivaa joulun odotusta sinne <3

  • Liisa
    November 17, 2019

    Vauvat kokevat juuri tuossa iässä päivän aikana niin paljon, että he prosessoivat sitä yön aikana ja hakevat vanhemmilta turvaa. Raastavaa vanhemmille mutta vauva varmasti kokee olonsa turvallisemmaksi äidin vieressä kuin yksin omassa huoneessa. Itsekin tuossa tilanteessa tarttuisin varmaankin pulloon tai ihan mihin tahansa, joka rauhoittaa tilannetta ja takaisi edes muutaman tunnin yöunet. Ei kannata ottaa siitä paineita ja pitää itseään epäonnistuneena, jos palaakin vanhoihin rutiineihin. Asennoidun rauhattomiin yöuniin vauvan kanssa siten, että me aikuisetkaan emme nuku joka yö robottimaisesti samalla tavalla, vaan päivän tapahtumat vaikuttavat myös meidän yöuniin. Ja juuri 11kk lähestyessä, vauvan käytös muuttuu „vauvamaisemmaksi“ eli saattaakin kaivata syliä enemmän kuin ennen ja kitistä äidin perään, vaikka aiemmin olisikin jo leikkinyt ja touhunnut ongelmitta itsekseen. Eri vaiheita on niin paljon, että itse en nykyään uskalla uskalla kehua hyviä yöunia ym. positiivisia juttuja, koska heti, kun sanon jotain ääneen, muuttuu tilanne seuraavana päivänä ihan erilaiseksi:)

    • kaisaturunen
      November 18, 2019

      Kiitos Liisa viestistä :) Näin meillä juuri nyt on, eli aikaisemmin hienosti leikkinyt vauva kiipeää nyt joka välissä syliin ja leikkihetket onkin enemmän sylikkäin pötköttelyä kuin hänen touhuamistaan. Päätin nyt olla pitämättä unikoulua ja huudattamatta vauvaa iltaisin. Olen koko ajan hänen vieressä kun hän nukahtaa ja tarpeen tullen sylittelen, en tiedä oliko se tämä vai se eilinen super ruoka tankkaus, mutta viime yönä hän nukkui paremmin kuin kertaakaan 3kk :D Voi olla, että ilo on taas lyhyt, mutta katsotaan, josko nämä lempeät keinot toimisi. Nyt pitää vaan malttaa sylitellä, sillä isomman tytön kohdalla sen jo tietää, että tulee aika jolloin syliin ei enää halutakaan. Hetken ne vaan näin pieniä on <3

  • Sj
    November 19, 2019

    Ihan pakko kommentoida, kun tekstisi kuulosti niin tutulta.
    Meillä kuopuksen yöt levisi käsiin 9,5kk iässä; tuli hampaat, flunssa ja kaikkea tuota tekstissäsi mainittua. Mutta tsemppauksena siis se, että tätä kesti _vain_ kuukauden ja nyt nukumme yömme taas lähes heräämättä.
    Tsemppiä siis päiviinne <3

    • kaisaturunen
      November 20, 2019

      Siis nyt näyttää, että meilläkin se katastrofaalisin vaihe kesti vain päälle kuukauden. Siinä hetkessä tuntui ikuisuudelta kyllä :D nyt osaa taas arvostaa edes jotenkuten nukuttuja yöunia, kun edelliset 6 viikkoa meni ihan totaalisumussa. Kiitos vertaistuesta! Se on parasta <3

Previous
Ensimmäinen kurkistus lastenhuoneeseen
Väsymyksen graalin malja