Oh yes! K-O-L-M-E-K-Y-M-M-E-N-T-Ä!!
Kuvittelin 24-vuotiaani naimisiin mennessä, että sitä ollaan nyt niin aikuisia. Ja sitten reilu vuotta myöhemmin 25-vuotiaana, mini ensimmäistä kertaa sylissä olin ihan varma, että nyt sitä ollaan jo todella kypsiä ja aika vanhojakin. Mutta kuinka ollakkaan tänään 30-vuotissyntymäpäivänäni tunnen itseni nuoremmaksi kuin koskaan (kalenteri ja peili saattavat ehkä väittää jotain muuta). Ei tunnu tippaakaa vanhalta, vaikka tähän ikään mennessä onkin ehtinyt sattua ja tapahtua vaikka mitä.
Aika harva voi kolmekymppisenä sanoa, että on viettänyt melkein puolet elämästään sen yhden ja oikean kanssa. Siitä olenkin äärimmäisen kiitollinen, kuten myös ministä ja monesta muustakin asiasta. Yritin löytää tähän väliin erästä videopätkää, jonka kuvasin blogin alkuaikoina, mutta se on kadonnut johonkin bittiavaruuteen. Kerroin siinä mm. 10 vuoden suunnitelmistani ja haaveista. Listalta löytyi avioliitto, äitiys, oma(koti)talo ja työ, jota rakastan. Uskomatonta, että minulle on suotu ne kaikki ja vähän enemmänkin. Eihän tässä voi olla muuta kuin hemmetin onnellinen. Mitähän kaikkea sitä ehtii seuraavan kymmenen vuoden aikana tapahtua?
ps. Ei tää kolkyt ole ollenkaan niin paha!
What do you think?
You must be logged in to post a comment.