Ennen Espanjan reissua pengoin raivoisasti kaikki kämpästä ja varastosta löytyneet asustelaatikot läpi. Jossain sen oli oltava, vanhan baskerini nimittäin. Baskeri on ollut ehkä se mieluisin päähine minulle kautta aikojen. Lapsena päähän painettiin äitin ompelemat baskerit ja teini-ikäisenä lainasin mummolta villabaskereita kaikissa eri väreissä. Olin sataprosenttisen varma, että opiskeluaikoina ostamani baskeri olisi vielä jossain laatikkojen pohjalla, mutta väärässä olin. Käännettyäni kaikki potentiaaliset paikat ympäri oli todettava, että baskeria en enää omista.
Semmoisen kuitenkin välttämättä halusin. Baskeri tuntui pitkästä aikaa todella ajankohtaiselta päähineeltä ja sitähän se on ilmeisesti onkin, jos menneitä muotiviikkoja on uskominen. Onneksi löysin uuden baskerin juuri ennen reissuun lähtöä. Kävin kaikki mahdolliset ketjuliikkeet läpi, mutta vasta Sokoksella tärppäsi. Siellä olin paikallisten mummojen kanssa valitsemassa itselleni sopivan sävyistä ja tuntuista baskeria 😀
Baskeri on kyllä semmoinen hattu, joka on joko todella chic tai sitten todella mummo. Mummolookin sijaan mielessäni oli kuva punahuulisesta pariisittaresta, jonka asun baskeri viimeistelisi täydellisesti. Arvoin pitkään punaisen ja mustan välillä, mutta päädyin lopulta turvallisempaan mustaan. Tajusin reissukuvia selatessa, että kunnollista kuvaa kasvojen puolelta minusta baskeri päässä ei ole, joten täytyy kuvata uudet asukuvat täällä Suomessa. Voi olla, että käyn hankkimassa vielä punaisenkin version talven varalle. Sen verran loistavia inspiraatiokuvia nimittäin löysin juurikin punaisesta baskerista.
Mitäs mieltä te olette baskereista?
kuvat minusta: Sara Vanninen
muut kuvat: Asos, Mango, Pinterest

Tiina
October 7, 2017Voi vitsi.. nyt tämän postauksen luettua tuli itsellekin kauhea innostus baskereista. Mulla oli aikoinaan lukioaikoina joskus millenniumin aikaan aina baskeri päässä. Omistin mustan, sinisen ja punaisen. Muistan kuinka hattuvalintani silloin toisinaan herätti ihmetystä. Ei ollu vissiin trendikkäin päähine pienessä kaupungissa, mutta itse tykkäsin.
Mietin että olisikohan mullakin ne jossain jemmassa, mutta tuskin. Baskerikaupoille tässä kai pitää nyt sit lähteä. 🙂
Kaisa
October 7, 2017Mun mielestä ne on vaan niin söpöjä 😀 aina ollut! Ja sopii jotenkin mun pieneen päähän, toisin kuin esim. tällä hetkellä kovasti pinnalla oleva leipuripojan hattu 😀