Eilisessä postausideoiden mustassa aukossa ryvetessäni päätin ryhdistäytyä ja tsempata näiden kanssa tosissaan. Otin tyhjän paperin ja kynän käteen ja aloitin kirjoittamaan listaa ideoista. Olin itselleni hyvin armollinen. Ensimmäiset ideat saisivat olla ihan kuinka käytettyjä ja kuluneita tahansa.
Arvelin niiden kirjoittamisen avaavan päässäni olevan lukon. Ja kuinka kävikään. Sain listattua tavoitteeni – 100 uutta ideaa – paperille yllättävän nopeasti. Kokosin niistä neljäkymmentä tähän alle, hieman eri kategorioihin jaotellen. Päätin aloittaa “käytetyistä ja kuluneista”, joita voi pitää kutsua mielummin nimellä “klassikot”.
Mitä laukussani on? – Avaa laukkusi lukijoille ja esittele sen sisältö.
Kysymys ja vastaus – Perinteinen kaksiosainen postaus, jossa ensin lukijat kysyvät ja sitten sinä vastaat.
DIY/Tutorial – Opastuskuvat/videot erilaisten tuunausten, kampausten, meikkien yms. tekoon ovat ikisuosikkeja.
Ennen ja jälkeen –postaukset – Tätä voi hyödyntää monessa aiheessa, sisustuksessa, meikissä ym.
Päivä kanssani – Aloita kuvaaminen heti aamusta ja anna kameran kulkea mukana koko päivän.
Behind the scenes – postaus – Kuka nyt ei rakastaisi pientä sneak peakia. Varo kuitenkin ärsyttämästä lukijoita liian salamyhkäisellä postauksella!
Tyylin kulmakivet – Muotiblogiklassikko, jossa esitellään oman tyylin perustat.
Soittolista – Kerää yhteen tämän hetken soitetuimmat biisit.
Kopioi tyyli –postaus
Kuukauden asut
Pihistä vs. Panosta
10 tapaa pukea…
Shoppailuvinkit
Sesongin trendit
Kauneus
Hiushistoriani
Suosikki kosmetiikkatuotteet
Meikki-/ihonhoitorutiinit
Hypetyksen arvoiset tuotteet
Nämä kosmetiikat otan mukaan matkalle
Ruoka
Ruokapäiväkirja
Lempireseptini
Suosikki ruokaohjelmat
Helppo välipala
Viikon kauppalista
Reseptikirjat, joita voin suositella
Vinkit ja neuvot
kirja-/tuotearvostelu
Vinkkejä valokuvaukseen/opiskeluun/työhaastatteluun yms.
Kuinka pidän kiinni aikatauluistani/vältän stressiä/jaksan paremmin?
Mikä minua motivoi/pitää virkeänä/saa iloiseksi/surulliseksi jne.
5 tapaa tehdä…
Pintaa syvemmälle
Viiden vuoden suunnitelmani
10 asiaa, jota ette vielä tienneet minusta
Kirje teini-ikäiselle itselleni
Omat unelmat ja tavoitteet
Paikkoja, joihin haluan vielä matkustaa
Muut
Lempiblogini
Suosikki Instagram-tilini
Haastattelu / Ystävänkirja
Ystävän tyyli
Vieraileva kirjoittaja – anna ystäväsi kirjoittaa blogiisi
Toivottavasti näistä löytyy ideoita teidän mahdollisiin omiin blogeihin. Jos ei muuta, niin toimii tämä ainakin itselleni hyvänä muistutuksena, että kyllä niitä ideoita syntyy, kun vaan lähtee työstämään asiaa. Olisiko näistä joku muuten sellainen, jonka toivoisitte näkevänne täällä Si Modan puolella?
kuvat: Sara Vanninen

Senja
April 13, 2016Voisit tehdä joko ” 10 asiaa joita ette tienneet minusta” tai joku vinkkipostaus!
Kaisa
April 13, 2016Näitä on ollut useampiakin, mutta enköhän keksi uusia juttuja vielä 😉 Ja joo vinkkipostauksia on jo luonnoksissa 🙂
Alder
April 14, 2016Sulla on niin kaunis blogi ja kirjoitat hyvin! Eniten kiinnostaa nuo ”pintaa syvemmälle” jutut. Ja talopostaukset kiinnostaa. 🙂
Kaisa
April 14, 2016Kiitos 🙂 Talopostauksien määrä räjähtää ihan pian, sen lupaan! Pintaa syvemmälle juttuja voisin myös alkaa miettimään enemmän. Pitäisi luonnostella silloin kun siltä tuntuu ja on jotain sanottavaa. Muuten aiheet unohtuu 🙂
Meeri
April 14, 2016Tämän hetkinen soittolista, koska olen jatkuvasti vaihtamassa ja päivittämässä omia soittolistojani lenkki- ja salitreenien vuoksi.
Mikaela
April 17, 2016Mun mielestä melkeen kaikki kuulostaa tosi hyviltä! Etenki ruokajutut ja pintaa syvemmältä kiinnostavat!
Sara
April 19, 2016Olisi ihana lukea tulevaisuuden suunnitelmistasi ja unelmistasi. 🙂