Se olisi edessä taas. Muutto. Olen pakannut tavarani aika monta kertaa näin aikuisiällä. Lapsuuden asuin käytännössä kokonaan samassa talossa, mutta varsinaista omaa kotia on tullut vaihdettua tiuhaan. Nykyisessä asunnossa olen asunut pisimpään. Melkein kolme vuotta. Se on pitkä aika meille.
Ehkä sen takia hyvästien sanominen tuntuu tällä kertaa niin vaikealta tai sitten se johtuu siitä, että tähän asuntoon liittyy monta hyvinkin merkittävää muistoa. Täällä ompelin hääpukuni, tänne tulimme häämatkalta avioparina, täällä sain tietää odottavani esikoistani ja tänne pieni tyttäremme tuotiin sairaalasta. Näiden lisäksi tähän asuntoon mahtuu monta muuta ihanaa muistoa, jotka säilyvät mielessäni varmasti pitkän aikaa.
Mieheni kanssa tituleerasimme parvekettamme Helsingin parhaaksi ravintolaksi aina, kun siellä söimme. Näkymät hivelivät merta rakastavien silmiä. Monta iltaa olen istunut sohvan kulmalla katsellen merta. Välillä se on myrskynnyt ja välillä ollut äärettömän tyyni. Ihan kuin meidän elämämme.
Nyt meidän elämässä laineet ovat taas melkoisen suuria ja tuleva viikko saadaan uida sellaisia vaahtopäitä vastaan että heikompia hirvittää. Muutto itsessään saa monille karvat pystyyn, mutta muutto pienen lapsen (saati lapsien) kanssa on melkoinen show. Minä pakkaan ja neiti purkaa samaa tahtia. Näin on menty muutama viikko. Nyt pitäisi vielä kuun loppuun asti jaksaa tätä laatikkoelämää ja laittaa viimeiset tavarat kasaan. Syyskuussa me asutaan vihdoin kauan haaveilemassamme isommassa kodissa. Kodissa, jota pääsen vihdoin laittamaan juuri sellaiseksi kuin haluan.
Tämä tietää jatkossa enemmän kotipostauksia. Haluan nimittäin jakaa pienen palan kotiprojektia ja sisustustamme myös teidän kanssa. Tällä hetkellä uusi koti on pintaremontin kourissa ja en malta odottaa lopputulosta. Pienillä teoilla voi saada paljon aikaiseksi. Palataan niihin ja moniin muihin kotijuttuihin pian. Nyt otan taas esille yhden uuden laatikon ja ryhdyn pakkaushommiin. Mikäli tällä viikolla on blogissa hiljaisempaa, niin tiedätte nyt mistä se johtuu.

milja
August 25, 2014Voin niin eläytyä fiilikseen, vaikka juuri muutoista mulla ei oo vähään aikaan ollu haikeaa mieltä, mutta muuten osaan kyllä “haikistella”. Vaikka tietää, että muutos on kiva, niin silti just ne muistot on sellasia, jotka pitää siinä vanhassa kiinni. Tsemppiä sinne! Kotipostauksia odotellessa:)
casey
August 27, 2014Näin se menee! Kun jätin ensimmäisen oman asuntoni taakse tuli itku ja nyt veikkaan vahvasti, että muutama kyynel tipahtaa poskelle, kun ovet suljetaan viimeistä kertaa. Olen kyllä semmoinen herkkis muutenkin, ettei ihme 😀 Kiitos!
jonna
August 25, 2014Ooi, paljon onnea uuteen kotiin! Muutto on aina rankka prosessi mutta pakko myöntää että itse tällä hetkellä odotan eniten sitä, kun saan vihdoin ikioman omakotitalon jota saa laittaa ihan semmoiseksi kuin haluaa.
casey
August 27, 2014Aivan! Mä olen niin innoissani tästä uuden kodin remontista ja sisustamisesta, että en edes haluaisi tätä vanhaa enää siivota yms 😀 Vielä pitää hetki jaksaa, se on kyllä sitten kaiken vaivan ja odottamisen arvoista. Kiitos 🙂
Henrietta
August 25, 2014Tsemppiä pakkailuun ja hurjasti onnea uuteen kotiin! Pakkaaminen ja purkaminen on äsryttävää, mutta ihanaa on se kun uudessa asunnossa tavarat löytävät paikkansa ja asunnosta tulee koti. 🙂 Kotipostauksia odotellessa!
casey
August 27, 2014Hyvin kiteytit mun fiilikset. Nyt kun vaan malttaisi odottaa sitä vaihetta uudessa kodissa 😀 Kotipostauksia on varmasti tulossa jopa melko pian. Kiitos!
Viivi
August 25, 2014Huh, sydän jätti yhden lyönnin väliin, kun luin otsikon. Ehdin nimittäin sekunnin ajan luulla, että aijot lopettaa bloggaamisen! Onneks siitä ei ollut kyse. Paljon tsemppiä muuttorumbaan ja valtavasti onnea uuteen kotiin!
casey
August 27, 2014En nyt sentään 🙂 liian dramaattinen otsikko kenties. Kiitoksia kovasti!
Anna
August 26, 2014Muuttaminen on aina haikeata, tiedän tunteen ❤ Hommaa siinä on valtavasti, mutta on se niin ihanaa laitella omaa kotia. Tsemppiä viikkoon, sisustuspostauksia innolla odottaen!
casey
August 27, 2014Kiitos! Ottaahan se aikaa, kun saa uuden kodin järjestykseen, mutta se on sitä kivaa hommaa. Tää pakkaus ei ole :/ 😀