Tulkoon mitä vaan

Posted on

Vuosi 2020

tammi-helmikuu

Tuntuu kuin eri elämältä. Fiilistelin vielä joulua ja joulukuista perheen ulkomaan lomamatkaa. Oli uusia kivoja työprojekteja ja aloitettiin Jannin kanssa Äititreffit-podcastin äänitykset. Podi julkaistiin helmikuussa, jolloin tuli myös reissattua vuoden ainoat reissut. Kävin niinkin pitkällä kuin Tallinnassa ja Vuokatissa, hyviä reissuja molemmat! Ehdittiimpä sitä helmikuussa järjestää myös vuoden ainoat juhlat, kun juhlimme siskojeni kanssa yhteissyntymäpäiviä. Loppukuusta kuopus aloitti päivähoidon ja tuleva vuosi näytti hyvin erilaiselta, kuin mitä se lopulta oli.

maalis-huhtikuu

Koronan myötä kuopuksen hoito loppui kuin seinään. Isompikin tyttö jäi kotiopetukseen eskarista ja elämä pysähtyi, niin kuin suurimmalla osasta meitä. Alkuun ajatus viikon tai kahden poikkeusoloista tuntui järisyttävältä. Miten jaksaisimme? Entä jos tämä kestäisi kuukaden tai jopa kaksi? Vuotta tai sitä pidempää aikaa en halunnut edes miettiä. Erikoisessa tilanteessa ilo ja onni löytyi pienistä asioista. Olin äärimmäisen kiitollinen meidän kodista, omasta perheestä ja aina yhtä turvallisen tuntuisesta Suomen maasta. Etsin uusia tapoja tehdä töitä ja viihdyttää lapsia kotosalla. Nauroin vedet silmissä ja itkin vuolaasti, etenkin äitini syntymäpäivänä, kun en päässyt häntä kunnolla tapaamaan. Lapsille kaikki oli outoa ja jopa hieman ahdistavaa. Miksi ihmeessä isovanhemmille sai virpoa vain ikkunalasin läpi?

touko-kesäkuu

Maalis-huhtikuussa sanoin luottavani siihen, että äitienpäivänä voimme jo nähdä perheitä edes jonkin verran ja se kävi kuin käivikin toteen. Juotiin juhlakahvit terassilla ja ilmassa oli suurta toivoa. Toukokuu vaihtui kesäkuuhun, jolloin esikoinen päätti etäeskarista ilman juhlallisuuksia. Minä itkin siiitä huolimatta tälle virstan pylväälle. Povailin kesästä kaikkien aikojen mökkikesää, vaikka juhannus vietettiinkin saaren sijasta mantereen puolella. Fiilis oli hyvä ja helpottunut.

heinä-elokuu

Kesä tuntui starttaavan todenteolla vasta heinäkuussa, jolloin helteet saapuivat. Pidin silloin melkein kokonaisen kuukauden lomaa perheen kanssa. Uitiin, syötiin jäätelöä, mökkeiltiin, käytiin korkeasaaressa, asennettiin nurmikkoa ja oltiin vaan. Pitkät, valoisat päivät tuntuivat jatkuvan viikkotolkulla ja se oli ihanaa. Elokuussa olin pitkän loman jälkeen täysin valmis palaamaan arkeen ja töihin. Uusi tuntematon oli myös edessä, kun valmistauduimme esikoisen koulun alkuun. Ensimmäinen koulupäivä taisi jännittää enemmän äitiä kuin ekaluokkalaista.

syyskuu-lokakuu

Se uusi tuntematon vaihtui kuitenkin pian varsin tutun tuntuiseksi, kun kevään koronatilanne alkoi uhkaavasti tehdä paluuta. Ehdimme onneksi viettämään vuoden ainoan treffi-illan ja henkisesti valmistautumaan tuleviin haasteisiin. Alkusyksyn viikot menivät vaihtelevasti joko kotona nuhaisten lapsien kanssa tai sitten suhteellisen normaalia arkea elellen ja töitä tehden. Mikään ei tuntunut olevan pysyvää tai ennustettavissa etukäteen. Lokakuu ei tuonnut muutosta edelliseen, paitsi syysloman osalta, joka meni kaavaillusti mökillä hyvässä seurassa.

marras-joulukuu

Vuoden viimeinen kuudennes oli itselleni se raskain. En tiedä mikä tarkalleen minuun iski, mutta marraskuun alussa olotilani romahti yhtäkkiä ja löysin itseni keittiönlattialta paniikkikohtauksen kourissa. Pari viikkoa myöhemmin luulin jo päässeeni siitä yli, kunnes se toistui taas. Sen jälkeen kohtauksia onkin sitten tullut tasaisesti. Joku voisi tässä kohtaa ehkä puhua jo paniikkihäiriöstä. Kaiken ahdistuksen lisäksi onnistuin tulehduttamaan erikoisen luun suustani ja hankkimaan vuosisadan niskakivut, jotka omalta osaltaan tietysti pahensivat oloa. Stressi toi myös kirsikkana kakun päälle huuliherpeksen ja siinä kohtaa olin valmis hyvästelemään tämän vuoden.

Vuoden, joka alkoi lupaavasti, mutta ei päättynyt niin. Vuoden joka opetti paljon, kaikille meistä, myös itselleni. Vuoden, joka toi monia hyviä asioita, mutta ei ollut itselleni mikään loistavin. Korona pakotti pysähtymään meidät kaikki ja miettimään monia asioita uudelleen, mutta omalla kohdallani tämä ei ilmeisesti riittänyt. Kroppani ja mieleni oli sitä mieltä, että nyt piti pysähtyä vielä totaalisemmin. Yhä edelleen se haluaa jarrutella menoa, enkä tiedä vielä, miten pitkään. Joten aloitan tämän uuden vuoden ajatuksella tulkoon mitä vaan.

Tulkoon mitä vaan, olen valmis. Tulkoon mitä vaan, siitä selvitään.

Hyvää ja parempaa vuotta 2021 teille kaikille!

ja iso halaus niille, joiden viime vuosi oli syystä tai toisesta raskas ♥

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

4 Comments
  • Rbka
    January 1, 2021

    Ihan kuraa oli kyllä viime vuosi. Se, mistä itse olen ollut kiitollinen on se, että meitä suomalaisia on vähän ja asutaan suht väljästi. Ei ole tarvinut pelätä ulkonaliikkumiskieltoa, vaan pahaa oloa on päässyt purkamaan ulos. Se on itselleni tuonut voimaa kaiken kurjan keskellä.
    Toivottavasti ensi vuosi olisi lähempänä normaalia.

    • kaisaturunen
      January 2, 2021

      Sama homma! Onneks Suomi ja tilaa kaikilla :) Sormet ristiin tämän vuoden osalta <3

  • Huong Q-A
    January 1, 2021

    Oot super ♥️
    Ja kun vuosi on ollut epätiedon ja epämääräisyyden vallassa niin vaikka ei sitä tiedostaisi, kroppa ja mieli voi olla koko ajan valmiustilassa. Ja jossain vaiheessa ne ei vaan jaksaa enää pitää kaiken pystyssä. Paniikkikohtaus tai häiriö on hälytysmerkki. Voi miettiä jopa muistutuksena. Vaikka se on perseestä ja raju keino, mut kun kuiskaus ei kuulu niin pitää huutaa. Olethan lempeä itselles, eikä vaadi kuntoutusta asap. Hitaus ja aika on se, mitä tarviit. Luulisin ♥️ lempeyttä siun vuoteen.
    Oot super. Ei siksi, että jaksat ja jaksat suorittaa. Vaan sen takia, kun rohkeasti annat sen tulla mikä on tullakseen. Kunnioitan 🙌🏼
    Hali 👣

    • kaisaturunen
      January 2, 2021

      Näinhän se on :) Kroppa kyllä ilmoittaa äänekkäästi, jos et pienistä vihjeistä ymmärrä :D Kiitos ja hyvää uutta vuotta sinne <3

Previous
Meidän joulu 2020
Tulkoon mitä vaan