Bright and happy spring

Tiedän, että on puuduttavaa puhua päivittäin blogissa säästä. Kertoa miten tänään kuvat onnistuivat, koska oli niin nätti keli. Tai miten alkuviikosta ne menivät ihan penkin alle, kun oli pimeää, märkää ja kylmää. Nyt haluaisin kuitenkin puhua aavistuksen säästä, mutta hieman eri kantilta.

Huomasin nimittäin, että nämä keväiset päivät on poistaneet sisälläni asuneen yksinäisyyden tunteen. En muista olleeni moniin vuosiin tippaakaan yksinäinen, päin vastoin olen nauttinut niistä hetkistä, jolloin olen ollut konkreettisesti yksin jossakin. Mutta viime syksynä ja talvena pieni yksinäisyyden tunne sisälläni nosti päätään. En oikeastaan ehkä olisi osannut nimetä tätä tunneta ennen kuin nyt, jolloin ymmärsin sen kadonneen. Onhan minulla ystäviä ympärillä vaikka kuinka paljon, joten en osannut ajatella, että kyse oli nimenomaan yksinäisyydestä.

En tiedä johtuiko se olo muutosta uuteen asuntoon, miehen pitkäksi venyvistä työpäivistä vai toisen siskon asumisesta ulkomailla. Vai kenties siitä, että oikeastaan vain yhdellä läheisistä ystävistäni on oma lapsi. Ehkä hieman näistä kaikista ja siitä, että syksyllä ja talvella sitä jää helpommin kotiin sohvalle. Nyt, kun ollaan oltu joka päivä ulkoilemassa ja muutenkin oltu aktiivisemmin menossa, on yksinäisyyden tunne väistynyt.

Viime viikonloppuna näin ensimmäistä kertaa, miten monia lapsia meidän taloyhtiössä asuukaan. Aurinkoinen piha täyttyi leikkivistä lapsista, joiden vanhemmat kaivoivat leluja ja pyöriä esille. Talvella täällä oli ihan eri meno. Ehdin jo hieman surra kotiutuisinko uudelle alueelle ollenkaan, mutta uskon kaiken muuttuvan vieläkin paremmaksi, kun kesään päästään. Omaa pihaa en ole ennen omistanut, joten veikkaan, että tulen tänä kesänä nauttimaan grillailusta ja muista oman pihan iloista aivan älyttömästi.

Onhan se totta, että välillä on vaikea olla kaveriporukassa se eka (kuin myös vika), joka lapsen saa, mutta pakko kyllä nostaa omille ystävilleni hattua miten hienosti he kaikki ovat järjestäneet asioita niin, että myös minä ja mini olemme päässeet mukaan. Se on myös pitkälti itsestä kiinni, miten aktiivisesti lähtee ihmisten ilmoille. Taisin olla ensimmäiset kymmenen kuukautta niin aktiviisesti menossa, että tahdin hidastuminen aiheutti yllättäen pienen yksinäisyyden tunteen. Tämä teksti siis lähinnä muistukseksi itselleni, jos meinaan liian usein valita kotipäivän ulos lähtemisen sijaan.

 

Kuvituksena minusta ja Sarasta napattu otos ystävänpäivänä ♥

random