Hei paniikkikohtaus – ei ollut ikävä

Kuten olette ehkä huomanneet, olen elellyt melkoista hiljaiseloa täällä blogissa. Siihen on ollut ihan painava syy ja tuntuu, etten voi oikein kirjoittaa mitään fiksua, ennen kuin olen avannut suuni tästä kaikesta. Parempi siis sylkeä sanottavani ulos ja jatkaa sitten vasta muihin aiheisiin.

Paniikkikohtauskylmähiki, huimaus, putoamisen tunne, päänsärky, vapina, puristava tunne rinnassa, kuolema korjaa -fiilis. Siinä oman paniikkikohtaukseni pääpiirteet. Sain sellaisen ensimmäisen kerran vuonna 2013 ja pelästyin suunniltani. Luulin rehellisesti sanoen kuolevani siihen paikkaan. Tai vähintäänkin saavani sydänkohtauksen, joten mieheni kiikutti minut päivystykseen. Päivystyksessä he totesivat kuitenkin melko pian, että ei hätää sinulla on vain paniikkikohtaus. Aika klassinen tilanne ymmärtääkseni.

Paniikkikohtaus kaikessa voimakkuudessaan on ensimmäisellä(kin) kerralla todella pelottava kokemus. Se ottaa täysin vallan kehostasi, jota äsken vielä hallitsit hienosti. Hermostosi tuntuu olevan riekaleina ja vaikka kuinka yrität toitottaa itsellesi, että ei tässä mitään hätää, tuntuu siltä kuin putoaisit mustaan aukkoon. Kohtauksen jälkeen olo on ainakin itselläni, kuin rekan alle jäänyt sekä henkisesti että fyysesti. Palautuminen kestää pitkään ja huonoimmassa tapauksessa kohtauksia tulee seuraavina päivinä tai viikkoina lisää. Vuonna 2013 sain muistaakseni 3-4 kohtausta peräjälkeen, mutta sen jälkeen ne saatiin kuriin tai minä sain psykologin avulla. Siitä lähtien olenkin ollut yli seitsemän vuoden ajan niistä vapaa, kunnes nyt.

Viime viikolla sain paniikkikohtauksen, joka vei jalat alta sekä uskon kaikesta.

Ja mikä pahinta, se tapahtui lasten silmien edessä. Aikaisempia kohtauksiani on todistanut vain mieheni, mutta nyt kaksi pientä uteliasta silmäparia ihmetteli, että mikähän äitille oikein tuli. Kuopus ei onneksi ollut moksiskaan, mutta esikoisen silmistä näkyi sellainen huoli, jota et oman lapsesi silmissä halua nähdä. Minun, jonka piti olla se järkkymätön vuori, tuki ja turva, romahdin keskelle keittiön lattiaa lounasta valmistaessa. Tärisin, vapisin ja itkin lohduttomasti. Kiitän onneani, että mieheni oli myös paikalla ja otti tilanteen haltuun tyynen rauhallisesti.

Myöhemmin samana päivänä toettuani jo kohtauksesta mietin, että mitähän hittoa. Ilman mitään selkeitä ennakkovaroituksia paniikkikohtaus oli ottanut minusta vallan. Eihän minulla ollut edes stressiä enää?! Moni asia oli syksyn edetessä kääntynyt paremmaksi ja olimme juuri edellisellä viikolla viettäneet syyslomaa. Siinäpä se, klassinen tilanne tämäkin. Juuri silloin, kun annat itsellesi luvan hengähtää, eikä ole enää pakottavaa tarvetta jatkuvaan tsemppaukseen saattaa kehosi reagoida näin. Flunssa puskee päälle heti loman alkumetreillä tai minun kohdallani paniikkikohtaus ottaa vallan.

Itse kohtaus on kyllä tehnyt tuloaan jo kauan, mutta olen tsempannut niin saamarin kovasti, että se pirulainen ei ole päässyt päälleni. Ennen kuin nyt, kun sitä vähiten odotin. En lähde tähän avaamaan sen kummemmin syitä omaan romahtamiseeni, sillä parantuminen on yhä kesken ja minun on tärkeää päästä itse jäsentelemään ajatuksia. Miettimään mikä meni vikaan vai oliko se vain elämäntilanne, joka ajoi minut tähän. Liki vuoden unettomuusjaksolla on varmasti ollut osasyy tähän ja siitä haluan teille vielä jossain kohtaa kirjoittaa. Nyt kuitenkin keskityn palautumiseen, joka onneksi on alkupäivien jälkeen lähtenyt mukavasti liikkeelle. Mutta vaikka keho tuntuisi taas omalta ja jokseenkin terveeltä niin tiedän, ettei mieltä korjata noin vain viikossa. Nämä kohtaukset ovat monesti herätyskelloja meille, että kaikki eivät ole ihan kunnossa. Nyt vaaditaan aikaa ja tietynlaista työtä tilanteen korjaamiseksi. Onneksi tässä kohtaa minulla on jo niitä työkaluja ja tiedän, että kohtauksista sekä ahdistuneisuudesta on mahdollista päästä eroon. Kokonaan tai ainakin useiksi vuosiksi.

Kirjoitin tämän tekstin oman mielenrauhani vuoksi, mutta myös siksi, että vuosi 2020 on ollut henkisesti raastava niin monille. Poikkeuksellinen tilanne on vienyt monet meistä ahdinkoon tai jopa hulluuden partaalle, vaikka periaatteessa kaikki olisi ihan ok. Jatkuva epätietoisuudessa ja tietynlaisen paineen alla eläminen on kuitenkin raastavaa, jopa uuvuttavaa. Salakavalasti voimme uupua jopa siihen pisteeseen saakka, että oma kontrolli pettää. Ennakkomerkkejä ei välttämättä aina huomaa, kuten en itsekään huomannut. Ne voivat olla pieniä, melko tavanomaisia oireita, jotka sitten johtavat suurempaan katastrofiin. Tarkkailkaa siis itseänne, mutta ei liikaa. Jos koette olevanne poikkeuksellisen väsyneitä useamman viikon ajan tai oireilevan muuten, koettakaa selvittää mistä väsymys kumpuaa. Onko se oire jostain muusta? Ja vielä viimeiseksi; puhukaa! Perheenjäsenelle tai ammattilaiselle. Tärkeintä on olla jäämättä yksin niiden olojen kanssa.

Tämä julkaisu ei nyt valitettavasti ollut mikään leppoisin toivotus tai lähtö viikonlopun viettoon, mutta kuten paniikkikohtauskin ei tämä postauskaan valinnut sitä optimaalisinta ajankohtaa. Se tuli vähän yllättäen ja juuri silloin, kun sitä vähiten odotti.

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

18 Comments
  • Essi
    November 6, 2020

    <3 Olet rohkea, kun kirjoitat tästä. Haluaisin kovasti halata sinua ja taikomalla saada unettomuutesi katoamaan. Toivottavasti kaikki kääntyisi pian parempaan ja esimerkiksi unesi palaisivat. Taustoja tarkemmin tietämättä haluan vain valaa sinuun uskoa täältä ruudun takaa siihen, että tilanne kyllä varmasti helpottaa - ennemmin tai myöhemmin.

    • kaisaturunen
      November 6, 2020

      Kiitos kauniista sanoista! Kyllä sitä on taas todistettu, että somen voima ja yhteistö täällä blogissa on jotain ihan mieletöntä. Kiitos, että laitoit viestiä! Merkitsee minulle todella paljon <3

  • Roosa
    November 6, 2020

    Tsemppiä palautumiseen! Muista ottaa nyt sille aikaa ja olla itsellesi armollinen. 🙏🏻

    • kaisaturunen
      November 6, 2020

      Kiitos! Minä yritän parhaani :) Sitä välillä unohtaa sen kaiken hulinan keskellä! Mukavaa syksyn jatkoa sinne <3

  • Hannamaija
    November 6, 2020

    Hei Kaisa, itse olen kärsinyt myös paniikkikohtauksista – aika usein. Kerran verikokeessa selvisi, että ferritiini arvot oli onnettomat, kun sain ne hyvälle tasolle, myös paniikkikohtaukset väheni ja lieveni. Tämä vain vinkkinä, ei olisi meinaan tullut itsellenikään mieleen että nämä kaksi asiaa voisi liittyä toisiinsa.

    • kaisaturunen
      November 6, 2020

      Hei kiitos tästä! Varasinkin tänään aamulla ajan labraan verikokeisiin :) Otetaan nekin nyt vielä varmuudeksi ja nimenomaan tuo ferritiini! Ne tosiaan voivat olla kytköksissä. Kiitos vielä viestistä ja ihanaa syksyn jatkoa <3

  • K
    November 6, 2020

    Paljon tsemppiä.
    Itse aloin saamaan vuosi sitten ahdistuskohtauksia työpaikan ruokalassa. Ruokalassa koin, että olen “jumissa” (ihanien) työkavereideni ympäröimänä, enkä tarvittaessa pääse heti pois. Naamani meni punaiseksi ja vetosin useasti allergiakohtaukseen, sillä tilanne hävetti.. Ja ahdistuin tietenkin jo etukäteen näistä tilanteista, mikä taas ruokki kohtauksen tulemista. Myös esim. kampaajalla käynti alkoi ajatuksena ahdistaa, joten välttelin sitäkin.

    Töissä oli ollut todella tiukkoja tilanteita, ja olin pitkään kuormittunut. Kroppa sitten antoi merkin, että liika on liikaa.. Nyt mieli on tasaantunut, mutta välillä ajatus siitä, että kohtaus voisi tulla, saa kropan täysin hälytystilaan ja posket punaiseksi. :/

    • kaisaturunen
      November 6, 2020

      Kiitos viestistä ja siitä, että rohkeasti jaoit oman tarinasti! Sydänhän tässä vähän särkyy teidän kokemuksia lukiessa, mutta samalla se tuo lohtua, että emme ole tässä yksin. Minulla kohtaukset ovat aina tulleet kotona, joten en osaa kuvitellakaan mitä se on töissä tai muualla julkisella paikalla! Varmasti todella raastavaa ja helposti tuo häpeän tunne nostaa päätään. Kuulostat kuitenkin todella sisukkaalta tyypiltä ja toivon, että tilanteesi vielä tuosta kohenee. Mielellä on uskomaton valta ja jokaisella meillä on mahdollisuus löytää tähänkin toimivat työkalut estämään kohtauksia. Toki se alkuperäinen syy on aina hyvä selvittää ja korjata parhaan mukaan. Minullakin pitkä kuormitus takana, johon en ihan heti osannut tätä edes yhdistää. Nyt kuitenkin on hyväksyttävä, ettei tästä tokene ihan viikossa, vaan pikku hiljaa mennään kohti parempaa!

      Kiitos vielä sinulle ja mukavaa syksyn jatkoa <3

  • Saija
    November 6, 2020

    Tosi paljon tsemppiä Kaisa🧡postauksesi auttaa takuulla muitakin tässä koronatilanteessa erilaisten pelkojen kanssa painivia, epävarmuus ja uhkakuvat ovat vieneet monet yöunet ja aiheuttaneet erilaisia oireita monille ihmisille- saati sitten saanut aikaan näitä paniikkikohtauksia. Omalla postauksellasi rohkaiset muita vastaavassa tilanteessa olevia hakemaan apua ja tukea, puhumaan omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Aina ei tarvitse olla vahva ja jaksaa loputtomiin- kiitos kun kirjoitit tämän postauksen!

    • kaisaturunen
      November 6, 2020

      Näinhän se valitettavasti. Korona koskettaa monia meistä myös tällä tapaa ja todella rankalla kädellä. Tätä pyykkiä pestään vielä paljon pidempään kuin ehkä itse Koronapyykkiä, mutta jos edes joku osa saadaan jo tässä kohtaa kohti paranemisprosessia tai jopa estettyä huonoimmat skenaariot, niin mieletöntä. Kiitos kauniista sanoista ja tsempeistä! Merkitsee minulle todella paljon, että jaksatte ottaa aikaa kommentointiin <3

  • Viola
    November 6, 2020

    ❤️Sinunlaisiasi pitäisi olla enemmän. Olen pahoillani, että kohtasit murhetta ja toivon valoisempia aikoja. Resilienssiä ja kykyä käydä läpi (tuki mukaan lukien) asioita uskon sinulta, valovoimainen, rohkea ja fiksu nainen löytyvän. Ei siten tarkoitettuna, että ”pakko jaksaa” vaan aidosti uskon, että mielesi työstää hommat balanssiin (ota kaikki apu ja keskustelutuki vastaan), aikanaan ja aina tarvittaessa elämän matkalla. Kiitos, kun hälvennät tabuja ja olet ihminen ihmisyyden kaikissa sävyissä. Niissä rajoissa, joissa haluat lukijoille vertaistukena jakaa. Voimia ja valoa teille!
    Vinkkinä marraskuun pimeästä selviämiseen toivottaisin/ehdottaisin armeliaisuutta, ulkoilua valoisan aikaan ja kevyttä liikuntaa/venyttelyä, ehkäpä jopa piikkimattoa rentoutukseen. Pidä itsestäsi huolta 🙏.

    • kaisaturunen
      November 11, 2020

      Näitä kaikkea nyt marraskuussa tiedossa :) Itsestä huolehtiminen ykkössijalla! Kiitos kauniista sanoista ja kaikkea hyvää syksyyn sinne <3

  • MD
    November 6, 2020

    Hienoa, kun puhut asiasta avoimesti. Etenkin tällaisena aikana, mutta muutenkin. Tsemppiä kovasti! Kaikki kääntyy vielä parhain päin, askel kerrallaan… <3

    • kaisaturunen
      November 11, 2020

      Iso kiitos tuesta! Ääneen näistä pitää puhua ja mielelläni “annan kasvot” tällekin. Kaikkea hyvää syksyy myös sinne <3

  • Huong Q-A
    November 7, 2020

    Kunnioitus 🙌🏼
    Elämä ei ole pelkkää helppoa ja lohduttavaa nähdä ja kuulla muiden tarinoita, jotta tietää ettei ole yksin.
    Kiitos kun kirjoitit tän. Vaikka ei iloitse siitä, että sie kärsit, mutta jokin lämpö siinä on kun lukee tätä. Kai se on se vertaistuki. Luulen, että tästä on lohtua ja apua monelle.

    Siun näkökulmasta tuo tilanne lasten edessä saattaa vaikuttaa kauhealta. Mut uskon, että lapsille tekee tavallaan hyvä myös jossain vaiheessa nähdä vanhempiensa olevan ihmisinä eikä vain sankareina, jotka ei murru koskaan. Ole armollinen itselles ♥️ siekin saat olla heikko ja mennä rikki. Ja susta huolehditaan. Ja saat tilaisuuden huolehtia itsestäs ja hoivata. Niinkuin sanoit, usein kohtaus on merkki ja hälytys.
    Huuto, että nyt tarvii huolenpitoa. Liian usein me runnotaan eteenpäin käyttäen itsemme työkaluina. Suoriutuen kaikesta mallikkaasti. Vaikka vähemmänkin riittäisi.

    Hokaisen tässä samalla kun kirjoitan, että niin pittäis huomioida tuota omassa arjessa…
    Tää vuosi uuvuttaa monia. Mut ehkä näiden uupumusten myötä heräämme tähän, että yhdessä vois pitää huolta toisistamme. Vaikka näin somen kautta. Tulis jotenkin inhimillisemmäksi koko elo.

    Sori, jaarittelen. On tapana.
    Toivon, että voit pitää nyt paussia ja ottaa aikaa itselles. Tietämättä syitä mitkä johti tuohon, toivon kuitenkin lepoa siulle.

    Sun blogiyleisö on varmasti ymmärtäväisiä ja odottavat kyllä. Teet tätä kun on voimia ja innostusta. Sun terveys on tärkeämpi kuin tasainen postaustahti.

    Voimia ja lämpöä ♥️

    P. S kommentoin usein, koska koen että kun kirjoittaa sydämmestä niin on kiva saada kohtaamista eikä sanat jäisi tyhjään leijumaan bittiavaruuteen. Toivottavasti siitä on sulle iloa ✨

    • kaisaturunen
      November 11, 2020

      Näistä todellakin on mulle iloa ja joka kerta ilahdun suunnattomasti, kun näen näitä! :) Ja hei ihan oikeassa kyllä olet, että on vain inhimillistä, että lapsi näkee aikuisenkin joskus olevan heikko ja epätäydellinen. Varsinkin, jos asian pystyy jälkeenpäin käymään läpi ja selittämään miksi näin kävi. Me onneksi käytiin keskustelu ja se auttoi! Isommasta tytöstä oli itseassa hauskaa hoitaa äitiä välillä, koska äiti hoitaa aina häntä kipeänä!

      Kaikkea hyvää sinnekin tämän eriskummallisen vuoden loppuun <3

  • anner
    November 8, 2020

    Kiitos Kaisa, kun aina näin rehellisesti kerrot mitä sinulle kuuluu! Ja paljon tsemppiä toipumiseen <3 Meidän lapsemme nukkui huonosti ensimmäiset kaksi vuotta, ja olo alkoi olla aivan toivoton ja oma jaksaminen vaakalaudalla. Kuin taikaiskusta hän pian 2-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen alkoi nukkumaan yöt hyvin - jopa 10-12 tuntia heräämättä! Oli jo ihan unohtanut, miltä elämä tuntuu kun saa oikeasti nukkua ja levätä :) Toivotaan, että teilläkin pian nukutaan paremmin! <3

    • kaisaturunen
      November 11, 2020

      Meillä itse asiassa nyt nukutaan paremmin jo :) Taisin kirjoittaa hieman harhaanjohtavasti, mutta siis yli vuoden päivät meni aika sumussa. Sitten kun saatiit allergiat selville, niin kuopus alkoi nukkua heti paremmin! :) Univaje on kyllä käsittämättömän hirveä kidutuskeino, jota ei toivo kenellekään!

      Kiitos viestistä ja tsempeistä <3

Previous
Popkornipirtelö suolakaramellillä
Hei paniikkikohtaus – ei ollut ikävä