Kaiken takana Bruksismi?

Nyt on vähän sellainen fiilis, että joka toinen postaukseni on tällä hetkellä pelkkää valitusvirttä ja pahoittelua hiljaiselosta, mutta turha sitä on kieltää, etteikö asiat ja olo olisi olleet vähän huonommalla tolalla viime aikoina. Alamäkeä on menty, mutta tällä viikolla aurinko paistoi kuitenkin vihdoin risukasaan (kuten aina lopulta) ja se fiilis oli jotain niin mieletöntä. Kerrotaan siis pitkästä aikaa hyviä uutisia :)

Mutta ennen niitä hyviä, palataan hetkeksi viime viikkoon, joka eskaloitui lopulta lääkärireissuun. Koko marraskuun ajan ja tämän joulukuun alun kärsin tosiaan enemmän tai vähemmän ahdistavasta olosta. Oli sekä fyysisiä että henkisiä oireita ja yksi paniikkokohtauskin koettiin. Olo aaltoili, kuten monesti tällaisissa elämäntilanteissa, mutta koin kivun ja olon olevan kuitenkin hallinnassa, jopa paranemaan päin. Kokeilin akupunktiota ja ekalla kerralla koinkin saavani siitä apua ja piristyin. Toisella kertaa kävi hieman toisin, mutta hyvä, että kävi. Onnistuin nimittäin sen myötä todennäköisesti löytämään syyn kaikkien vaivojeni takana.

Toisesta akupunktiokerrasta leukaperäni ärtyivät niin, että loppuviikosta koko vasen puoleni kasvoista oireili rajusti. Silmän takana tykytti, kaulaa koski ja kuristi, korvaa vihloi ja mikä pahinta, suun sisällä kurkkuun pisti. Ensin vain ajoittain, lopulta jatkuvasti ja se, jos joku pelästytti. Oli lähellä, ettei paniikkikohtauskin uusiutunut sen myötä.

Tottakai tämä kaikki kävi pyhäviikonloppuna, mutta heti maanantaiaamuna hakeuduin sitten lääkäriin. Lääkäri huomasi minun olevan paniikissa ja pyysi rauhoittumaan. En osannut selittää hänelle mihin kohtaan kurkkua minua varsinaisesti koski/painoi/pisti, koska kipu tuntui sinkoilevan vähän sinne sekä tänne ja oli muutenkin todella eriskummallista. Lääkäri tutki kaiken perusteellisesti ja osui lopulta suutani tutkiessa siihen pahimpaan kipupisteeseen. Se sai minut huutamaan ja melkein puremaan lääkäriä sormeen (:D). Diagnoosina erittäin pahasti ärtynyt kieliluun pää ja joku toinen kohta, jota en nyt tähän hätään muista. Kipu tuossa kieliluun päässä oli maanantaina jotain aivan infernaalista ja säteili juurikin ympäri vasentapuolta kasvoistani. Se selitti kaikki silmä-, kurkku-, korva- ja kaula-oireet. Mutta mikä selitti tulehduksen? Niinkin viattomalta kuulostava juttu kuin hampaiden narskuttelu/voimakas yhteenpureminen.

Tämä pirullinen vaiva tunnetaan myös nimellä bruksismi ja sen diagnoosin olen saanut jo lapsena. Ennen tätä päivää en kuitenkaan ole kokenut, että se pahemmin haittaisi elämääni. Lapsuudessani kaverit vain satunnaisesti valittelivat yökylässä, että narskuttelin hampaitani kuin pieni hiiri ja pilasin muiden yöunet. Omia uniani tai mitään muutakaan bruksismi ei koskaan ole pilannut, ei ennen tätä. Nyt kun järjellä ajattelee, niin tyypillisiä bruksismiin liittyviä oireita on minulla ollut jo kauan. Todennäköisesti epäsäännöllisen säännölliset päänsäryt, kaulan ja niskan alueen kivut sekä aamuväsymys ovat juurikin aiheutuneet tästä. Veikkaan, että kivut ovat hiipuneet elämääni pikkuhiljaa, niin vaivihkaa, etten ole sitä edes ymmärtänyt. Ainakaan sen syytä.

Tämän kuluneen ja muutaman edellisen vuoden stressi on varmasti lyönyt vettä myllyyn vielä siinä määrin, että lopulta tilanne sitten eskaloitui näin. Bruksismihan tyypillisesti pahenee stressitilassa. Silloin stressaantunut ihminen puree hampaita öisin yhteen entistä herkemmin ja kovemmin. Siitä seuraa tietysti entistä pahemmat kivut. Tällaiset kaulan ja kurkun alueen kivut saattaavat pahentaa ahdistusta ja laukaista myös paniikkikohtauksen. Jollaisen yllätys yllätys sain itsekin marraskuussa.

Juuri nyt tuntuu siltä, että jokin valtava vyyhti alkaa pikku hiljaa purkautumaan. Lukiessani tietoa bruksismista ja sen oireista olen nyökytellyt lähes jokaisen kohdalla. Miettinyt, että hitto vie, miten isoja ongelma yksi hampaiden narskutellu voikaan saada aikaan. Tänään on jo paljon parempi päivä kuin maanantaina, kiitos lääkekuurin todennäköisesti. Se on vienyt ne pahimmat kivut ja oireet, mutta itse ongelmaa ne eivät vie pois. Minulle on joskus yli 10 vuotta sitten tehty purentakiskot, joita en silloin pystynyt pitämään kovasta yrityksestä huolimatta. Nyt kuitenkin lääkäri oli sitä mieltä, että uuden purentakiskon hankkiminen ja kokeileminen uudelleen olisi ehdottomasti kannattavaa. Niistä voisin saada oikeasti pitkäaikaisen avun ja päästä kokonaan ongelmistani.

Tiedän, että bruksismi ei ole mikään harvinainen juttu, mutta tarinoita siitä tuntuu olevan vähän. Minkälaisia oireita se kelläkin aiheuttaa ja mistä löytää apua? Olisin ikuisesti kiitollinen, jos joku kohtalontoveri siellä haluaisi kertoa omista kokemuksistaan ja vaikka jakaa ne parhaimmat vinkit :) Kaikki leuan rentoutusharjoituksista purentakiskokemuksiin ovat lämpimästi tervetulleita!

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

64 Comments
  • Tuulevi
    December 8, 2020

    Hankin purentakiskot pakon edessä, kun hammaslääkäri oli jo kauan vakuutellut, että hampaistani ei ole kohta mitään jäljellä. 😬 Aamu ensimmäisen yön jälkeen oli karmea. Olin purrut leuat tiukasti yhteen ja kiskon vuoksi etuhampaat ja koko yläleuka oli tosi kipeät koko päivän. Opin siis tosi nopeasti rentouttamaan alaleuan ja ”roikottamaan” sitä. :D Kiskoja vielä hiottiin väljemmäksi ja siitä alkoi meidän rakkaustarina. Olen jo pari vuotta nukkunut niiden kanssa joka yö, vaikka aluksi arvelin, että minusta tulisi kausittainen käyttäjä. Suosittelen lämpimästi.

    • kaisaturunen
      December 8, 2020

      Kiitos viestistä! Olen tässä parina päivänä nyt nimenomaan yrittänyt lääkärin suosituksesta “roikottaa” leukaani ja se auttaa yllättävän paljon! :D Kiva kuulla, että alun haasteista huolimatta purentakisko pääsi käyttöön ja siitä oli iso hyöty. Luo uskoa siihen, että itsekin pystyn sitä käyttämään :)

  • Vilma
    December 8, 2020

    Täällä samasta vaivasta kärsivä ja aivan ehdoton apu on säännölliset käynnit purentafysiologiaan erikoistuneella fysioterapeutilla purentalihasten hieronnassa ja häneltä saatujen neuvojen ja harjoitusten avulla omatoimisesti itse leukojen rentouden ylläpito. Purentafyssaria tosi harvoin jos ikinä tavalliset hammaslääkärit osaa suositella, itsekin löysin fysioterapian muuta kautta. Purentakisko myös tärkeä apu, mutta ilman lihasten hierontaa ym ei siitäkään kovin paljon ole pelkiltään apua. Kun hoitaa purentalihaksistoa muuten säännöllisesti niin voi hyvin päästä myös kiskosta eroon jossain vaiheessa, sitä kun oikeasti oppii pikkuhiljaa nukkumaan leuat rentoina. Ja toinen ehdoton on käydä purentaan erikoistuneella hammaslääkärillä purentakiskoon liittyen, itse kävin alkuun tavallisella hammaslääkärillä ja nyt kun vaihdoin erikoishammaslääkäriin niin todella iso ero siinä miten osaa katsoa että kisko on sopiva, miten hioa sitä yms. Ja kisko tuntui alkuun tosi hankalalta käyttää, mm. kun leuat oli niin jumissa ja kireät, että kisko ei kunnolla tuntunut edes suuhun mahtuvan, nyt tilanne jo onneksi ihan eri.

    • kaisaturunen
      December 8, 2020

      Iso kiitos vinkeistä! Täytyykin tutkia olisiko täällä päin joku purentafysiologiaan erikoistunut fyssari :) Jos ei ole, niin eihän tuo ole pitkä matka tämän takia reissata vaikka pk-seudullekin. Jos olet vielä kuulolla ja voit vinkata fyssarista, niin laita ihmeessä suositus tähän tai vaikka muuta kautta privaatisti! :) Iso kiitos kuitenkin jo tästä viestistä <3

      • Reeta
        December 10, 2020

        Heippa Kaisa!
        Täällä kans yksi bruksismista kärsivä, valitettavasti. Minulla kans purentakiskot olleet n. 7 vuotta ja käytän niitä säännöllisen epäsäännöllisesti aina stressin yllättäessä. Oon ite hieroja ja opiskelen fysioterapeutiksi, niin oman bruksismin ja ammatillisen kokemuksen puolesta tärkeintä on nimen omaan taustalla olevan stressin purkaminen, mikäli bruksismista haluaa päästä kokonaan eroon. Meditaatio- ja rentoutusharjoituksia kannattaa kokeilla, jotta oppisi tuntemaan, milloin lihakset on rennot ja milloin kireät ja näin oppii vaikuttamaan rentoutumistilaan itse. Suosittelen ehdottomasti säännöllistä hoitoa varsinkin alkuun, jotta jännitystilan saa laukaistua kunnolla ja voidaan alkaa opettelemaan lihasten rentoutta. Suositus purentalihashieronnalle – ja fysioterapialle sekä voice massagelle. Parhain omatoiminen hoito on minulla ollut gua sha kammalla kasvolihasten ja purentalihasten hierominen ja purentalihasten omin sormin hierominen. Nykyään oon itse siinä vaiheessa, että yöpureminen pysyy suurimmaksi osaksi poissa ja palaa, kun olen paahtanut ja stressannut liikaa. Se todella laittaa minut pysähtymään. Iltaisin tekemäni kasvojen rentouttamisharjoitukset auttavat useimmiten, muttei aina, jos olen tarpeeksi stressaantunut. Toivottavasti saat pian avun ikävään vaivaan. Tsemppiä ja ihanaa joulun odotusta!

        • kaisaturunen
          December 12, 2020

          Kiitos tuhannesti Reeta! Itse asiassa olen nyt tässä kotona tehnyt muutamia harjoituksia ja niistä on ollut jo yllättävän paljon apua! Katsoin myös videon miten tuota kampaa voisi tässä hyödyntää, mutta vielä en uskaltanut kokeilla. Ensi viikolla on aika purentalihashierontaan ja sitä odotan kovasti :) Sieltä saan varmasti vinkkejä lisää ja kuten sanoit, tärkeintä olisi nyt oppia rentoutumaan. Olen ihan tosi kova jännittäjä ja stressaaja, joten oleellisinta olisi nyt saada kierrokset ja stressitaso alas :) Kiitos vielä ja mukavaa joulun odotusta sinnekin!

  • Saara
    December 8, 2020

    Tiedätkö. Täällä sama. Elän itse nyt sitä kipuiluvaihetta eikä kyllä yksikään lääkäri ole vielä asiaa noin hyvin tutkinut. Joskus auttaa lääkkeet joskus ei. Ohjasivat vain hammaslääkäriin ja sinne pitäisi kerätä rohkeus seuraavaksi. Ja stressaan jo sitä kipua ja työnnän myös koko ajan kielellä hampaita. 😂 Odotan että saat vinkkejä ja jään kyllä seuraamaan. Äänimaljarentoutus toimi vuorokauden, samoin akupunktio..

    • kaisaturunen
      December 8, 2020

      Äh voi ei! Nyt vaan rohkeasti hammaslääkäriin! Tää kipu on ihan sietämätöntä ja todella hanurista :D Joten nyt vaan otetaan molemmat asiaksi tämä korjata ja toivottavasti saadaan kivut katoamaan. Tsemppiä sinne <3

  • Giassilina
    December 8, 2020

    Purentakiskot best! Sain omani bruksismista johtuvien leukanivelkipujen takia 9 vuotta sitten enkä voi nukkua ilman niitä. Ihan kamalaa jos lähden vaikka viikonlopuksi jonnekin ja unohdan kiskot kotiin. Kiskot auttoi pari vuotta kunnes leukakipu alkoi palata. Kiskoja korotettiin, mutta se ei auttanut. Tässä vaiheessa leukani meni sijoiltaa useita kertoja päivässä ja esim aivastaminen oli tuskaa koska leuka naksahti aina väärään asentoon. Tämä tietysti aiheutti kipuja leukaan, päähän ja hartioihin. Kipu oli päivittäistä. Päätin pyytää toisen mielipiteen toiselta oikojalta siinä vaiheessa kun oma oikojani olisi halunnut kiskoa kaikki viisaudenhampaat suustani (mielestäni ilman kunnon perusteita). Uusi oikoja haastatteli, tutki ja totesi, että hoidetaan kuntoon. Seuraavalla viikolla tiettyjä hampaita hiottiin ja kaikki kivut ja sijoiltaanmenot katosi siihen paikkaan! Kiskoista en pääse eroon, narskutan ja puren hampaita öisin yhteen varmasti aina, mutta kivusta ei tarvitse enää kärsiä.

    • kaisaturunen
      December 8, 2020

      Iso kiitos kokemuksistasi monien vuosien ajalta! Itse en osaa sanoa mikä oma tilanteeni on, mutta hammaslääkärin (ja nimemonaan näihin erikoistuneen) pakeille on nyt ehdottomasti mentävä. Toivotaan, että mulle sattuu yhtä osaava tyyppi kuin sulle ja saan avun, josta olen ikuisesti kiitollinen :)

  • Sanna
    December 8, 2020

    Purentakisko on ollut paras ja ainoa apu ainakin itselläni. Sain kiskon samoin kuin sinä jo paljon aiemmin, mutta lopetin sen käyttämisen jostain syystä… Sitten purin yhden hampaan juurihoitokuntoon ja tämän jälkeen on kisko ollut suussa joka yö. Nykyisin en nuku edes päiväunia ilman, jotta vältyn nukkumisen jälkeiseltä päänsäryltä. Reissuun lähtiessä kaikki muu saa unohtua paitsi kisko. Vahva suositus siis hyvin istuvalle kiskolle. Tsemppiä! 😊

    • kaisaturunen
      December 8, 2020

      Kiitos viestistä :) Kyllä tää vaan vakuuttaa taas minut siitä, että huomenna ensimmäisenä varataan aika hammaslääkäriin ja hoidetaan tämä purentakiskoasia kuntoon! Tyypillistä minua, että rupean hommiin vasta kuin ns. paskat housussa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ehkä :D Kiitos vielä ja kaikkea hyvää sinne <3

  • Salla
    December 8, 2020

    Täällä sama homma! En niinkään liikuttele hampaita yöllä lomittain tms, mutta puren niitä voimakkaasti yhteen vaan suoraan toisiaan vasten. Herään lähes joka aamu siihen, kuin koittasin purra jtn kovaa porkkanaa tms ja koko naama on irvessä :D . Mulla tää tekee jännitystä niskaan ja selkään. Kuitenkin se pahin oire, mikä nyt on ollu, on nimenomaan hammaskivut. Yks hammas joutui juurihoitoon johtuen tästä, ja saapa nähä joudutaanko se poistamaankin :/ Muissakin hampaissa kipua ja röntgenkuvissa näkyy myös purentarasitusta.

    Hommasin nyt vihdoin kiskot ja viime yönä oli eka yö ne suussa :D tuntui, että niska jännittyi yhä enempi, mutta varmasti tottumiskysymys!! kovalla tsempillä aion nyt noita käyttää!!!

    Ihanaa että siellä tympeät oireet saivat luonnollisen selityksen <3 Tsemppiä kiskon hankintaan!! Itse mietin eka kunnalliselle menoa, mutta olis ollu tosi pitkät jonot ja maksanut noin 250 e. Menin sit yksityiselle, sain kiskot viikossa ja useine seurantakäynteineen maksaa alle 400 e.

    • kaisaturunen
      December 8, 2020

      Hei tosi kiva kuulla tuore kokemus kiskoista! Itsekin taidan nyt tällä kertaa kääntyä yksityisen puoleen, konsultoinnin perusteella kiskot voisi saada vielä ennen joulua :) Siinäpä taitaa olla se paras joululahja mitä voin itselleni antaa :D Tsemppiä sinne kiskon käyttöön, toivottavasti totut pian ja siitä löytyy apu <3

  • Hanma
    December 8, 2020

    Kamppailen samojen ongelmien kanssa. Kamala tunne herätä aamulla migreeniin. Myös koko naaman ja korvan seudun oudot kiputilat ovat tuttuja. Valitin asiaa hierojalle, sillä luulin syylliseksi niskoja ja olikin yllätys, kun hän ymmärsi oireideni johtuvan yöllisestä hampaiden yhteen puremisesta. Jo vuosia sitten muistan suuhygienistin kysyneen samaa, mutta silloin en vielä kärsinyt asiasta, enkä ollut tietoinen taipumuksestani.
    Nyt on aika varattuna purentakiskon valmistukseen ja olen toiveikas, että näin yksinkertainen asia tulee parantamaan elämänlaatuani!
    Kiva jos jaat omia kokemuksiasi aiheesta jatkossakin!

    • kaisaturunen
      December 8, 2020

      Mullakin on pitkään mietitty kaikkien johtuvan vain hartioista/selästä sekä huonosta työasennosta. No niissäkin on varmasti parantamisen varaa, mutta kyllä tämä purentaongelma on kaiken kivun ja säryn lähde todennäköisemmin. Aamulla ajanvaraus hammaslääkäriin ja siitä alkakoon matka kohti uutta & parempaa. Lupaan ehdottomasti palata aiheeseen vielä :) Tsemppiä sinnekin ja toivottavasti apu löytyy kiskosta <3

  • Laura
    December 8, 2020

    Moi Kaisa!

    Mahtavaa, että olet löytänyt ratkaisun oireisiin! Mulla oli joskus niin paha tilanne hampaiden yhteen puremisen kanssa, (ei varsinaista narskuttelua siis, vaan tiukkaa yhteenpurentaa jatkuvasti huomaamattani) että en saanut lopulta enää suuta auki sen vertaa, että olisin saanut lusikan suuhun. Sain silloin nopealla aikataululla purentakiskon ja muutamassa yössä päänsärky helpotti ja leuan lihakset rentoutuivat. Alkuun ja välillä pidemmän käytön jälkeenkin kiskot tuntuivat tosi puristavilta ja hampaat/ikenet saattoivat olla aamulla arat. Kiskot kuitenkin toivat niin suuren helpotuksen, että sen pienen epämukavuuden kesti kyllä hyvin.

    Toivottavasti saisit sopivat kiskot ja pystyisit niitä myös käyttämään ja saisit niistä avun :)

    • kaisaturunen
      December 8, 2020

      Kiitos Laura! Tämä(kin) viesti luo uskoa siihen, että kiskot ovat jonkin sortin jumalan lahja meille bruksismista kärsiville :D Eli tilaukseen menee hammaslääkärin kautta! Kiitos vielä kun jaoit oman tarinasi <3

  • ÄnTee
    December 8, 2020

    Tuttuja juttuja, valitettavasti. Itse narskuttelen kovaa ja kisko on ollut käytössä puolet elämästäni. Stressi tosiaan pahentaa tuota, mutta samoin minulla myös esim. herkut. Purentalihashierronnassa kerrottiin narskuttelun jopa vaikuttavan vatsan toimintaan ja ongelmiin, kun jumiutuneet lihakset johtavat tahattomaan huoahteluun, nieleskelyyn jne.
    Itselläni lihakset ovat usein todella jumissa eikä kisko valitettavasti poista tätä kokonaan. Hampaat eivät vain kulu yhtä paljon ja kisko auttaa leukaa liukumaan vapaammin, jolloin lihaksille ei tule vastusta niin paljoa. Itsekin tehty hieronta ja hammaslääkäriltä saadut rentoutusohjeet auttavat, jos tilannetta ei päästä siihen saakka, että tulee itku tai oksu, kun lihaksiin käy käsiksi. 😂 Ja kannattaa muuten kiinnittää huomiota tyynyyn, itse olen huomannut, että kova tyyny ei ole hyväksi, jos narskuttaa paljon ja nukkuu kyljellään. Kova tyyny luo niin paljon painetta poskiin, että leukaperätkin tulevat helliksi. Tosin riippuu varmaan myös siitä, että mihin suuntaan bruksaa.
    Kiskon kanssa oppii kyllä nukkumaan nopeasti, joten rohkeasti vaan hankkimaan sitä. Eihän se kaikista mukavimman näköinen kapistus ole, mutta sen väärti kyllä.
    Tsemppiä! 😊

    • kaisaturunen
      December 8, 2020

      Noniin elikkäs kiskon lisäksi hierontaan ja tyynyostoksille! Kiitos niin paljon vinkeistä! Nämä on ihan kullanarvoisia <3

  • Anonyymi
    December 8, 2020

    Tunnin purentalihashieronta rentouttaa ihanasti. Uskoisin kiskojenkin kehittyneen 10 vuodessa, ainakaan omat vuosi sitten hankitut eivät tunnu ollenkaan huonoilta suussa, päinvastoin vain ne suussa pystyn rentoutumaan ja nukahtamaan. Tsemppiä!

    • kaisaturunen
      December 8, 2020

      Uskoisin, että ovat kehittyneet! Eli täytyy uusi mahdollisuus antaa. Missä käyt hierottavana vai onko tämä siis joku kotihieronta jonka voi tehdä itse ? :)

      • M
        December 12, 2020

        Purentalihaksia kannattaa hieroa itsekin, mutta Kotkastakin löytyy muutama ammattilainen, joiden palveluihin se kuuluu. Keskustassa esim. Nicolette Taussi. Youtubesta löytyy myös videoita, mistä saat vinkkiä, miten hieroa niitä itse.

        Voice massage hakusanalla löytyy myös paljon hierojia, en tosin tiedä täältä Kotkasta ketään. Suosittelen sitäkin erittäin lämpimästi näihin vaivoihin. Heillä koulutus nimenomaan purenta ja sen alueen lihaksistoon. Kannattaa googlettaa :)

        Kun tilanne on päässyt näin pahaksi, suosittelisin ehkä ensimmäisellä kerralla osteopatiaa, niin saisi kokonaisvaltaisemmin autettua kehoa. Osteopaatit yleensä myös hoitavat purentavaivoja. Osteopaattia ehdotan siksi, että usein purentavaivat juontavat juurensa jostain muualta päin. Jopa lantion asento vaikuttaa purentaan ja leuan asentoon, mutta se on kokonaan eri tarina, ei ole nyt tarkoitus mennä turhan deepiksi. :D

        Ja jos menet hierojalle, niin pyydä ensimmäisellä kerralla hieman lempeämpää käsittelyä. Kokemuksesta tiedän, että kun kasvojen alueella on vaivoja, niin pienet lihakset ovat aivan samperin kipeitä. Yleensä purentalihasten hieronnassa hierontaan yläselkää, rintaa, kaulaa, kasvoja ja itse purentalihaksia ja pään aluetta. Usein alussa myös kannattaa varata useampi hoitokerta.

        Kisko yleensä auttaa myös, mutta sitä kiskoakin tulee purtua, joten lihasten rentouttaminen/hierominen on tärkeää!

        Sori jos tuli toistoa, en kaikkia muita kommentteja jaksanut kahlata läpi! Hyvää joulun odotusta!

        • kaisaturunen
          December 13, 2020

          Hei iso kiitos :) Ei tässä voi turhaa toistoa olla :) Ja paljon uusiakin vinkkejä ja näkökulmia tuli, joten iso kiitos! Ja hyvää joulun odotusta sinnekin :)

    • Suvi
      December 8, 2020

      Täällä kohtalotoveri. Minulla kisko ei auta muuhun kuin siihen, etten jyystää öisin hampaita olemattomiin. Sen sijaan avun ovat tuoneet Tayssin suupolilla 3-6-12 kuukauden välein purentalihaksiin annetttavat botox-pistokset jotka lamaavat hieman niitä jyystölihaksia. Vahva suositus. Jotkut yksityisetkin hammaslääkärit hoitavat botuliinilla bruksisimia. Kannattaa googlata. Ainut mikä toimii

      • kaisaturunen
        December 8, 2020

        Heippa Suvi! Ja iso kiitos viestistä! Toivoinkin, että joku kommentoisi tätä botuliinia hoitomuotona tähän, joten kiva kuulla kokemuksia! Tämä ei ehkä ole itselleni se ensisijainen vaihtoehto (vielä), mutta hyvä tietää, että sinulla on auttanut! Kaikkea hyvää sinne <3

        • Erkki
          December 9, 2020

          Moikka! Komppaan Suvin kommenttia. Itsellänikin kisko on tuonut avun siihen, etteivät hampaat kulu, mutta valitettavasti yhteenpuremista se ei estä. Siksi kärsin pahoista pää- ja niskakivuista, leuan alueen kivuista ja huonosta unesta – kiskosta huolimatta. Tosin tilanne olisi varmasti vielä pahempi ilman kiskoa.

          Nyt 3 vuotta kiskoa käyttäneenä, akupunktiossa, hieronnassa ja fyssarilla käyneenä sekä meditaatiota kokeilleena olen vihdoin päätymässä botuliinihoitoon. Sen vaikutuksen alaisena yritän sitten harjoitella rentoutumista :D

          Tsemppiä! Kisko on varmasti tosi hyvä aloitus ja kommenteista päätellen se tuo monelle avun.

          • kaisaturunen
            December 9, 2020

            Tätä vähän pelkään, että jos se kisko ei tuokaan minulle apua, mutta ei kai tässä auta kuin kokeilla :D Sinulla pitkä lista jo kaikkia apukeinoja! Olen kuullut botuliinihoidosta paljon hyvää, toivottavasti auttaa :) Pitkäaikainen ilo sekään ei kai ole, mutta uusittavissa :)

      • Reetta
        December 9, 2020

        Moikka Kaisa!

        Täällä myös yksi purentakiskojen omaava. Alkuun oli iso totuttelu niiden käyttöön, mutta nyt jo 6 vuotta niitä käyttäneenä en osaisi olla ilman. Eli vaikka alkuun tuntuisi, että yöt sujuvat huonommin niiden kanssa niin pian niihin tottuu. Äitini narskuttelee myös hampaitaan ja on sanonut, että kun hän keskittyy kovasti johonkin työasiaan tietokoneen äärellä, hän huomaa myös kiristelevänsä hampaita. Eli hän käyttää niitä myös kotona etätöitä tehdessään :D

        Tsemppiä asiaan ja mukavaa Joulun odotusta!

        • kaisaturunen
          December 9, 2020

          Veikkaan, että teen itse ihan samaa tässä tietokoneella istuessa ja olen jo valmiiksi päättänyt, että yritän pitää niitä sitten myös päivisin töitä tehdessä :D Kiitos vinkeistä ja tsempeistä :) Ihanaa joulun odotusta sinnekin <3

      • Milla
        December 13, 2020

        Mulla on ensimmäinen kierros botoxia takana. On mielestäni toiminut hyvin, lihakset ovat paljon rennommat ja kipua on vähemmän. Mutta pakko kysyä! Botoxin laittamisen jälkeen hymyily näyttää nyt lähinnä irvistykseltä. Onko muilla näin?

        • kaisaturunen
          December 14, 2020

          Okei kuulostaapa hurjalta! Helpottaisiko se hetken päästä? En kyllä ole koskaan kuullut kenenkään sanovan, jotka siis botoxia ottaa säännöllisesti tähän, että olisi ollut vastaavaa…

  • Jenni
    December 8, 2020

    Hei!

    Purentakisko kannattaa ehdottomasti hankkia. 😊 Ja mielellään purentafysiologiaan erikoistuneen hammaslääkäriin luona. Silloin kun kisko on tehty hyvin, sen käyttö sujuu ongelmitta eikä se jää kaapin perukoille pölyttymään. Apua sinulle voisi olla myös purentalihashieronnasta, niitä tekevät esim. fysioterapeutit ja suuhygienistit. Sieltä saa myös vinkkejä kotona tehtävään purentalihasjumppaan.

    Yst.terv. nimim. Ikuinen narskuttelija, (Suuhygienisti, kisko käytössä ainakin 10 v)

    • kaisaturunen
      December 8, 2020

      Heippa Jenni! Kiitos näistä vinkeistä! Täytyy nyt ensimmäisenä varata se hammaslääkäri aika ja sitten kysellä vaikka sieltä tuota hieronnasta, jos osaisivat sanoa. Sain jo vinkkiä erikoistuneesta hammaslääkäristä, joten hänelle varaan ajan :)

  • Essi
    December 8, 2020

    Tosi harmi kuulla, että sullakin on tämä vaiva, ja että se on yltynyt pahaksi. Minä narskuttelen ja se pahenee aina stressin myötä (kuten nyt työkiireiden alla ennen vuodenvaihdetta :D) Narskuttelu oireilee todella pahoina päänsärkyinä, jotka voivat muuttua ikäviksi aurallisiksi migreeneiksi. Lisäksi niska- ja hartiakivut ovat tuttuja. Purentakisko on minulla auttanut ainakin 70%, niin, että kun käytän sitä, päänsärkyjä ei yleensä ole, tai ne eivät ole niin pahoja. Lisäksi nukun sikeämmin enkä heräile yöllä verrattuna siihen, jos en käytä kiskoja. Uskoisin, että sunkin vaivoihin purentakisko toisi helpotusta.

    • kaisaturunen
      December 8, 2020

      Voi toivottavasti tuo helpotuksen! Ainakin kannattaa kokeilla :) Kiitos kun jaoit kokemuksesi <3

  • Jlii
    December 8, 2020

    Hei, kuulostaa kovin tutulta. Oman purentakiskon otin käyttöön noin 10 vuotta sitten ja en pärjäisi yötäkään ilman ( no, tyyliin laivareissulle en ota mukaan, ettei unohdu sinne) ja olen siihen jo niin tottunut että en osaisi nukkua ilman. Jos ja toivottavasti kun hankit kiskot itsellesi niin alussa ei kannata heti laittaa niitä illalla suuhun ja yrittää alkaa nukkua, ei tule mitään. Pikku hiljaa, ensi pari tuntia illassa ja sitten alkaa lisäämään. Alussa otin ne pois suusta aina yöllä, mutta kyllä niihin tottuu.

    • kaisaturunen
      December 8, 2020

      Hei iso kiitos vinkeistä! :) Nämä tulee tarpeeseen kunhan kiskot itselleni saan <3

  • Annukka
    December 9, 2020

    Kiskot on iso apu! Mulla meni leuat stressistä jumiin, purin hampaita yhteen päivin ja öin ja työnnän kans kieltä yläetuhampaiden taakse huomaamattani. Jumia kesti pari vuotta ja leuat oli lopulta siinä kunnossa että ne vaan paukkui auki ja suu ei avautunut kunnolla. Hammaslääkäri sit huomas tän ja aloitettiin kiskoprosessi. Eka yö kiskojen kanssa nukuin heti hyvin, mut se päänsärky mikä lähti lihasten jännityksen laukeamisesta oli aika kova, älä säikähdä sitten jos sellainen tulee. Sen jälkeen huomasinkin sitten nukkuvani ihan eri unta kuin aiemmin, parempaa siis :) vuoden päivät taisin nukkua kiskojen kanssa aina ja sitten harvensin käyttöä.

    Tää on jotenkin ihan hassu vaiva ku mäki luulin silloin olevani yksin tän kanssa ja kun aloin puhua tästä töissä ja kavereille niin tätähän on tosi monella! Ja nykyään jos joku puhuu leuan alueen ongelmista ja purennasta niin mainitsen aina kiskot, koska oisin toivonut että mäkin oisin saanut apua ennen kuin leukanivelet ehti jo kulua.

    • kaisaturunen
      December 9, 2020

      Hei kiitos viestistä ja vinkistä! Hyvä tietää jos ja kun aloitan kiskon käytön :) Ja juurikin tästä syystä halusin aiheesta kirjoittaa, kun tuntuu olevan yleinen vaiva, mutta tarinoita luettavissa liian vähän. Kiitos siis sinullekin, että otit osaa mukaan keskusteluun, tätä me kohtalontoverit juuri tarvitaan :)

  • Reetta
    December 9, 2020

    Moikka Kaisa!

    Täällä myös yksi purentakiskojen omaava. Alkuun oli iso totuttelu niiden käyttöön, mutta nyt jo 6 vuotta niitä käyttäneenä en osaisi olla ilman. Eli vaikka alkuun tuntuisi, että yöt sujuvat huonommin niiden kanssa niin pian niihin tottuu. Äitini narskuttelee myös hampaitaan ja on sanonut, että kun hän keskittyy kovasti johonkin työasiaan tietokoneen äärellä, hän huomaa myös kiristelevänsä hampaita. Eli hän käyttää niitä myös kotona etätöitä tehdessään :D

    Tsemppiä asiaan ja mukavaa Joulun odotusta!

  • qwertyuiopå
    December 9, 2020

    Hei!

    Mulla erittäin suuren avun samaiseen vaivaan antoi voice massage. Varsinkin ekalla kerralla purentalihasten hierominen tuntui ihan järkyttävälle, mutta ai jestas se olo mikä tuli parin päivän päästä. Ihan ihmeellistä että pystyi liikuttelemaan käsiään vapaasti, olkapäät liikkuivat jne. Olen myös lopettanut purkan täysin, xylitolpastillit tilalle. Yritän joka päivä monta kertaa päivässä rentouttaa leuat jne. Stressi aina pahentaa. Toivottavasti löydät ratkaisun! En ole unohtanut sitä järkyttävää oloa mitä oli silloin kun vaiva oli pahimmillaan, jatkuva pääkipu yms.

    • kaisaturunen
      December 9, 2020

      Purkan jauhamisen lopetin joskus kokonaan ja nykyisinkin aika harvoin purkkaa jauhan. Pitää laittaa se nyt taas kokonaan pannaan. Ja tosiaan voice massage ja purentalihasten hieronta on kyllä nyt ehdottomasti kokeilulistalla heti kun tulehdustila helpottaa. Osaatko sanoa mikä ero näillä on? :D Kiitos vinkeistä ja ihanaa joulun odotusta sinne <3

  • emma
    December 9, 2020

    Mä olen hieman saman tyyppisten asioiden kanssa kamppaillut tässä syksyllä, tosin mun keholliset oireet on muualla mutta oon saanut kans herätyksen siihen miten pahaksi ne on päässyt kun hyvinvointi kokonaisuudessaan alkoi prakaamaan. Lääketieteellinen apu, kiskot ja muut on tottakai akuutissa vaiheessa tärkeitä keinoja päästä kierteestä pois mutta faktahan on se, että juurisyy on stressi. Voit joko hoitaa oiretta tai juurisyytä (ja välillä toki tarvittaessa molempia). :)
    Oon lukenut muutaman tosi hyvän kirjan aiheesta ja mielen voimasta kaikkien fyysisten oireiden takana ja pikku hiljaa opettelen pysähtymään, hiljentämään, kuuntelemaan mitä kroppa haluaa sanoa, hyväksymään ja käsittelemään tunteet jne. On ollut hurjaa huomata, miten pieni ahdistus on salamatkustajana kaikessa ollut mukana tän vuoden. Ensimmäinen askel on ollut havaita ja hyväksyä se, sen sijaan että painan eteenpäin ahdistus rinnassani normaalitilana.

    Seuraavat askeleet itsellä on ollut 15-30min hiljentyminen päivittäin. Välillä on aivan mahdoton rauhoittaa ajatuksia ja saada kroppa pysymään aloillaan mutta tästäkin luin vinkin että mitä vaikeampaa se on, sitä enemmän niinä päivinä sitä tarvitaan! Eli sitkeästi ja lempeästi olen istunut hiljaisuudessa ajatusteni kanssa vaikka kuinka hermostuttaisi. Olen karsinut aivan mielettömästi tekemistä elämästäni mm. somen, uutiset ihan minimiin ja ottanut erilaiset hengitysharjoitukset käyttöön. Olen huomannut jo kuukaudessa ison eron olossa vaikka ekat pari viikkoa kroppa oikein vastusti tätä muutosta eli meni kaikki vain huonommaksi ja vaikeammaksi. Siihenkin on biologinen selitys – kehoni on koukussa stressihormoniin ja yrittää tuottaa sitä hinnalla millä hyvänsä eli etsimällä uhkia kaikkialta.

    No, voisin paasata tästä loputtomiin mutta jokaisella se muutos stressin purkuun lähtee sisäisestä motivaatiosta ja jokainen löytää omat keinonsa. :) Lämpimästi voin suositella ainakin Eeva Kolun “Korkeintaan vähän väsynyt” – kirjaa ja Marja Nordinin “Eroon oireista”-kirjaa. Niin se vaan on, että meidän keho-mieli akseli on ihmeellinen kokonaisuus ja kaiken toimiessa optimaalisessa tasapainossa, oireiluja ei juurikaan ole ja “ylimääräisiä” vempeleitä ja lääkkeitä ei tarvita. Enkä halua olla mustavalkoinen tässä eli älkää lukeko tätä kun piru raamattua. ;)

    Rauhaa ja ihanaa joulunodotusta, onneksi vyyhtisi alkaa purkautumaan!

    • kaisaturunen
      December 9, 2020

      Hei kiitos tästä! Ihanaa kun tulit jakamaan oman tarinasi, sillä tässä on erityisen tärkeitä pointteja! Mieheni kanssa olemme jo puheneet, että nyt ei riitä, että saan hoidettua fyysisiä oireita, sillä fakta on se, että olen jo keväästä asti ääneen puhunut erilaisista psyykkisistä oireista, jotka vaativat huomiota&hoitoa. Siispä kiskojen ja hieronnan lisäksi minun täytyy myös miettiä ratkaisuja tähän. Kiitos vielä sinulle ja oikein hyvää joulun odotusta <3

      • emma
        December 10, 2020

        Kyllä, varmasti jos saat psyykkisen puolen kuntoon niin oireesi helpottavat ilman suuria lääkäri- ja pistoskuluja. Todella moni kommentoija täällä myös kirjoittanut että tietää että oireet pahenevat stressatessa ja se on jännä juttu että sen sijaan että ihminen kohtaisivat ja käsittelisivät stressin ja pureutuisivat sen aiheuttajiin ja purkaisivat sitä, menemme lääkäriin ja haemme “ulkopuolisen” selityksen ja hoidon oireille ja alamme määritellä itseämme tietystä vaivasta kärsijöinä ja identifioitua siihen sairauteen ja selittää sillä asioita ja jatkamme elämää muuten vanhalla tavalla. Erinomainen ajatusmenetelmä on suhtautua vaivoihin eri lailla – hyväksyen ja kiitollisuudella, sen sijaan että taistelisi niitä vastaan ja kokisi negatiivisia tunteita aina vaivojen ilmaantuessa. (Tästä kaikesta lisää noissa kirjoissa :D).

        Ja siis, olen itse todella kanssa matkani alussa ja harjoittelen näitä asioita mutta uskon vahvasti että näitä tietoisuusmenetelmiä hyödyntämällä olen matkalla kohti terveempää ja tasapainoisempaa elämää.

  • Helmi
    December 9, 2020

    Bruksismia voidaan hoitaa poskilihaksien botuliinipistoksilla, jotka laittaa hammaslääkäri. Käsittääkseni purukiskojen suurin hyöty on siinä että ne suojaavat bruksismin aiheuttamalta hampaiden kulumiselta, hardcorebruksaajat kyllä saattavat jatkaa bruksaamista niistä huolimatta 😅 Mutta botuliinihoitoa kannattaa ehdottomasti selvittää, useampi tuttu on saanut siitä avun! (Ja se siis toimii niin että lihaksissa ei pistosten jälkeen enää ole voimaa tuhoisaan bruksaamiseen, eli apu on tosi nopea).

    • kaisaturunen
      December 9, 2020

      Kiitos Helmi :) Tätä olen kuullut monilta, että välttämättä tuo kisko ei ole oikotie onneen vaikka hampaita suojeleekin. Joka sekin erittäin tärkeää. Katsotaan nyt mihin hoitomuotoon itse päädyn ja mistä lopulta löytyy se apu. Muutaman botuliinia tähän tarkoitukseen ottaneen tiedänkin ja he ovat saaneet hyviä tuloksia, joten avoimin mielin olen kaikenlaisille hoitomuodoille!

  • Annemaari
    December 9, 2020

    Onpa hurjan kuuloisia oireita sinulla. Kurjaa :( Minä sain ison avun narskuttelun aiheuttamiin päänsärkyihin purentakiskosta. Joskus tosi stressaavina aikoina tulee vielä päänsärkyä ja huimaavan huonoa oloa, mutta onneksi kuitenkin enää vain harvoin. Purentakisko on hyvä myös siihen, että se suojaa hampaita kulumiselta ja juurien vahingoittumiselta, isoja juttuja nekin. Lämmin suositus siis purentakiskolle myös minulta :) Toivottavasti saat pian apua!

    • kaisaturunen
      December 9, 2020

      Juurikin tuota hampaiden kulumista mietin ja jo ihan sen kannalta kiskojan vakaasti harkitsen. Voi olla että niistä löytyy myös se iso apu tai sitten tarvitsen sen lisäksi muuta hoitoa. Pääasia, että nyt saadaan nämä kammottavat oireet ensin minimiin ja sitten kokonaan pois toivottavasti :) Kiitos vielä viestistä ja mukavaa joulun odotusta <3

  • Linnea
    December 9, 2020

    Moikka! Pakko kommentoida, jos vaikka saisit apua vaivaasi. Minä kärsin myös muutamia vuosia sitten pahoista bruksismin aiheuttamista ongelmista ja kivuista. Leukaperäni olivat erittäin hellät ja kipeät pitkin päivää. Kärsin myös korvasäryistä, niskakivuista ja satunnaisista paniikkohtauksista. En halunnut yöksi laitettavaa kiskoa ja koin että kestää liian kauan sellaisen hankkiminen, niin kävin kaksi kertaa (vuoden välein) ottamassa botoxia leukaperiini. Ehdottomasti parhain päätös mitä silloin tein. Vaikutus alkoi muutamassa päivässä ja parin viikon jälkeen huomasin että kaikki vaivat joista kärsin aikasemmin hävisivät. Ihan sama miten paljon oli stressiä tai ahdistusta, niin leukani ei kipeytyneet. Vuoden muistaakseni minulla kesti ettei leukani kipeytyneet. Puolitoista vuotta sitten huomasin uudestaan, että jännitän leukaperiäni niin kävin laittamassa lisää. Sen jälkeen ei ole tarvinnut mennä :) Laitto riippuen paikasta maksaa noin 400e. Tuntuu isolta summalta, mutta ainakin mulle oli iso apu. Suosittelen lukemaan asiasta! :)

    • kaisaturunen
      December 9, 2020

      Moikka Linnea ja kiitos viestistä! Botuliinista olen kuullut tässä yhteydessä paljon hyvää, mutta monilla vaikutus on kestänyt vain pari kk. Ehkä tämäkin on yksilöllistä? Kerran vuodessa pistettävä lisäannos ei nimittäin olisi niin hurja kierre/kuluerä, etteikö sitä voisi harkita. Täytyykin tutustua tähän hieman lisää ja miettiä mikä olisi minulle se paras ratkaisu :)

  • Henriikka
    December 9, 2020

    Moikka.
    Paljon oletkin saanut kommentteja, mutta sen verran tuttu aihe itselle että pakko laittaa omia kokemuksia.

    Oon teinistä asti tiennyt että narskuttelen hampaita unissani, mutta en mitenkään osannut ajatella mitä se aiheuttaa.

    Vajaa pari vuotta sitten kuopuksen synnyttyä rupesin saamaan ihme oireita, jatkuvasti järkyttävä päänsärky, paineen tunne päässä, huimaus jne.. kävin lääkärillä ihan paniikissa, olin varma jo jostain aivokasvaimesta tmv, lääkäri ehdotteli asentohuimausta sun muuta, mutta tiesin ettei sitä ole. Käynnin lopuksi lääkäri pyysi avaamaan suuta, ja näki että hampaat on kuluneet, sen jälkeen nappasi toisesta poskesta kiinni, ja siinä kohti osasi sitten sanoa että bruksismista on kyse.
    Ton lääkärikäynnin jälkeen alkoi puoli vuotta kestänyt ravaaminen hammaslääkärissä ja hierojalla. Olin sillä vuosien puremisella saanut oikeastaan koko yläkropan niin jumiin ettei ihan parilla reissulla selvitty.

    Ja myös aiempi diagnoosi rannekanavaoireyhtymästä osoittautui vääräksi. Olikin heijastekipua jumissa olevista rintalihaksista.

    Mutta harvinaisen ikäviä oireita tuo aiheuttaa. Suosittelen Facebookin ryhmää ”purentalihakset rennoksi”, sieltä olen ainakin itse löytänyt vinkkejä ja apuja ongelmaan.

    Tsemppiä ja mukavaa joulunalusaikaa😊

    • kaisaturunen
      December 10, 2020

      Moikka Henriikka! ja apua tää kuulostaa jotenkin ihan mun tarinalta! Tosi pahaan jamaan olen itseni saanut, mutta ihana kuulla, että tällaisillakin tarinoilla on onnelliset loput kunhan oikea hoitomuoto löytyy :) Ja hei liitynkin tuohon ryhmään heti. Iso kiitos vinkistä <3

  • neito
    December 10, 2020

    Mulla ei kokemusta narskuttelusta, mutta lapsellani toisesta syystä yökoje suussa ja nimensä mukaan öisin. Sen käytöstä saatiin ohjeeksi alkuun, että pidetään öisin ja myös pari viikkoa myös iltaisin tunti-pari, jotta aivot ja suu tottuvat kojeeseen. Yökojeen kanssa on vielä se, että se tekee hampaat ja purentalihakset alkuun kipeäksi, kun tarkoitus on muokata hampaat haluttuun paikkaan. Narskuttelun kanssa ei ehkä tee kipeäksi, kun tarkoitus ei ole muokata hampaita uuteen järjestykseen. Mutta totuttelua varmasti vaatii alkuun ja kannataa pitää päivälläkin alkuun. Lisäksi lämmin suositus sille, että lääkärille, joka on asiaan erikoistunut. Kiskoa voidaan jälkikäteen myös hioa ja hieman muokata, jos ei ihan heti istu muotin perusteella. Siksi kannattaa ehdottomasti käydä lääkärillä, joka asiansa osaa, jotta kisko sitten istuu omaan suuhun ja sitä tulee käytettyä. Tuota hiomista ja säätöä saattaa siis joutua tekemään myös hetken käytön jälkeen, kaikki jutut eivät välttämättä tulee esiin heti ensi sovituksella lääkärin kanssa, joten jos istuu huonosti tai painaa ja hiertää, niin takaisin lääkärin juttusille kiskon kera.

    • kaisaturunen
      December 10, 2020

      Kiitos vinkeistä :) Kiskojen kanssa kaivataan tosiaan varmasti malttia ja juurikin sitä osaavaa lääkäriä :)

  • Emmi
    December 11, 2020

    Aloin kärsiä samasta vaivasta useampi vuosi sitten, aikaisemmin en ollut bruksismista kärsinyt ja päivälläkin lihaskireys tuntui leuassa. Purentakisko ei itselläni auttanut, mutta suojasi hampaita toki kulumiselta. Aluksi aloin jopa puremaan leukoja yhteen entistä lujemmin, kun sain kiskon. Kävin myös purentalihashieronnassa, mikä oli aika jännä kokemus ja auttoi toki hetkeksi, mutta pidempää apua siitäkään ei ollut. Tämän jälkeen aloitin oikomishoidon, koska ajattelin että purennan korjaaminen voisi auttaa ja hammaslääkärikään ei vastustanut ajatusta. Oikominen ei tuonut apua bruksismiin, vaikka hampaat näyttävätkin nyt paremmilta :)

    Lopulta vaiva helpotti vasta kun sain rautavarastot korjattua ja ferritiinitaso oli muistaakseni yli 80. Olen lukenut samanlaisista kokemuksista Facebookin Raudanpuute-ryhmästä, mutta mitään tieteellistä tutkimusta en ole löytänyt, vaan tämän yhteyden olen päätellyt ainoastaan oman kokemuksen perusteella. Toivottavasti löydät jostain apua, inhottava vaiva!

    • kaisaturunen
      December 12, 2020

      Moikka Emmi! Tässäpä oli nyt jännittävää ja uutta tietoa! Mullahan tuota rautaongelmaa on ollut vuosia ja nyt varastot olivat siinä 20 kieppeillä. Rautakuurin olin ajatellut vetää, joten saapa nähdä vaikuttaako se tähän :) Kiskoista olisi tosiaan ainakin hampaille suojaa, joka sekin positiivinen vaikutus :) Eiköhän tähän nyt keinot löydy :)

  • Annukka
    December 11, 2020

    Heippa! Minäkin puren hampaita yhteen kovasti, josta aiheutunut päänsärkyjä ja niska-hartia -kipuja. Sain ensimmäiset kiskot jo ala-asteella, mutta käyttö jäi jostain syystä. Lukio-iässä aloin käyttämään uudestaan ja yliopistossa sain yths:n kautta jo toiset kiskot, koska purenta oli hieman muuttunut ja kiskotkin kuluneet. Nykyään en osaa nukkua ilman niitä! :D En yksinkertaisesti saa unta ilman niitä. Ja jos vaikka kylään lähtiessä unohdan ne, sen kyllä tuntee seuraavana päivänä: leuat väsyneet ja ohimot kireänä. Suosittelen joskus myös kokeilemaan hierojalla purentalihashierontaa, taivaallista <3 Oma hierojani hieroo pään, kasvojen purentalihakset ja tarvittaessa suun sisältäkin. Tsemppiä, kannattaa olla sitkeä kiskoihin totuttelussa. Sitkeys varmasti kantaa hedelmää ja olosi helpottuu.

    • kaisaturunen
      December 12, 2020

      Hei kiitos Annukka! Purentalihashierontaan menossa ens viikolla ja sitten katsotaan vähän että miten niitä kiskoja lähdetään hankkimaan :) Kyllä tää tästä vielä iloksi muuttuu! :)

  • Milla
    December 13, 2020

    Mulla on mies valittanut ensimmäisen kerran bruksailusta, kun olin 18 vuotias (yli 15 vuotta sitten). Luultavasti olen tehnyt sitä aina.
    Otin monesti puheeksi hammaslääkärissä, ei ollut kuulemma purentakisko aiheellinen.
    Sattumien kautta pääsin osaaviin käsiin ja tilanne oli pahempi, kuin itse ymmärsin.
    Puoleentoista vuoteen on kokeiltu perinteinen purentakisko, jonka jälkeen tehtiin tuplakisko (tälle on joku oikea nimikin, en nyt muista) ja kun ei nyt muuta vaihtoehtoa jäänyt kokeiltiin botox.
    Näin tiivistetysti! :)
    Näin kotkalaisena erityissuositus erikoishammaslääkäri Elina Hellman, purentafysiologiaan erikoistunut.

    • kaisaturunen
      December 14, 2020

      Hei super paljon kiitoksia konkreettisista vinkeistä ja hyvä tietää, että aina se ratkaisu ei ole esim perinteinen kisko :)

  • Emma
    December 14, 2020

    Moikka!

    Tässä vinkki superhyvästä hierosta, jolla oon käynyt nyt raskauden aikana säännöllisesti. Hän kysyi ekalla kerralla että narskuttelenko tai purenko leukoja tiukasti yhteen nukkuessa, kun mun leuan ja kaulan lihakset oli niin kireät. Ei aavistustakaan :D Veikkaisin tuota puremista, koska puoliso ei ole koskaan valittanut narskuttelusta…. Joka tapauksessa hän oli superhyvä hieroja ja löysi ihan käsittämättömiä kipupisteitä esim. niskasta, joita painamalla tuntui, että mun otsa halkeaa jä hieronnan jälkeen tuntui keveymmältä tai oikeestaaan siltä, että joku olisi riisunut multa rautakypärän päästä!

    Tuolla Hieroksella on muutenkin todella osaavaa jengiä! Mutta ainakin nyt erityissuositus Piialle:

    Hieros: Piia Nitovuori
    https://www.hieros.fi/yhteystiedot/

    • kaisaturunen
      December 14, 2020

      Hei kiitos tosi paljon konkreettisesti vinkistä :) Laitan nimen ehdottomasti ylös! Mulla huomenna aika täällä Kotkassa hierontaa ja näin korona-aikana toivon, että apu löytyisi läheltä, mutta jos ei löydy niin hyvä jos on vaihtoehtoja esim pk-seudulla :)

Previous
Lahjaideoita ja ajatuksia joululahjoista
Kaiken takana Bruksismi?