Ihonhoito

Kosteuttavimmat suosikit

*Kaupallinen yhteistyö ACO

Vuosi ACOn brändilähettiläänä sekä “ACO gangilaisena” on jo taittunut syksyyn ja lähenee uhkaavasti loppuaan. On ollut ilo kuulua tähän jengiin ja samalla kertoa teille omia kokemuksiani brändistä. Aiemmin tänä vuonna olen puhunut mm. ACOn tämän vuoden uutuuksista sekä käyttämistäni aurinko- ja intiimituotteista. ACO on meille sellainen koko perheen ihonhoitobrändi ja se erottaakin tämän brändin ehkä selkeimmin muista suosimistani. ACOlla on monia tuotteita, jotka jaan lasteni kanssa ja esimerkiksi aurinkovoiteita käytämme koko perhe yhdessä.

Tässä vuoden toiseksi viimeisessä postauksessa haluan nyt nostaa esille kolme ultimaattista suosikkiani ACOn laajasta valikoimasta. Ne ovat käytössä joka päivä ja pakataan myös mukaan reissuille.

Ensimmäisenä se minun the ACO tuote, jota suihkin joka välissä sekä kannan laukussani päivittäin, ja jonka katoamisesta saan raivarin. Kyseessä on siis ACO Rescue Mist kasvosuihke. Käytän tätä sekä meikittömälle että meikatulle kasvolle aina, kun tunnen vähääkään oloani nuutuneeksi tai ihoa kiristäväksi. Mielestäni kasvosuihke antaa ihanan raikkaan ja kuulaan viimeistelyn meikkiin, joten monesti suihkaisen tätä heti saatuani meikin valmiiksi. Suihke on myös ihan omiaan reissussa, niin lentokoneessa kuin esimerkiksi uimarannallakin. Herkkä hipiäni ei ihan mitä tahansa kasvosuihkeita siedä, mutta ACOon voin onneksi tässäkin kohtaa aina luottaa. Ihoni hyväksyy tämän raikkaan suihkeen mukisematta. Sen lisäksi, että itse tätä tuotetta jumaloin, olen myös halunnut levittää ilosanomaa muille antamalla tätä lahjaksi. Ihonhoitotuotteet saattavat olla vaikeita lahjoja, mutta kaikille ihotyypeille sopiva suihke harvoin menee pieleen ja monet tuttuni ovatkin sanoneet tämän olleen ihana lahja!

Toisena tuotteena valitsin tähän suhteellisen uuden suosikin, joka on kuitenkin kavunnut nopeasti muiden ACOn vauvoille suunnatun sarjan tuotteiden ohi. Meillä tosiaan on ollut nuoremmalla tytöllä syntymästi asti käytössä ACOn Minicare tuotteet, joista olemme kovasti tykänneet. Kaikki pesunesteistä voiteisiin ovat olleet ihania, mutta nyt tämä uutuus öljy, ACO Minicare Baby Oil on kyllä mennyt kaikkien ohitse. Käytämme öljyä vauvan kylpyvedessä ja esimerkiksi hieroessa vauvaa. Tämä tehoaa lievästä atopiasta kärsivän vauvan pahimpiin kuiviin läiskiin ja tämän avulla irtoaa sitkeinkin karsta sekä kuivunut rähmä. Myös herkästi aukeavat vauvan taipeet ja poimut ovat parantuneet parhaiten pyyhkimällä tällä öljyllä kostutetulla vanulla. Kuulostaa hullulta sivellä öljyä aukinaisille hiertymille, mutta sain tämän vinkin aikoinaan neuvolasta ja ihmeellistä kyllä se toimii todella hyvin sekä nopeasti.

Kuten tuossa postauksen alussa mainitsin, niin osan ACOn tuotteista jaamme koko perheen kesken ja tämä öljy on siitä hyvä esimerkki. Itse käytän öljyä erityisen kuiviin kohtiin ihollani, sekä kasvoissa että vartalolla. Öljy tekee juuri sheivatuista sääristä unelman pehmeät, joten suosin tätä myös siinä. Isompi tyttö on äitin tapaan kuivaihoinen, joten hänen ihoaan olen myös tällä hölvännyt. Pari kertaa olen myös käyttänyt tätä korppuisiin hiustenlatvoihin ja hartiahierontaan. Todellinen all in one tuote siis kyseessä ja kaiken lisäksi siinä on käytetty vain 100% luonnollisia ainesosia.

Viimeisenä valitsin tähän tuotteen, joka ei nyt ole ihan all in 1, mutta 3 in 1 kuitenkin! Kyseessä ACOn misellevesi, jolla puhdistan kasvot aamuin illoin. Iltaisin käytän tätä sen jälkeen, kun olen putsannut vedenkestävät meikit pois. Tuote viimeistelee ihonpuhdistuksen ja kosteuttaa jo ihanasti ennen seerumeja sekä voiteita. Aamuisin pyyhkäisen tällä kasvot saadakseni yön aikana kertyneet liat pois, mutta myös virkistääkseni kasvoja. Aiemmin saatoin huuhtoa kasvoja viileällä vedellä, mutta pidemmän päälle se kuivatti ihoani entisestään. Tämä kosteuttava misellevesi ei kuivata samalla tapaa ihoa, mutta antaa kuitenkin sen saman raikkaan tunteen kuin viileä vesi. Misellevedellä pyyhitylle iholle on huomattavasti kivempi levittää päivävoiteet, kun yön jälkeinen tunkkaisuus on tiessään.

Nämä omat suosikkini sekä muiden ACO gangilaisten suosikit löytyvät nyt kootusti Yliopiston Apteekin sivuilta. Siellä on myös nyt pieni etu teille, sillä ostaessasi kaksi ACO-tuotetta saatte kaupan päälle ACO Face Nourishing Night Cream -yövoiteen. Etu on voimassa 31.10. asti!

 

Kaksi erilaista iltaa – yksi kauneusrutiini

*Kaupallinen yhteistyö: Estée Lauder & Indieplace

Siitä on nyt aika tarkalleen viitisen vuotta, kun ostin ensimmäisen putelini tätä taika-aineeksikin kutsumaani seerumia. Kyseessä ei ollut mikään uutuus, vaan Estée Lauderin kulttituote Advanced Night Repair Synchronized Recovery Complex II on ollut markkinoilla jo paljon kauemmin, tarkalleen ottaen vuodesta 1983. Tuote on siis huomattavasti vanhempi kuin esimerkiksi minä sen käyttäjä, mutta yhä edelleen sitä myydään ja tismalleen samassa pullossa. Seerumin suosio ei ole hiipunut, päin vastoin. Advanced Night Repair oli viime vuonna myydyin seerumi Suomessa. Se on aika mielettömän hieno suoritus tuotteelta, joka on itse asiassa ollut se ihka ensimmäinen kuluttajamarkkinoille kehitetty seerumi. Nykyisin kilpailevia tuotteita riittää, mutta tällä ikonisella tuotteella on maailmanlaajuisesti 25 patenttia ja siihen ovat vuosien saatossa rakastuneet lukemattoman monet naiset, minä mukaan lukien.

Itse tutustuin Advanced Night Repair -seerumiin esikoisen syntymän jälkeen. Etsin tuolloin erittäin kosteuttavaa seerumia, joka auttaisi vauva-arjen nujertamaa ihoani heräämään taas henkiin. En ihan tarkalleen muista kenen suosituksesta lähdin sitten tätä kulttituotetta kokeilemaan, mutta ensimmäisen Stockalta saadun testipullon jälkeen se oli menoa. Ostin heti perään isoimman mahdollisen putelin ja vaikka vuosien varrella on tullut testattua jos jonkinlaisia seerumeja, huomaan aina lopulta palaavani tähän yhteen. Tällä hetkellä minulla on vasta kolmas puteli menossa, joten kyseessä on myös erittäin riittoisa tuote ottaen huomioon, että sitä voi käyttää aamuin illoin, joka päivä.

Seuraavaksi aion esitellä teille iltarutiinini, joka sopii kahteen hyvin erilaiseen iltaan. Toisena iltana jään kotiin (STAYING IN) ja toisena lähden mieheni kanssa viettämään treffi-iltaa (GOING OUT). Edellä hehkutetun seerumin lisäksi näytän tässä myös muita Estée Lauder suosikkejani. Yhteistyötä varten sain vielä muutamia muita, minulle entuudestaan tuntemattomia Estée Lauderin tuotteita testattavaksi ja niiden joukosta löysin pari uutta lempparia.

STAYING IN

Aloitetaan koti-illasta, sillä tänä päivänä suurin osa illoista vietetään nimenomaan kotona. En ole tästä mitenkään harmissani, enkä oikeastaan koskaan koe mitään fomo-tunnetta jäädessäni kotiin. Nautin kotona olemisesta ja ainoa asia, jonka väliin jäämisestä ahdistun on iltakauneusrutiinini, hah! Haluan aina puhdistaa ja kosteuttaa kasvoni huolella, se on minulle yhtä tärkeää kuin hampaiden pesu.

Aloitan iltarutiinit tietysti ihon puhdistuksesta. Kampanjan myötä tutustuin tähän Advanced Night Repair -sarjan putsariin nimeltä Micro Cleansing Balm. Tästä nimenomaisesta tuotteesta tuli heti yksi uusi suosikkini paristakin eri syystä. Ensinnäkin sen avulla puhdistan kaiken meikin (silmämeikin mukaan lukien) kasvoiltani nopeasti. Pyöreästä purkista kaapaistu voide sulaa kädessä öljyksi ja muuttuu sen jälkeen maitomaiseksi emulsioksi. Parasta tässä on se, että sitä ei lasketa lentokoneeseen mentäessä nesteeksi, eikä putsari näin ollen vie käsimatkatavaroiden kanssa matkustaessa arvokasta tilaa siitä pienestä minigrip-pussista. Tästä lähtien ei tarvitse siis stressata reissuun lähtiessä minkä puhdistusaineen sitä mukaan ottaisi.

Pesun jälkeen levitän puhtaille kasvoille ensimmäiseksi tuon tutun ja turvallisen seerumin. Advanced Night Repair –seerumi korjaa ja kosteuttaa ihoa sekä ennaltaehkäisee sekä vähentää ikääntymisen merkkejä. Samettisen ja täyteläisen seerumin levitys on yhtään valehtelematta yhtiä parhaalta tuntuvia ihonhoitorutiineja, joita tiedän! Seerumin ohella olen nyt testannut Advanced Night Repair Intense Reset Concentrate geeliemulsiota, jota suositellaan käytettäväksi kuuriluontoisesti. Ei siis suinkaan joka päivä kuten tuota seerumia, mutta silloin, kun iho sitä kaipaa. Tämä tuote on kehitetty pelastamaan, palauttamaan ja puolustamaan ihoa. Oma ihoni on herkkä ja välillä se riehaantuu lyhyessäkin ajassa. Geeliemulsio lievittää välittömästi ärtynyttä ihoa ja on siksi aika omiaan minun ihotyypilleni. Vielä en ole päässyt testaamaan tätä todellisessa kriisitilanteessa, mutta ajoittaiseen, kylmenevistä keleistä johtuvaan punoitukseen olen sitä käyttänyt ja hienosti on toiminut. Tuotetta suositellaankin juurikin säävaihteluihin sekä stressaaviin hetkiin, myöhäisiin iltoihin ja matkusteluun.

Iltarutiinit olen viime viikkoina viimeistellyt kahdella uudella tuttavuudella, jotka niin ikään kuuluvat tähän Advanced Night Repair -sarjaan. Toinen näistä on täyteläinen yövoide, Revitalizing Supreme+ Night Intensive Restorative Creme ja toinen mm. sinisen valon haitoilta suojaava sekä korjaava silmänympärysvoide, Eye Supercharged Complex. Aikaisemmin minulla on ollut käytössä toinen Estée Lauderin Advanced Night Repair -sarjan silmänympärysvoide (Eye Concentrate Matrix), mutta nyt halusin testata tätä uutuutta, jonka tosiaan yksi puhutuimpia ominaisuuksia on pitkäkestoinen, 8 tunnin antioksidantti suoja, joka auttaa suojaamaan vapaita radikaaleja, mukaan lukien se sininen valo, vastaan. Lisäksi voide kosteuttaa ja korjaa herkkää silmänympärysihoa sekä kirkastaa tummia silmänalusia, joka minua näin pienen vauvan äitinä tietysti kiinnostaa. Kaikki apu pandasilmiä vastaan on juuri nyt tarpeen!

Kerran tai pari viikossa tykkään ottaa näihin iltarutiineihin mukaan erilaisia naamioita. Tällä hetkellä aika on todella kortilla, enkä ihan rehellisesti ole ehtinyt kasvohoitoihin kodin ulkopuolelle, mutta onneksi nykyään on tarjolla todella paljon erilaisia maskeja ja naamioita. Omia suosikkejani ovat erilaiset kokokasvon sheet maskit sekä tällaiset kuvassa näkyvät silmänalusmaskit. Estée Lauderin Advanced Night Repair -sarjaan kuuluvat silmänympärysnaamiot kulkevat nimellä Concentrated Recovery Eye Mask, jotka nimensä mukaisesti hemmottelevat ja hoitavat keskitetysti silmänympärysihoa. Itse kuvailisin näitä erittäin kosteuttaviksi ja virkistäviksi, juuri sellaisiksi, joita väsynyt katseeni tällä hetkellä kaipaa.

Virkistävien naamioiden lisäksi kaipaan tällä hetkellä myös yhtä tällaista kuvan mukaista iltaa. Siitä on ihan liian pitkä aika, kun olen viimeksi saanut illalla keskittyä vain itseeni, rauhassa hoitaa nämä tärkeät iltarutiinit, hemmotella pitkän kaavan mukaan kasvonaamioilla ja katsoa vaikka jotain hyvää leffaa tai lempisarjojani herkkujen kera. Toisen lapsen myötä omaa aikaa piti taas nipistää hetkellisesti, mutta kyllä tämän vauvavaiheen jaksaa, kun tietää, että yllättävän pian koittaa se hetki, jolloin omaa aikaa on taas enemmän. Jos nyt saisin kuitenkin tässä itselleni yhtäkkiä vapaaillan tai kaksi, niin toisen käyttäisin juurikin näin ja toisen sitten lähtemällä mieheni kanssa kaksin syömään lempiravintolaani.

GOING OUT

Treffi-illasta päästäänkin kätevästi postauksen toiseen kulmaan, joka on nimeltään “Going out“. Uskokaa tai älkää, mutta koti-illan sijaan joskus minäkin lähden illalla ulos, joko treffeille mieheni kanssa tai tyttöjen iltaa viettämään. Tällöin pesurutiinit viivästyvät ja yövoiteen levitän iholleni vasta yön pikkutunneilla. Mutta sitä paljon kaivattua kosteutusta haluan antaa jo siihen otollisimpaan aikaan eli ennen ns. normaalia nukkumaanmenoa hetkeä ja sen vuoksi käytän seerumia myös meikin alla ulos lähtiessä.

Advanced Night Repair -seerumin taika piilee juurikin siinä, että se maksimoi ihon luonnollisen yöaikaan tapahtuvan korjauksen. Iho uusiutuu ja korjaa itseään yöaikaan aivan eri tavalla kuin päivisin, mutta iho ei tiedä oletko yöllä kotona nukkumassa tai katsomassa leffaa vaiko ravintolassa syömässä tai juhlimassa. Korjausprosessi alkaa aina uudelleen vuorokauden kuluttua olit sitten missä tahansa. Tämän vuoksi Estée Lauder suosittelee levittämään seerumin aina iltaisin, vaikka sitten juurikin sen iltameikkisi alle, jos et ole jäämässä kotiin puhtain kasvoin. Tämä takaa sen, että seerumista saadaan kaikki teho irti, kun se pääsee maksimoimaan sitä ihon luonnollista korjausta silloin, kun sitä korjausta aktiivisimmin tapahtuu.

Seerumin (+voide) antaa myös hyvän, kosteutun pohjan meikille ja se on ainakin itselleni avainsana, kun ylipäätänsä lähden meikkiä tekemään. Tämän yhteistyön myötä loin iltameikin Estée Lauderin tuotteilla ja pääosaa siinä näytteli tämä entuudestaan minulle tuttu meikkivoide Double Wear Stay-in-Place. Nimensä mukaisesti meikki kestää sekä näyttää ja tuntuu hyvältä pitkän aikaa (jopa 15 tuntia!). Arvostan tätä ominaisuutta meikkivoiteissa erittäin paljon, kuten myös sitä, että voide on kevyt ja helposti kerrostettavissa. Double Wearista löytyy todella laaja sävyvalikoima ja se yllätti minut tällä kertaa todella positiivisesti. Monesti nimittäin käy niin, ettei iholleni löydy sitä “täydeällistä” sävyä, vaan päädyn ostamaan kaksi sävyä, joista sekoittelen sitten hieman vuodenajoista riippuen hyvän sävyn. Tästä meikkivoiteesta minulle löydettiin nyt kuitenkin ihan nappi sävy (2W1 Dawn), jonka uskon sopivan ihooni vuoden ympäri, ehkä keski- ja loppukesää lukuunottamatta, jolloin kasvojen iho on normaalia päivettyneempi.

Mutta palataampa siihen iltameikkiin. Meikkivoiteen jälkeen keskityn silmänalusiin (niihin ihastuttaviin vauva-arjen tarjoamiin pandasilmiin). Tähän minulta löytyy näppärä kikka, josta hyötyvät ainakin tällaiset kuivaihoiset kuin minä. Sekoitan nimittäin peitevoiteen sekaan ripauksen silmänympärysvoidetta paremman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Näin peitevoide ei paakkunnu eikä kuivahda yhtään niin helposti kuin ilman tätä kikkaa.

Iltameikissä tykkään usein panostaa silmiin, joten luomiväri ja rajauskynä ovat minulle ehdottomat. En kuitenkaan välitä perinteisistä kissansilmärajauksista (ne eivät jotenkin sovi silmilleni), vaan tykkään mielummin rajata simät ihan ripsien tyvestä alakautta. Näin silmiin tulee todella kaunis syvä katse ilman klassisia kissarajauksia. Tämä rajaus ei myöskään pienennä silmiä tai vie tilaa luomelta, vaan päin vastoin! Tällaiseen rajaukseen sopii parhaiten hieman pehmeä rajauskynä ja tämä Estée Lauderin Double Wear Stay-in-Place Eye Pencil on juuri sellainen. Minulta löytyy se mustassa sävyssä.

Silmät viimeistelen aina mustalla maskaralla, mutta en ihan millä tahansa. Ripsivärien suhteen olen aika kranttu. Harjan pitää olla tietynlainen, jotta ylipäätänsä suostun sitä kokeilemaan. Vuosien aikana vain muutama ripsiväri ovat hyväksyntäni saaneet ja siksi lähdin hieman skeptisin mielin testaamaan minulle uutta Sumptuous Rebel Length+Lift maskaraa. Pelkän yhteistyön varjolla en koskaan mitään tuotetta ylistä tai nosta suosikikseni, joten nyt, kun kerron löytäneeni yhden harvinaiseen joukkoon mahtuvan ripsivärin tarkoittaa se sitä, että olen ihan aidosti tähän tuotteeseen ihastunut. Ripsiväri antaa nimensä mukaisesti pituutta ja liftaa mukavasti ripsiä. Ison plussan ripsiväri saa siitä, että se lähtee vaivattomasti irti lämpöisellä vedellä, mutta siinä on siitä huolimatta se sama iso etu kuin vedenkestävissä. Tämän avulla ripset pysyvät kauniisti taivutettuina pitkään. Ennen tätä siihen oli tepsinyt vain vedenkestävät ripsivärit, joten olen erittäin innoissani tästä uudesta tuttavuudesta.

Silmämeikistä siirrytään vielä huulimeikkiin. Viime aikoina ja erityisesti taas näin syksyn tullen olen nimittäin innostunut käyttämään huulipunia. Punien suhteen olen yhtä valikoiva kuin ripsivärien kohdalla ja sävyistä suosin lähinnä hentoja, luonnollisia roosan sävyjä tai sitten räväköitä punaisia. Se täydellisen sävyinen, räväkkä punainen huulipuna saa minulle aina todella itsevarman fiiliksen ja siksi päädyin tässä yhteydessä nostamaan sen vielä esille. Estée Lauderin Pure Color Desire Rouge Excess huulipunien joukosta iskin silmäni sävyyn 304, jota näkyy siis huulillani näissä kuvissa. Juuri “oikean” punainen ja täydellinen mm. treffi-iltaan. Tämä on sellainen puna, jonka heitän laukkuun hätävaraksi, jos olen epävarma asustani tai tyylistäni muutoin. Puna saattaa pelastaa tällöin koko illan! Vinkkinä muuten kaikille pienihuulisille tai miksei muillekin, että Estée Lauderilta löytyy ihana Lip Volymizer, joka hyvän kosteutuksen lisäksi saa huulet näyttämään täyteläisemmiltä. Tämä oli minulle tuotteena uusi tuttavuus, mutta ehkä lempparein kaikista näistä, joita kampanjan myötä testasin. Huuleni ovat luonnostaan hyvin kapeat ja pienet, mutta Lip Volymizer toi niihin heti hieman volyymia ja sen päälle oli huomattavasti kivempi levittää varsinainen huulipuna.

Ei treffi-iltaa ilman ihanaa tuoksua. Kuinka moni teistä muuten suihkaisee tuoksun ihan viimeisenä ennen ulos lähtöä? Uskaltaisin väittää, että aika moni. Ainakin itselleni tuoksu on aina se viimeinen silaus ennen lähtöä ja näin on myös Estée Lauderille. Stockan Estée Lauderin pisteellä käydessäni juttelimme pitkään tuoksuista ja siitä minkälaisesta tuoksusta minä pidän. En osannut varsinaisesti nimetä mitään tiettyä tuoksua tai “tuoksutyyliä”, josta pidän, koska koen, että tuoksut ovat minulle enemmän tunneasia. Esimerkiksi erilaiset hedelmäiset, mahdollisesti kookokselta tuoksuvat tuoksut tuovat mieleeni monet lomareissut, tietyistä tuoksuista mieleeni tulee puolestaan mieheni ja tietyistä taas äitini sekä edesmennyt isoäitini. Juuri nämä äidistä ja isoäidistä muistuttavat tuoksut ovat sellaisia, jotka eivät ehkä muutoin olisi niin kovasti mieleeni, mutta niiden muistojen vuoksi niistä tykkään. Estée Lauderin Bronze Goddess tuoksussa on ripaus näitä nimenomaisia muistoja ja se olikin se ensimmäinen asia, jonka Stockan pisteellä tätä tuoksua tuoksutellessa sanoin. Ihan kuin jompi kumpi rakkaistani olisi juuri kävellyt ohitseni.

Tämä oli ehkä koko blogihistoriani pisin kosmetiikkapostaus, mutta ehkä juuri siitä välittyy se aito tyytyväisyys tätä koko postauksen keskiössä olevaa seerumia kohtaan sekä sitä totuutta, että Estée Lauder brändinä edustaa minulle ihanaa arjen luksusta ja luotettavuutta. Toivottavasti tykkäsitte toteutuksesta ja saitte uutta inspiraatiota omiin iltarutiineihin ja -meikkiin :)

kuvat: minä / mieheni / Sara Vanninen

Kesän kosmetiikkasuosikit 2019

Posted on

Pitkästä aikaa vähän tämän hetken kosmetiikkasuosikkeja. Tykkään julkaista näitä aina silloin, kun huomaan kaappiini syntyneen uusia suosikkeja pidemmällä aika välillä. Tämän alkukesä on hyvä hetki julkaista myös postaus, sillä itselläni ainakin tuotteiden kohdalla tapahtuu selkeä muutos, kun hypätään talvesta ja keväästä kesään. Kesällä sitä arvostaa kevyempiä, kosteuttavia, raikkaita tuotteita ja meikkien osalta kaikki valoa tuovat ja hohtavat tuotteet vievät voiton. Tässä alla 15 kesän kosmetiikkasuosikkiani;

(Testiin saadut tuotteet merkitty *)

Vita Liberata Beauty Blur & Body Blur*

Viime vuosina olen todella herännyt siihen miten järjetöntä, vaarallista ja myös aikaa vievää itsensä grillaaminen kauniin rusketuksen toivossa on. Nuorempana harrastetun liiallisen auringonotot haitat näkyvät ihollani jo nyt, kun pigmenttihäiriöt ovat ottaneet vallan kasvoilla. Ne ovat olleet hyvä herätyskello siitä isosta kauhukuvasta, mihin säteet oikeasti pystyvät. Vaikka yhä nautin auringossa loikoilusta, haluan yrittää suojella ihoani tänä päivänä huomattavasti paremmin ja pelastaa mitä pelastettavissa vielä on. Tästä syystä valitsen mielummin purkkirusketuksen aidon sijaan. Jo muutama vuosi sitten tutustuin Vita Liberataan ja ihastuin. Välissä olen testannut myös muita itseruskettavamerkkejä, mutta todennut lopulta, että vain tämä merkki sopii itselleni. Ihoni ei ärsyynny, rusketuksesta tulee kaunis, kauniin sävyinen ja tasainen.

Heidän perusitseruskettavien lisäksi olen aivan rakastunut heidän blur-tuotteisiin. Body blur-tuotetta käytin ensimmäisen kerran viime vuonna ja nyt tänä vuonna pääsin testaamaan uutta Beauty blur-voidetta, joka on tarkoitettu kasvoille. Molemmista saa kauniin heleän kesäihon todella nopeasti. Minua itseäni viehättää tässä myös se, että ohut ihoni, josta herkästi kuultaa kaikki verisuonet läpi muuttuu hetkessä tasaisemmaksi näyttämättä kuitenkaan siltä, että iholle olisi levitetty paksu kerros. Voiteet nimensä mukaisesti blurraavat ihosta tasaisemman. Ehdottomasti suosikkikesäkosmetiikkani näistä kaikista!

Kocostar Tropical Eye Patch* & Tony Moly Ferment Snail Eye Cream*

/

Clinique Id Dramatically Different Hydrating Jelly Fatigue* & Elizabet Arden Eight Hour Cream

Siirrytään itseruskettavista hieman ihonhoitoon. Silmänalusnaamioista on tullut minulle lasten myötä pienoinen pakkomielle. En tiedä auttavatko ne oikeasti kuinka paljon, mutta ainakin niiden pahimpien unettomien öiden jälkeen, kun on tällaiset ihanat (mielellään viileät) kosteuttavat laput asettanut hetkeksi silmien alle on tuntunut siltä, että pahin pöhötys on kadonnut. Näissä Kocostarin omissa, joita minulla juuri nyt on käytössä on kaiken lisäksi ihana trooppinen kookostuoksu, joka sopii niin ihanasti kesään.

Patchien käytön jälkeen sivelen silmien alle vielä silmänympärysvoidetta. Etanavoide on ehkä monille tuttua tavaraa, mutta itse kokeilin tätä ekan kerran vasta nyt alkuvuodesta. Monet uskovat (ja tutkimukset todistavat) etanavoiteen stimuloivan kollageeni- ja elastiinisäikeiden muodostumista sekä korjaavan valon aiheuttamia ihovaurioita. Tästä kiinnostuneena lähdin tätä silmänympärysvoidetta testaamaan. Mitään hurjaa silmiinpistävää muutosta en ole vajaan puolen vuoden käytön jälkeen huomaanut, mutta silmänympärysiho on kyllä hieman tasoittunut värin puolesta sekä on ehkä hieman freesimmän näköinen verrattuna esimerkiksi aikaan, jolloin mini oli 6kk ja univelka oli yhtä suuri. Hyvin voide tuntuu kosteuttavan kuivakkaa ihoani ja erityisen ihastunut olen geelimäiseen koostumukseen.

Geelimäinen on myös seuraava tuote nimittäin Cliniquen kosteuttava “jelly”, jota käytän seerumin tapaan päivävoiteen alla. Nimensä mukaisesti se kosteuttaa, mutta tasoittaa myös ihon sävyä. Sopii mielestäni tosi hyvin herkkäihoisille. Ainoa miinus tuotteessa on tämä melko kookas puteli, jota en kyllä reissuille jaksa mukana raahata.

Viimeisenä ihonhoitotuote, jonka ostamista venytin aivan liian kauan. Olen ikuisuuksien ajan lainaillut Saralta tätä kuuluisaa 8 Hour Cream -ihmevoidetta, joka parantaa niin kuivat läiskät kuin rohtuneet huuletkin. Viimein sain hankittua itselleni myös kyseisen kulttivoiteen ja siitä lähtien se on kulkenut olkalaukussa mukana. Paras voide huulille, kynsinauhoille, kuiville kohdille yms. Kesän ihanin huulimeikki syntyy tällä ja kevyellä huulikiillolla :)

Smashbox Contour Palette & Kicks The Basics Eye Shadow Palette*

Tämä seuraava tuote ei itse asiassa ole nyt varsinainen kesätuote, mutta otin sen mukaan, koska se on ollut ehkä kaikkien aikojen lempparipalettini ikinä sen monikäyttöisyytensä ansiosta. Nyt kesäisinkin, jos olen lähdössä johonkin pienelle reissulle on tämä se yksi meikki, jonka laukkuun mukaan nappaan. Smashboxin paletin vaaleaa sävyä käytän puuterin tapaan tai vaaleana luomivärinä pohjustukseen. Keskimmäinen sävy on käytännössä kulunut loppuun, sillä sitä käytän aurinkopuuterina ja tuomaan hieman varjoja kasvoille. Se sekä paletin ensimmäinen sävy ajavat myös tiukassa paikassa luomivärien asemaa.

Kicksin luomiväripaletti sen sijaan on noussut kesäsuosikkieni joukkoon monien juhlien ansiosta. En ole aikaisemmin oikein osannut hyödyntää värejä silmämeikissäni, mutta tämän paletin punakat sävyt ovat jotenkin istuneet omaan tyyliini ja olen niitä oppinut käyttämään. Juhlien lisäksi olen välillä innostunut laittamaan niitä arkenakin, vaikka muutoin olen kyllä edelleen melko laiska meikkaaja. Myös paletin glitteriset sävyt ovat mieleeni ja käytän niitä silmäluomien lisäksi muualla kasvoilla korostustuotteen tapaan.

Estelle Thild Fresh Water Lily Body Lotion & &Other Stories Perle de Coco Hand soap

/

L’Oréal Paris Paradise Extatic Mascara waterproof & L’Oréal Paris Paradise Extatic Primer

Kesällä ihaninta kosmetiikkatuotteissa on monesti se tuoksu ja sen vuoksi tähän postaukseen ovat päässeet myös yläkerran kylpyhuoneen pöydällä oleva vartalovoide ja käsisaippua. Nämä mielellään yhdessä käytettynä tuovat niin ihanan kesäisen tuoksen iholle, että tekisi mieli nuuskutella omia kätösiä :D Nyt uudessa kodissa olen halunnut panostaa aina saippuihin ja käsi/vartalovoiteisiin, joita kylpyhuoneiden ja WC:n pöydällä pidän, jotta meidän vieraatkin voivat niistä nauttia :)

Ripsiväriä en usein kesällä laita, mutta jos laitan, niin se on ehdottomasti veden kestävää ja alle sipaisen pohjustustuotetta. Tällä hetkellä käytössä on tämä Lorealin duo sekä itse asiassa myös Lancomen Hypnose Doll Eyes, jonka juuri ostin siskojen suosituksesta.

Lumene Beauty Serum & Lumene Instant Glow Fresh Skin Tint (dark)*

Bodyshop Bronze shade (01 Golden Bronze)

Nämä Lumenen tuotteet ovat ehkä jo vilahtaneet jossain aikaisemmissa postauksissani tai ainakin Instassa, mutta ei niitä voi tästä poiskaan jättää. Ne ovat ehdottomasti kesämeikkini kulmakiviä. Ihanat valoatuovat ja tarpeeksi kosteuttavat värivoiteet, joista tuo Instant Glow Fresh Skin Tint on hieman peittävämpi. Molemmista käytössä näin kesäaikaan se tummin sävy.

Viimeisenä kesän suosikkiaurinkopuuterini, jossa pigmenttiä riittää. Tämänkin löysin siskoni ansiosta viime kesänä. Tuote on todella riittoisaa ja näyttää yhä vuoden käytön jälkeen siltä, kuin en olisi koskenutkaan siihen. Jos siis hakusessa hyvä pigmenttinen, hohtoa ja valoa tuova riittoisa kesäaurinkopuuteri, niin tässä vahva suositus!

Suojaan säteiltä

*Kaupallinen yhteistyö ACO

Ei vitsit minkälainen huhtikuu meillä täällä Suomessa olikaan! Näin aurinkoista ja lämpöistä vuoden neljättä kuukautta en kyllä muista kokeneeni koskaan. Tänään sitä on sitten herätty kunnolla todellisuuteen lumi- ja räntäsateiden tehtyä paluun Suomen kevääseen, mutta ei anneta sen masentaa mieltä. Minulla on vahva luotto siihen, että ensi viikolla saadaan taas nauttia lämpöisistä säteistä.

Säteistä ja lämmöstä puheen ollen tänä vuonna pitikin sitten kaivaa aurinkovoiteet hyvissä ajoin esille. Itse kaipaan erityisesti kasvoille suojaa näin keväisin, sillä haluan minimoida auringon aiheuttamat pigmenttihäiriöt. Lapsen iho puolestaan kaipaa aina auringon paisteella kunnollista suojaa, joten heti ensimmäisten aurinkoisten päivien myötä pakkasin minin päiväkotireppuun aurinkosuojat mukaan.

Kaikista fiksuimmaksi vaihtoehdoksi lapsille olen todennut ACO:n stick-mallisen lasten aurinkovoiteen, jota mini osaa myös itse levittää kriittisimmille paikoille mm. nenän päähän, poskiin ja kämmenselille eli paikkoihin, jotka eivät vaatteilta suojaa saa. Se on kooltaan juuri sopiva lapsen käteen ja mahtuu näppärästi pieneenkin laukkuun. Toki meiltä löytyy myös perinteinen voidemainen aurinkosuojakin, mutta sen levitän minille mielummin itse kotona ennen päiväkotiin lähtöä. Spray-malli on voiteissa ihan ykkönen, sillä se nopeuttaa ja helpottaa hommaa kummasti. Meillä ei onneksi ole koskaan ollut mitään sen kummempia taisteluja aurinkovoiteisiin ja niiden levityksiin liittyen, sillä mini on hyvin tarkka tällaisissa asioissa. Jos häntä kerran varoittaa, että auringossa voi ihonsa polttaa, niin hän on se, joka aina tämän jälkeen muistuttelee, että äiti hei mitenkäs ne aurinkovoiteet?!

ACO:n lasten aurinkosuojissa on suojakerroin 50, joten se suojaa tehokkaasti haitallisilta säteiltä. Mutta vaikka suojakerrointa lasten voiteissa riittääkin, on pienten hyvä pysytellä pääsääntöisesti pois auringosta ja suojata itsensä vielä vaatteilla voiteiden lisäksi. Aurinkosuojat eivät ole vain rantakelejä varten, vaan sitä olisi hyvä levittää esimerkiksi juuri päiväkotiinkin lähtiessä, sillä siellä tulee usein vietettyä ulkona aikaa useampikin tunti. Aurinkovoidetta olisi myös hyvä lisätä säännöllisesti. Etenkin, jos välillä pulahtaa uimaan.

Vielä ei tosin ole ihan uintikelit, mutta eiköhän nekin pian koita. Auringossa ollaan kuitenkin saatu kylpeä jo melkoisesti ja mekin olemme ottaneet siitä ilon irti uudessa kodissa. Tosin terassimme ei ole vielä valmis, joten piknikit on pitänyt järjestää sisällä. Suurien liukuovien ansiosta olohuoneen korkeassa tilassa aurinkoisena päivänä istuessa tuntuu kuitenkin ihan siltä kuin terassilla istuisi. Avonaisesta ovesta tuivertaa raikas merituuli ja lokit kirkuvat. Siihen vain eväät ja jotain kivaa pientä tekemistä kylkeen niin avot.

Myös omaa ihoani olen suojannut sekä tänä keväänä että menneinä kesinä ACO:n tuotteilla. Kärsin vuosittain aurinkoihottumasta ja joissain tapauksissa aurinkovoiteet pahentavat ihottumaa. ACO on kuitenkin tässäkin kohtaa sopinut omalle iholleni eikä aurinkoihottumani ole heidän aurinkosuojistaan ärsyyntynyt. ACO:n valikoimista löytyy aurinkotuotteita moniin eri tilanteisiin; perinteisistä voiteista erittäin kevyisiin aurinkosuihkeisiin. Kasvoille tarkoitetut aurinkotuotteet ovat hajusteettomia, väriaineettomia, alkoholittomia ja erittäin vedenkestäviä. Heidän Anti age SUN FACE CREAM on ihan omiaan minun iholleni, sillä sen lisäksi, että se ehkäisee ennenaikaista vanhemista se ehkäisee myös tummia läikkiä, joihin pigmenttihäiriöherkkä ihoni on siis taipuvainen.

Nyt vain sormet ristiin, että takatalvi oli sitten tässä ja tulevat viikot ja tuleva kesä tulee olemaan pitkälti aurinkoinen sekä lämmin.

ps. Jos teillä on tälle keväälle ja kesälle vielä aurinkosuojat hankimmatta niin nyt toukokuun ajan (1.5.-31.5.) Yliopiston Apteekin sivuilta saa 20% alennuksen kaikista ACO:n aurinkotuotteista!

Tasaisempi iho ja ennaltaehkäisevät keinot tulevaan kevääseen

*Kaupallinen yhteistyö Lindo Lifestyle

Muistatte ehkä taisteluni pigmenttimuutoksia vastaan? Se alkoi jo viime keväänä, jolloin huomasin ensimmäiset isommat läikät kasvoillani ja listasin teidän suosituksesta apukeinoja tähän kosmeettiseen vaivaan. Loppukesästä ihoni oli niin laikukas, että päätin ottaa järeämmät aseet käyttöön. Yhteistyössä Lindo Lifestylen kanssa pääsin kokeilemaan Diego Dalla Palman Whitelight 4-hoitokerran sarjaa, jonka tavoitteena on nimenomaan kirkastaa ihoa ja vaalentaa läiskiä. Saman sarjan tuotteita minulla oli ollut jo kesällä käytössä ja olin niihin tykästynyt, joten luottavaisin mielin lähdin testaamaan olisiko sarjahoidosta sekä sen yhteydessä toteutettavasta intensiivisestä kotihoidosta apua.

Tarkoitus oli raportoida tuloksista heti hoitojakson päätyttyä viime vuoden lopulla, mutta raskaus ja muutto pistivät elämän uusiksi. Hyvät tulokset eivät kuitenkaan menneet hukkaan tai jääneet hetkelliseksi iloksi, sillä olen pystynyt ylläpitämään tilannetta sarjan tuotteiden avulla koko talven. Tässä postauksessa näkyy nyt siis tämän hetkinen ihoni tilanne ilman meikkia ja kuten ehkä huomaatte se “karttamainen” laikku otsastani on hävinnyt käytännössä kokonaan, kuten ovat myös ne erittäin inhottavat pigmenttiviikset ylähuulen päältä.

Mutta aloitetaampa tarina siitä sarjahoidosta, joka minulle tosiaan viime vuoden loppupuolella tehtiin. Muutaman sanan Whitelight-hoidosta olenkin jo teille kertonut, mutta kertauksena vielä, että kyseessä on tosiaan intensiivinen hoitokokonaisuus kasvoille, joka kirkastaa, tasoittaa, vaalentaa pigmenttimuutoksia ja eliminoi ikääntymisen merkkejä. Hoito sopii ihotyyppiin katsomatta kaikille, jotka kaipaavat kasvoillensa kirkkautta eli tämä ei missään nimessä ole tarkoitettu vain pigmenttimuutoksista kärsiville. Niihin hoito on kuitenkin omiaan, joten iso suositus tälle, jos kärsitte samasta vaivasta kuin minä.

Itse kävin tosiaan kokeilemassa hoitoa ensimmäisen kerran kesäkuussa, kun olin saanut siskoiltani lahjakortin Lindoon. Syksyllä aloitimme sitten yhteistyömerkeissä sarjahoidon, johon kuului neljä hoitokertaa. Whitelight-hoitoja on periaatteessa kolme erilaista, jotka ovat kaikki suunnattu vastaamaan erilaisiin ihon tarpeisiin. A-hoito on näistä “kevyin” ja tehty kirkastamaan sekä palauttamaan ihon hehkun. Tällä hoidolla yleensä aloitetaan jokainen sarjahoito, sillä se sopii kaikille ja valmistaa tuleviin hoitokertoihin, jotka voivat sitten olla joko tämä sama A-hoito tai sitten B-/C-hoito. B-hoito on suunnattu pigmenttimuutoksiin ja se tasoitttaa värivirheitä sekä ihon pintaa. C-hoito puolestaan on omiaan tummempiin pigmenttimuutoksiin sekä ikääntyvälle iholle, sillä se sisältää anti-age-vaikutuksen. Kaikissa Whitelight-hoidoissa käytetään Whitelight-sarjan tuotteita, joiden aktiiviset raaka-aineet bioelvyttävät ihosoluja sekä tasapainottavat melaniinin tuotantoa eli kirkastavat ja tasoittavat ihoa. Hoitoja on mahdollisuus muokauttaa jokaisen ihon tarpeisiin ja tehostaa esimerkiksi timanttihionnalla, kuten minulla tehtiin. Timanttihionta auttoi ihoani ottamaan seuraavat hoitokerrat ja kotihoidon tuotteet vieläkin paremmin vastaan.

Hoitokertojen välissä ja niiden jälkeen parhaan tuloksen aikaansaamiseksi suositellaan käytettäväksi kotioloissa Whitelight-sarjan tuotteita sekä erityisesti hyödyntämään 30 päivän tehohoitopakettia (Even-white intensive face programme). Tämä pakkaus sisältää kolme tuotetta; päivävoiteen, seerumin helmien muodossa sekä kuorintavoiteen+naamion. Itse käytin tätä kittiä juurikin hoitojen aikaan ja ajoitin esimerkiksi nuo kotona kerran viikossa tehtävät kuorinnat ja naamiot sopivin välein hoitokertojen kanssa. Erityisesti tuo kirkastava ja vaalentava naamio oli näistä mieleeni. Yöksi laitettavat C-vitamiinihelmet eivät sen sijaan omalle iholleni levitettynä tuntuneet niin hyviltä koostumuksena ja niiden jälkeen ihoni tuntui vielä kaipaavan lisäkosteutusta, joten yhdistin ne usein Whitelight sarjan 24-hour even white cream -voiteeseen, joka on ihanan ylellisen tuntuinen ja kosteuttava. Tätä käytän yhä iltaisin!

Hoitosarjan päättymisen ja 30 päivän kitin loppumisen jälkeen ihonhoitorutiineihini ovat kuuluneet tuon 24-hour even white cream -voiteen lisäksi mm. yllä näkyvä White Serum-lotion ja alempaa löytyvä Spot targetin roll-on, jota olenkin jo aikaisemmissa postauksissa hehkuttanut. Tämä tehotiiviste on roll-on pään ansiosta kätevä levittää juurikin niille ongelmakohdille ja ollut ainakin omalla kohdallani ehkä se silmin nähden tehokkain tuote. Seerumi puolestaan on jäänyt ahkeraan käyttöön juurikin sen tehokosteuttavan ominaisuutensa vuoksi. Muutenkin tykkään ahkerasti käyttää seerumeita aamuin illoin ja jostain syystä kaikki c-vitamiinia sisältävät ovat yleensä niitä suosikkejani. Ehkä tämä johtuu juurikin siitä C-vitamiinin kirkastavasta ja raikastavasta vaikutuksesta.

Se, että otin tämän aiheen käsittelyyn tänään maaliskuun ensimmäisenä päivänä, ei ole ihan sattumaa. Maaliskuuhan luetaan kevään ensimmäiseksi kuukaudeksi ja kevät (erityisesti kevättalvi) on nimenomaan sitä aikaa, kun meidän pitäisi valmistautua ihon kanssa tuleviin aurinkoisempiin kuukausiin. Kevätaurinko osaa olla tosi petollinen ja monesti ne kevään ensimmäiset voimakkaat auringonsäteet ovatkin juuri niitä, jotka tuovat pigmenttimuutokset taas esille. Puhun pigmenttimuutoksien paluusta, koska on hyvin todennäköistä, että itselleni ne jossain muodossa kuitenkin tulevan kevään ja kesän aikana palaavat. Vauriot melanosyyttisoluihin ovat tulleet jo joskus paljon aikaisemmin, eikä niitä sieltä solutasolta kokonaan pois saada. Hyvällä onnella läiskien määrä on kuitenkin viime kesään verrattuna olematon. Siihen voin vaikuttaa itse hyvällä valmistautumisella ja pitämällä hoitorutiineista kiinni.

Oikeilla tuotteilla sekä tarpeen mukaan käymällä Whitelight-hoidoissa pystyn varmasti ehkäisemään ja taistelemaan laikukasta ihoa vastaan. Whitelight-tuotteiden yksi raaka-aine vähentää nimenomaan melanosyyttisolun liikatoimintaa ja muodostaa solun ympärille luonnollisen suojaavan kalvon. Tällöin ulkoiset ja sisäiset tekijät (esimerkiksi hormonit) eivät pääse niihin vaikuttamaan. Itse kuulun todennäköisesti niihin, joiden on hyvä käyttää näitä tuotteita ympärivuoden, mutta ihan viimeistään niiden käyttö olisi hyvä aloittaa kevään ensi säteillä, varsinkin jos taipumusta auringon aiheuttamiin pigmenttimuutoksiin on.

Lindossa on tällä hetkellä maaliskuun tarjouksessa Whitelight-hoito (A-hoito) + se kotihoito kit (Whitelight Even-white intensive programme) yhteishintaan 150€ (normaalisti 199€). Hoito voidaan tosiaan räätälöidä kaikille ihotyypeille ja Lindossa pidetään kyllä hyvä huoli siitä, että sinulle valikoitu hoito sopii ihollesi. Oma ihoni on hyvin herkkä ja oikukas, mutta jokaisen hoitokerran jälkeen näiden parin vuoden aikana se on voinut paremmin kuin hyvin. Minua on kuunneltu ja ihoani on hoidettu mahdollisimman yksilöllisesti kuin mahdollista. Se on ollut yksi suurimmista syistä ihanien työntekijöiden lisäksi miksi olen Lindoon palannut aina uudelleen. Lindosta olen saanut myös paljon apua sopivien tuotteiden valinnassa ja heillä näihin kuuluu aina tyytyväisyystakuu, joten hutiostoksia ei ole tarvinnut pelätä.

Vaikka ennaltaehkäiseviä ja korjaavia hoitokeinoja ja -tuotteita löytyy, kuten esimerkiksi tämä Whitelight-sarja, on hyvä muistaa, että kaikkein tärkeintä on kuitenkin se ihan perinteinen auringolta suojautuminen. Nyt on erittäin ajankohtaista tarkistaa, että löytyyhän siitä omasta päivävoiteesta aurinkosuoja ja kaivaa aurinkolasit esille. Itse suosin viime keväänä ja kesänä myös paljon lippistä ja lierillistä hattua minimoidakseni auringon säteiden pääsyn suoraan kasvojen iholle ulkoillessa. Oman auringoltasuojautumisen lisäksi pidän huolen myös siitä, että lapset tulee suojattua. Siitä tulikin mieleen, että täytyy kaivaa esille minin vanhat vauvan aurinkolasit.

Ihanaa aurinkoista viikonloppua sinne kaikille!

 kuvat minusta: Sara Vanninen, editointi: minä

Taistelu pigmenttimuutoksia vastaan jatkuu

Muistatte ehkä kun kerroin alkukesästä pigmenttimuutoksista, joita oli ilmestynyt kasvoihini ensimmäisen kerran keväällä Dubain reissulla ja jotka sitten kesän aikana levisivät niin sanotusti ruton lailla yhä laajemmalle alueelle sekä tummentuivat entisestään. Toukokuussa en halunnut vielä paljastaa, että suurin syy läiskien ilmestymiseen oli todennäköisesti hormoneista johtuva heittely, mutta nythän olen täällä blogissakin jo todennut raskauspostauksien yhteydessä, että pigmenttimuutokset ja varsinkin niiden poikkeuksellisen suuri määrä tänä kesänä ovat varmasti pitkälti johtuneet raskaudesta.

Yksinomaan syy ei kuitenkaan ole missään nimessä hormonien heittelyissä, vaan tähän on vaikuttanut moni asia. Ensinnäkin itse vauriot ihossa ovat mitä todennäköisimmin syntyneet jo paljon aiemmin, teini-iässä, kun aurinkoa tuli palvottua vähän liikaakin ja vieläpä ilman kunnon suojakertoimia. Tähän saakka nuo itse aiheutetut vauriot ovat pysyneet melko näkymättömissä, mutta nyt “sopivan tilaisuuden” tullen, ne päättivät tulla esille ja aiheuttaa pientä esteettistä haittaa kasvojen iholle. Mikään sattuma se ei ole, että tämä tapahtuu juuri nyt, sillä raskaus, kolmenkympin ikä ja ennätysaurinkoinen kesä ovat kaikki edesauttaneet tätä omalta osaltaan.

Tosin uskon, että läiskiä olisi tullut joka tapauksessa, vaikka emme olisikaan saaneet nauttia tästä superkesästä. Poikkeuksellisen aurinkoisten kelien vaikutuksesta kertoo kuitenkin se, että pigmenttiläiskäni olivat pahimmillaan juurikin heinä-elokuun taitteessa, vaikka yritin koko kesän varjella kasvoja korkeilla suojakertoimilla ja päähineillä. Nyt kun helteet ovat väistyneet ja olen palannut normaaliin työrytmiin (jonka myötä ulkona ei tule enää vietettyä päivisin niin paljon aikaa), ovat läiskät haalistuneet merkittävästi. Tämä viittaa siihen, että mitä luultavimmin pigmenttiläiskät haalistuisivat talven aikana jopa olemattomiin, mutta minulla on vahva epäilys ilman apukeinoja siinä voi vierähtää aika kauan aikaa ja läiskien uusiutuminen ensi keväänä tai aurinkolomamatkalle lähdettäessä on melko varmaa.

Tästä syystä olenkin nyt syksyn tullen päättänyt turvautua tehokkaampiin keinoihin. Haluan kokeilla saisinko läiskät haalistumaan nopeammin ja ennen kaikkea pystyisinkö ennalta ehkäisemään läiskien uusiutumista edes jollain tasolla ensi vuonna. Taistelussa pigmenttiläiskiä vastaan olen turvautunut sekä hoitoihin että ns. täsmätuotteisiin. Toukokuussa listasin teidän suositusten perusteella muutamia hyväksi totemianne tuotteita, joilla pystyy niin ennalta ehkäisemään kuin häivyttämäänkin pigmenttimuutoksia. Niiden joukosta löytyy myös tuotesarja, jota päädyin lopulta testaamaan.

Kyseessä on Diego Dalla Palman Whitelight-tuotesarja, jonka tuotteet ovat kehitetty nimenomaan kirkastamaan ja tasoittamaan kasvojen ihoa tehokkaasti. Näissä tuotteista on yksi raaka-aine joka nimenomaan vähentää melanosyyttisolun liikatoimintaa ja muodostaa solun ympärille luonnollisen suojaavan kalvon, jotta ulkoiset ja sisäiset tekijät (esim. omalla kohdalla juurikin hormonit) pääse siihen vaikuttamaan. Sain tuotteet testiin kauneushoitola Lindosta samalla kun kävin siellä kirkastavassa kasvohoidossa alkukesästä. Olin saanut siskoiltani lahjakortin kyseiseen hoitolaan, joten päätin hyödyntää sen tähän ensiaskeleeseen taistelussa pigmenttiläiskiä vastaan. Joku teistä ehkä muistaa Lindo Lifestylen n. vuoden takaisista postauksistani. Olen tosiaan vieraillut siellä aikaisemminkin ja ollut todella tyytyväinen heidän muihinkin palveluihinsa. Ihan mielettömiä ihania tyyppejä siellä!

Kesän ajan minulla onkin nyt ollut käytössä yllä näkyvät Whitelight-sarjan seerumi, kasvovoide, Cp-voide sekä suurin suosikkini Spot targeting roll-on, joka valitettavasti puuttuu kuvasta. Onnistuin pari viikkoa sitten pudottamaan lasisen roll-on putelin lattialle ja se tietenkin särkyi siinä rytäkässä. Minun on kuitenkin pakko mainita kyseinen tuote, nimittäin se oli näistä kaikista se omasta mielestäni tehokkain ja todellinen täsmätuote, joka sopii nimenomaan paikoittaisten pigmenttimuutosten hoitoon. Sen käyttö lupaa näkyviä muutoksia käytännössä heti ja se piti kyllä paikkaansa. Täytyy hankkia mahdollisimman pian uusi roll-on, että saan sen taas mukaani ihonhoitorutiineihini.

Näihin mainittuihin rutiineihin on itse asiassa nyt tulevina viikkoina tulossa pieni muutos, sillä aion testata tämän saman Whitelight-sarjan neljän viikon tehohoitoa, joka sisältää mm. päivävoiteen, seerumihelmiä ja naamioita. Lisäksi aikomuksena on käydä kokeilemassa jo tuota alkukesästä testaamani Whitelight-kasvohoitoa useamman kerran sarjana. Näin siitä pitäisi saada vieläkin enemmän irti. Tarkoituksena on tehdä testi, kuinka paljon nämä sarjana tehdyt hoitokerrat sekä kotikäyttöön tarkoitettu tehohoitopaketti pystyvät yhdessä haalistamaan läiskiä ja tasoittamaan kasvojeni ihoa. Molemmat lupaavat myös häivyttää ikääntymisen merkkejä kasvoilta ja sen tuloksia odotan myös mielenkiinnolla. Ajattelin raportoida testistä tänne blogin puolelle sitten ennen ja jälkeen kuvien kera. Samassa yhteydessä voin sitten kertoa hieman enemmän kokemuksiani tuotteista ja itse hoidosta, mikäli ne teitä kiinnostavat.

Tämä sesongin vaihtuminen kesästä syksyyn on nimenomaan otollinen aika aloittaa ihoa kirkastavien ja sävyä tasoittavien tuotteiden käyttö. Myös hoidoista saa parhaiten tehon irti juurikin nyt ja siksi haluankin vinkata teille muille, jotka mahdollisesti kärsitte samasta vaivasta, että Lindossa on nyt syyskuun tarjouksessa sekä nämä mainitsemani Whitelight hoidot että tuo hehkuttaman Spot targeting roll ja pigmenttimuutoksiin tarkoitettu tehohoito-kit. Hoito tehdään aina räätälöidysti eri ihotyypeille, joten ei ole oikeastaan väliä oletko parikymppinen vai keski-iässä ja kuinka voimakkaita pigmenttimuutoksia sinulla on. Tämä sopii lähes tulkoon kaikille.

Raportoin omista, toivottavasti hyvistä kokemuksistani sitten testijakson päätyttyä!
*Tuotteet saatu testiin Lindo Lifestylestä

Apua pigmenttimuutoksiin

Kyselin teiltä edellisellä viikolla apua kasvoihini tänä keväänä enevissä määrin ilmestyneitä pigmenttimuutoksia vastaan ja sainkin aivan hurjan määrän viestejä varsinkin instan puolella. Iso iso kiitos niistä! Vinkkejä ja tuotesuosituksia tuli niin paljon, että päätin koostaa niistä ihan oman postauksen. Muutamat ehtivät tällaista jo pyytämään, joten oletettavasti tästä on iloa myös muille kuin itselleni :)

Aloitetaan nyt ihan sillä, että tällä inhottavalla vaivalla on monta nimeä ja ne kaikki tarkoittavat käytännössä samaa. Oikea termi on mitä ilmeisimmin melasma eli hyperpigmentaatio. Monesti puhutaan myös pigmenttihäiriöstä ja kansankielellä maksaläiskistä. Kyseessä ei ole mikään vaarallinen juttu, vaan ainoastaan kosmeettinen vaiva.

Mikä altistaa?

Yksiselitteisesti vastattuna aurinko. Läiskien syntymiseen vaikuttavat vaikuttavat ihotyyppi, se kuinka paljon kyseinen henkilö on oleskellut auringossa sekä nyt että aikaisemmin, mutta myös hormonaaliset syyt. On myös mahdollista että jotkin kosmetiikkatuotteet tai lääkkeet altistavat hyperpigmentaatiolle.

Miten ehkäistä?

Auringon välttely on se paras keino, mutta ainakin itse rakastan auringossa oloa ja kauniita kesäpäiviä, joten hieman mahdottomalta tuntuu ajatus, että elelisin vuoden ympäri auringolta piilossa. Siispä paras keino minulle on yrittää suojautua suojavoiteilla. Joskus nuorempana en aurinkorasvaa (ainakaan kovin korkeaa suojakerrointa) niin ahkerasti käyttänyt ja voikin olla, että nyt kolmekymppisenä siitä maksetaan kovaa hintaa. Parempi kuitenkin aloittaa korkeampien suojakertoimien käyttö myöhään kuin ei milloinkaan, joten nykyisin laitan aamuisin kasvoille suojakertoimen sisältävän voiteen. Aurinkoisina päivinä suojakerroin on 50 ja pilvisempinä riittää kosteusvoiteeni oma suojakerroin 15.

Suojavoiteiden lisäksi aurinkolasit ovat kuulemma hyvä keino ehkäistä läiskiä. Aurinko nimittäin aktivoi silmien kautta melaniinin tuotantoa, joka puolestaan aiheuttaa hyperpigmentaatiota. Muistakaa siis aurinkolaisen käyttö!

Miten eroon läiskistä / häivyttää niitä?

Jos niitä läiskiä on nyt kuitenkin päässyt jo syntymään, niin minkälaisia keinoja sitä on niiden häivyttämiseksi?

Ihan ilman tehokeinojakin läiskät haalistuvat talven aikana ja joillain häviävät jopa kokonaan. Mutta tämä ilo on lyhyt, sillä ne katoavat ainoastaan tullakseen uudelleen seuraavana keväänä ensimmäisten aurinkoisten päivien jälkeen.

Läiskien katoamista voidaan nykyisin nopeuttaa useammallakin eri tavalla. Radikaalein ja nopein niistä on laserointi, mutta se ei ainakaan itselläni tule kyseeseen, koska on omistan muutenkin todella ohuen ja herkän ihon. Onneksi on olemassa myös hellävaraisempia ja kevyempiä apukeinoja. Erilaiset “vaalennushoidot” lupaavat häivyttää pigmenttiläiskiä ja ennaltaehkäistä niiden uudelleen syntymistä. Teidän vinkkien perusteella ainakin Mary cohr SWHITE ja Diego Dalla Palma Whitelight hoidot ja niihin kytkeytyvät tuotteet ovat olleet tehokkaita. Useimmiten tällaisissa vaaditaan kuitenkin enemmän kuin 1-2 hoitokertaa, jotta tulokset alkavat näkyä selvästi. Mitään yhden kerran taikahoitoja laseroinnin lisäksi ei siis ole olemassa, eikä laserointikaan takaa etteivätkö läiskät ilmaantuisi joskus uudelleen.

Hoitojen lisäksi tarjolla on lukuisia tuotteita, jotka lupaavat pitkällä aikavälillä häivyttää läiskät osittain tai jopa kokonaan. Vaalentavista tuotteista sain teiltä paljon viestejä ja ajattelinkin pienen tutkimustyön tehtyä käydä ostamassa näistä yhden testiin. Itseltänihän tuo Estelle&Thildin seerumi jo löytyy, mutta ainakaan kahden viikon jälkeen en ole huomannut kummoista eroa. Tosin veikkaan, että tulosten näkemiseen vaaditaan enemmän viikkoja, jopa kuukausia. Tässä alla hieman tarkempia tietoja teidän suosittelemistanne tuotteista.

 

 

Hyviä tuotteita/tuotesarjoja:

Estelle&Thild Super bioactive brightening serum

Itselläni testissä juuri nyt. Raportoin kokemuksista uudelleen vaikkapa kuukauden kuluttua.

Estée Lauder Crescent white full cycle brightening uv protector SPF50

Tämä suojavoide kuuluu isompaan tuotesarjaan kuten monet muutkin näistä tuotteista. Estée Lauderin sarjasta löytyy myös vastaavanlainen seerumi/täsmätuote kuin tuo E&T ja on nimeltään Full Cycle Brightening Spot Correcting Essence

Peter Thomas Roth de-spot correcting serum

Tästä katsoin yhden youtube-arvostelun ja sen perusteella en ehkä ostaisi tuotetta. Teidän seuraajien joukossa oli kuitenkin joku, joka oli saanut tästä avun!

Mary Cohr SWHITE – sarja

Hoitosarja, joka liittyy oleellisesti samanniseen hoitoon.

Louis Widmer Pigmacare Skin Tone Balance

Tämä tuote tuntuu tällä hetkellä jotenkin vakuuttavimmalta arvostelujen ja teidän suositusten perusteella. Sen vuoksi ajattelin käydä tätä ostamassa yhden tuubillisen testiin.

Avene D-pigment rich

Toinen apteekista saatava tuote ja ilmeisen suosittu myös.

Diego Dalla Palma Whitelight -sarja

Hoitosarja, joka liittyy oleellisesti samanniseen hoitoon.  Tätä tarjoaa mm. Kotkalainen Lindo, jossa itsekin olen monesti asioinut.

Clarins Mission perfection serum

Jälleen yksi seerumi. Tuntuu, että lähes jokaiselt isommalta merkiltä löytyy apua melasmaan, mutta arvoituksena on mikä toimii kenelläkin. Siksi on vaikeaa antaa yhtä tuotesuositusta. Toivottavasti tästä postauksesta ja näiden tuotteiden joukosta löytyy kuitenkin edes jotain apua jokaiselle tämän asian kanssa painiville.

Silkinpehmeä paljasjalkainen

*Kaupallinen yhteistyö Salvequick

Olen aika paljasjalkainen tyyppi, ihan konkreettisesti. Kuljen usein paljain jaloin. En tykkää pitää sukkia muuta kuin kovilla pakkasilla. Kenkiä toki käytän suuren osan vuodesta, koska näillä leveyspiireillä ne ovat aika välttämättömät, mutta kun ne lämpöiset kelit viimein koittavat, kuljen mieluiten ilman kenkiä. Pehmeä hiekka tuntuu ihanalta jalkojen alla, mutta nautin myös pienistä pistelevistä kivistä, kutittavasta ruohosta, havunneulasista ja kuumasta asfaltista.

Äiti kehotti meitä jo lapsena harrastamaan paljain jaloin kävelyä mahdollisimman paljon. Jalkahoitoja työkseen tekevänä hän tiesi mistä puhui. Paljain jaloin kulkemisesta on uskomattoman paljon hyötyä ja sitä voidaan käyttää jopa hoitokeinona erilaisten alaraaja-/selkävammojen parantamiseksi. Sen lisäksi, että se lisää jalkojen joustavuutta ja parantaa iskunvaimennuskykyä, on luonnossa paljain jaloin kävelemisestä hyötyä myös jalkojen iholle. Monesti kesän jälkeen jalat tuntuivat ihanan pehmeiltä, kun ne olivat hiekassa kävelyn ansiosta hioutuneet sileiksi kaikista kovettumista, joita minulla muuten riittää.

Omat jalkani tuppaavat keräämään kovettumia ja halkeamia talven aikana ihan kiitettävästi. Varsinkin nyt, kun aloin taas pelaamaan aktiivisemmin koripalloa, ovat jalkani aika karmeassa kunnossa kauden jälkeen. Erittäin kuivan ihon ansiosta jalat ovat talven jäljiltä myös todella korppuiset. Tiedän, että paljain jaloin kävely muuttaisi nämä kesän aikana taas silkkisen pehmeiksi, mutta nykyisin en kuitenkaan malta enää odottaa useampaa kuukautta, että jalkani olisivat kauniissa kunnossa.

Valitsen mielummin oikotien, jonka ansiosta voin hyvillä mielillä pitää avonaisia kesäkenkiä jo heti ilmojen sallittua. Yhteistyössä Salvequickin kanssa lähdin testaamaan heidän paljon hehkutettuja kuorintasukkia. Tällä kertaa jalkojen kuorintaan ei liittyisi tunti tolkulla hiekassa kävelyä, vaan ainoastaan hassut muoviset sukat.

Adjektiivit hämmentynyt ja skeptinen kuvaavat parhaiten olotilojani vetäessäni sukkia jalkaan. Hieman limaiselta tuntuneet sukat teipattiin kiinni ja sen jälkeen elelin suhteellisen normaalia elämää ohjeistetun 90 minuutin ajan. Siivosin, söin ruokaa ja puuhastelin kotona. Ainoa normaalista poikkeava asia oli muovipussimainen kahina liikkuessani. Kun olin riisunut sukat ja pessyt jalat, tuntui siltä, että en olisi tehnyt jaloilleni mitään sen kummempaa. Ainoastaan kynsilakat olivat rapisseet varpaista.

[pb_blockquote]Minulla tämä meni samaan kastiin kuin kasvonaamioiden irroittaminen, hiekan imuroiminen eteisestä ja kuplamuovin poksautteleminen. Omituisen ihanaa.[/pb_blockquote]

Mutta kuten paketin kyljessä oleva ohje oli minulle etukäteen kertonut, se kuoriutuminen alkoi vasta vajaa viikkoa myöhemmin. Karmeaa katseltavaa, mutta jos nauttii ihoriekaleiden repimisestä, voi tätä pitää jopa miellyttävänä. Minulla tämä meni samaan kastiin kuin kasvonaamioiden irroittaminen, hiekan imuroiminen eteisestä ja kuplamuovin poksautteleminen. Omituisen ihanaa.

Parissa viikossa viimeisetkin ihoriekaleet olivat kuorituneet ja jalkani olivat lähes yhtä pehmeät kuin meidän kolmevuotiaalla. Ihan kuin silloin lapsuuskesien jälkeen. Taidan turvautua näihin ihmesukkiin myös ensi keväänä.

Mikäli teitä kiinnostaa testata näitä ihmesukkia ja korkata kesäkenkäkausi mukavissa merkeissä, niin kannattaa toimia nopeasti ja tilata tuotenäyte täältä. Niitä on jaossa sadalle ensimmäiselle!

Haaveena tasaisempi iho

 

*Kaupallinen yhteistyö Nivea

Muistan aina lapsena isovanhempieni luona ihmetelleeni mummoni käsiä. Nuo pehmeät lämpöiset kädet olivat täynnä “ruskeita pilkkuja”, jotka myöhemmällä iällä ymmärsin nimetä maksaläiskiksi. Pienelle lapselle ne olivat vain tuntomerkki turvallisista käsistä, joihin halusi tarttua ja joiden syliin halusi käpertyä. Ajan kuluessa huomasin myös äitini käsiin ilmestyneen samanlaisia pilkkuja ja kuten ehkä arvata saattaa, myös minulta löytyy nykyisin sellaisia. Käsien lisäksi maksaläiskiä on pienemmissä määrin myös esimerkiksi kasvoissa.

En ole aivan varma onko taipumus maksaläiskiin perinnöllistä, mutta uskoisin sen ainakin osittain olevan. Varsinaisestihan maksaläiskien taustalla on tyrosinaasientsyymin liialliseksi aktivoitunut toiminta, joka aiheuttaa ylimääräisen tumman pigmentin muodostumista iholle. Aktivoitumiseen vaikuttavat mm. hormonaaliset muutokset esimerkiksi raskauden johdosta. Ei siis ole ihan sattumaa, että ensimmäiset maksaläiskät kasvoihini ilmestyivät minin syntymän jälkeen.

 

Vaikka ne eivät varsinaisesti elämääni häiritse, huomaan niiden tekevän ihostani hieman epätasaisen näköisen. Ja koska minä (ja varmasti te kaikki muutkin) haaveilen tasaisen kauniista ja heleästä ihosta en pistä pahakseni, jos jollain keinoilla saisin näitä hieman häivytettyä ja uusien syntymistä estettyä. Nivea toi viime vuoden puolella markkinoille Cellular Perfect Skin –tuotteet, joiden aktiiviainesosa “Lumicinol” tasapainottaa juuri tätä ihosoluissa tapahtuvaa ylimääräisen tumman pigmentin muodostumista vähentämällä tyrosinaasientsyymin liiaksi aktivoitunutta toimintaa. Lähdin innolla testaamaan miltä tuoteryhmään kuuluvat päivävoide, silmänympärysvoide ja yöseerumi ihollani tuntuisivat.

Ennen tuotteiden iholle levittämistä puhdistin ihoni huolella. Ihon puhdistus on aina ollut minulle se ensimmäinen ja tärkein steppi ihonhoidossa, enkä voisi kuvitellakaan jättäväni sitä välistä. Puhdistan kasvoni aamuin illoin, vaikka en olisi laittanut tippaakaan meikkiä. Yllättävän paljon sitä likaa tulee ihan vaan liikenteen saasteista ja ilmassa leijuvasta pölystä. Huolellinen puhdistus ja säännöllinen kuorinta edesauttavat huomattavasti myös voiteiden ja seerumien imeytymistä.

Cellular Perfect Skin –päivävoide oli koostumukseltaa hieman sävyttävän päivävoiteen oloinen. Se lupaa tasoittaa ihon epätasaisuuksia välittömästi ja sen se myös tekikin. Kätevä tuote silloin, kun ei ole aikoimusta laittaa muuta meikkiä kasvoille. Päivävoide, kuten myös kaksi muuta tuoteryhmään kuuluvaa tuotetta, sisältävät magnoliauutetta, joka nopeuttaa ihosolujen uusimista.

Silmänympärysvoide tuntui iholla hieman vastaavalta kuin päivävoide. Ikään kuin se olisi hieman peittänyt peitevoiteen lailla silmänalusten epätasaisuuksia. Toiveajattelua tämä ei ollut, vaan tuote lupaa ihan oikeastikin vähentää tummia silmänaluksia ja varjoja silmien alla välittömästi. Muutamat yöt lapsen kanssa valvoneeni en voi kuin hihkua onnesta tällaisten tuotteiden kohdalla.

Poiketen kahdesta muusta tuotesarjan tuotteesta oli yöseerumi ultrakevyt koostumukseltaan ja sopi loistavasti yövoiteen alle käytettäväksi. Kaiken kaikkiaan ensimmäiset kokemukset Cellular Perfect SKIN –tuotteiden käytöstä olivat positiivisia. Tuotteet on kehitetty herkälle iholle ja ainakin oma herkkä hipiäni piti niistä.

Pidemmällä käytöllä luvataan olevan vaikutuksia jo syntyneisiin maksaläiskiin sekä juonteisiin, joten ajattelin ottaa tässä nyt parin kuukauden mittaisen testijakson ja katsoa miten maksaläiskieni käy. Käsissäni läiskät pysyvät ja varmasti iän myötä lisääntyvät, mutta hyvä näin, ehkä ne ovat omalle tyttärelleni yhtä hyvä tunnusmerkki tutuista, turvallisista käsistä kuin minulle aikoinaan.

Kuvat: Minä / Teemu Turunen

Kuvauspaikka: Datariina, saunatila

 

Neuloja iholla

SI MODA SWISS 7
*Yhteistyössä Swiss Clinic

Ihoni on lähes poikkeuksetta jokaisen talven jälkeen kuivahko, elottoman näköinen ja samea. Tilanteeseen ei ole tehnyt suurta vaikutusta säännöllinen kuoriminen tai paremmat ihonhoitotuotteet. Talvipakkaset ja kuiva sisäilma ovat vain yksinkertaisesti niin petollisia melko herkälle hipiälleni, että niiden vaikutuksia on vaikea estää. Ainoa oireita lieventävä keino on ollut säännölliset reissut aurinkoon ja lämpimään talviaikoina, mutta parina viimeisenä talvena en ole ehtinyt matkustella.

Kuulin ensimmäisen kerran Swiss Clinicin Skin rollerista noin vuosi sitten ja mielenkiinnolla luin kokemuksia vuoden innovaationakin (Swedish Beauty Awards 2015) palkitusta tuotteesta. Monet painottivat kuinka tuote tasoittaa ihon väriä, häivyttää arpia ja maksaläiskiä sekä tekee ihosta kuulaamman. Itseäni kiinnosti kuitenkin edellä mainittujen lisäksi myös se väittämä, että rullalla voisi hoitaa kuivaa ihoa.

SI MODA SWISS 1SI MODA SWISS 5
Kun Swiss Clinic tarjosi minulle tuotetta testiin täksi talveksi, olin asiasta hyvin innoissani. Talvi-ihoni todella kaipasi apuja ja koska voiteet eivät tunnu yksin tehoavan, olin valmis kokeilemaan jotain uutta. Valitsin testiin 0.2mm neuloilla varustetun rullan, jota suositellaan nimenomaan herkälle iholle. Koska ihoni on myös melko ohut, olivat mahdollisimman ohuet neulat ainoa oikea vaihtoehto minulle.

Minun oli tarkoitus aloittaa testijakso jo kuukausi sitten, mutta sitkeän flunssan jyllätessä kodissamme, se yksinkertaisesti viivästyi. Lopullisista tuloksista en siis vielä voi puhua, mutta tämä kahden viikon testijakso on jo osoittanut minulle sen, mihin suuntaan ollaan menossa.

SI MODA SWISS 4SI MODA SWISS 6
Ensimmäisen on mainittava se tunne iholla, jonka rullaaminen on saanut aikaan. Tiedättehän miltä samea ja eloton iho tuntuu? Väsyneeltä, inhottavalta ja masentavalta. Noh, se fiilis hävisi jo muutamassa päivässä rullauksen aloittamisesta. Ihan kuin olisin saanut kertaheitolla  ison annoksen D-vitamiinia ja nautiskellut auringossa sen viikon Etelänloman verran. Tältä osin tuote täytti odotukseni täydellisesti.

Kuivaan ihoonkin uskon rullauksen tuoneen apua. Neulojen tekemät pienet reiät edesauttavat iholle levitettävien tuotteiden imeytymistä, joten uskon, että nyt ne hyväksi toteamani voiteet ja seerumit ovat myös päässeet tunkeutumaan tarpeeksi syvälle ihoon. Toki kuivumista ja ihon kuntoa muutenkin on voinut parantaa setin mukana tullut Swiss Rejuvenator -geeli. Olen levittänyt sitä jokaisen rullauskerran jälkeen iholle ohjeiden mukaisesti. Immuniteettia vahvistava geeli lupaa ehkäistä ja korjata ikääntymisen merkkejä sekä tehdä ihosta pehmeän ja kimmoisan. Ikääntymisen merkeistä en osaa vielä sanoa, mutta pehmeältä ja kimmoisammalta iho tosiaan tuntuu.

Nämä ovat fiilikseni parin viikon jälkeen. Olen ollut tyytyväinen tuloksiin ja jännityksellä odotan mitä noin kuukauden käyttö saa aikaan ihollani. Kuten ohjeissakin mainitaan, muutaman kerran jälkeen muutoksia voi jo nähdä ihossa, mutta esimerkiksi arpien häivyttämiseen vaaditaan enemmän aikaa. Itselläni ei arpia kasvoissa ole mitenkään merkittäväksi, mutta yksi punertava arpi toisesta poskesta löytyy. Se on tässä parin viikon aikana vaalentunut jo huomattavasti, mutta nähtäväksi jää mikä on tilanne hoitojakson lopussa. Mielenkiinnolla odotan myös miten rullaus vaikuttaa pieniin juonteisiin, joita iholleni tähän ikään mennessä on syntynyt. Toivottavasti se ainakin lupaustensa mukaisesti hidastaa ihon ennenaikaista ikääntymistä.

SI MODA SWISS 3SI MODA SWISS 8
Rullan käytöstä halusin sanoa vielä sen verran, että yllättyin miten vaivatonta ja ennen kaikkea nopeaa se on. Alkuun murehdin miten ehtisin joka ilta rullailemaan kasvojani, kun välillä tuntuu etten ehdi niitä edes pesemään, mutta melko kivuttomasti tuo on tullut osaksi iltarutiineja. Kasvojen pesun jälkeen puhdistan pikaisesti neulat, käyn huolellisesti läpi kaikki ongelmakohdat (lähinnä posket), levitän geelin ja puhdistan vielä uudelleen neulat.

Jos joku teistä on haaveillut kyseisen rullan testaamisesta tai innostui aiheesta juuri, niin hyviä uutisia. Sain teille lukijoille maaliskuun ajaksi alennuskoodin (voimassa jo tänään) Skin Renewal -settiin. Eli näpytellemällä koodin KAISA10 siihen tarkoitettuun kenttään saatte  10 euron alennuksen kyseisestä tuotepaketista. Swiss Cliniltä löytyy myös muita mielenkiintoisia tuotteita kuten seerumia sekä hiustenlähdöstä kärsiville että pitkistä ja tuuheista ripsistä haaveileville. Näiden lisäksi heidän valikoimiin kuuluu myös monille varmasti tuttuja hampaidenvalkaisusettejä.

Winter skin care tips x 9

SI MODA WINTER SKIN CARE 1
Toivottavasti siellä ruudun puolella on joku onnekas, jolle talven paukkupakkaset, rajut säävaihtelut ja kuiva sisäilma ei ole aiheuttanut iho-ongelmia. Tuntuu, että melkein jokaiselle talvi on tänä vuonna tehnyt tepposet ihon suhteen, vaikka muuten omaisikin hyvän ja helppohoitoisen ihon. Oma ihoni on perinteisesti kuivunut talviaikaan, mutta sen suuremmilta ongelmilta olen välttynyt. Tämä talvi on ollut poikkeus.

Iho on kuivunut pahemmin kuin koskaan aikaisemmin ja sisäilman kuivuus on pitänyt kurkun karheana joulusta lähtien. Kovimmilla pakkasilla kasvoihini sekä raajojeni taipeisiin ilmestyi punottavaa ja kutisevaa ihottumaa kuin atoopikolle konsanaan. Alun hämmennyksen jälkeen olen vihdoin löytänyt täsmäaseet talviholle. Ihottuma korjaantui siskon atooppiselle iholle tarkoitetuilla lääkevoiteilla, mutta muuten on pärjätty ihan perustuotteilla. Vartaloa on tullut rasvattua paksummilla perusvoiteilla ja hyvinä päivinä olen uskaltanut levittää kalman kalpealle iholle myös hieman päivettävää voidetta.

SI MODA WINTER SKIN CARE 4
Kasvojen rasvausrutiinit muuttuivat pari viikkoa sitten talviystävällisiksi, kun tajusin ottaa taas käyttöön tuon Estelle&Thildin Rescue Oilin*. Yhtään liioittelematta se tuote on oikea lifesaver. Eipä ole enää ihoa kiristellyt tai ärsyttäviä kuivia kohtia ilmestynyt. Sitä voi käyttää kätevästi täsmähoitona juurikin niihin kuiviin kohtiin tai sitten sekoittaa vaikkapa seerumin/kasvovoiteen joukkoon ja sivellä koko kasvoille. Itse tykkään sekoittaa sitä ensin mainittuun (käytössä olevasta seerumista lisää täällä) ja levittää vielä päälle tuhdin kerroksen kasvovoidetta.

Kasvovoiteissa olen jo monen vuoden ajan luottanut Acoon ja nyt talven tullen vaihdoin normaalille iholle tarkoitetusta sarjasta kuivan ihon sarjaan. Kannattaa todellakin kuunnella ihoa eri vuodenaikoina. Se voi vaatia talvella ihan erilaista kosteutusta kuin kesällä. Silmänympärysvoiteenkin vaihdoin alkutalvesta toiseen.

SI MODA WINTER SKIN CARE 3

Edellinen geelimäinen silmänympärysvoide ei tuntunut tarpeeksi kosteuttavalta, mutta tämä Kiehlsin paksu, avokadoa sisältävä voide pitää kyllä silmänympärykset kosteina vuorokauden ympäri. Tällä voi myös kätevästi tehdä yön ajaksi tehokosteuttavan hoidon levittämällä voidetta illalla paksun kerroksen silmien alle ja pyyhkimällä sen aamulla varovasti pois. Voide on niin jämäkkää, ettei se yön aikana lähde valumaan mihinkään.

SI MODA WINTER SKIN CARE 2

9 x vinkkiäni talvi-ihon hoitoon

:: vältä turhia pesukertoja, mutta puhdista iho kuitenkin päivittäin ::

:: valitse talvi-iholle miedommat pesutuotteet, jos vaan mahdollista ::

:: vaihda tarpeen mukaan myös kosteuttavampiin voiteisiin :: 

:: älä pese liian kuumalla vedellä, se kuivattaa entisestään ::

:: kuori ihoa maltillisesti, liika kuoriminen voi vahingoittaa ihon suojakalvoa ::

:: muista sisäinen kosteus, eli juo tarpeeksi vettä ::

:: suosi hyviä rasvoja sisältäviä ruokia kuten avokadoa, kalaa ja pähkinöitä ::

:: päivittäinen sinkkilisä ::

:: kuivaa sisäilmaa voi helpottaa kotikonstein esimerkiksi kuivaamalla pyykit makuuhuoneessa tai asettamalla ämpärillisen kuumaa vettä illalla sängyn viereen :: 

(*saatu blogin kautta)

Feeling pampered

*Yhteistyössä Madara

SI MODA MADARA NOV15 3
Kaikilla on omat kauneusrutiinit. Kasvojen pesusta, rasvaukseen ja meikkaamiseen. Nämä rutiinit toistetaan yleensä päivittäin. Osasta ei tingitä edes kiireisimpänä maanantaiaamuna.

Mutta mitä sitten, kun on ylimääräistä aikaa ja halu hieman hemmotella itseään? Mitä ovat ne ekstrarutiinit, joita tehdään kaikessa rauhassa (viinilasi toisessa kädessä) perjantai-iltana rankan työviikon jälkeen?

SI MODA MADARA NOV15 1

Minä en ainakaan ehdi kiireisen arjen keskellä lakkailemaan joka ilta kynsiä tai pitämään syväpuhdistavia naamioita. Siksi yritänkin vähintään kerran kahdessa viikossa pyhittämään yhden illan lapsen mentyä nukkumaan ihan vaan itselleni. Niihin hetkiin kuuluvat mm. seuraavat ekstrarutiinit:

Pitkä suihku, saunominen

Hiusten pesu ja hiusnaamio

Vartalon kuorinta

Sileät sääret

Kasvojen perusteellinen puhdistus

Kasvonaamio

Meikkisutien yms. huolellinen pesu

Vartalon rasvaus (talvella öljyllä)

Päivettävän vartalovoiteen levitys

Kasvojen syväkosteutus esim. seerumilla tai toisella naamiolla

Kynsinauhojen siistiminen, kynsien viilaus ja lakkaus

Hiusten hemmottelu öljyllä

Näiden jälkeen aamutakki päällä ja pehmeät tossut jalassa sohvalle. Mukaan pari palaa tummaa suklaata, teetä ja hyvä kirja/sarja pyörimään. Siinä hetkessä olo on ihanan hyysätty ja hemmoteltu.

SI MODA MADARA NOV15 2

Omaa “kotikylpylääni” varten sain Madaralta taas testiin muutamia uusia tuotteita. Vielä en ole ehtinyt avata purnukoita, joten nähtäväksi jää miten tämänkertaiset tuotteet toimivat itselläni. Erityisen innokas olen testaamaan ensimmäisessä kuvassa näkyviä naamioita, koska hakusessa on tällä hetkellä hyvä, puhdistava naamio…

ps. Kuinka fiiliksissä olenkaan uudesta “kotistudiostani”. Nämä kuvat otettiin eilen todella hämärissä olosuhteissa, mutta kiitos apuvalaisimien ja heijastimien kuvat ovat kaikkea muuta kuin hämäriä. Ei enää perinteisiä bloggaajan “valo ei riitä” -ongelmia. Jee!