Jos minua ajoittain harmitti se, ettei minusta ollut näihin hommiin, niin tuhat kertaa enemmän itkin sitä, etten jaksanut aina olla lasteni kanssa. Se oli kova pala ja on edelleenkin. Lapset ovat kuitenkin siitä loistavia, että he sopeutuvat. Ja vielä huomattavasti nopeammin sekä paremmin kuin me aikuiset. Kun äiti oli “vähän väsynyt”, toivat tytöt leikkiruokaa sänkyyn ja piirsivät parane pian -kortteja. Heidän silmistään ei paistanut huoli, vaan suunnaton auttamisen ilo.
Nyt olen jaksanut lasten kanssa taas touhuta ja palata pikku hiljaa töiden pariin, vaikka edelleen teen lyhyempää päivää ja viikkoa. Olo on ollut päivä päivältä parempi ja toivottavasti se tästä vain kohenee. Olen ottanut rutiiniksi käydä aamukävelyllä ja äsken kävimme Jannin kanssa heittämässä taas aurinkoisen aamulenkin. Viikkoja käytännössä sängyn pohjalla ryvenneenä on kyllä ollut maailman paras juttu päästä taas liikkumaan.
Tänään lenkin jälkeen tuntui myös pitkästä aikaa siltä, että halusin ja jaksoin taas avata blogin. Monia ajatuksia, jopa blogin lopettamisesta on pyörinyt viime kuukausien aikana päässä, mutta vielä ei aika tunnu olevan sille oikea. Jotain annettavaa minulla vielä on tai blogilla minulle. Kerroin eilen luottavani elämässä aika vahvasti intuitioon ja niin teen tässäkin. Kyllä sen sitten tuntee, kun on joku asia tulossa tiensä päähän. Tänään se ei ole tämä blogi.
Ihanaa olla taas täällä ♥ mitä teille kuuluu?
Recent Comments