Kauan odotettu päivä taikametsässä

Posted on

*Kaupallinen yhteistyö Viaplay

Joulukuun 25. päivä oli viime vuonnakin erityinen (ja myös paljon odotettu) tässä perheessä. Sen lisäksi siis, että esikoinen täytti 6 vuotta. Vähintään yhtä paljon kuin syntymäpäiviään hän odotti Frozen 2 ensi-iltaa. Hän julisti sukulaisille, eskarikavereille ja myös tuntemattomille kadulla, miten hänen syntymäpäivänään Frozen 2 vihdoin saapuu Suomeen valkokankaalle :D

Päivä aloitettiin perinteisin syntymäpäivämenoin, sänkyyn tuotiin kakkua ja lahja. Joululasten kohdalla lahjojen uhkaa aina paisua aivan liian suureksi ja siitä syystä olen itse pyrkinyt pitämään lahjat minimissä (ja fiksuina), koska mummot ja muut haluavat kuitenkin tyttöjä muistaa. Jotain erityistä olen kuitenkin tyttöjen syntymäpäivänä halunnut aina keksiä ja tällä kertaa päätin kääriä pakettiin Frozen 2 elokuvasta tutun naamiaisasun, josta tiesin olevan äärettömän paljon iloa. Kun hän vielä tähän päälle sai tädeiltä ja isovanhemmilta liput ensi-iltaan oli täydellinen syntymäpäivä sinetöity. Leffasta kotiin tullessa iski kuitenkin iso suru. Milloin sitä seuraavan kerran näkisi tuon kaikkien aikojen parhaan elokuvan?

Alkuun ajattelin, että tyttö on vietävä uudelleen elokuviin, mutta onneksi suru vaihtui nopeasti jännittäväksi odotukseksi. Viikottain googletimme milloin Frozen 2 olisi katsottavissa kotisohvalta. Lopulta saapui tieto, että toukokuussa koittaisi tuo päivä. Siihen laskettiin viikkoja, päiviä ja varmaan lopulta sekuntejakin. Olin luvannut, että leffan saapuessa mini saisi kutsua ystävänsä kylään ja voisimme järjestää Frozen aiheiset pienet juhlat. Viime viikolla tämä kauan odotettu päivä sitten koitti ja loppujen lopuksi tästä tuli koko päivän kestänyt retki taikametsään.

Päivä aloitettiin tarkistamalla, että olihan se leffa nyt varmasti saapunut Viaplayn valikoimiin joko vuokrattavaksi tai ostettavaksi. Ja olihan se tietysti siellä! Hymy korvissa esikoinen söi aamupalan ja siinä samalla suunniteltiin tulevaa päivä. Ennen leffaa pitäisi vielä käydä kaupassa, loihtia tarjottavat sekä koristella olohuone juhlia varten.

Tyttö oli toivonut pöytään mutakakkua ja se toive täytettiin. Kakku sai päälleen koristeeksi leffasta tutut hahmot sekä väreihin sopivat pursotukset. Kuopuksen päiväuniajan käytimme askarteluhommiin. Väkersimme telkkarin taakse paperisen taikametsän, jossa taianomainen tuuli tuiversi samaan tapaan kuin leffassa. Esikoinen leikkasi innoissaan ystävänsä kanssa lehtiä ja he auttoivat myös maalaamaan koivupuut valmiiksi.

Kun koristeet oli saatu valmiiksi ja loputkin juhlavieraat saapuneet paikalle, aloitettiin tilaisuus nauttimalla mutakakkua ja muita pöydän antimia. Sen jälkeen siirryttiin pienen leikkihetken jälkeen television ääreen ja napsautettiin Viaplay päälle. Päätimme suoraan ostaa leffan, sillä ennakoin tälle elokuvalle kertyvän huomattavasti enemmän katselukertoja kuin vain tämän yhden. Isommat tytöt istahtivat vieretysten sohvalle innosta hihkuen ja leffa laitettiin pyörimään.

Elokuvasta nauttimassa oli myös meidän kuopus, joka kylläkin keskittyi enemmän omien herkkujensa napsimiseen, päällä seisomiseen, ilmapalloilla leikkimiseen ja tanssimiseen. Kukin tyylillään vai mitä! Myös siskoni poika ja esikoisen kaverin pikkuveli tulivat päiväleffaan mukaan. Tällä pikkutiimillä olemme nyt rajoitusten hieman höllennettyä tavanneet ja leikkineet yhdessä. Lapsista on seuraa toisilleen ja me aikuisetkin saamme juttuseuraa. Kaikki olivat superinnoissaan näistä pikku kekkereistä.

Rauhalliseksi tätä leffakokemusta ei kyllä voi luonnehtia, sillä kun koko jengi on koossa, niin talossa riittää ääntä ja vauhtia. Lapset onneksi leikkivät hienosti keskenään, mutta välillä isommilla tytöillä ihan omat jutut ja leikit. Ihmekös tuo, kun ikäeroa pienempiin on useampi vuosi. Nämä ystävykset ovat tunteneet toisensa syntymästä lähtien ja siitä asti leikit rullanneet kuin unelma. Emme koskaan sanelleet tai edes toivoneet ääneen ystäväni kanssa, että myös lapsistamme tulisi parhaita ystäviä, mutta kyllä tämä nyt kieltämättä näyttää siltä, että tämä parivaljakko on erottamaton. Heillä on keskenään aivan omanlaisensa leikit, jollaisia muiden lasten kanssa harvoin syntyy, vaikka iso kasa kavereita molemmilta löytyy. Olisipa ihanaa, jos he malttaisivat pitää tästä ystävydeestä kiinni läpi elämän.

Illan päätteeksi television ääressä oli enää tämä parivaljakko, kun muu porukka oli jo lähtenyt iltapuuhille ja nukkumaan. Tytöt katsoivat leffan vieretysten loppuun ja yhdessä hihitellen hipsivät vierekkäin nukkumaan. Yökyläilyyn oli hyvä päättää tämä ainutlaatuinen päivä.

Tällaiselta tosiaan näytti meidän kotisohvan Frozen 2 ensi-ilta. Sen jälkeen (kuten ennustinkin) leffaa on sahattu edes takaisin jo useamman kerran, joten tuo Viaplayn ostomahdollisuus oli meille kyllä oikea valinta. Jos leffan haluaa katsoa vain esimerkiksi kerran, niin vuokraus on siinä kohtaa ehkä kätevämpi :) Viaplaysta löytyy toki myös monia muita hyviä, normaaliin katselupakettiin kuuluvia leffoja koko perheelle. Me tykkäsimme esikoisen kanssa kovasti mm. Aladdinista, joka on siis se näytelty versio. Tosin se sopii ehkä vähän isompien lasten kanssa katsottavaksi, mutta perheen pienimmät voi hyvin ottaa mukaan vaikka Madagasgar- tai Itse ilkimys-maratoniin. Huippuhauskoja leffoja nekin!

Miten taaperoarki sujuu?

Posted on

En tiedä oliko syynä tämän päiväiset Äititreffien äänitykset vai mikä, mutta tuli olo, että voisin pitkästä aikaa kirjoitella kuulumisia liittyen vauva-, korjaan taaperoarkeen. Edellisellä kerralla, kun vastaavaa postausta kirjoittelin meidän kuopusta pystyi vielä kutsumaan vauvaksi. Vauvavuosi veteli viimeisiään ja elämä oli, pakko myöntää, oikeastaan aika kaaottista. Kerroin uniongelmista sekä allergiaepäilyistä. Itse uin tuon ajanjakson melko syvissä vesissä, sillä olin niin kamalan pettynyt, kun ne puolivuotiaana alkaneet levottomuudet eivät helpottaneetkaan 1-vuotissyntymäpäivään mennessä, kuten olin kuvitellut. Onneksi valoa alkoi näkyä tunnelin päässä jo hyvin pian sen jälkeen.

Alkuvuodesta kävimme ensitöiksemme allergialääkärillä ja allergiatesteissä tytön kanssa. Vaikka testit näyttivät negatiivista lääkäri kertoi meille, että oli hyvin mahdollista, että tyttö kärsi yliherkkyydestä muutamia ruoka-aineita kohtaan. Karsimismenetelmällä saimme lopulta selville, että maito (sen kaikissa muodoissa) ja omena olivat ne kiusankappaleet, jotka laittoivat pienen suoliston sekaisin sekä ihon helakan punaiseksi. Näitä vihulaisia tuntui olevan vähän joka paikassa, myös sellaisissa ruokavalmisteissa, joista ei päällepäin uskoisi. Esimerkiksi useasta leivästä löytyy omenamehua ja monesta tuotteesta maitojauhetta.Tuoteselosteiden lukemisesta tulikin nopeasti arkipäivää, mutta tarkkuus on maksanut itsensä takaisin. Nimittäin maidon ja omenan jäätyä pois ruokavaliosta on kaikki mennyt kohinalla parempaan suuntaan.

Yli puoli vuotta kestäneet rikkinäiset yöt saatiin korjattua suhteellisen nopeasti siihen pisteeseen, että tyttö nukahti itse omaan sänkyynsä ja nukkui siellä kiltisti vähintään puolet yöstä. Viereen päästyään hän jatkoi tyytyväisesti unia aamuun saakka. Kävelemisen opettelu aiheutti välillä pientä levottomuutta ja aamut aikaistuivat samalla kello viiden herätyksiksi, mutta yöt pysyivät muuten rauhallisena. Ennen tätä ne olivat olleet vuoroin suoraa huutamista ja vuoroin riehumista. Luultavasti noista yliherkkyyksistä johtuen.

Maaliskuussa meidän nuorempi neiti oppi sitten vihdoin kävelemään ja kasa uusia taitoja tuli siihen päälle. Puhe alkoi kehittyä ja nyt sanoja tulee jo useampia. Tuntuu, että joka päivä vähintään yksi uusi sana lisää. Hän myös syö reippaasti itse, jos sille päälle sattuu. Isosiskon tapaan hän ei kuitenkaan ole kovin kiinnostunut ruoasta ja sen myötä täällä saadaan välillä edelleen taistella ruokailujen loppuun saattamisen kanssa. Onneksi se tuntuu pieneltä murheelta niiden isojen vastoinkäymisten jälkeen.

Pari viikkoa sitten kuopus yllätti meidät kaikki nukkumalla aamuun saakka omassa sängyssään ja kyllä siinä meinasi itku päästä. Nyt hän on myös väläytellyt toivoa pidemmistä yöunista ja nukkunut useampana aamuna lähemmäs kello kahdeksaa sen 5-6 sijasta. En osaa edes sanoin kuvailla, miten onnellinen olen tästä ollut. Väsymys on kyllä pahimmillaan todellinen kidutuskeino ja vasta nyt kuopuksen myötä olen oikeasti ymmärtänyt, mitä on elää huonosti nukkuvan vauvan kanssa. Mieheni varoitteli minulle noin vuosi sitten, että unikaaosta voisi kestää pitkään (kuten heidän perheessään kaikkien lapsien kohdalla on kestänyt), mutta itse en sitä suostunut uskomaan. Olin varma, että saan uniongelmat korjattua nopeasti ja kuopus alkaa nukkumaan yhtä sikeästi kuin isosiskonsa. Valitettavasti olin tässä pahemman kerran väärässä, sillä kerta toisensa jälkeen jouduin pettymään, kun mikään keino ei toiminutkaan. Viikon huono jakso venyi kuukaudeksi ja kuukauden jakso puoleksi vuodeksi. Jos olisin asennoitunut tähän pidempänä projektina, olisin ehkä selviytynyt henkisesti paremmin, mutta kuka sitä nyt haluaisi maalata piruja seinille ja aavistella heti alkuun vaikean vaiheen kestävän kauan? Ei kukaan.

Nyt uskon ja toivon, että meidän uniongelmat, kuten myös ruoka-allergiamysteerit ovat taakse jäänyttä elämää. Toki vielä on matkaa niihin leppoisiin täysin keskeytyksettömiin yöuniin, mutta korkealle ollaan jo sieltä kuilun pohjalta kivuttu. Yliherkkyyksistäkin pääsemme toivon mukaan jossain kohtaa varovasti totuttelemalla eroon, mutta niiden suhteen ei ole vielä kiire. Juuri nyt nautin tästä jokseenkin seesteisestä vaiheesta, vaikka tyttö onkin siinä ihanan päättömässä puolentoistavuoden iässä, jossa sattuu ja tapahtuu. Kuten isosiskonsakin (ja äitinsä) on kuopus todella kova kiipeilemään ja karkailemaan, eikä malta pysytellä yhtään sekuntia paikoillaan. Tämä aiheuttaa välillä sydämentykytyksiä, kuten esimerkiksi toissapäivänä, kun hän kirmasi vauhdilla mereen uimaan vaatteet päällä ja eilen, kun hän karkasi päivähoidon pihasta, pensasaidan välistä autotielle. Niille, jotka sanovat tyttöjen olevan rauhallisempia ja “helpompia” nauran kyllä ääneen. Te ette ole tavanneet meidän kaksikkoa :D

Ja niille, jotka kärsivät siellä uni- tai vaikkapa allergiaongelmista lapsenne kanssa haluan sanoa, että tsemppiä! Te ette ole yksin! Jossain on joku toinen vanhempi, joka yhtä lailla murehtii ja valvoo sekä on aivan yhtä väsynyt. Välillä tuntuu epäreilulta, kun naapurin vauva nukkuu yönsä läpi kitisemättä 3 kk iästä alkaen, mutta siitä ei kannata masentua sen enempää. Lapset ovat erilaisia eikä niitä tai niiden toimia voi keskenään verrata. Itse uskon siihen, että useimmissa tapauksissa puntit tasataan jossain muussa asiassa,  vaikka eihän sitä kenellekään vastoinkäymisiä toivoisia. Jokaisen lapsen kanssa on kuitenkin omat haasteensa, toisilla toki valitettavasti suuremmat kuin toisilla. Me vanhemmat emme siinä kohtaa voi tehdä kuin parhaamme.

Juuri nyt olen erityisen ylpeä itsestäni ja miehestäni, että selvisimme vauvavuoden haasteista jokseenkin järjissämme ja satuttamatta toisiamme sen pahemmin. Väsymys ajaa meidät helposti riitaisiin tilanteisiin, mutta siinä kohtaa täytyy vain yrittää muistaa, että ilman väsymystä sitä tuskin päästäisi suustaan sellaisia sammakoita. Näistä vastoinkäymisistä opitaan ja voisin vaikka vannoa, että olemme jälleen kerran tämän kokemuksen jälkeen entistä parempi tiimi mieheni kanssa. Toki niiden, ilmeisesti pysyviksi jääneiden silmäpussien kera.

Ps. Pian saadaan siis uusia Äititreffit-jaksoa teille kuunneltavaksi! Niissä lisää vauva- (ja taaperohöpinää), jos tämä aihealue kolahtaa :)