Tulevan ekaluokkalaisen äidin fiilikset

Kaksi yötä esikoisen koulun alkuun ja äitiä vähän jännittää.

Jollain tapaa vähemmän kuin ennen ja jollain tapaa taas paljon enemmän kuin koskaan.

Mihin katosi se äitin pieni nyytti, taapero ja tarhalainen?

Juuri nyt tuntuu siltä, että pikkulapsivuodet jäivät taakse silmän räpäyksessä. Esikoulukin vain humahti ohi sellaisella vauhdilla, että hyvä, jos huomasin sen edes kunnolla alkaneen. Korona veroitti toki kevään eskaripäiviä merkittäväksi ja ehkä siitä syystä pieni paniikki esikoisen koulun alusta nosti päätään jo pari kuukautta sitten. Olenko minä muka jo koululaisen äiti?! En ole valmis, enkä tiedä onko tuo pieni hentoinen olentokaan…

Paniikkiani ei helpottanut se tosiasia, että emme koskaan saaneet eskarin (ja päiväkodin) osalta jättää niitä hellyyttäviä sekä kyynelkanavat niin tehokkaasti aukaisevia jäähyväisiä perinteisten kevätjuhlien muodossa, kun kokoontumisrajoitukset olivat yhä voimassa. Pienehkön päiväkodin ansiosta saimme onneksi eskarivanhempien kanssa yhdessä junailtua minimaalisen kiitos- ja muistelohetken tarhan pihalle. Se toimi vähintään laastarina tälle äidille, joka oli niin kovasti odottanut tätä merkkipaalua esikoisen elämässä. Olin jo varautunut itkemään hullun lailla ja tuntemaan ylitsevuotavaa ylpeyttä meidän tulevasta koululaisen alusta.

Mutta vaikka eskari ei päättynyt meidän esikoisen kohdalla perinteisin juhlamenoin, lähti äiti siitä huolimatta kyynel silmässä päiväkodin pihasta viimeisen kerran. En odottanut siinä kohtaa moista tunneryöppyä itseltäni, mutta katsellessani esikoisen pakkaavan viimeistä kertaa tavaroitaan siellä niin tutussa pienessä ja sympaattisessa eteisessä tunsin itkun nousevan kurkkuuni. Tyttö huuteli iloisena ja reippaana heipat rakkaille hoitajille sekä eskariopelle, mutta äiti ei enää kyennyt pidättelemään kyyneliä. Itkuisella äänellä yritin piipittää kyynelten lomassa, miten kiitollisia olemmekaan hyvästä, lämpöisestä ja kaikin puolin taidokkaasta hoidosta sekä opetuksesta. Minua lohduteltiin sanomalla, että onneksi pikkusisko todennäköisesti seuraa siskon jalanjäljissä ja pääsemme vielä palaamaan tuohon maailmaan lämminhenkisimpään ympäristöön hänen kanssaan. Ja ehkä kuopuksen kohdalla saamme myös todistaa perinteisiä eskarimenoja juhlineen ja todistuksen jakoineen.

Mutta ennen kuin nyt menemme liikaa asioiden edelle, niin palataan hetkeksi itse aiheeseen, eli äidin fiiliksiin tulevasta koulun alusta. Vaikka minulle on kasvanut viimeisinä kuukausina sellainen varma ja luottavainen tunne siitä, että kaikki tulee menemään hienosti ja esikoinen on toden totta täysin valmis hyppäämään uusiin seikkailuihin, kalvaa jokin pieni asia mieltäni. En oikein osaa pukea sitä kunnolla sanoiksi, mutta kaipa se on se irtipäästämisen tunne, joka tämän vatsassa vellovan ja iltaisin hieman valvottavan tunteen saa aikaiseksi. Kokonaanhan tässä, eikä ehkä missään vaiheessa elämää, tarvitse onneksi omasta pienestä irti laskea, mutta niitä naruja on osattava höllentää sekä osasta niistä on, halusi tai ei, päästettävä täysin irti.

Luin vastikään jutun siitä, miten pieni vastasyntynyt vauva kamppailee ensimmäisenä ja vähän sitä seuraavinakin vuosina sen samaisen irtipäästämisen tunteen kanssa. He ovat olleet kiinteä osa äitiä ja nyt olisi aika pikku hiljaa irtautua. Samaan tahtiin kun irtautuminen lapselle helpottuu vaikeutuu se puolestaan monille äidille. Jo nyt huomaan välillä, että pitäisi antaa lapsen vieläkin vapaammin mennä ja tehdä, vaikka sydän sanoo toista. Toivon, että ajan kuluessa löydän sen hyvän kultaisen keskitien, jossa molemmat lapseni kokevat minun pysyttelevän eri elämän vaiheissa sopivan lähellä tukena ja turvana, kuitenkaan liikaa kahlitsematta.

Tulevan koulujen alun osalta olen pyrkinyt luomaan esikoisella mukavan ja innostavan ilmapiirin sekä antanut hänelle tilaa. Jostain luin vinkkinä, että kannattaa kysyä rohkeasti lapselta mietityttääkö häntä jokin koulun alkamisessa ja tarpeen mukaan puhua asiat halki. Viime viikkoina me olemmekin jutelleet monenlaisista asioista ja tänään kysyessäni tytön fiiliksiä hän kertoi olevansa vain innoissaan. Se vastaus sai minullekin mielenrauhan, vaikka yhä edelleen minusta tuntuu, että olen esimerkiksi unohtanut jotain todella oleellista.

Reppu on kuitenkin hankittu ja sen sisällekin on tavarat valmiina. Käyttännönjärjestelyt ovat pitkälti myös selvillä ja ne loputkin selviävät varmasti sitten keskiviikkona. Ensimmäisen päivän vaatteet on jo valittu valmiiksi, joten ehkä sitä pitäisi itsekin vain alkaa nauttia ajatuksesta, että hitsi vie aivan pian meidän kodissa tallustelee pesunkestävä koululainen!

Onko siellä muuten muita samassa tilanteessa olevia äitejä?

Tai aloittaako teidän lapsi/lapset jonkin muun merkittävän uuden taipaleen tässä kohtaa?

Entä onko jollain heittää viime hetken vinkkejä/rohkaisun sanoja äidille (tai lapselle) tässä vaiheessa? :)

kuvat: Hanna Väyrynen

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

12 Comments
  • Henrika
    August 11, 2020

    Ah, voi että ❤️ Melkein itkua tihrustan tässä kun mietin että sama tilanne on meillä kahden vuoden päästä edessä! Juurikin tuo irtipäästämisen vaikeus alkaa nostaa päätään, vaikka sehän on mahtavaa että lapsi kasvaa ja itsenäistyy. Paljon tsemppiä äitille ja tytölle koulun alkuun 😘

    • kaisaturunen
      August 13, 2020

      Kiitos tsempeistä :) Sekä äiti että tyttö suoriutui hyvin, tyttö ehkä vielä äitiä himpun paremmin :D Ekan päivän jälkeen toinen meni jo helpommin ja usko siihen, että kyllä tämä tästä alkaa sujumaan (ja tuntumaan jotenkin normaalilta) on jo paljon vahvempi. Mukavaa loppukesää/syksyn odottelua sinne <3

  • emmanen
    August 11, 2020

    Siis mua ihan itketti lukea tätä! Meidän kohta 2-vuotias pieni on vasta päiväkodissa ja voin vaan kuvitella kuinka vollotan noissa merkkipaaluissa. Tsemppiä, hyvin se menee!! :)

    • kaisaturunen
      August 13, 2020

      Lapset kasvaa kyllä ihan hurjaa vauhtia! Vaikka välillä on rankkaa ja haastavaa, niin pitää vaan yrittää nauttia, koska silmän räpäyksessä tuntuu olevan ohi ne pikkulapsivuodet. Kiitos tsempeistä, eka päivä meni hyvin :) <3

  • M
    August 11, 2020

    Hei minkä merkkiset tai malliset kengät sinulla on kuvissa? Aivan ihanat!

    • kaisaturunen
      August 13, 2020

      Nää on Adidakset :) Tilasin alkuvuodesta heidän nettikaupasta, voi hyvin olla, että sieltä vielä löytyy!

  • Voi muistan nuo täysin samat tunteet vuoden takaa, kun meidän esikoinen lähti koulutielleen. Kun on vain pakko päästää pieni kauemmas ja luottaa asioiden sujuvan.
    Pari kuukautta koulun aloituksen jälkeen ero eskarilaiseen oli huomattava ja esikoisesta tuli aivan ison oloinen koululainen. Omatoimisuus, asioista huolehtiminen ja jutut muuttuivat astetta isomman lapsen mukaisiksi :)

    Meillä keskimmäinen poika aloittaa nyt eskarin ja viimeisen hoitovuotensa. Saapa nähdä päästäänkö viettämään noita ihania kevätjuhlia, kun tänä vuonna kaikki jäi välistä.

    Tsemppiä hurjasti koulun aloitukseen koko perheelle 😊❤️ Taitaa olla niin usein, että äideillä ottaa kovimmille tämä muutos 😅 Ainakin tuntuu siltä omasta ja lähipiirin kokemuksista.

    • kaisaturunen
      August 13, 2020

      Siis nimenomaan tuntuu, että monille äideille tämä on iso pala :D Tänään toisenakin aamuna hieman haikeana vilkuttelin tuolle samaan aikaan niin pienelle ja isolle tytölle, joka innosta puhkuen kirmasi kouluun. Ehkä sitä pitää nimenomaan vain luottaa :) kiitos lohduttavista sanoista ja mukavaa loppukesää/syksyn alkua sinne! <3

  • Huong Q-A
    August 11, 2020

    Mun vanha nuoriso-ohjaaja sanoi, että: “Lapset ovat meillä vain lainassa.”
    Se jotenkin pysäytti ja pisti miettimään, vaikka sitä ajattelee, että onhan niistä ikuisesti vastuussa vaikka kasvaisivatkin. Luulen, että lapset ovat se mitä meistä jää historiaan. Pala joka on omaa vertaa ja lihaa irtaantuu omaksi yksilöksi. Sitten nekin ehkä tulevaisuudessa jättää itsestään palasen tuleville. Irtipäästäminen on kivuliasta, surullista ja eniten ehkä haikeeta. Vaikeaa jättää hyvästit koko ajan pitkin matkaa. Ei ole helppoa olla äiti 🙌🏼

    Jotenkin siun teksteissä saa kuvan, että oot hienosti ottanut huomioon siun esikoisen herkkyyden ja suojellut sitä, mutta ei kuitenkaan sulje hänet siksi pumpuliin. Se on ihailtavaa ja juuri sitä mitä herkkyys kaipaakin. Sitä tulisi varjella isossakin maailmassa. Mutta lapset ovat niin sisukkaita vaikka ne näyttäisi hentoisilta. Selviää vaikka mistä. Se, että selviääkö vanhemmat on toinen juttu. Voimia koulun aloitukseen. Hienosti varmasti pärjäät ♥️ itku on puhdistavaa. Ja on varmasti yhtä luonnollinen tällaiseen tilanteeseen kuin teroitin. Tsemppiä 🌱

    • kaisaturunen
      August 13, 2020

      Olipa ihanasti sanottu, kiitos :) Se selviääkö vanhemmat tästä on kyllä mysteeri :D Ainakin eilinen meni hyvin!

  • Susanna
    August 16, 2020

    Ihana teksti! Jaan täysin samat murheet, mutta myös ylpeyden oman uuden ekaluokkalaisemme kanssa. ❤️ Ihanaa että päiväkodista on tullut teille lämminhenkinen ja kiva paikka!

    • kaisaturunen
      August 16, 2020

      Kiitos :) Ihanaa alkanutta kouluvuotta myös sinne ja tsemppiä uuden arjen pyörteisiin <3

Previous
Hei Arki, minä täällä Lomalainen
Tulevan ekaluokkalaisen äidin fiilikset