5x tarinaa eilisen kesäasun takaa

Aamulla satoi Kotkassa vettä ja puntaroin pitkään mitä pukea päälle. Sääennusteet lupasivat Helsinkiin aurinkoista kesäkeliä, joten uskaltauduin laittamaan kesämekon. Ovesta ulos astuttuani hämmennyin, sillä siellä ei ollutkaan kolea sateinen keli vaan trooppinen ja hiostava kesäsade. Kesäsateet on niin parhaita!

Ennen kotoa lähtöä toivotin muulle perheelle heipat ja siinä yhteydessä mieheni totesi, että päivän lookkini toi mieleen J-Lon 😀 Ehkä tuo tiukka poninhäntä yhdistettynä mustiin isompiin aurinkolaseihin ja näyttäviin riippukorviksiin on hänelle yhtä kuin Jennifer Lopez. Upea nainen joka tapauksessa, joten kiitellen otan kaikki pienetkin huomiot yhtenevästä tyylistä vastaan. Vielä kun sitä voisi ikääntyä yhtä upeasti kuin hän!

Kannoin eilen pidemmän matkan sylissäni mustaa laatikkoa ja ihmettelin sen maahan laskettuani, että miksi sormeni ovat ihan likaiset. Kunnes katsahdin ympärilleni ja huomasin, että sormien lisäksi myös kangaskassini ja valkoinen mekkoni olivat aivan mustanharmaan lian peitossa. Laatikko päästi itsestään runsaasti väriä irti ja toi mieleen ne muutamat inhottavat kerrat, kun joku uusi vaate tai asuste on päästänyt itsestään väriä ja sotkenut sitten ihon sekä joissain tapauksissa myös pilannut muut päällä olleet vaatteet. Onni onnettomuudessa, että tämä lika lähti pesussa pois ja ihme kyllä se ei näkynyt kuvissa sen pahemmin…

Nämä mustat tahrat eivät suinkaan olleet ainoat jäljet asussani kuvauksen aikaan, vaan juuri ennen kuvien ottamista kävin testaamassa Sushibarin uutta listaa ja siitä todisteena muutama soijaläikkä rinnuksilla sekä hieman kiristävä vyö. Mietin, että pitäisikö jättää asukuvat ottamatta, kun sitä on tässä kohtaa päivää jo näin rönttöisenä, mutta sitten ajattelin, että noh ompahan ainakin realistinen päivänasu 😀

Iltapäivällä kävin kotimatkalla Ikeassa hakemassa muutamia juttuja kotiin ja törmäsin siellä melko poikkeukselliseen ilmiöön. Nimittäin koskaan aikaisemmin ei yhdessä ja samassa tilanteessa ole näin moni työntekijä ole tullut kysymään tarvitsisinko mahdollisesti apua. Tuli sellainen olo, että näytin todella avuttomalta ja heikolta yrittäessäni ensin saada paria isompaa laatikkoa mukaani Ikean valtavasta varastosta ja sen jälkeen roudatessa sekä nostaessa näitä samaisia laatikoita autoon. En tiedä oliko kyse päivän lookistani vai muuten heikon näköisestä olemuksesta, mutta siinä kohtaa kun Ikean työntekijä kiiruhti vielä ulkona auttamaan minua lavakärryjen paikalleen palautuksessa alkoi tilanne jo naurattamaan 😀 Ja tarkennetaampa nyt vielä tähän loppuun, että kyse ollut mistään nuorista miehistä vaan minua olivat valmiita auttamaan niin naiset kuin miehetkin ja ikähaarukkakin oli varmasti paristakympistä viiteenkymppiin. Eivätkä ne laatikot nyt niin isoja olleet, ettenkö niitä olisi yksinään saanut nostettua. Oli miten oli, toivottavasti he ovat yhtä palvelualttiita kaikkia kohtaan, sillä oli nimittäin avuliainta asiakaspalvelua ikinä!

Zara dress

Mulberry bag

Oakwood leahter jacket

Zign shoes

Le Specs sunnies

H&M earrings

XOXO
signature

What do you think?

2 Comments
  • Merja
    May 22, 2019

    Ikeassa on todella palvelukulttuuri kohdillaan. Taitaa olla sama juttu kuin Stockalla, ennen kukaan myyjä ei vilkaissutkaan minuun, mutta nykyään ollaan heti kysymässä miten voisi palvella? Ovatkohan huomanneet, että paremmalla palveluasenteella tulee parempi tulos. Luin jostain Stockan myyjien myyntiin sidotuista bonuksista.

    • kaisaturunen
      May 23, 2019

      No kyllä tuntuu olevan! En tosin ole tätä aikaisemmilla kerroilla kyllä huomannut ja siksi mietin, johtuiko tämä jotenkin ulkoisesta olemuksestani yhdistettynä raskaisiin kantamuksiin 😀 Oli miten oli todella hyvä asia! Ja itsellenihän sillä ei ole väliä johtuuko palvelualttius bonuksista vai ei. Pääasia, että ovat työssään aktiivisia, innokkaita ja hyviä asiakkaiden kanssa 🙂

Previous
Ilman lapsia -päivän asu
5x tarinaa eilisen kesäasun takaa