Kauneus

Laatikollinen Betteä ovelle

Posted on

*Kaupallinen yhteistyö Bette Box

Kuulun niihin tyyppeihin, jotka takertuvat todella herkästi tuttuihin ja turvallisiin juttuihin. Oli sitten kyse ruoasta, vaatteista tai vaikkapa kosmetiikkatuotteista. Varsinkin nykyisessä elämäntilanteessani, jossa uusien vaihtoehtojen etsinnälle ja testaamiselle on aikaa tasan nolla minuuttia. En ehdi pohtimaan vaihtaisinko hyväksi todetun shampoon, johon hiukseni ovat ehkä kuitenkin jo turtuneet tai pitäisikö huomenna syödä jotain muuta kuin sitä makaronilaatikkoa, jota olen tehnyt nyt jokaikinen viikko tammikuusta lähtien. Tutuilla ja turvallisilla siis mennään, koska se on helpoin ja nopein vaihtoehto. Tämä on varmasti hyvin samaistuttava tilanne monelle ruuhkavuotta elävälle perheenäidille ja muillekin, joiden elämässä riittää niitä niin sanotusti tärkeämpiäkin asioita. Mutta tarvitseeko asian olla näin?

Ei, ei tarvitse. Tähänkin asiaan löytyy helpotusta ja kikkakonsteja. Samoihin ruokiin juuttumista olen esimerkiksi tänä vuonna yrittänyt välttää puhelimen muistiostani löytyvän arkiruokalistan (joka sisältää nyt jo yli 50 ruokalajia) avulla. Tarkoitus on vielä lisätä listaan suorat linkit resepteihin, jolloin kaupassa asioidessa tarvittavat ainekset voit tsekata helposti ja nopeasti. Tämä kyseinen kikka ei tosin ehkä toimi siihen shampoo-ongelmaan ja ylipäätänsä kosmetiikkaan, mutta esimerkiksi asian ulkoistaminen jollekin voisi olla oiva ratkaisu. Kaikkea ei tosiaan tarvitse, eikä pidäkään tehdä itse. Sitä voi yllättyä todella positiivisesti, kun antaa jonkun muun tehdä sitä tutkimustyötä uusista vaihtoehdoista puolestasi ja tuoda ne potentiaaliset kotiovellesi testattavaksi.

Samaan aikaan, kun aikaa säästävä ja välimatkat kutistava nettishoppailu yleistyi, ilmeistyivät myös ensimmäiset kotiin toimitettavat kosmetiikkaboksit. Bette Boxin, Suomen ensimmäisen ja suurimman kauneustuotteiden testijakelukonseptin tarina alkoi jo vuonna 2012. Suomalaisen Bette Boxin taustalla on pieni tehokas tiimi mimmejä pyörittämässä koko hommaa ja se jos joku innostaa ainakin itseäni. Sen lisäksi siis, että heidän kuukausittain ilmestyvän boksin sisällöt ovat erittäin luovia, ajan hermoilla olevia sekä ajankohtaisia. Se, mitä kunkin boksin sisältää ilmestyy, on aina yllätys ja siinä näiden kosmetiikkaboksien hauskuus ehkä piileekin.

Seuraava Bette Box ilmestyy kesäkuussa ja pääsin nyt poikkeuksellisesti tutustumaan etukäteen yhteen tulevan boksin tuotteista. Itse tuotetta en voi vielä paljastaa, mutta sen voin kyllä rehellisesti sanoa, että ainakin omat sandaalijalkani olivat tämän tarpeessa ;) Kesäkuun Bette Boxit ovat aina hiukan spesiaalimpia, joten jos teitä on kutkuttanut ajatus kokeilla boksia tai innostuitte nyt postauksen myötä aiheesta, niin ilokseni voin antaa teille alennuskoodin. Koodilla KAISA saatte kaikista tilausmuodoista -20% alennuksen (Jatkuvassa tilauksessa ale koskee tilauksen ensimmäistä boksia ja määräaikaisissa tilauksissa ale näkyy loppusummassa). Koodi on voimassa toukokuun loppuun saakka. Bette Boxin voi tilata myös ystävälle yllätykseksi ja tuli tässä mieleen, että tämähän on mitä oivin lahjaidea myös tulevalle ylioppilaalle tai valmistuneelle.

Suojaan säteiltä

*Kaupallinen yhteistyö ACO

Ei vitsit minkälainen huhtikuu meillä täällä Suomessa olikaan! Näin aurinkoista ja lämpöistä vuoden neljättä kuukautta en kyllä muista kokeneeni koskaan. Tänään sitä on sitten herätty kunnolla todellisuuteen lumi- ja räntäsateiden tehtyä paluun Suomen kevääseen, mutta ei anneta sen masentaa mieltä. Minulla on vahva luotto siihen, että ensi viikolla saadaan taas nauttia lämpöisistä säteistä.

Säteistä ja lämmöstä puheen ollen tänä vuonna pitikin sitten kaivaa aurinkovoiteet hyvissä ajoin esille. Itse kaipaan erityisesti kasvoille suojaa näin keväisin, sillä haluan minimoida auringon aiheuttamat pigmenttihäiriöt. Lapsen iho puolestaan kaipaa aina auringon paisteella kunnollista suojaa, joten heti ensimmäisten aurinkoisten päivien myötä pakkasin minin päiväkotireppuun aurinkosuojat mukaan.

Kaikista fiksuimmaksi vaihtoehdoksi lapsille olen todennut ACO:n stick-mallisen lasten aurinkovoiteen, jota mini osaa myös itse levittää kriittisimmille paikoille mm. nenän päähän, poskiin ja kämmenselille eli paikkoihin, jotka eivät vaatteilta suojaa saa. Se on kooltaan juuri sopiva lapsen käteen ja mahtuu näppärästi pieneenkin laukkuun. Toki meiltä löytyy myös perinteinen voidemainen aurinkosuojakin, mutta sen levitän minille mielummin itse kotona ennen päiväkotiin lähtöä. Spray-malli on voiteissa ihan ykkönen, sillä se nopeuttaa ja helpottaa hommaa kummasti. Meillä ei onneksi ole koskaan ollut mitään sen kummempia taisteluja aurinkovoiteisiin ja niiden levityksiin liittyen, sillä mini on hyvin tarkka tällaisissa asioissa. Jos häntä kerran varoittaa, että auringossa voi ihonsa polttaa, niin hän on se, joka aina tämän jälkeen muistuttelee, että äiti hei mitenkäs ne aurinkovoiteet?!

ACO:n lasten aurinkosuojissa on suojakerroin 50, joten se suojaa tehokkaasti haitallisilta säteiltä. Mutta vaikka suojakerrointa lasten voiteissa riittääkin, on pienten hyvä pysytellä pääsääntöisesti pois auringosta ja suojata itsensä vielä vaatteilla voiteiden lisäksi. Aurinkosuojat eivät ole vain rantakelejä varten, vaan sitä olisi hyvä levittää esimerkiksi juuri päiväkotiinkin lähtiessä, sillä siellä tulee usein vietettyä ulkona aikaa useampikin tunti. Aurinkovoidetta olisi myös hyvä lisätä säännöllisesti. Etenkin, jos välillä pulahtaa uimaan.

Vielä ei tosin ole ihan uintikelit, mutta eiköhän nekin pian koita. Auringossa ollaan kuitenkin saatu kylpeä jo melkoisesti ja mekin olemme ottaneet siitä ilon irti uudessa kodissa. Tosin terassimme ei ole vielä valmis, joten piknikit on pitänyt järjestää sisällä. Suurien liukuovien ansiosta olohuoneen korkeassa tilassa aurinkoisena päivänä istuessa tuntuu kuitenkin ihan siltä kuin terassilla istuisi. Avonaisesta ovesta tuivertaa raikas merituuli ja lokit kirkuvat. Siihen vain eväät ja jotain kivaa pientä tekemistä kylkeen niin avot.

Myös omaa ihoani olen suojannut sekä tänä keväänä että menneinä kesinä ACO:n tuotteilla. Kärsin vuosittain aurinkoihottumasta ja joissain tapauksissa aurinkovoiteet pahentavat ihottumaa. ACO on kuitenkin tässäkin kohtaa sopinut omalle iholleni eikä aurinkoihottumani ole heidän aurinkosuojistaan ärsyyntynyt. ACO:n valikoimista löytyy aurinkotuotteita moniin eri tilanteisiin; perinteisistä voiteista erittäin kevyisiin aurinkosuihkeisiin. Kasvoille tarkoitetut aurinkotuotteet ovat hajusteettomia, väriaineettomia, alkoholittomia ja erittäin vedenkestäviä. Heidän Anti age SUN FACE CREAM on ihan omiaan minun iholleni, sillä sen lisäksi, että se ehkäisee ennenaikaista vanhemista se ehkäisee myös tummia läikkiä, joihin pigmenttihäiriöherkkä ihoni on siis taipuvainen.

Nyt vain sormet ristiin, että takatalvi oli sitten tässä ja tulevat viikot ja tuleva kesä tulee olemaan pitkälti aurinkoinen sekä lämmin.

ps. Jos teillä on tälle keväälle ja kesälle vielä aurinkosuojat hankimmatta niin nyt toukokuun ajan (1.5.-31.5.) Yliopiston Apteekin sivuilta saa 20% alennuksen kaikista ACO:n aurinkotuotteista!

Hei hei tumma tukka – Harmaahiusprojekti osa 2

Pitihän sitä tulla vielä tännekin päivittämään tämän päivän suurin uutinen. Nimittäin tutusta tummatukkaisesta Kaisasta kuoriutui tänään hämmentävän vaalea ilmestys. Vaaleampaan olen toki tähdännyt hiusprojektissani, mutta kyllä tämä vaaleus tuli nyt pienoisena shokkina :D Hullua miten suuri muutos saadaan aikaan muutamalla raidalla ja vaihtamalla tyviväriä maltillisesti joka värjäyskerralla aina puolta astetta vaaleampaan. Ero kuukauden takaisiin kampaajan jälkeisiin kuviin on hurja!

Projektin suurimpana missiona on päästä pois kuukausittaisesta värjäyskierteestä ja nyt ekaa kertaa yli 10 vuoteen etuhiukseni jäivät ilman tyviväriä. Niistä siis kasvaa jo oma harmaanhapsuseni. Saa nähdä kuinka harmaa hius lopulta on, mutta ainakin edestä se näyttää hyvin vaalealta.

Teiltä on tullut käytännössä pelkkää positiivista palautetta IG:n puolella, mutta kysytään nyt täälläkin, että mitäs tuumitte vaaleammasta hiustyylistäni? Itse poden vielä pientä identiteettikriisiä, mutta eiköhän tähän pian totu :)

Harmaahiusprojekti – osa 1

Instagramin puolella minua seuraavat ovatkin jo varmasti paremmin perillä aloittamastani uudesta hiusprojektista, mutta nostetaan aihe nyt esille myös täällä blogissa. Kyselin teiltä alkuviikosta mielipidettä siitä, pitäisikö minun värjätä tukka keskiviikon kampaajakäynnillä tutulla tummahkolla ruskealla vai mennä villillä kortilla eli aloittaa projekti nimeltä oman värin (eli siis tässä kohtaa harmaiden) esiin kasvatus. Villikortti sai kannatusta lähes 80% vastanneista ja siihen aloin lopulta kallistua itsekin. Päätöstä harkitsin kuitenkin ihan tasan siihen saakka, kun astelin kampaamoon sisälle.

Juteltuani yhdessä kampaajani Jennyn kanssa tulimme siihen tulokseen, että joo lähdetään projektiin, mutta maltillisesti. Ei siis lähdetä vain kasvattamaan itsepintaisesti harmaahapsujani esiin ja näytetä seuraavaa paria vuotta todella epämääräiseltä kiitos luotisuoran tyvikasvun, vaan annetaan hiuksille ja erityisesti omalle peilikuvalleni vähän armoa toteuttamalla homma osissa. Minulla ei nimittäin ole mikään kiire saada täysin harmaita kutreja, mutta olen lopen kyllästynyt katsomaan parin viikon jälkeen esiin puskevaa tyvikasvua, joten jokin muutos tähän oli nyt tultava. Hiuksiin liittyen sain teiltä paljon viestejä sekä ennen kampaajaa että sen jälkeen ja osa toivoi kovasti, että kertoisin tästä projektista lisää. Tämä olkoon nyt sitten ensimmäinen osa harmaahiusprojektini dokumentointia.

Varsinaista lähtötilannekuvaa minulla ei tähän hätää ole tänne blogiin laittaa, mutta ajattelin tehdä Instagramiin storyn aiheesta ja tallentaa sen sinne kohokohtiin, jotta jokainen voi halutessaan käydä sieltä kurkkimassa miten projekti etenee. Näin sanallisesti kerrottuna lähtötilanteessa minulla tosiaan oli keskiruskeat hiukset ja n. 4cm harmaa tyvikasvu. Hiukseni kasvavat aika vauhdikkaasti (jopa 3cm kuussa), joten voitte kuvitella miten nopeasti se harmaa on sieltä aina kampaajakäynnin jälkeen esiin puskenut. Tämä oli se suurin syy, miksi halusin tähän projektiin nyt ryhtyä.

Toivon, että projektin myötä kriiseilyni tiheistä kampaajakäynneistä ja värjäämiskierteestä katoaisivat. Olisi upeaa pystyä olemaan ihan vaan sillä omalla tukalla, ihka omassa värissä, mutta vielä en tiedä onko minusta siihen, ettei hiuksissani ole mitään väriä edes raitojen muodossa. Malttinen startti on siis varmasti se oikea ratkaisu omalla kohdallani ja ainakin nyt koen, että ihannelopputulos tässä olisi se, että tyvestä kasvaisi oma väri (oli se sitten täysin harmaa tai jotain harmaan ja ruskean väliltä) ja latvat olisi raidoitettu elävän lopputuloksen saamiseksi. Aika näyttää miten tässä tulee käymään.

Kerrotaan tähän loppuun vielä tarkempi selostus siitä, mitä tällä ensimmäisellä kampaajakäynnillä oikein tapahtui;

Ihan ensimmäiseksi päätimme luopua siitä aiemmin käyttämästäni peittävästä kestotyviväristä kokonaan ja siirtyä käyttämään läpikuultavaa vaihtoehtoa, joka on huomattavasti lempeämpi hiusten kasvaessa. Värjätyn ja värjäämättömän hiuksen raja ei tämän kanssa tule olemaan läheskään niin luotisuora, vaan uusi hius sulautuu paremmin joukkoon. Tämä yksinään ei kuitenkaan riitä häivyttämään tyvikasvuani, sillä aiemmin käyttämäni väri on tietenkin tätä nykyistä omaa harmaata väriäni tummempi. Siitä syystä meidän piti saada koko yleisilmettä vaaleammaksi ja myös kylmemmäksi. Hiukset raidoitettiin kauttaaltaan ohuilla, hyvin luonnollisilla vaaleilla radoilla, jotka sitten pesupaikalla viilennettiin taittovärillä. Lopputuloksena tästä projektista oli tämä yllä näkyvä hyvin huurteisen sävyinen vaaleanruskea tukka.

Vaikka jännitin kovasti sitä miten viihtyisin vaaleammassa tukassa, kun tumma on ollut ns. tavaramerkkini jo vuosia, niin  yllätyin kyllä todella positiivisesti. Kasvojeni väritys heräsi kummasti henkiin ja hiukset ovat paljon eloisamman näköiset. Vaikka vielä ei ollakaan lähelläkään sitä nykyistä omaa väriäni ja projektin päätöstä, niin uskon kyllä jo tämän perusteella vahvasti siihen, että loppujen lopuksi se oma väri on suurimalle osalle meistä imartelevin. Vai mitä olette mieltä?

Tasaisempi iho ja ennaltaehkäisevät keinot tulevaan kevääseen

*Kaupallinen yhteistyö Lindo Lifestyle

Muistatte ehkä taisteluni pigmenttimuutoksia vastaan? Se alkoi jo viime keväänä, jolloin huomasin ensimmäiset isommat läikät kasvoillani ja listasin teidän suosituksesta apukeinoja tähän kosmeettiseen vaivaan. Loppukesästä ihoni oli niin laikukas, että päätin ottaa järeämmät aseet käyttöön. Yhteistyössä Lindo Lifestylen kanssa pääsin kokeilemaan Diego Dalla Palman Whitelight 4-hoitokerran sarjaa, jonka tavoitteena on nimenomaan kirkastaa ihoa ja vaalentaa läiskiä. Saman sarjan tuotteita minulla oli ollut jo kesällä käytössä ja olin niihin tykästynyt, joten luottavaisin mielin lähdin testaamaan olisiko sarjahoidosta sekä sen yhteydessä toteutettavasta intensiivisestä kotihoidosta apua.

Tarkoitus oli raportoida tuloksista heti hoitojakson päätyttyä viime vuoden lopulla, mutta raskaus ja muutto pistivät elämän uusiksi. Hyvät tulokset eivät kuitenkaan menneet hukkaan tai jääneet hetkelliseksi iloksi, sillä olen pystynyt ylläpitämään tilannetta sarjan tuotteiden avulla koko talven. Tässä postauksessa näkyy nyt siis tämän hetkinen ihoni tilanne ilman meikkia ja kuten ehkä huomaatte se “karttamainen” laikku otsastani on hävinnyt käytännössä kokonaan, kuten ovat myös ne erittäin inhottavat pigmenttiviikset ylähuulen päältä.

Mutta aloitetaampa tarina siitä sarjahoidosta, joka minulle tosiaan viime vuoden loppupuolella tehtiin. Muutaman sanan Whitelight-hoidosta olenkin jo teille kertonut, mutta kertauksena vielä, että kyseessä on tosiaan intensiivinen hoitokokonaisuus kasvoille, joka kirkastaa, tasoittaa, vaalentaa pigmenttimuutoksia ja eliminoi ikääntymisen merkkejä. Hoito sopii ihotyyppiin katsomatta kaikille, jotka kaipaavat kasvoillensa kirkkautta eli tämä ei missään nimessä ole tarkoitettu vain pigmenttimuutoksista kärsiville. Niihin hoito on kuitenkin omiaan, joten iso suositus tälle, jos kärsitte samasta vaivasta kuin minä.

Itse kävin tosiaan kokeilemassa hoitoa ensimmäisen kerran kesäkuussa, kun olin saanut siskoiltani lahjakortin Lindoon. Syksyllä aloitimme sitten yhteistyömerkeissä sarjahoidon, johon kuului neljä hoitokertaa. Whitelight-hoitoja on periaatteessa kolme erilaista, jotka ovat kaikki suunnattu vastaamaan erilaisiin ihon tarpeisiin. A-hoito on näistä “kevyin” ja tehty kirkastamaan sekä palauttamaan ihon hehkun. Tällä hoidolla yleensä aloitetaan jokainen sarjahoito, sillä se sopii kaikille ja valmistaa tuleviin hoitokertoihin, jotka voivat sitten olla joko tämä sama A-hoito tai sitten B-/C-hoito. B-hoito on suunnattu pigmenttimuutoksiin ja se tasoitttaa värivirheitä sekä ihon pintaa. C-hoito puolestaan on omiaan tummempiin pigmenttimuutoksiin sekä ikääntyvälle iholle, sillä se sisältää anti-age-vaikutuksen. Kaikissa Whitelight-hoidoissa käytetään Whitelight-sarjan tuotteita, joiden aktiiviset raaka-aineet bioelvyttävät ihosoluja sekä tasapainottavat melaniinin tuotantoa eli kirkastavat ja tasoittavat ihoa. Hoitoja on mahdollisuus muokauttaa jokaisen ihon tarpeisiin ja tehostaa esimerkiksi timanttihionnalla, kuten minulla tehtiin. Timanttihionta auttoi ihoani ottamaan seuraavat hoitokerrat ja kotihoidon tuotteet vieläkin paremmin vastaan.

Hoitokertojen välissä ja niiden jälkeen parhaan tuloksen aikaansaamiseksi suositellaan käytettäväksi kotioloissa Whitelight-sarjan tuotteita sekä erityisesti hyödyntämään 30 päivän tehohoitopakettia (Even-white intensive face programme). Tämä pakkaus sisältää kolme tuotetta; päivävoiteen, seerumin helmien muodossa sekä kuorintavoiteen+naamion. Itse käytin tätä kittiä juurikin hoitojen aikaan ja ajoitin esimerkiksi nuo kotona kerran viikossa tehtävät kuorinnat ja naamiot sopivin välein hoitokertojen kanssa. Erityisesti tuo kirkastava ja vaalentava naamio oli näistä mieleeni. Yöksi laitettavat C-vitamiinihelmet eivät sen sijaan omalle iholleni levitettynä tuntuneet niin hyviltä koostumuksena ja niiden jälkeen ihoni tuntui vielä kaipaavan lisäkosteutusta, joten yhdistin ne usein Whitelight sarjan 24-hour even white cream -voiteeseen, joka on ihanan ylellisen tuntuinen ja kosteuttava. Tätä käytän yhä iltaisin!

Hoitosarjan päättymisen ja 30 päivän kitin loppumisen jälkeen ihonhoitorutiineihini ovat kuuluneet tuon 24-hour even white cream -voiteen lisäksi mm. yllä näkyvä White Serum-lotion ja alempaa löytyvä Spot targetin roll-on, jota olenkin jo aikaisemmissa postauksissa hehkuttanut. Tämä tehotiiviste on roll-on pään ansiosta kätevä levittää juurikin niille ongelmakohdille ja ollut ainakin omalla kohdallani ehkä se silmin nähden tehokkain tuote. Seerumi puolestaan on jäänyt ahkeraan käyttöön juurikin sen tehokosteuttavan ominaisuutensa vuoksi. Muutenkin tykkään ahkerasti käyttää seerumeita aamuin illoin ja jostain syystä kaikki c-vitamiinia sisältävät ovat yleensä niitä suosikkejani. Ehkä tämä johtuu juurikin siitä C-vitamiinin kirkastavasta ja raikastavasta vaikutuksesta.

Se, että otin tämän aiheen käsittelyyn tänään maaliskuun ensimmäisenä päivänä, ei ole ihan sattumaa. Maaliskuuhan luetaan kevään ensimmäiseksi kuukaudeksi ja kevät (erityisesti kevättalvi) on nimenomaan sitä aikaa, kun meidän pitäisi valmistautua ihon kanssa tuleviin aurinkoisempiin kuukausiin. Kevätaurinko osaa olla tosi petollinen ja monesti ne kevään ensimmäiset voimakkaat auringonsäteet ovatkin juuri niitä, jotka tuovat pigmenttimuutokset taas esille. Puhun pigmenttimuutoksien paluusta, koska on hyvin todennäköistä, että itselleni ne jossain muodossa kuitenkin tulevan kevään ja kesän aikana palaavat. Vauriot melanosyyttisoluihin ovat tulleet jo joskus paljon aikaisemmin, eikä niitä sieltä solutasolta kokonaan pois saada. Hyvällä onnella läiskien määrä on kuitenkin viime kesään verrattuna olematon. Siihen voin vaikuttaa itse hyvällä valmistautumisella ja pitämällä hoitorutiineista kiinni.

Oikeilla tuotteilla sekä tarpeen mukaan käymällä Whitelight-hoidoissa pystyn varmasti ehkäisemään ja taistelemaan laikukasta ihoa vastaan. Whitelight-tuotteiden yksi raaka-aine vähentää nimenomaan melanosyyttisolun liikatoimintaa ja muodostaa solun ympärille luonnollisen suojaavan kalvon. Tällöin ulkoiset ja sisäiset tekijät (esimerkiksi hormonit) eivät pääse niihin vaikuttamaan. Itse kuulun todennäköisesti niihin, joiden on hyvä käyttää näitä tuotteita ympärivuoden, mutta ihan viimeistään niiden käyttö olisi hyvä aloittaa kevään ensi säteillä, varsinkin jos taipumusta auringon aiheuttamiin pigmenttimuutoksiin on.

Lindossa on tällä hetkellä maaliskuun tarjouksessa Whitelight-hoito (A-hoito) + se kotihoito kit (Whitelight Even-white intensive programme) yhteishintaan 150€ (normaalisti 199€). Hoito voidaan tosiaan räätälöidä kaikille ihotyypeille ja Lindossa pidetään kyllä hyvä huoli siitä, että sinulle valikoitu hoito sopii ihollesi. Oma ihoni on hyvin herkkä ja oikukas, mutta jokaisen hoitokerran jälkeen näiden parin vuoden aikana se on voinut paremmin kuin hyvin. Minua on kuunneltu ja ihoani on hoidettu mahdollisimman yksilöllisesti kuin mahdollista. Se on ollut yksi suurimmista syistä ihanien työntekijöiden lisäksi miksi olen Lindoon palannut aina uudelleen. Lindosta olen saanut myös paljon apua sopivien tuotteiden valinnassa ja heillä näihin kuuluu aina tyytyväisyystakuu, joten hutiostoksia ei ole tarvinnut pelätä.

Vaikka ennaltaehkäiseviä ja korjaavia hoitokeinoja ja -tuotteita löytyy, kuten esimerkiksi tämä Whitelight-sarja, on hyvä muistaa, että kaikkein tärkeintä on kuitenkin se ihan perinteinen auringolta suojautuminen. Nyt on erittäin ajankohtaista tarkistaa, että löytyyhän siitä omasta päivävoiteesta aurinkosuoja ja kaivaa aurinkolasit esille. Itse suosin viime keväänä ja kesänä myös paljon lippistä ja lierillistä hattua minimoidakseni auringon säteiden pääsyn suoraan kasvojen iholle ulkoillessa. Oman auringoltasuojautumisen lisäksi pidän huolen myös siitä, että lapset tulee suojattua. Siitä tulikin mieleen, että täytyy kaivaa esille minin vanhat vauvan aurinkolasit.

Ihanaa aurinkoista viikonloppua sinne kaikille!

 kuvat minusta: Sara Vanninen, editointi: minä

Going gray gracefully – Harmaantuisitko tyylikkäästi?

Ei enää ombre, vaan Grombre!

Nyt olemme mielenkiintoisen aiheen äärellä, nimittäin ajattelin tänään puhua pari sanaa harmaantumisesta ja nimenomaan nuorten naisten harmaantumisesta. Aihe on vielä melkoinen tabu täällä Suomessa, mutta ulkomailla olen havainnut selkeän joukkoliikkeen, jossa nuoret, jo melkoisesti harmaantuneet naiset ovat päättäneet lopettaa vuosia kestäneen värjäyskierteen ja harmaantua tyylikkäästi. Harmaiden kasvatusprosessit dokumentoidaan häpeilemättä someen ja samalla ylistetään luonnollista kauneutta, luonnollista harmaantumista. Joukkoon mahtuu kaiken ikäisiä naisia, mutta eturintamassa tuntuvat olevan kolmenkympin molemmin puolin olevat nuoret aikuiset naiset.

Luonnollinen harmaantuminen yhdistetään yhä herkästi ikääntyviin ihmisiin eikä suinkaan pari-kolmekymppisiin, mutta itse asiassa yllätävän moni harmaantuu jo tässä iässä. Kuten osa ehkä teistä tietääkin jo, myös itse kuulun siihen mukamas harvaan joukkoon, jotka harmaantuivat jo vähän päälle parikymppisenä. Ensimmäiset harmaat bongasin hiuksistani jo alle 20-vuotiaana ja nykyisin harmaita taitaa olla aika lailla pää täynnä. Tähän asti olen sitkeästi peitellyt niitä värjäämällä tyven kerran kuussa, mutta viime aikoina katseltuani lukuisia kuvia ja tempauksia liittyen tähän “going grey cracefully” -teemaan, olen alkanut miettiä pitäisikö sitä itsekin luopua jatkuvasta värjäämisestä? Olisiko minusta siihen?

Omat hiukseni kasvavat aika hurjaa vauhtia, jopa 3 senttiä kuussa, joten tyveä saa olla värjäämässä koko ajan. Tämä nykyinen värini on aikoinaan sävytetty hyvin lähelle sitää omaa väriäni, mutta kuten tuossa jo totesin, se ei tänä päivänä oikeastaan enää ole oma värini, sillä ruskeat hiukset ovat harmaantuneet käytännössä kokonaan. Tietenkään en voi olla ihan varma minkälainen kuontalo sieltä paljastuisi, jos värjäyskierteen lopettaisin, mutta olettaisin, että melkoinen harmaahapsi, salt&pepper-hair olisin nykyiseen verrattuna.

Tällä hetkellä harmaiden esiin kasvattaminen tuntuu vielä ehkä hieman liian rajulta ja isolta jutulta itselleni, mutta ehkä tämän kanssa käy samoin kuin monien muidenkin trendien ja massailmiöiden. Luonnollinen harmaantuminen alkaa lopulta näyttää hyvältä ja jotenkin normaalilta? Instagramista löytyy lukuisia inspiraatiokuvia mm. hastageilla #grombre, #greyhairmovement, #youngandgrey, #girlsgonegrey, #silvertransition sekä #silversisters. Sieltä olen itsekin näitä ihastellut ja makustellut olisiko minusta tähän.

Värjäyskierteen lopettamisesta olisi paljon hyötyä, sillä se säästäsi selvästi rahaa ja aikaa, sekä varmasti myös omaa hiustakin. Toinen juttu on kuitenkin se, säästelisikö vai turmelisiko luonnollinen harmaantuminen omia hermojani, jos tuskailisin jäätävän juurikasvun kanssa vuositolkulla. Keskimäärin kun oman värin kasvattamiseen pitkissä hiuksissa menee se 4-5 vuotta! Totaalinen värjäysstoppi ei siis todennäköisesti olisi minua varten, mutta voisin harkita asiaa, jos siirtyminen tapahtuisi asteittain kampaajan avustuksella. Nykyinen kampaajani kyselikin jo olisinko kiinnostunut lähtemään tähän muutosleikkiin ja mm. raidoittamalla tuomaan pikkuhiljaa sitä omaa harmaahapseani esiin. Vielä en ole antanut ajatukselle vihreää valoa, mutta saa nähdä muuttuuko mieli jo tämä vuoden aikana.

Toisaalta en ole vielä valmis vapauttamaan harmaantuneita juuriani, mutta toisaalta olisi ihanaa puhua tämän asian puolesta ja antaa kasvot ilmiölle, joka on yllättävän yleinen, mutta aiheuttaa vielä jossain määrin häpeää ja kummastusta, vaikka sen ei todellakaan pitäisi.

Mitä mieltä te olette tästä #grombre trendistä? Löytyykö teiltä harmaita hiuksia? Ja jos löytyy olisitteko valmiita luopumaan hiusväreistä vai oletteko sen jo kenties tehneet?

Upea syksy ja uusi lyhyempi syystukka

Tällä viikolla täyteen loistoonsa ainakin täällä Etelä-Suomessa puhjennut ruska ei ole suinkaan se viikon ainut uusi väritys. Uutta sävyä löytyy nimittäin myös hiuksistani.

Minulla on ollut hieman hankaluuksia saada sovittua aikaa vakkarikampaajalleni Helsinkiin, joten päädyin tällä kertaa kokeilemaan siskojeni suosituksesta paikallista kampaamoa Kotkassa. Vaikka edelleen ikävöin Bow:n Nooran penkkiin, niin täytyy kyllä myöntää, että nyt yllätyin todella positiivisesti, kun entuudestaan tuntematon kampaaja onnistui tekemään juuri sellaisen tukan kun toivoin. Oma hiuslaatuni on nimittäin todella arvaamaton värien suhteen ja vieraan käsissä se vetää lähes poikkeuksetta liian tummaksi tai punertavaksi. Kaiken lisäksi raskaus tekee kuulemma hiusten värjäämisestä entistä arvoituksellisempaa, joten pelon sekaisin tuntein istahdin alkuviikosta kampaajan tuoliin.

Siskojeni kehut taitavista värjääjistä pitivät kuitenkin paikkansa ja tukasta tuli todella kiva. Huomattavasti tummempi kuin mitä se on nyt vuoden päivän ollut, mutta ehkä juuri sen vuoksi todella kotoisa. Vaikka viihdyin vaaleammassa tukassa, niin kyllä tämä tummempi on aina ollut enemmän oma juttuni. Nyt tyvessä on taas sitä tuttua keskiruskeaa ja latvoja kohden se vaalenee tuhkan vaaleaksi. Sävy vedettiin tarkoituksella todella viileäksi, sillä se lämpenee kuitenkin ensimmäisten pesujen jälkeen jonkin verran. Värjäyksen lisäksi päätin napsaista hiuksista reilummalla kädellä senttejä pois ja sen ansiosta tukka tuntuu sekä näyttää kyllä huomattavasti paksummilta.

Olen niin iloinen, että uskaltauduin muutamasta huonosta kokemuksesta huolimatta uudelleen testaamaan paikallista kampaamoa, sillä tämä tulee varmasti helpottamaan elämääni vauvan synnyttyä. Jos en saa sovitettua aikataulujani niin, että Helsinkiin asti kampaajalle ehdin, voin huoletta turvautua Luxyn palveluihin.

ps. Mitenkäs tuo ulkona vallitseva väriloisto? Mieletön! Viikonlopuksi luvassa huikeita kelejä, joten eiköhän oteta kaikki ilo irti upeasta syksystä :)

photos: Sara Vanninen, edit: me

Taistelu pigmenttimuutoksia vastaan jatkuu

Muistatte ehkä kun kerroin alkukesästä pigmenttimuutoksista, joita oli ilmestynyt kasvoihini ensimmäisen kerran keväällä Dubain reissulla ja jotka sitten kesän aikana levisivät niin sanotusti ruton lailla yhä laajemmalle alueelle sekä tummentuivat entisestään. Toukokuussa en halunnut vielä paljastaa, että suurin syy läiskien ilmestymiseen oli todennäköisesti hormoneista johtuva heittely, mutta nythän olen täällä blogissakin jo todennut raskauspostauksien yhteydessä, että pigmenttimuutokset ja varsinkin niiden poikkeuksellisen suuri määrä tänä kesänä ovat varmasti pitkälti johtuneet raskaudesta.

Yksinomaan syy ei kuitenkaan ole missään nimessä hormonien heittelyissä, vaan tähän on vaikuttanut moni asia. Ensinnäkin itse vauriot ihossa ovat mitä todennäköisimmin syntyneet jo paljon aiemmin, teini-iässä, kun aurinkoa tuli palvottua vähän liikaakin ja vieläpä ilman kunnon suojakertoimia. Tähän saakka nuo itse aiheutetut vauriot ovat pysyneet melko näkymättömissä, mutta nyt “sopivan tilaisuuden” tullen, ne päättivät tulla esille ja aiheuttaa pientä esteettistä haittaa kasvojen iholle. Mikään sattuma se ei ole, että tämä tapahtuu juuri nyt, sillä raskaus, kolmenkympin ikä ja ennätysaurinkoinen kesä ovat kaikki edesauttaneet tätä omalta osaltaan.

Tosin uskon, että läiskiä olisi tullut joka tapauksessa, vaikka emme olisikaan saaneet nauttia tästä superkesästä. Poikkeuksellisen aurinkoisten kelien vaikutuksesta kertoo kuitenkin se, että pigmenttiläiskäni olivat pahimmillaan juurikin heinä-elokuun taitteessa, vaikka yritin koko kesän varjella kasvoja korkeilla suojakertoimilla ja päähineillä. Nyt kun helteet ovat väistyneet ja olen palannut normaaliin työrytmiin (jonka myötä ulkona ei tule enää vietettyä päivisin niin paljon aikaa), ovat läiskät haalistuneet merkittävästi. Tämä viittaa siihen, että mitä luultavimmin pigmenttiläiskät haalistuisivat talven aikana jopa olemattomiin, mutta minulla on vahva epäilys ilman apukeinoja siinä voi vierähtää aika kauan aikaa ja läiskien uusiutuminen ensi keväänä tai aurinkolomamatkalle lähdettäessä on melko varmaa.

Tästä syystä olenkin nyt syksyn tullen päättänyt turvautua tehokkaampiin keinoihin. Haluan kokeilla saisinko läiskät haalistumaan nopeammin ja ennen kaikkea pystyisinkö ennalta ehkäisemään läiskien uusiutumista edes jollain tasolla ensi vuonna. Taistelussa pigmenttiläiskiä vastaan olen turvautunut sekä hoitoihin että ns. täsmätuotteisiin. Toukokuussa listasin teidän suositusten perusteella muutamia hyväksi totemianne tuotteita, joilla pystyy niin ennalta ehkäisemään kuin häivyttämäänkin pigmenttimuutoksia. Niiden joukosta löytyy myös tuotesarja, jota päädyin lopulta testaamaan.

Kyseessä on Diego Dalla Palman Whitelight-tuotesarja, jonka tuotteet ovat kehitetty nimenomaan kirkastamaan ja tasoittamaan kasvojen ihoa tehokkaasti. Näissä tuotteista on yksi raaka-aine joka nimenomaan vähentää melanosyyttisolun liikatoimintaa ja muodostaa solun ympärille luonnollisen suojaavan kalvon, jotta ulkoiset ja sisäiset tekijät (esim. omalla kohdalla juurikin hormonit) pääse siihen vaikuttamaan. Sain tuotteet testiin kauneushoitola Lindosta samalla kun kävin siellä kirkastavassa kasvohoidossa alkukesästä. Olin saanut siskoiltani lahjakortin kyseiseen hoitolaan, joten päätin hyödyntää sen tähän ensiaskeleeseen taistelussa pigmenttiläiskiä vastaan. Joku teistä ehkä muistaa Lindo Lifestylen n. vuoden takaisista postauksistani. Olen tosiaan vieraillut siellä aikaisemminkin ja ollut todella tyytyväinen heidän muihinkin palveluihinsa. Ihan mielettömiä ihania tyyppejä siellä!

Kesän ajan minulla onkin nyt ollut käytössä yllä näkyvät Whitelight-sarjan seerumi, kasvovoide, Cp-voide sekä suurin suosikkini Spot targeting roll-on, joka valitettavasti puuttuu kuvasta. Onnistuin pari viikkoa sitten pudottamaan lasisen roll-on putelin lattialle ja se tietenkin särkyi siinä rytäkässä. Minun on kuitenkin pakko mainita kyseinen tuote, nimittäin se oli näistä kaikista se omasta mielestäni tehokkain ja todellinen täsmätuote, joka sopii nimenomaan paikoittaisten pigmenttimuutosten hoitoon. Sen käyttö lupaa näkyviä muutoksia käytännössä heti ja se piti kyllä paikkaansa. Täytyy hankkia mahdollisimman pian uusi roll-on, että saan sen taas mukaani ihonhoitorutiineihini.

Näihin mainittuihin rutiineihin on itse asiassa nyt tulevina viikkoina tulossa pieni muutos, sillä aion testata tämän saman Whitelight-sarjan neljän viikon tehohoitoa, joka sisältää mm. päivävoiteen, seerumihelmiä ja naamioita. Lisäksi aikomuksena on käydä kokeilemassa jo tuota alkukesästä testaamani Whitelight-kasvohoitoa useamman kerran sarjana. Näin siitä pitäisi saada vieläkin enemmän irti. Tarkoituksena on tehdä testi, kuinka paljon nämä sarjana tehdyt hoitokerrat sekä kotikäyttöön tarkoitettu tehohoitopaketti pystyvät yhdessä haalistamaan läiskiä ja tasoittamaan kasvojeni ihoa. Molemmat lupaavat myös häivyttää ikääntymisen merkkejä kasvoilta ja sen tuloksia odotan myös mielenkiinnolla. Ajattelin raportoida testistä tänne blogin puolelle sitten ennen ja jälkeen kuvien kera. Samassa yhteydessä voin sitten kertoa hieman enemmän kokemuksiani tuotteista ja itse hoidosta, mikäli ne teitä kiinnostavat.

Tämä sesongin vaihtuminen kesästä syksyyn on nimenomaan otollinen aika aloittaa ihoa kirkastavien ja sävyä tasoittavien tuotteiden käyttö. Myös hoidoista saa parhaiten tehon irti juurikin nyt ja siksi haluankin vinkata teille muille, jotka mahdollisesti kärsitte samasta vaivasta, että Lindossa on nyt syyskuun tarjouksessa sekä nämä mainitsemani Whitelight hoidot että tuo hehkuttaman Spot targeting roll ja pigmenttimuutoksiin tarkoitettu tehohoito-kit. Hoito tehdään aina räätälöidysti eri ihotyypeille, joten ei ole oikeastaan väliä oletko parikymppinen vai keski-iässä ja kuinka voimakkaita pigmenttimuutoksia sinulla on. Tämä sopii lähes tulkoon kaikille.

Raportoin omista, toivottavasti hyvistä kokemuksistani sitten testijakson päätyttyä!
*Tuotteet saatu testiin Lindo Lifestylestä

Apua pigmenttimuutoksiin

Kyselin teiltä edellisellä viikolla apua kasvoihini tänä keväänä enevissä määrin ilmestyneitä pigmenttimuutoksia vastaan ja sainkin aivan hurjan määrän viestejä varsinkin instan puolella. Iso iso kiitos niistä! Vinkkejä ja tuotesuosituksia tuli niin paljon, että päätin koostaa niistä ihan oman postauksen. Muutamat ehtivät tällaista jo pyytämään, joten oletettavasti tästä on iloa myös muille kuin itselleni :)

Aloitetaan nyt ihan sillä, että tällä inhottavalla vaivalla on monta nimeä ja ne kaikki tarkoittavat käytännössä samaa. Oikea termi on mitä ilmeisimmin melasma eli hyperpigmentaatio. Monesti puhutaan myös pigmenttihäiriöstä ja kansankielellä maksaläiskistä. Kyseessä ei ole mikään vaarallinen juttu, vaan ainoastaan kosmeettinen vaiva.

Mikä altistaa?

Yksiselitteisesti vastattuna aurinko. Läiskien syntymiseen vaikuttavat vaikuttavat ihotyyppi, se kuinka paljon kyseinen henkilö on oleskellut auringossa sekä nyt että aikaisemmin, mutta myös hormonaaliset syyt. On myös mahdollista että jotkin kosmetiikkatuotteet tai lääkkeet altistavat hyperpigmentaatiolle.

Miten ehkäistä?

Auringon välttely on se paras keino, mutta ainakin itse rakastan auringossa oloa ja kauniita kesäpäiviä, joten hieman mahdottomalta tuntuu ajatus, että elelisin vuoden ympäri auringolta piilossa. Siispä paras keino minulle on yrittää suojautua suojavoiteilla. Joskus nuorempana en aurinkorasvaa (ainakaan kovin korkeaa suojakerrointa) niin ahkerasti käyttänyt ja voikin olla, että nyt kolmekymppisenä siitä maksetaan kovaa hintaa. Parempi kuitenkin aloittaa korkeampien suojakertoimien käyttö myöhään kuin ei milloinkaan, joten nykyisin laitan aamuisin kasvoille suojakertoimen sisältävän voiteen. Aurinkoisina päivinä suojakerroin on 50 ja pilvisempinä riittää kosteusvoiteeni oma suojakerroin 15.

Suojavoiteiden lisäksi aurinkolasit ovat kuulemma hyvä keino ehkäistä läiskiä. Aurinko nimittäin aktivoi silmien kautta melaniinin tuotantoa, joka puolestaan aiheuttaa hyperpigmentaatiota. Muistakaa siis aurinkolaisen käyttö!

Miten eroon läiskistä / häivyttää niitä?

Jos niitä läiskiä on nyt kuitenkin päässyt jo syntymään, niin minkälaisia keinoja sitä on niiden häivyttämiseksi?

Ihan ilman tehokeinojakin läiskät haalistuvat talven aikana ja joillain häviävät jopa kokonaan. Mutta tämä ilo on lyhyt, sillä ne katoavat ainoastaan tullakseen uudelleen seuraavana keväänä ensimmäisten aurinkoisten päivien jälkeen.

Läiskien katoamista voidaan nykyisin nopeuttaa useammallakin eri tavalla. Radikaalein ja nopein niistä on laserointi, mutta se ei ainakaan itselläni tule kyseeseen, koska on omistan muutenkin todella ohuen ja herkän ihon. Onneksi on olemassa myös hellävaraisempia ja kevyempiä apukeinoja. Erilaiset “vaalennushoidot” lupaavat häivyttää pigmenttiläiskiä ja ennaltaehkäistä niiden uudelleen syntymistä. Teidän vinkkien perusteella ainakin Mary cohr SWHITE ja Diego Dalla Palma Whitelight hoidot ja niihin kytkeytyvät tuotteet ovat olleet tehokkaita. Useimmiten tällaisissa vaaditaan kuitenkin enemmän kuin 1-2 hoitokertaa, jotta tulokset alkavat näkyä selvästi. Mitään yhden kerran taikahoitoja laseroinnin lisäksi ei siis ole olemassa, eikä laserointikaan takaa etteivätkö läiskät ilmaantuisi joskus uudelleen.

Hoitojen lisäksi tarjolla on lukuisia tuotteita, jotka lupaavat pitkällä aikavälillä häivyttää läiskät osittain tai jopa kokonaan. Vaalentavista tuotteista sain teiltä paljon viestejä ja ajattelinkin pienen tutkimustyön tehtyä käydä ostamassa näistä yhden testiin. Itseltänihän tuo Estelle&Thildin seerumi jo löytyy, mutta ainakaan kahden viikon jälkeen en ole huomannut kummoista eroa. Tosin veikkaan, että tulosten näkemiseen vaaditaan enemmän viikkoja, jopa kuukausia. Tässä alla hieman tarkempia tietoja teidän suosittelemistanne tuotteista.

 

 

Hyviä tuotteita/tuotesarjoja:

Estelle&Thild Super bioactive brightening serum

Itselläni testissä juuri nyt. Raportoin kokemuksista uudelleen vaikkapa kuukauden kuluttua.

Estée Lauder Crescent white full cycle brightening uv protector SPF50

Tämä suojavoide kuuluu isompaan tuotesarjaan kuten monet muutkin näistä tuotteista. Estée Lauderin sarjasta löytyy myös vastaavanlainen seerumi/täsmätuote kuin tuo E&T ja on nimeltään Full Cycle Brightening Spot Correcting Essence

Peter Thomas Roth de-spot correcting serum

Tästä katsoin yhden youtube-arvostelun ja sen perusteella en ehkä ostaisi tuotetta. Teidän seuraajien joukossa oli kuitenkin joku, joka oli saanut tästä avun!

Mary Cohr SWHITE – sarja

Hoitosarja, joka liittyy oleellisesti samanniseen hoitoon.

Louis Widmer Pigmacare Skin Tone Balance

Tämä tuote tuntuu tällä hetkellä jotenkin vakuuttavimmalta arvostelujen ja teidän suositusten perusteella. Sen vuoksi ajattelin käydä tätä ostamassa yhden tuubillisen testiin.

Avene D-pigment rich

Toinen apteekista saatava tuote ja ilmeisen suosittu myös.

Diego Dalla Palma Whitelight -sarja

Hoitosarja, joka liittyy oleellisesti samanniseen hoitoon.  Tätä tarjoaa mm. Kotkalainen Lindo, jossa itsekin olen monesti asioinut.

Clarins Mission perfection serum

Jälleen yksi seerumi. Tuntuu, että lähes jokaiselt isommalta merkiltä löytyy apua melasmaan, mutta arvoituksena on mikä toimii kenelläkin. Siksi on vaikeaa antaa yhtä tuotesuositusta. Toivottavasti tästä postauksesta ja näiden tuotteiden joukosta löytyy kuitenkin edes jotain apua jokaiselle tämän asian kanssa painiville.

Kevään suosikit 5 + 2

 Estelle & Thild Biomineral Healthy Glow Sun Powder (light matte)*

Olin ensin aikeissa tehdä 5 x kevään suosikkikosmetiikkaa -postauksen, mutta sitten joukkooon eksyi myös kaksi vaatejuttua, joten piti nimetä otsikko uudella tavalla. Tässä kuitenkin nyt kootusti taas tuttuun tapaan niitä rehellisiä suosikkeja viimeisten kuukausien ajalta. Kyseessä ei siis ole kaupallinen yhteistyö, mutta osa tuotteista on saatu blogin kautta testiin ja merkitty tähdellä :)

Aloitetaan yllä näkyvästä aurinkopuuterista, joka on itse asiassa ensimmäinen luonnonkosmetiikkameikki, joka on todella lunastanut paikkansa meikkipussissani. Estelle & Thildin ihonhoitotuotteita olen käyttänyt jo vuosia ja sen vuoksi lähdinkin innolla testailupuuhiin, kun he lanseerasivat luonnonmukaisen meikkisarjan. Olen jostain syystä ollut ennen hieman ennakkoluuloinen luonnonmukaisia meikkejä kohtaan, mutta tämä sarja ja erityisesti tämä aurinkopuuteri on kyllä kumonnut kaikki ne ennakkoluulot. Olen käyttänyt puuteria todella ahkerasti ja Dubain reissun jälkeen se on korvannut kokonaan tavallisen puuterin käytön. Tämä matta aurinkopuuteri tuo nimensä mukaisesti terveellisen näköisen hehkun kasvoille ja heijastaa valoa kauniisti, vaikka mattainen onkin. Sen riisipuuteri poistaa iholta kiiltoa, jonka ansiosta olen tosiaan hyvin voinut korvata tällä tavallisen puuterin. Nyt keväällä/kevättalvella minulla on ollut käytössä sävy light matte, mutta kesäksi täytyy käydä ostamassa se tummempi medium.

Rosemunde Copenhagen lace tops*

Tutustuin Rosemunde brändiin ensimmäistä kertaa kunnolla viime syksynä, kun sain heiltä lahjaksi ohuen villapooloneuleen, josta tuli yllättäen ehkä se talven käytetyin vaate. Se oli juuri sopivan ohut, mutta kuitenkin lämmin ja sopi erinomaisesti kerrospukeutumiseen. Pooloa tuli käytettyä sellaisenaan, mutta myös toisten neuleiden ja jakkujen alla.

Nyt keväällä sain Rosemundelta toisen lähetyksen, josta paljastui nämä kaksi ihanaa silkkineulostoppia. Olen aina rakastanut alustoppeja ja pidän niitä lähes päivittäin riippumatta siitä minkälaisen pitkähihaisen vedän niiden päälle. En kuitenkaan koskaan ole omistanut puuvillatoppeja kummoisempia, mutta jatkossa aion kyllä näihin panostaa. Ero on kuin yöllä ja päivällä kun puen alle silkki-puuvilla-sekotteisen topin tai tavallisen puuvillatopin.

Silkin tuntu on jotain niin ihanaa ja se mukailee paljon paremmin kehon lämpötilaa kuin puuvilla oli sitten kylmä tai kuuma. Puhumattakaan silkkitoppien ulkonäöstä, näiden pitsiolkaimia nimittäin kehtaa vilautella isommista kaula-aukoista tai olat paljastavista paidoista. Rosemunde kannattaa siis laittaa korvan taakse, jos hakusessa on laadukkaita perusneuloksia topeista pooloihin. Naisten tuotteiden lisäksi heiltä löytyy näköjään tuotteita myös lapsille :)

Lumene Nordic Secret Volume Lash Primer & Nordic Chic Full On Curl Mascara (Waterproof)*

Luovuin viime vuoden puolella ripsipidennyksistä luottolaittajani jäädessä äitiyslomalle. Se ei kuitenkaan ollut ainut syy olla huoltamatta ripsiä, sillä kaipasin muutenkin “meikittömiä” kasvoja ja sitä ihanaa silmien hieromista :D Nyt vajaa puoli vuotta on siis menty taas ripsivärin voimin ja näyttää siltä, että paluuta pidennyksiin ei ole. Jotenkin yleisilme ilman niitä on aina niin paljon freesimpi, että en ole edes harkinnut ripsien takaisin ottamista. Muutenkin tuntuu vähän siltä, että ripsipidennyksien kulta-aika on hieman hiipumassa ja ihmiset arvostavat taas enemmän niitä omia luonnollisia räpsyttimiä, joista saa myös todella näyttävät hyvillä tuotteilla.

Joskus muinoin käytin aina vesiliukoista ripsiväriä, mutta kaverin vinkistä vaihdoin vuoden alussa vedenkestävään. Ostin myös uuden ripsienkääntäjän ja nämä yhdessä mullistivat maailmani. Kun sain vielä kokeiluuni Lumenen ripsiprimerin, niin löysin vihdoin sen täydellisen yhdistelmän omille ripsilleni. Näillä saan omista melko vaatimattomistakin ripsistä pitkät ja tuuhean oloiset. Ilme tällä yhdistelmällä on mielestäni huomattavasti freesimpi kuin aikoinaan pidennysten kanssa. Ja parasta on se, että nämä saa iltaisin pestyä pois.

Clinique Take The Day Of Makeup Removal*

Silmämeikin pesemisestä päästääkin sopivasti seuraavaan tuotteeseen. Aloittaessani vedenkestävän ripsarin käytön kohtasin aivan uudenlaisen ongelman, nimittäin sopivan silmämeikinpuhdistusaineen löytämisen. Jostain syystä monet puhdistusaineet tekivät joko silmistäni punoittavat tai sitten kuivattivat silmäluomieni herkkää ihoa. Olin jo luopua uudesta ihastuksestani vedenkestävästä  ripsiväristä tämän vuoksi, mutta onneksi löysin ennen sitä tämän Cliniquen puhdistusaineen. Tällä meikki irtoaa kivasti, eikä se kuivata ihoani yhtään. Testaamisen arvoinen niille, joilla on ollut samantyyppisiä ongelmia kuin itselläni :)

Miss Selfridge black linen skirt & NA-KD white linen dress

Pellavaiset vaatteet ja nimenomaan napilliset sellaiset. Samanaikaisesti niin ysäri, mutta niin trendikäs yhdistelmä, johon olen onnistunut koukuttamaan itseni täysin. Tästä trendistä tulossa vielä omaa postausta, mutta en malttanut olla nostamatta näitä kahta tuotetta tähän mukaan. Olisipa jo kesäkelit!

Estée Lauder Advance Night Repair & Estée Lauder ANR Eye Concentrate Matrix*

Tämä kulttituotteenakin tunnettu seerumi teki Estée Lauderin pressitilaisuuden jälkeen paluun arkirutiineihini pari vuoden tauon jälkeen. Ostin seerumin tosiaan testiin muutamia vuosia sitten ensimmäisen kerran ja pidin sitä kyllä hintansa veroisena. Välissä tuli kokeiltua monenlaisia seerumeja, mutta en kyllä tiedä vetikö niistä loppujen lopuksi mikään vertoja tälle. Erityisen ihastunut olen nyt tähän saman tuotesarjan silmänympärysvoiteeseen, jota en ollut aiemmin testannutkaan.

Myös sarjan kasvonaamiot on tullut testattua ja niille voin kyllä niinikään antaa vahvan suosituksen. Näiden hinta ei ole edullisimmasta päästä, mutta jos kaipaat todellista elvytystä iholle esimerkiksi talven jälkeen tai olet elämäntilanteessa, jossa unet jäävät vähäisiksi on tämä aika pieni hinta. Toki se on yksilöllistä mikä tuote toimii kenelläkin. Itse aikoinaan sain tästä testiin ihan hyvän kokoisen testipullon Stockalta ja sen perusteella uskalsi kyllä sitten sijoittaa siihen isompaakin pulloon :)

NKD SKN Gradual Tan Lotion (dark)

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä uusi suosikki-itseruskettavani. Käytin pitkään Vitaliberatan voidemaisia itseruskettavia, mutta jostain hieman petyin niihin alkutalvesta uuden pullon ostettuani. Reissun jälkeen ei tietenkään ollut heti tarvetta löytää uutta luottotuotetta, mutta nyt, kun se aito väri auringosta on rapissut jo aika päiviä sitten, olen jälleen turvautunut purkista saatavaan päivetykseen. Uusi suosikki löytyi vähän puolivahingossa Sokokselta, kun nappasin tämän silmiini osuneen tarjoustuotteen käteeni kauneusviikoilla. Kovinkaan usein en itseruskettavilla lotraa, vaan tätäkin käytän ylläpitävästi n. kerran kahdessa viikossa. Se riittää tuomaan kauniin päivetyksen iholle.

PS. TALOBLOGISSA UUSI POSTAUS!

Kantapään kautta opittua: muista rauta!

Kaupallinen yhteistyö: Sana-sol

Voimakas huimaus. Hiusten oheneminen. Kuiva iho. Jatkuvat päänsäryt.

Huonosti kulkeva juoksu ja voimakas hengästyminen pienenkin rasituksen aikana. Surkea lihasvoima.

Kaikki merkit viittasit vuonna 2012 liian vähäiseen raudan saantiin, mutta itse en sitä osannut yhdistää selkeistä oireista huolimatta. Huimauksesta kärsin aamuisin, joten oletin sen johtuvan verenpaineesta. Päänsäryn aiheuttivat lonksuvat leuat ja likinäkö. Kuivaiho oli perittyä. Hiusten ohenemisen laitoin stressin piikkiin ja huonosti kulkevan juoksun oletin johtuvan vain harjoituksen puutteesta. Olin omien sanojeni mukaan rapakunnossa. Todellisuudessa olin paljon pahemmassa jamassa kuin osasin kuvitella. Palataampa takaisin siihen elokuiseen päivään, jolloin kaikki valkeni minulle. Näin kuvailin sitä blogissa vuonna 2015:

“Olin elokuussa mennyt nenä- ja kurkkulääkärille siinä toivossa, että hän antaisi lääkkeet pahaksi äityneeseen flunssaan. Samassa yhteydessä lääkäri päätti ottaa minulta perusverikokeet. Kun tulokset saapuivat, lääkäri katsoi minun hieman oudosti, jopa aavistuksen pelottavasti. Hän kysyi voisinko flunssaa lukuunottamatta ihan hyvin? Kerroin, että olin kärsinyt ajoittain päänsärystä ja että lenkkeily ei tuntunut sujuvan. Aamuisin oli myös ollu huimausta, mutta oletin sen johtuvan aina niin alhaisesta verenpaineestani. Siinä kohtaa, kun lääkäri lausui minulle sen hetkisen hemoglobiiniarvon, en osannut edes järkyttyä. Jälkeenpäin olen lukenut, että 80 pidetään ns. tiputusrajana. Minun arvoni oli 66.”

Rauta on ihmiselle välttämätön hivenaine. Sitä tarvitaan hemoglobiinin valmistamiseen sekä hapenkuljetukseen. Raudan liian vähäinen saanti aiheuttaa huimausta, väsymystä, kalpeutta, tavallista helpommin hengästymistä ja sydämen sykkeen nousua. Minun kohdallani myös päänsärkyä, hiusten ohenemista ja ihon kuivumista. Liian vähäinen raudan saanti on melko yleinen vaiva, varsinkin hedelmällisessä iässä olevilla naisilla. Heidän raudan saantisuositus päivässä on 15mg, kun vastaavasti aikuisten miesten saantisuositus on 9mg. Naiset tarvitsevat rautaa enemmän kuin miehet. Siksi meidän naisten olisikin syytä huolehtia paremmin raudan saannista ja tarkistuttaa arvot aina välillä. Varsinkin, jos selkeitä merkkejä raudan liian vähäisesti saannista on.

Ravinnossa rautaa esiintyy hemi- ja ei-hemirautana. Hemirauta, jota saa mm. lihasta ja sisäelimistä imeytyy paremmin, mutta myös ei-hemirautaa sisältävät täysjyvävilja ja vihreät lehtivihannekset ovat oivia raudanlähteitä. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio riittää usein raudanlähteeksi, mutta joissain tapauksissa raudansaannin tarve voi lisääntyä. Useimmiten lisärautaa tarvitsevat hedelmällisessä iässä olevat naiset, joihon minä myös kuulun ja kuuluin silloin, kun anemiasta kärsin. Tarvetta lisäraudalle voi olla myös paljon treenaavilla urheilijoilla, raskaana olevilla naisilla ja vegaaneilla.

Vuonna 2012 olin vielä opiskeleva nuori nainen ja erityisesti koulussa söin lähes poikkeuksetta kasvisruokaa. Kasvisruokavaliota noudattava voi toki saada kaiken tarvitsemansa ruoasta, raudan mukaan lukien, mutta itse en sitä saanut. Ruokavalioni oli muutenkin retuperällä ja sen lisäksi treenasin paljon siihen nähden miten söin (lisää aiheesta tässä vanhassa postauksessa). Elämäntavat olivat omalla kohdallani se suurin syy liian vähäiseen raudan saantiin. Tämä selvisi pitkien ja rankkojen tutkimusten jälkeen, mutta se oli oikeastaan se paras vastaus, jonka lääkäriltä olisin voinut saada. Minulla ei ollut takana vakavaa sairautta tai muuta sairaalahoitoa vaativaa vammaa.

Tämä asia oli minun itse korjattavissa. Se vaati ainoastaan asenteen ja elämäntapojen muutoksen. Aikaa parannusprosessi otti, mutta rautavalmisteiden ja terveellisen sekä monipuolisen ruokavalion ansiosta sain nostettua hemoglobiinini ja rautavarastoni normaalille tasolle reilussa puolessa vuodessa. Henkinen toipuminen tästä kesti huomattavasti pidempään, sillä voimakas hiustenlähtö muistutti tästä vielä pitkän aikaa.

Minä opin siis kantapään kautta kuuntelemaan omaa kroppaani ja ottamaan sen antamat hälytysmerkit ajoissa huomioon. Tämän episodin jälkeen en ole enää koskaan kärsinyt alhaisesta hemoglobiinista, vaikka se meillä sukurasitteena onkin. En edes raskausaikaina, jolloin raudantarve lähes poikkeuksetta kasvaa. Kaikki oireet huimauksesta päänsärkyihin ovat poissa ja hiukset ovat vahvistuneet sekä paksuuntuneet lähes entiselleen. Viime vuosien aikana olen pitänyt kehostani paljon parempaa huolta ja syönyt monipuolisesti. Edelleen syön paljon kasvisruokia, mutta pyrin suosimaan sellaisia vaihtoehtoja, jotka sisältävät ei-hemiraudan lähteitä. Tuen myös yhä raudan riittävää saantia kevyemmillä rautalisillä, vaikka välitöntä tarvetta sille ei enää olekaan. Rautavalmisteista tykkään suosia sellaisia, jotka sisältävät C-vitamiinia, sillä se edistää raudan imeytymistä, esimerkiksi tätä kuvissä näkyvää Sana-solin rautavalmistetta.

Sana-solin muista tuotteista meidän perheen käytössä ovat myös eri d-vitamiinit sekä 50µg purutabletti että vahva 100µg varsinkin näin talvella. Minin lemppareita ovat Vitanallet, joiden ottamisesta hän omatoimisesti aina muistuttaa. Liekö tässä taustalla Vitanallejen nallemainen muoto ja värit. Itse suosin näiden edellä mainittujen lisäksi mm. B12-vitamiinia, joka itse asiassa tukee myös raudan imeytymistä. Mikäli kärsii liian vähäisestä raudan saannista kannattaa myös tarkistuttaa B12-vitamiinin saanti, sillä sitä tarvitaan niin ikään hemoglobiinin muodostumiseen. Tärkeintä on kuitenkin huolehtia monipuolisesta ruokavaliosta ja elämäntavoista, joiden merkitys on toivottavasti monille teistä valjennut ilman ajatusmaailmaa ja kehoa ravistelevaa tapahtumaketjua, jonka itse sain aikoinaan kokea.

photos: Sara Vanninen, edit: me

Testissä juuri nyt

Noin puolivuosittain olen toteuttanut postauksen, johon olen koonnut sen hetken lempparikosmetiikkatuotteita. Tällä kertaa ajattelin tehdä hieman toisin tämän postauksen suhteen ja kertoa minkälaisia tuotteita minulla on juuri tällä hetkellä testissä. Työni puolesta saan paljon kosmetiikkaa testiin, useimpia niistä kokeilenkin. Harvassa ovat kuitenkin ne, jotka sitten lopulta läpäisevät seulan ja joista tykkään niin kovasti, että haluan niitä blogissakin suositella teille. Tässä postauksessa ajattelin kertoa rehellisiä ensireaktioita ja kokemuksia uusimmista tuotteista, joita olen hankkinut/saanut testiin. Aloitetaan yllä näkyvästä Lumenen uudesta Harmonia-sarjasta.

Lumenen Harmonia-sarja*

Lumenen uutuus sarja Harmonia herättää varmasti tunteita, jo pelkällä ulkonäöllään. Mielestäni näissä purnukoissa on todella onnistunut ja kaunis design. Ihana yhdistelmä rauhoittavaa vihreää, puuta ja ripaus kultaa. Sopisivat hienosti meidän tulevaan kylppäriin :D Mutta mitä mieltä olen sitten ollut purnukoiden sisällöstä?

Harmonia-tuotesarjan perimmäisenä ideana on palauttaa tasapaino iholle ja tuotteet sisältävät mm. pakurinkääpää. Sain sarjan testiin hiljattain ja muutamia tuotteita olen ehtinyt jo testailla hyvin kokemuksin. Erityisesti olen kuivaihoisena tykännyt kosteusbalsamista. Sitä voi levittää vaikka huulillekin :) Turvenaamiokin tuntui mukavalta kasvoilla, mutta en osaa vielä yhden kerran jälkeen sanoa kuinka hyvin se ihoa syväpuhdistaa. Plussaa siitä, että se ei kovetu koppuraksi kasvoilla, vaan pysyy miellyttävän tuntuisena koko ajan.

Swiss Clinician Face Perfecting Dry Mask*

Tämä oli ensimmäinen kuivanaamio, jota testasin ja suoraan sanoen sen ensikokemuksen perusteella olin jättää testaamisen siihen. Se oli hämmentävä kokemus, enkä oikein osanut sanoa juuta enkä jaata itse naamiosta. Hassunnäköinen liina laitettiin kasvoille pujottamalla korvat sivuista olevista aukoista, hierottiin kevyesti ja annettiin olla. Naamio ei tuntunut oikeastaan miltään, mitä nyt korvan takaa hieman hassulta. Pois otettuani kasvot olivat sen näköiset, kuin olisin levittänyt niille kasvovoidetta.

En tiedä mitä oikein odotin, mutta ehkä olin tottunut siihen, että kasvonaamio tuntui käytön aikana ja sen jälkeen joltain. Ensikokemuksesta huolimatta päätin ottaa naamiot käyttöön ja tehdä suositellun 9 pv kuurin. Kuudennen päivän jälkeen tajusin, että ihoni oli huomattavasti kosteutetumpi ja jollain tapaa kimmoisampi. Pintakuivuus oli poissa ja iho ihanan heleä. En tiedä oliko tämä kaikki maskin ansiosta, mutta yllätyin positiivisesti alun hämmennyksen jälkeen. Tämän ansiosta asenteeni Dry Maskeja kohtaa on muuttunut ja voin jopa hieman puhua niiden puolesta.

Essi favorites by Alexa Dagmar*

Näitä kynsilakkoja testasin ensimmäisen kerran Saran luona loppukesästä ja ihastuin väripalettiin niin, että kysyin Alexalta voisinko saada itsellenikin nämä testiin. Sen jälkeen, kun hain paketin postista en ole muita lakkoja käyttänytkään. Yhtään liioittelematta tässä on _täydellinen_ kynsilakkasetti, joilla pärjää arjesta juhlaan ympäri vuoden. Minulla tuottaa vaikeuksia valita lemppareita näiden joukosta, koska tykkään kaikista ihan älyttömästi. Eniten on tullut käytettyä valkoista (blanc) ja nudea (sand tropez) lakkaa, joten ehkä se kertoo jotain :)

Estelle&Thild Biomineral Makeup*

Tämä sarja on ensimmäinen kosketukseni luonnonkosmetiikan meikkeihin ja lähdin sitä ennakkoluuloistani huolimatta innolla testaamaan, sillä Estelle&Thildin muut tuotteet ovat olleet kovasti mieleeni. Täällä blogin puolellakin olen esitellyt muutamia heidän tuotteitaa, joihin luotan vakaasti, joten miksi en antaisi meikeillekin mahdollisuuden? Sarjaan kuuluvista tuotteista minulla on ollut testissä kuvissa näkyvät poskipuna, aurinkopuuteri, muutama luomiväri sekä siveltimet. Ensimmäisillä kerroilla olin positiivisesti yllättynyt pigmentin voimakkuudesta ja hieman pettynyt siveltimiin, joilta en tosin odottanut kovinkaan paljon. Näistä matta aurinkopuuteri ja Sweet coral-sävyinen poskipuna ovat olleet suosikkejani ja käytössä useampana päivänä.

Smashbox photo finish primer

Etsin pitkään uutta primeria ja päädyin lopulta ostamaan tämän Smashboxin meikin alusvoiteen. Ja voi vitsit, tämä on kyllä ollut rakkautta ensi kokeilusta lähtien. Ihosta tulee samettisen pehmeä ja meikkivoide levittyy sen päälle kauniisti. Minulla on tosi herkkä ja kuiva iho, mutta tämä ei kuivata sitä millään tapaa lisää, vaan pitää sen ihanan heleänä ja kuulaana koko päivän. Ehdottomasti uusi suosikkini meikkipussissa!

Masque Bar – Hydro gel eye

Viime aikoina olen kärsinyt todella paljon mustista ja väsyneen näköisistä silmänalusista. Kävin varmuudeksi verikokeissakin, jos sieltä löytyisi syy. Vielä en ole saanut tuloksia, mutta voi olla, että tämä vaiva on monen asian summa. Oli miten oli, haluaisin niistä eroon ja mielellään mahdollisimman pian. Törmäsin viime viikolla Kicksissä näihin silmänalusnaamiohin, jotka sisältävät kultaa, adenosiinia sekä etanauutetta ja päätin ostaa pakkauksen testiin. En ole koskaan vastaavia kokeillut, mutta ajattelin nyt pienen kriisin keskellä antaa näille mahdollisuuden.

Naamioiden pitäisi parantaa ihon elastisuutta ja estää silmäpussien sekä tummien silmänalusten syntymistä. En siis osaa sanoa poistavatko ne niitä tai häivyttävätkö edes, mutta kokeileminen arvoisia ovat. Muutaman päivänä olen näitä nyt pitänyt ja ainakin tuntu on miellyttävä, eivätkä naamiot ole ärsyttäneet ihoa. Kolmenkymmenen päivän kuurin jälkeen näen vasta lopulliset tulokset. Onko jollain teistä kokemuksia tällaisista silmänalusnaamioista tai antaa muita hyviä vinkkejä mustien silmänalusten karkoitukseen?

(*tuotteet saatu)