On se jännä juttu, nimittäin äidinvaisto. Ei ole ensimmäinen kerta, kun totean sen todellakin asuvan jossain sisälläni. Loppuviikolle oli kalenteriin merkitty useampikin Helsinki-merkintä, mutta joku voima sisälläni sai jarruttelemaan päätöstäni lähteä ihan viime metreille asti. Peruin keskiviikon menot vedoten huonoon ajokeliin, jota se kyllä olikin. Tortaina en taas saanut hoitoapua, joka oli sekin ihan totta, mutta ehkä kuitenkin hyvällä organisointikyvyllä järjestettävissä. Nämä pienet esteet antoivat sinetit lähtöpäätöksilleni, mutta tiesin, että jokin suurempi jarru kaiken takana loppujen lopuksi oli.
Jarru nimeltä sairas lapsi. Jossain sisimmässäni aavistin, ettei nyt ollut hyvä hetki lähteä pienelle työmatkalle Helsinkiin. Ja kuinkas siinä kävikään? Torstaina päiväkodista taapersi ulos flunssainen pieni olento.
Olisihan miehenikin varmasti osannut miniä hoitaa, mutta koen, että itsellänikin on mukavampi olla kotona silloin, kun lapsi sairastuu. Eilen kulutettiinkin sitten urakalla äidin syliä ja pidettiin piirrettymaratonia sohvalla. Siitä syystä jäi päivän postaus ja kotihommatkin tekemättä. Pieniä murheita ne.
Veikkaan, että emme ole ainut perhe, joka painii flunssan tai muiden ilkeiden tautien kourissa tällä hetkellä. Tuntuu, että uutisetkin ovat pelkkää flunssa-aaltoa. Tsempit siis muillekin sairastupalaisille!
Toivottavasti tämä aalto menee nopeasti ohi ja arki alkaa taas rullailemaan tavalliseen tapaan. Mini vaikuttaa tänään jo huomattavasti virkeämmältä kuin eilen, joten lupaavalta näyttää. On ne pienet sisukkaita! Huomenna minun olisi tarkoitus lähteä Helsinkiin kirppistelemään, mutta pienellä varauksella täytyy tähän nyt suhtautua.
Mutta olettaen, että paraneminen jatkuu yhtä hyvällä mallilla kuin tähänkin asti, niin minä tulen huomenna 6.2. olemaan paikalla The Cockissa bloggaajakirppiksellä klo 10-12. Lisätietoja kirppiksestä löydätte täältä! Toivottavasti moni teistäkin pääsee paikalle 🙂
boots OFFICE / knit BIKBOK* / pants VERO MODA
bag TIGER OF SWEDEN / (jacket old)
photos: Janni Ehari / edited by me
(*gifted)

What do you think?
You must be logged in to post a comment.