Miten taaperoarki sujuu?

Posted on

En tiedä oliko syynä tämän päiväiset Äititreffien äänitykset vai mikä, mutta tuli olo, että voisin pitkästä aikaa kirjoitella kuulumisia liittyen vauva-, korjaan taaperoarkeen. Edellisellä kerralla, kun vastaavaa postausta kirjoittelin meidän kuopusta pystyi vielä kutsumaan vauvaksi. Vauvavuosi veteli viimeisiään ja elämä oli, pakko myöntää, oikeastaan aika kaaottista. Kerroin uniongelmista sekä allergiaepäilyistä. Itse uin tuon ajanjakson melko syvissä vesissä, sillä olin niin kamalan pettynyt, kun ne puolivuotiaana alkaneet levottomuudet eivät helpottaneetkaan 1-vuotissyntymäpäivään mennessä, kuten olin kuvitellut. Onneksi valoa alkoi näkyä tunnelin päässä jo hyvin pian sen jälkeen.

Alkuvuodesta kävimme ensitöiksemme allergialääkärillä ja allergiatesteissä tytön kanssa. Vaikka testit näyttivät negatiivista lääkäri kertoi meille, että oli hyvin mahdollista, että tyttö kärsi yliherkkyydestä muutamia ruoka-aineita kohtaan. Karsimismenetelmällä saimme lopulta selville, että maito (sen kaikissa muodoissa) ja omena olivat ne kiusankappaleet, jotka laittoivat pienen suoliston sekaisin sekä ihon helakan punaiseksi. Näitä vihulaisia tuntui olevan vähän joka paikassa, myös sellaisissa ruokavalmisteissa, joista ei päällepäin uskoisi. Esimerkiksi useasta leivästä löytyy omenamehua ja monesta tuotteesta maitojauhetta.Tuoteselosteiden lukemisesta tulikin nopeasti arkipäivää, mutta tarkkuus on maksanut itsensä takaisin. Nimittäin maidon ja omenan jäätyä pois ruokavaliosta on kaikki mennyt kohinalla parempaan suuntaan.

Yli puoli vuotta kestäneet rikkinäiset yöt saatiin korjattua suhteellisen nopeasti siihen pisteeseen, että tyttö nukahti itse omaan sänkyynsä ja nukkui siellä kiltisti vähintään puolet yöstä. Viereen päästyään hän jatkoi tyytyväisesti unia aamuun saakka. Kävelemisen opettelu aiheutti välillä pientä levottomuutta ja aamut aikaistuivat samalla kello viiden herätyksiksi, mutta yöt pysyivät muuten rauhallisena. Ennen tätä ne olivat olleet vuoroin suoraa huutamista ja vuoroin riehumista. Luultavasti noista yliherkkyyksistä johtuen.

Maaliskuussa meidän nuorempi neiti oppi sitten vihdoin kävelemään ja kasa uusia taitoja tuli siihen päälle. Puhe alkoi kehittyä ja nyt sanoja tulee jo useampia. Tuntuu, että joka päivä vähintään yksi uusi sana lisää. Hän myös syö reippaasti itse, jos sille päälle sattuu. Isosiskon tapaan hän ei kuitenkaan ole kovin kiinnostunut ruoasta ja sen myötä täällä saadaan välillä edelleen taistella ruokailujen loppuun saattamisen kanssa. Onneksi se tuntuu pieneltä murheelta niiden isojen vastoinkäymisten jälkeen.

Pari viikkoa sitten kuopus yllätti meidät kaikki nukkumalla aamuun saakka omassa sängyssään ja kyllä siinä meinasi itku päästä. Nyt hän on myös väläytellyt toivoa pidemmistä yöunista ja nukkunut useampana aamuna lähemmäs kello kahdeksaa sen 5-6 sijasta. En osaa edes sanoin kuvailla, miten onnellinen olen tästä ollut. Väsymys on kyllä pahimmillaan todellinen kidutuskeino ja vasta nyt kuopuksen myötä olen oikeasti ymmärtänyt, mitä on elää huonosti nukkuvan vauvan kanssa. Mieheni varoitteli minulle noin vuosi sitten, että unikaaosta voisi kestää pitkään (kuten heidän perheessään kaikkien lapsien kohdalla on kestänyt), mutta itse en sitä suostunut uskomaan. Olin varma, että saan uniongelmat korjattua nopeasti ja kuopus alkaa nukkumaan yhtä sikeästi kuin isosiskonsa. Valitettavasti olin tässä pahemman kerran väärässä, sillä kerta toisensa jälkeen jouduin pettymään, kun mikään keino ei toiminutkaan. Viikon huono jakso venyi kuukaudeksi ja kuukauden jakso puoleksi vuodeksi. Jos olisin asennoitunut tähän pidempänä projektina, olisin ehkä selviytynyt henkisesti paremmin, mutta kuka sitä nyt haluaisi maalata piruja seinille ja aavistella heti alkuun vaikean vaiheen kestävän kauan? Ei kukaan.

Nyt uskon ja toivon, että meidän uniongelmat, kuten myös ruoka-allergiamysteerit ovat taakse jäänyttä elämää. Toki vielä on matkaa niihin leppoisiin täysin keskeytyksettömiin yöuniin, mutta korkealle ollaan jo sieltä kuilun pohjalta kivuttu. Yliherkkyyksistäkin pääsemme toivon mukaan jossain kohtaa varovasti totuttelemalla eroon, mutta niiden suhteen ei ole vielä kiire. Juuri nyt nautin tästä jokseenkin seesteisestä vaiheesta, vaikka tyttö onkin siinä ihanan päättömässä puolentoistavuoden iässä, jossa sattuu ja tapahtuu. Kuten isosiskonsakin (ja äitinsä) on kuopus todella kova kiipeilemään ja karkailemaan, eikä malta pysytellä yhtään sekuntia paikoillaan. Tämä aiheuttaa välillä sydämentykytyksiä, kuten esimerkiksi toissapäivänä, kun hän kirmasi vauhdilla mereen uimaan vaatteet päällä ja eilen, kun hän karkasi päivähoidon pihasta, pensasaidan välistä autotielle. Niille, jotka sanovat tyttöjen olevan rauhallisempia ja “helpompia” nauran kyllä ääneen. Te ette ole tavanneet meidän kaksikkoa :D

Ja niille, jotka kärsivät siellä uni- tai vaikkapa allergiaongelmista lapsenne kanssa haluan sanoa, että tsemppiä! Te ette ole yksin! Jossain on joku toinen vanhempi, joka yhtä lailla murehtii ja valvoo sekä on aivan yhtä väsynyt. Välillä tuntuu epäreilulta, kun naapurin vauva nukkuu yönsä läpi kitisemättä 3 kk iästä alkaen, mutta siitä ei kannata masentua sen enempää. Lapset ovat erilaisia eikä niitä tai niiden toimia voi keskenään verrata. Itse uskon siihen, että useimmissa tapauksissa puntit tasataan jossain muussa asiassa,  vaikka eihän sitä kenellekään vastoinkäymisiä toivoisia. Jokaisen lapsen kanssa on kuitenkin omat haasteensa, toisilla toki valitettavasti suuremmat kuin toisilla. Me vanhemmat emme siinä kohtaa voi tehdä kuin parhaamme.

Juuri nyt olen erityisen ylpeä itsestäni ja miehestäni, että selvisimme vauvavuoden haasteista jokseenkin järjissämme ja satuttamatta toisiamme sen pahemmin. Väsymys ajaa meidät helposti riitaisiin tilanteisiin, mutta siinä kohtaa täytyy vain yrittää muistaa, että ilman väsymystä sitä tuskin päästäisi suustaan sellaisia sammakoita. Näistä vastoinkäymisistä opitaan ja voisin vaikka vannoa, että olemme jälleen kerran tämän kokemuksen jälkeen entistä parempi tiimi mieheni kanssa. Toki niiden, ilmeisesti pysyviksi jääneiden silmäpussien kera.

Ps. Pian saadaan siis uusia Äititreffit-jaksoa teille kuunneltavaksi! Niissä lisää vauva- (ja taaperohöpinää), jos tämä aihealue kolahtaa :)

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

2 Comments
  • annen
    May 26, 2020

    Kuulostaa hyvinkin tutulta! Meidän tyttärellämme diagnosoitiin 7 kk iässä maito-allergia, ja toiveikkaina odotimme että joko tämä oireilu tästä helpottaisi (iho-ongelmat, vatsavaivat, max. tunnin pätkät unta päivin ja öin…). Muuten oireilu helpotti kyllä, mutta ei nukkumisen suhteen. Hän oli 1,5-vuotias kun lopulta alkoi nukkumaan yöt paremmin (vain n. 1-3 herätystä yössä). Nyt kun tätä on kestänyt jo muutaman kuukauden on tajunnut, miten uupunut sitä olikaan nuo ensimmäiset 1,5 vuotta. Ja miten riittämättömäksi tunsi itsensä, eikä osannut olla itselleen tarpeeksi armollinen. Ja miten nyt pystyy nauttimaan arjesta ja ihanasta tyttärestämme niin paljon enemmän! <3 Että eivät ne kaikki vauvat vaan nuku ja syö niinkun monet tuntuvat luulevan :D Kiitos näistä aidoista kuvauksista perhe-elämästä, näitä on aina ihana lukea! <3

    • kaisaturunen
      May 27, 2020

      Kuulostaa kyllä meidän tarinat hyvin samanlaisilta! Yläfemmat sinne, että tästä jokseenkin järjissään selvittiin :) Ja tuo kun sanoit, että pystyy nauttimaan arjesta ja lapsesta nyt enemmän niin on kyllä niin totta! Ei ole pinna koko ajan kireällä väsymyksestä. Myös puoliso näyttää ja tuntuu taas paljon kivemmalta :D Kiitos sulle kommentista ja ihanaa kesää sinne teidän perheelle <3

Previous
Rento (pandemia) asu 1/3
Miten taaperoarki sujuu?