Eilen saatiin vihdoin kuvattua ne ikuisuusprojektiksi venyneet yksivuotiskuvat. Voi sitä ilon ja riemun määrää, kun äiti viskoi ilmapalloja edestakaisin ja lapsi yritti napata niitä ilmasta kiinni. Laukaisuvalmis kamera käsissäni yritin viihdyttää miniä parhaani mukaan, jotta edes yhteen ruutuun taltioituisi tuo maaginen hymy. Ja ilokseni voin todeta, että niitä hymykuvia saatii jopa parikymmentä! Nyt iski todellinen valinnanvaikeus, mitkä kuvat sitä sitten laittaisi kehyksiin asti. Huomenna seuraa jatkoa näille vallattomille lapsikuvauksille, kun kummityttöni istahtaa kameran eteen.
Siitä tulikin mieleen, että tajusin juuri itse pysyneeni jo toista viikkoa poissa kameran edestä. Se on tällaiselle omaa pärstäänsä blogissaan esittelevälle ihmiselle melkoisen pitkä aika. Mitenkään tietoisesti en ole tätä taukoa pitänyt, vaan ei ole oikein ollut tilaisuutta kuvata asuja. Säät ovat olleet tosi kurjat ja kuvaajat ovat loistaneet poissaolollaan otollisimmilla hetkillä. En ole tästä kuitenkaan ollut kovinkaan harmistunut, vaan päinvastoin ehkä jopa hieman nauttinut tilanteesta. Nyt olen kyllä valmis jo astumaan kameran eteen ja juuri sopivasti huomiseksi pitäisi tämän harmaan ja sateisen ilmamassan väistyä ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Loppuviikolle siis tavoitteena kuvata hieman uutta materiaalia blogiin.
What do you think?
You must be logged in to post a comment.