Selviytymisopas: pikkulapset + pandemia

Posted on

Päivät kotona venyvät nyt viikoiksi ja se alkaa näkyä ainakin täällä meillä satunnaisena pinnan kiristymisenä sekä “seinien kaatumisena päälle”. Tilannetta helpottamaan olen yrittänyt ideoida uutta monipuolisempaa tekemistä sekä rytmittää päiviä paremmin, vaikka suoraan sanottuna tarkat päivärytmit ovat minulle melkoinen kirosana. Olen luonteeltani aika luova, taiteellinen tapaus ja sen vuoksi tarkkojen päivärytmien sijaan tykkään mennä enemmän fiiliksen mukaan ja soveltaa. Mieheni on onneksi (!) tässä kohtaa minun vastakohtani ja olenkin suosiolla antanut hänen tietyllä tapaa johdattaa arkipäiviä. Häneltä tarkempi aikataulutus sekä sen noudattaminen luonnistuu, kun taas itse olen parempi esimerkiksi keksimään uutta, hauskaa tekemistä.

Näinä haastavina aikoina lapset kaipaavat molempia. Kun arkirutiinit ovat heittäneet kärrynpyörää, tarvitaan jotain pysyvää sekä turvaa tuovaa, kuten aikatauluja. Mutta koen, että pelkillä aikatauluilla tästä ei selvitä. Ahdistava ja pelottava uusi tilanne voi nimittäin myös latistaa tunnelmaa niin pahasti, että vaaditaan jotain kannustavaa ja ehkä normaalista poikkeavaa hauskaa toimintaa. Tällaiset ekstrajutut saavat sekä isojen että pienten mielen kohoamaan ja niistä on jo nyt tullut meille iso henkireikä.

Näillä keinoin pyrimme itse pysymään jokseenkin järjissämme, mutta pitämään myös lapset tyytyväisinä. Kuopus ei juuri ymmärrä tilanteen päälle, mutta hän kaipaa juurikin niitä rutiineja ja sen vuoksi pyrimme esimerkiksi ulkoilemaan kahdesti päivässä sekä pitämään muutenkin yllä päiväkodeille tyypillistä aikataulua ainakin arkipäivinä. Isomman tytön kanssa rutiineja tarvitaan toki myös, mutta enemmän haasteita hänen kanssaan on nyt tuottanut harrastusten, eskarin ja leikkitreffien jääminen pois kuvioista. Ajoittain niistä aiheutunut tuska on purkautunut lohduttomana itkuna ja tätä tilannetta on pitänyt yrittää selventää kuusivuotiaalle. En tiedä onko siellä joku muu äiti tai isä joutunut samaan tilanteeseen, mutta jos on olisi kiva kuulla, miten te olette näitä asioita käsitelleet yhdessä lasten kanssa? “Tyhmä Korona” on kuulemma pilannut kaiken (niin kuin onkin), mutta sen selittäminen ja avaaminen eskari-ikäiselle tuntuu välillä todella haastavalta.

Keskustelemisen lisäksi tämän ison pienen tytön elämää on yritetty helpottaa palauttamalla edes jotain hänen normaaliin arkeensa kuuluvia palasia takaisin uudella tyylillä. Eskarin virkaa on saanut toimittaa päivittäiset tehtävät (kiitos vaan serkulleni, joka toi ekan luokan kirjoja meille, ne ovat olleet hitti!!). Harrastusten osalta futis on ollut helppo järjestää isän kanssa pallopelejä pelaillen ja voimistelu taas omalla tramboliinilla, lähileikkipuiston kiipelytelineillä sekä kotona patjan voimin. Kaverit tai siis niiden puuttuminen ovat olleet ehkä se suurin murheen aihe. Siskosten viiden vuoden ikäero on tässä kohtaa harmillinen juttu, sillä varsinaista leikkiseuraa heille ei toisistaan vielä ole, vaikka he ihanasti päivän mittaan useampaan kertaan yhdessä toimivatkin. Isompi tyttö kuitenkin kaipaa kovasti omanikäistensä seuraa, kun on tottunut olemaan eskarissa viisi päivää viikossa sekä sen lisäksi näkemään muita ystäviä vapaa-ajalla ja harrastuksissa.

Nyt parina viimeisenä päivänä olemme ottaneet ohjelmaan leikkitreffit videopuhelun välityksellä ja ne ovat olleet kyllä iso hitti. Esikoinen vierasti ensi ajatusta leikkiä puhelimen välityksellä, mutta ensimmäisen rohkaisun jälkeen leikkejä syntyy nyt liukuhihnalta ja ne ovat ajoittain niin liikuttavia, että meinaa ihan itse herkistyä lasten luovuudesta. Ehkä näiden avulla selvitään tämän alkushokin yli ja tulevat viikot (kuukaudet) edes hieman paremmin.

Tsempatakseni teitä muita vanhempia siellä ruudun toisella puolella, kokosin tähän alle nyt ideoita erilaisiin leikkeihin ja puuhiin. Muutamat ideat nappasin ihanilta kollegoilta heidän insta stooreistaan ja muut meidän viime päiviltä. Vitsit miten luovia kaikki ovat olleet näinä viikkoina! Toivottavasti näistä on iloa teille muille lapsiperheille:

Temppu/tehtävärata – pitkin kotia kiemurteleva reitti, joka pitää sisällään erilaisia tehtäviä, ne voivat olla liikunnallaisia tai sitten jotain ihan muuta :) Tehtäviä voi olla eri tasoisia eri ikäisille lapsille

Korttijumppa – Tän idean varastin Saralta. Otetaan korttipakka, valitaan neljä liikettä ja aina korttia nostamalla selviää liike (maa) ja määrä (numero). Nerokasta! Tulee liikuttua samalla!

Disco – Volat kaakkoon ja kaikki tanssimaan. Tää on ihan meidän tyttöjen suosikki. Tunnelmaa voi parantaa valaistuksella ja asianmukaisella vaatetuksella/rekvisiitalla.

Konsertti – Jos ei musiikkia halua soittaa kaiuttimista voi sitä tehdä itse. Kaikki musisoimaan yhdessä. Soittimetkin voi itse kehitellä jos oikein innostuu.

Eläinhahmoja sormiväreillä – Tehtiin äidilleni syntymäpäivälahjaksi kukkaruukku, johon tytöt olivat painaneet käden kuvat. Käsistä muodostui iso ja pieni norsu. Erilaisia eläimiä on helppo muodostaa sekä käsillä että jaloilla painamalla. Parhaat vinkit olen löytänyt Pinterestistä!

Kotityöt yhdessä – Niitäkin on pakko tässä tilanteessa tehdä, joten miksi ei ottaisi lapsia mukaan? Meillä kuopus rakastaa pyykkäämistä mieheni kanssa ja isompi tyttö on innokas auttamaan keittiössä.

Uudenlaiset legoleikit – Legot ovat klassikko, mutta niidenkin kanssa voi soveltaa uusia leikkejä. Meillä legot ovat milloin mitäkin ruokaa, jäätelöä, marjoja jne. Niiden kanssa voi leikkiä kauppaa tai ravintolaa (sopivaa “syötävää” myös taaperolle). Legoista on rakennettu myös eksoottisempia juttuja kuten matkailuautoja, joilla legoukot ovat lähteneet mielikuvitusmatkalle.

Metsäbingo/Ikkunabingo – Tämän idean nappasin Metiltä :) Metsäbingo tai vastaavasti ikkunabingo, jos metsään ei pääse on hauska leikki koko porukalle. Bingoon voi laittaa erilaisia potentiaalisia bongauksia ja voittajaksi selviytyy tietty se, joka bongaa nämä ensimmäisenä.

Taidepaja syötävän maalin (viiliä+mehukeittoa) ym. kanssa – Tämä homma sopii hyvin perheen pienimmille, mutta kannattaa siirtää kylppäriin ja vähentää vaatteet minimiin. Siellä lapsen voi huoletta päästää taiteilemaan ja pesukin sujuu kätevästi taideteosten valmistuttua.

Taidenäyttely – Tekniikka vapaa, kaikki taide kootaa esille ja pidetään näyttely. Tähän voi yhdistää myös lipunmyynnin ja vaikka tarjoilut :)

Valokuvauksen harjoittelu – Isompaa tyttöä kiinnostaa jostain kummasta kuvaaminen (mutta ei itsensä). Hän haluaa kuvata ympäristöään ja olenkin antanut hänen harjoitella sitä. Hänen mielestään on ihana selata kuvia, joita hän on itse ottanut ja sitten kertoa niistä minulle :)

Aarteenmetsästys – Aarre piiloon, kartta kehiin ja menoksi. Tätä voi muuten harrastaa myös puhelimen välityksellä kaverin kanssa. Vanhemmat voivat sopia piilopaikat ja laittaa aarteet piiloon. Sitten lapset voivat auttaa johdattamaan toisiaan aarteiden luo :)

Leipomista ja ruoanlaittoa – Oli pakko ottaa tämä erikseen tähän, sillä tämän on minun ja esikoisen ihan ehdoton suosikkipuuha yhdessä. Nyt olen antanut hänen selailla leipomisvaihtoehtoja leivontakirjoista tai nettisivuilta. Reseptisivustolla hän oppii samalla vähän lukemaan ja kirjoittamaan, kun joutuu hakusanoja käyttämään.

Oma kioski pystyyn – Viitaten edelliseen, leivonnaiset voidaan myydä omassa kioskissa. Toki voi käyttää myös valmiita tarjottavia tai sitten leikkiruokaa. Kauppakassit vaan mukaan ja ostoksille.

Kauneussalonki – Lettejä, kampauksia, kauneushoitoja ja meikkauksia. Pieninkin osaa jo vähän harjata tukkaa, joten tätä voi harrastaa koko porukalla.

Arvausleikit – Hyvää viihdettä vaikka saunan lauteille. Eläinarvoitus on meidän suosikki! Siinä pitää aina keksiä eläin ja muut kysyvät kysymyksiä joihin saa vastata vain kyllä tai ei. Tyylillä “asuuko se metsässä?”, “onko sillä pitkä häntä?”.

Kirjeenvaihtoa – Kirjoittakaa kirje kaverille tai isovanhemmille. Jos sitä ei voi postittaa siitä voi ottaa kuvan ja lähettää puhelimella :) Isovanhemmat vastaanottavat mielellään myös piirustuksia yms.

Oman kirjan kirjoittaminen – Tämäkin on ollut iso hitti meidän perheessä. Esikoinen keksii itse tarinan ja piirtää sen papereille, jotka nidotaan yhteen. Sitten kirjoitetaan yhdessä voimin tarina ja luetaan tätä sitten iltasatuna. Kaksi kirjaa on jo valmistunut ja kuulemma idea kolmanteen valmiina :)

Eläinsairaala – Jälleen yksi hittileikki eli eläinsairaala. Pehmoleluihin tuppaa aina välillä tulla pieniä reikiä ja niiden paikkaamiseen ei oikein koskaan tunnu olevan aikaa. Eläinsairaalaleikin myötä sekin aika löytyi. Isompi tyttö kokoaa yhteen parsittavat eläimet ja minä korjaan ne ompelemalla. Sitten hän yhdessä kuopuksen kanssa hoitaa eläimiä “sairaalan osastolla”. Useimmiten leikki alkaa sillä, että joku eläinäiti soittelee huolissaan puhelimella, että nyt pitäisi päästä sairaalaan :D

Majanrakennusta ja mielikuvitusmatka – Maja pystyyn tai taikamatto olohuoneen lattialle. Majassa voi asustella vaikka peikkoperhe ja taikamatolla voi matkustaa maailman ääriin. Näihin leikkeihin voi hyvin yhdistää välipalahetken, koska eväät on yleensä se paras osa :)

 

Minkälaisia aktiviteetteja teillä on harrastettu? Vinkatkaa kommentilla parhaat! :)

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

No Comments Yet.

Previous
Tilannepäivitys
Selviytymisopas: pikkulapset + pandemia