Mielipiteet

Väliinputoaja

Tämä maanantai on sisältänyt paljon pohdintaa, joten luvassa olisi pitkästä aikaa hieman syvällisempää tekstiä.

Valmistumispäivän lähestyessä minun pitäisi kai olla riemun kukkuloilla. Koulu ohi ja elämä edessä. Minulta ovat monet tutut ja puolitutut kysyneet lähiaikoina saman kysymyksen “mitäs nyt?”. Voi huokaus. Haluaisin antaa tähän täsmällisen ja jämäkän vastauksen. Olen aina ollut se, joka tietää mitä haluaa elämässään. Tiesin haluavani opiskella vaatetusalaa jo yläasteella. Tiesin haluavani tehdä töitä muodin parissa. En kai koskaan ajatellut asiaa loppuun asti. Sitä mitä todella tekisin työkseni. Vuosien varrella erilaiset suunnittelmat ovat käyneet mielessäni, mutta olen luottanut siihen, että paikkani löytyy siihen mennessä, kun koulu loppuu. Niin ei käynyt. Olen valmis, mutta minulla ei ole tietoa mitä tarkalleen haluisin tehdä. Aika harva tosin tietää tismalleen mitä “isona” haluaa tehdä. Minullakin on mielessä työtehtäviä, jotka olisivat erityisen mielekkäitä, mutta suunnan valitseminen on tuottanut päänvaivaa.

Olen jopa kironnut vaihtoehtojen liian suurta määrääkin. Jos olisin lukenut opettajaksi olisin opettaja, jos olisin lukenut lääkäriksi olisin lääkäri. Nyt minulla on useita eri vaihtoehtoja mihin suuntaan lähteä. Vaikka koulutukseni olisi hyvä pohja useisiin erilaisiin työtehtäviin, ovat alan työpaikat kiven alla. Suurin osa niistä avautuvista paikoistakin menee suhteiden kautta ennen kuin kukaan ulkopuolinen edes kuulee niistä. Tästä syystä olen jättänyt suunnan valitsemisen hieman taka-alalle ja keskittynyt hakemaan vain töitä. Vielä ei ole natsannut, mutta ajat ovat vaikeat, sen tiedän.

Minulle on tullut olo, että olen eräänlainen väliinputoaja. En ole opiskelija, mutta en ole vielä löytänyt paikkaani työelämässäkään. Luotan omaan ammattitaitooni ja siihen, että paikka vielä löytyy, mutta välillä asia ottaa suuresti päähän. Niinä hetkinä pyrin miettimään, miten onnekas olen, kun sain aikoinaan opiskelupaikan ja olen nyt  25-vuotiaana saanut opintoni jo päätökseen. Nämä asiat kun eivät ole itsestäänselvyyksiä. Pitäisi opetella olemaan tyytyväinen. En elä pilvilinnoissa ja luule, että unelmieni työpaikka on se, johon ensimmäisenä koulun jälkeen päädyn. Olen jo kauan sitten sisäistänyt, että sen saavuttamiseen voi mennä tovi. Se voi vaatia vuosien työn ja monta sellaista työpaikkaa, jotka ovat “vähän sinne päin”.

SI MODA RANDOM WORK
Olen kevään aikana saanut konkreettisesti huomata, että työelämään siirtyvän nuoren ei ole todellakaan helppoa löytää edes sitä ensimmäistä paikkaa. En ole nirsoillut paikkoja hakiessa, mutta olen pyrkinyt, että ne vastaisivat koulutustani. Moniin työpaikkoihin, myös niihin assistentin assistentti-paikkoihin, odotetaan työkokemusta vastaavista tehtävistä. Tänään sain kuulla, miten minulla on vain “harjoittelutyökokemusta” alalta. En tiedä kuinka olisin onnistunut koulun aikana keräämään kokemusta näistä tehtävistä muuten kuin harjoittelun muodossa. Vaatetusalan työt ovat pääsääntöisesti kokopäivätöitä, eikä mitään iltahommia, joita voisit tehdä opintojen ohessa. Meillä harjoittelut tehdään kouluajan ulkopuolella eli suomeksi sanottuna kesällä. Kesät olisivat ehkä olleet ainut mahdollisuuteni tehdä näitä päivätöitä, mutta silloin oli suoritettava harjoittelut. Eikä meidän alalla paljon kesätyöntekijöitä palkata. Koulun ohessa tehdään esimerkiksi vaatemyyjän hommia. Tietysti poikkeuksiakin löytyy sekä oppilaista että yrityksistä.

Minun olisi tehnyt mieli kysyä rekrytoinnista vastaavalta, kuinka minunlaiseni uraansa aloitteleva nuori voisi koskaan saada sitä ensimmäistä työpaikkaa, ellei saisi sitä “pelkästään” työharjoittelusta saadun kokemuksen nojalla. Minusta työharjoittelut ovat nimenomaan sitä varten, että sieltä saadaan kokemusta alan tehtävistä, joita muutoin on mahdotonta päästä tekemään. Itse olen tehnyt kaksi mainiota työharjoittelua ja myös työnantajani ovat molemmissa paikoissa olleet erittäin tyytyväisiä. Itse koin saavani harjoitteluista erittäin paljon ja olevani valmiimpi tekemään kyseisiä työtehtäviä. Toivoisin, että työharjoitteluita arvostettaisiin yleisesti ottaen työnantajien puolelta enemmän.

En usko, että työnhakuni loppujen loppuksi tyssähtäisi työkokemuksen puutteeseen, sillä ansioluettelossani on kuitenkin työpaikat-osion alla useampikin arvostettava kohta. Myös työnantajia on varmasti monenlaisia ja toiset todella ymmärtävät vasta valmistuvien tilanteen ja ovat siitä huolimatta valmiita palkkaamaan heidät ja antamaan heille sitä kipeäasti kaivattua kokemusta. Tarvitaan vain lisää yritystä sekä ripaus onnea, niin se sopiva sauma löytyy minullekin. Löytyykös täältä muita samassa tilanteessa painivia?

(kuvat satunnaisia otoksia viime vuodelta)

Paljon puhetta hiuksista

Vaikka miellänkin Si Modan ennen kaikkea muotiblogiksi ja postausten sisällöt liittyvät yleensä tavalla tai toisella tyyliin/vaatteisiin/muotiin, niin olen tehnyt joidenkin kirjoitusten kohdalla poikkeuksia. Ne ovat mielestäni antaneet tälle hommalle syvyyttä ja noh, ne ovat ehkä olleet välttämättömiä toteuttaa. Tämäkin tuntui loppujen lopuksi juuri siltä. Olen miettinyt tämän postauksen kirjoittamista jo useamman kuukauden ajan. Ei varmasti ole mitään yksittäistä syytä, mikä on jarrutellut minua tämän julkaisemisessa, mutta nyt se on viimein tehty. Pitkä siitä tuli, joten kiitos kaikille, jotka jaksavat lukea loppuun asti.

Tästä voi helposti tulla ylilyömisen maku suuhun, joten sanon jo alkuun, että olen tosissani miettinyt näitä asioita ja kyllä, olen aivan perillä siitä, mitkä asiat ovat oikeasti elämässä suuria ja murehtimisen arvoisia. Olin syksyllä pitkään sairaana ja minulla epäiltiin vaikka mitä, joten osaan kyllä arvostaa terveyttä ja ymmärtää, että toiset asiat ovat loppujen lopuksi vain pieniä kosmeettisia haittoja. Ne voivat kuitenkin olla henkisesti hyvin ahdistavia ja siksi niitä on turha vähätellä. Itse asiassa olen tätä kyseistä asiaa puidessa huomannut erään jutun. Ihmisille eri asiat ovat eri aikoina niitä suurimpia murheita. On ihan turha lähteä arvostelemaan kenenkään asioiden pienuutta tai suuruutta. Aina nimittäin löytyy joku, jolla on asiat vielä huonommin. Kyllä sitä itseäkin suututtaa välillä pikku jutut ja se on ihan okei, tiettyyn pisteeseen asti. Tämä asia on tällä hetkellä minun suurin murheeni, mutta toisaalta se on myös suurin haasteeni ja tiedän jo nyt, että se tulee opettamaan minulle paljon ja olen vielä jollain tavalla kiitollinen, että näin kävi.

Olen täällä kirjoittanutkin joskus, että olen kärsinyt hiustenlähdöstä aika ajoin ja käyttänyt satunnaisesti hiusten kasvua tehostavia shampoita ja syönyt biotiinia. Viime joulukuussa sain todeta, ettei aikaisempi hiustenlähtöni ollut mitään verrattua siihen mitä oli tulossa. Ensi alkuun en hätääntynyt vaan ajattelin, että sulkasato loppuu pian. Kuukauden katseltuani sitä, miten suihkukaivo tukkeutui ja hiukset jäivät kirjaimellisesti käsiini aloin huolestua.

Syksyn sairasteluni oli selkeässä yhteydessä aikaisempaan suhteellisen hillittyyn hiustenlähtöön, mutta lääkäri uskoi sen silloin helpottavan heti kun elimistöni olisi palautunut. Marraskuussa kuvittelinkin tukkani kasvavan taas kohisten ja palaavan pian normaaliksi. Kävikin päinvastoin. Joulun jälkeen läheisenikin huomasivat, että hiuksia oli tosiaan lähtenyt melkoisesti, eikä se enää ollut normaalia. Hiuksia irtoili pelkästä pienestä kosketuksesta ja aamuisin heräsin sänky täynnä hiuksiani. Asia alkoi todella ahdistaa minua.

Tässä välissä on hyvä kertoa, etten aio koko sairaskertomustani kertoa, joten tiivistän asiaa aika rutkasti. Seuraavina viikkoina kävin useilla eri lääkäreillä, koska minulla oli myös muita oireita. Minua syksyllä hoitanut lääkäri epäili, että hiustenlähtö voisi olla oire jostain sairaudesta ja huomasin taas istuvani labrajonossa 3 sivuinen lappu kädessäni. Siinä istuessani mietin miten tuskaista onkaan epätietoisuus. Viime syksynä sain kärsiä epätietoisuudesta monta viikkoa ja kun kyse on omasta tai läheisen terveydestä se on todella pelottavaa ja raskasta aikaa.

Tuloksien tultua sain kuitenkin terveen paperit ja valtavan sulkasatoni takana epäiltiin olevan viime syksyinen sairastelu. Joskus erittäin kova fyysinen tai henkinen rasitus voi nimittäin aiheuttaa dramaattista hiustenlähtöä ja yleensä se tulee vasta jälkikäteen. Minä olin kyllä ollut kovilla sekä henkisesti että fyysisesti, mutta silti olin huolissani kaljuuntuisinko lopullisesti.

Tammikuun puolessa välissä hiuksia oli jäljellä ehkä puolet ja latvojen paksuus oli ohuen lyijykynän luokkaa. Teillä varmaan herää nyt kysymys miksei sitä ole täällä näkynyt sen ihmeellisemmin. Noh on ollut talvi, pipokelit ja niin hiuksenpidennykset on keksitty. Pidennyksistä en ole kyllä kovinkaan innoissani ollut. Ostin hiustukusta klipsit ja olen rehellisesti sanoen käyttänyt niitä alle 10 kertaa. Ahdistun joka kerta, kun aion laittaa ne ja pelkään jatkuvasti jonkun huomaavan, että käytän pidennyksiä.

Helmikuun alussa päätin luopua viimeisistä pitkistä hiuksistani ja kävin leikkaamassa polkkatukan. Kampaajalle meneminen jännitti niin paljon etten saanut edellisenä yönä unta. Enkä kyllä muutenkaan ollut viime aikoina nukkunut hyvin, sillä kuten monet muutkin hiustenlähdöstä kärsivät myös minä koskettelin yöllä päätäni ja tarkistin oliko hiuksia enää jäljellä. Aloin olla jo pahasti vainoharhainen.

En pitänyt polkkatukasta ja se oli sitä paitsi jo niin ohut, että ei sitä kehdannut pitää auki. Ohut ainakin omasta mielestäni, koska minulla on kumminkin ollut suhteellisen paksu tukka aina. Hyvä vaan, koska jos tällä tahdilla olisi lähtenyt hiuksia ohuemmasta kuontalosta, niin olisi kalju tullut vastaan hyvinkin pian. Kaljua minä todella pelkäsin. Eräänä iltana itkin äidilleni miten en halua olla kalju. Äiti lohdutti ja lupasi (hieman sarkastisesti) ostaa minulle peruukin jos niin kävisi. Kävin vielä hiuksiin erikoistuneella ihotautilääkärillä ja hän oli sitä mieltä, ettei kyseessä ollut Alopecia eikä perinnöllinen kaljuuntuminen.

Joku ehkä miettii nyt, että eiväthän naiset voi kaljuuntua. Oi voi kyllä voivat. Perinnöllinen kaljuuntuminen on heillä hyvin erilaista kuin miehillä. Naisista tulee harvoin ihan kaljuja, mutta sekin on mahdollista. Olen lukenut monia tarinoita nuorista naisista, jotka kärsivät hiustenlähdöstä. Minua helpottaa jollain tavalla tieto, etten ole ainut. Naisten hiustenlähtö on paljon yleisempää mitä ehkä luullaan.

Women-Hair-Loss

Miksi naisten hiustenlähtö on sitten niin suuri tabu? Jos olisi normaalia, että naisetkin kaljuuntuisivat tai olisivat kaljuja, niin asia ei olisi varmasti itsellenikään sen kummoisempi. Pitkään asiaa pohtineena tulin siihen tulokseen, että ainakin omalla kohdallani pitkät tuuheat hiukset ovat olleet iso osa minua ja ehkä juuri se osa, joka on saanut minut tuntemaan itseni naiselliseksi. Niiden pitkien suortuvien valuminen viemäriin ei ole ollut helppo pala niellä. Välillä asia on ahdistanut niin paljon, että olen tuskastunut ja saanut jopa muutaman paniikkikohtauksen. Ahdistuksen jälkeen olen miettinyt, kuinka hölmö olenkaan, kun murehdin hiuksia. Niin juuri hiuksia! Kuollutta suortuvaa, joka kasvaa päästäni. Olen minäkin hölmö.

Monien tutkimusten mukaan hiustenlähtö voi olla joillekin naisille jopa traumaattinen kokemus. En siis välttämättä ole hölmö, koska onhan se ihan ymmärrettävää, että niin suuri muutos omassa ulkonäössä aiheuttaa ahdistusta. Minä olen kuvaillut muille olotilaani pelkona, mutta en oikeastaan tiedä miksi minä sitä niin kauheasti pelkään. Olen miettinyt mikä vaikutus tällä blogilla on ollut mielentilaani. Olisinko ollut yhtä hysteerinen, jos en olisi kirjoittanut muotiblogia ja ollut tottunut ottamaan itsestäni useita asukuvia viikossa? Luulen, että asia olisi ollut helpompi niellä.

Monet ovat kysyneet, että ”mitä sitten jos sinulta lähtee hiuksia, mikset voisi ottaa kuvia samaan tapaan kuin ennenkin?”. Niin totta, miksen voisi? Ei se varmaan keneltäkään lukijalta ole pois eikä kukaan tuomitse minua, jos minulla ei ole ”kauniit hiukset”. En tiedä kuvittelinko oikeasti, että blogiani ei enää luettaisi, jos minulla ei olisi enää samanlaisia hiuksia kuin ennen. Siinä ei olisi kyllä mitään järkeä. Aikaisemmin blogeissa kuvattiin asuja niin ettei päätä näkynyt. Sillä ei ollut ehkä niin suurta merkitystä minkä näköinen kirjoittaja oli, vaan asut olivat se juttu. Nyt kun miettii maailman suosituimpia muotibloggareita, niin kyllähän he yleensä näyttävät hyvältä päästä varpaisiin. Pelkkä asu ei ole ”arvostelun” kohteena vaan kokonaiskuva ratkaisee. Vaatteiden lisäksi bloggaajat ovat huoliteltuja muutenkin. Heillä on upea tukka, mielekkäät kasvonpiirteet ja heidän kroppansa näyttävät hyvältä, vaikka heillä olisi jätesäkit päällä. Noh tämä nyt on karmeaa yleistystä, mutta periaatteessa näin on. Minä en nyt sano, että näytin mega hyvältä pitkissä hiuksissani ja jos ne olisivat pysyneet päässäni niin minusta olisi tullut suosittu bloggaaja. Siihen tarvitaan kyllä paljon muutakin.

Blogin sisällöllä on tietysti merkitystä ja kerronhan minäkin muodista paljon muutenkin kuin omalla pukeutumisella. Aluksi minua ahdisti pelkkä asukuvien ottaminen, mutta pahimmassa vaiheessa en halunnut katsoa mitään ulkonäköön liittyvää ja se näkyi blogissa. On aika vaikeaa kirjoittaa muotiblogia, jos muotikuvien, nettikauppojen ja inspiraatiokuvien katsominen tekee pahaa.

Minä aloin miettiä onko bloggaaminen ja samalla osa elämästäni oikeasti näin ulkonäkökeskeistä ja pinnallista? Eihän se ole normaalia, että kun astuu peilin eteen ja sieltä näkyy aivan eri näköinen tyttö kuin syksyllä, niin minä alan parkumaan. Hiukset ovat aika iso ulkonäköä, sen olen huomannut, mutta ei se saisi hallita elämää. Vaikka puhun tässä kohtaa vain hiuksista niin tätä voi verrata moneen muuhunkin kosmeettiseen ”haittaan”. Hiukset ovat suhteellisen vaikea tapaus siinä mielessä, että niiden puuttumista on aika vaikea peittää. Onhan näitä pidennyksiä ja tuuhennoksia, mutta aina ei ole mahdollista laittaa niitä, jos tilanne menee todella pahaksi. Tietysti voi laittaa hatun tai huivin,  mutta periaatteessa hiukset ovat näkyvillä koko ajan. Itselläni pysyvien tuuhennosten laitto ei tullut kysymykseen, koska hiuksia lähti koko ajan niin paljon. Ne olisivat sitä paitsi voineet vielä pahentaa asiaa. Hattua käytin ja käytän edelleen useasti. Olen myös suosinut erilaisia sykerökampauksia, joista oli mahdoton sanoa minkä pituiset tai paksuiset hiukseni ovat.

Hiustenlähtö ei ole vieläkään loppunut. Minulta lähtee pääasiassa pitkiä hiuksia ja tällä hetkellä niitä on jäljellä varmaan 20% alkuperäisestä. Edestä melkein kaikki pitkät hiukset ovat jo lähteneet ja jäljellä on itsestään syntynyt harva otsatukka. En aio ainakaan vielä laittaa mitään ”todistusaineistokuvia”, koska asia on edelleen itselleni aika arka, mutta voitte mielessänne kuvitella tilanteen. Suureksi ilokseni minulle kuitenkin kasvaa uusia hiuksia, mikä viittaisi nimenomaan siihen, että kyseessä olisi ns. akuutti telogeeninen hiustenlähtö. Siinä hiukset lähtevät äkillisesti jonkin kovan fyysisen rasituksen esimerkiksi vakavan infektiotaudin tai synnytyksen aiheuttamana. Yleensä hiustenlähtö alkaa muutaman kuukauden kuluttua tapahtumasta ja hiukset alkavat kasvaa samantien takaisin. Minulla ei myöskään ole syntynyt kokonaan kaljuja läikkiä vaan hiukset ovat ohentuneet tasaisesti. Vielä niitä löytyy sen verran, ettei päänahka paista läpi.

Tiedän olevani tässäkin kohtaa onnekas, koska on monia naisia, joilla hiustenlähtö on paljon pahempaa. Mutta kuten alussa puhuin, aina ei voi aina ajatella, että jollakin on vielä huonommin asiat ja siksi minun tulee olla murehtimatta omia murheitani. Viime syksyn sairastelu oli tuhat kertaa ”vakavampi” asia kuin tämä hiustenlähtö (joka ironisesti kyllä liittyy siihen), joten tiedän, että minun on oltava onnellinen siitä, että olen muutoin terve. Syksyn sairasteluni ei näkynyt ulospäin kovinkaan paljon ja siitä sai tietää ehkä pari kymmentä ihmistä. Ja tietysti te nyt, kun siitä teille kerron. Mutta ei teistä kukaan vieläkään tiedä, mitä olen tarkalleen käynyt läpi ja hyvä näin. Hiustenlähdöstä ”vakavaa” tekee ehkä juuri se, kuinka näkyvää se on. Tiesin, että jos se menisi pahaksi, siitä saisi tietää moni. Eihän siinä periaatteessa mitään pelättävää ole, mutta minua se ahdisti. Jos jatkaisin normaaliin tapaan asukuvien postaamista blogiin, siitä saisi tietää ne monet kymmenet tuhannet ihmiset. Eräs nainen sanoi, että hiuksista näkee yleensä kuinka terve ihminen on ja minusta tämä kuvastaa ehkä parhaiten ajatuksiani. Harventuneet huonokuntoiset hiukseni herättäisivät ihmisissä ajatuksen, että olen sairas. Oikeastaan olen sata kertaa paremmassa kunnossa mitä syksyllä ja ehkä siksi en halunnut kenenkään luulevan, että olisin kovin sairas.

Viimeiset kaksi viikkoa tuli vietettyä Meksikon auringon alla ja siellä päätin, että kotona aion ottaa härkää sarvista ja lopettaa tämän pelleilyn. En halua, että hiustenlähtö rajoittaa elämääni enää millään tavalla. Minä tiedän, että minulle tulee vielä niitä huonoja päiviä, jolloin oma ulkonäkö ärsyttää suunnattomasti. En koe, että olen ollut äärettömän pinnallinen ihminen koskaan, mutta tämä tapaus on kyllä ravistellut minusta kaiken pinnallisuuden pois, mitä minussa on koskaan ollutkaan. Olen havahtunut siihen miten paljon ihania asioita minun elämässäni onkaan ja nauttinut täysillä monista jutuista, joita pidin aikaisemmin ehkä kovin arkipäiväisinä juttuina. Minulle tämän blogin kirjoittaminen on iso osa elämää ja haluan jatkaa sitä tästä eteenpäinkin. Olen vaikka sitten Suomen ensimmäinen kalju muotibloggaaja, jos tarve vaatii (tämä oli sarkasmia, eikä millään tavalla pilkkaavaa niitä kohtaan, jotka ovat tahtomattaan kaljuja). En jaksa, enkä halua enää peitellä tätä, vaan aion jatkaa hommaan niin kuin olen sitä nämä vuodet tehnyt. Tietysti tulee niitä päiviä, jolloin ei tee mieli ottaa asukuvia, mutta tulee varmasti muillakin ”huonoja hiuspäiviä”. Tosin itseäni tällä hetkellä huvittaa kaikki ”huonot hiuspäiväjutut”, koska jos tukkani tästä vielä palautuu normaaliksi, olen luvannut olla valittamatta huonoista hiuspäivistä. Tämä on taas se sama asia ”jollain on asiat aina huonommin kuin toisilla”, joten toisaalta ymmärrän, että huonoista hiuspäivistä valitetaan, valittaisin varmasti itsekin. Blogin sisältö tulee pysymään aikalailla samanlaisena, mutta ajattelin keskittyä enemmän esim. tuunaus ja ompelujuttuihin, joista te olette myös ymmärtääkseni tykänneet.

Blogini on tällä hetkellä ehdolla Aussien blog awardseissa ”Vuoden muotiblogiksi” ja olen siitä tietysti otettu. Aluksi ehdokkuus oli enemmänkin ahdistava kuin iloinen asia, mutta nyt aion todella yrittää taas olla tuon ehdokkuuden arvoinen. Tämän postauksen tarkoitus ei ole kerätä säälipisteitä ja pyytää äänestämään, mutta mikäli haluatte niin Si Modaa voi äänestää reader’s choice kategoriassa täällä. “Best fashion blog” kategorian voittajan valitsee tuomaristo, jolla on varmasti vaikea tehtävä, kun katselee keitä kaikkia upeita tyyppejä siellä on mukana. Minä en oleta saavani kyseisestä gaalasta mitään palkintoja, vaan olen onnellinen, että saan tehdä tätä hommaa. Olen myös ylpeä itsestäni, etten aio jäädä murehtimaan ulkonäköäni, vaan jatkaa blogia edelleen.

Kukaan lääkäri ei voi sanoa varmasti kasvavatko hiukseni takaisin, mutta ainakin nyt näyttää lupaavalta. Tosin uusien hiuksien väri on hieman erikoinen. Hiukset ovat paljon vaaleampia (sellaisia kuin minulla joskus 2-vuotiaana, kun mustat hiukseni muuttuivat vaaleiksi) ja osa niistä on jopa valkoisia. Tämä on ihan normaalia, sillä joillakin uudet hiukset kasvavat eri värisinä tai jopa värittöminä. Voi olla, että ne muuttuvat vielä ”normaalin värisiksi”, mutta tällä hetkellä en ainakaan aio niitä värjätä. Tämä tekee tukastani ehkä vielä hiukan ”rumemman” tai ainakin epäsiistimmän näköisen. Nyt siinä on juuressa tämä uusi väri, keskivaiheilla erilaisten shampoiden ja vahvojen aineiden haalistama värjätty hius ja lopussa tuttua tummaa. Huvittavin liukuvärjäys, jonka olen ikinä nähnyt. Lisäksi suurin osa hiuksistani on nyt 2-4cm pituisia, jotka eivät meinaa pysyä mitenkään ojennuksessa. Aamulla herään kivan pystärin kera. Tärkeintä minulle on kuitenkin, että herään hiukset päässä ja uutta kasvaa. Saan vielä muutamien pitkien haituvien ansiosta hiukset kiinni ja niin ne näyttävät jopa ihan kivalta. Hattu päässä ei edes saata huomata asiaa, paitsi että pitkät hiukset puuttuvat.

Palautumisprosessi tulee ottamaan paljon aikaa ja vaatimaan kärsivällisyyttä. Ennen kuin hiustenlähtö loppuu, on mahdotonta ennustaa mikä on lopputulos. Siihen, että minulla olisi yhtä pitkä ja tuuhea tukka voisi mennä jopa 2-3 vuotta, jos se edes toteutuu. Nyt keräilen rohkeutta siihen, että leikkaisin ehkä poikatukan. Lyhyissä hiuksissa ei ole mitään vikaa, mutta se tuntuu taas ”pelottavalta”. Olen aina pitänyt pitkistä hiuksista, mutta maailma on täynnä myös upeita lyhythiuksisia naisia esimerkiksi bloggaajakollegani Nata ja Veera! Täytyykin udella tytöiltä kampaajavinkkejä. Toivon kyllä jossain vaiheessa saavani vielä pitkät hiukset (ja nimenomaan omat, enkä pidennykset), mutta nyt toivon vain saavani pitää edes jonkinlaisen pehkon päässäni. Jotta tämä palautumisprosessi olisi mahdollinen, täytyy minun lopettaa asiasta murehtiminen.

Minulla on nyt suhteellisen hyvä ja paljon stressittömämpi fiilis kuin kuukausi sitten. Ehkä olen jollain tasolla hyväksynyt asian viimein, enkä ole enää murheissani, että tämä tapahtui minulle. Se on äärimmäisen tärkeää, koska stressi tunnetusti aiheuttaa hiustenlähtöä ja voi tässä tapauksessa siis pahentaa asiaa huomattavasti. Asian jakaminen teidän kanssa lieventää stressiäni myös oleellisesti. Minulla ei enää kulu energiaa siihen, että pohtisin huomaako joku tämän. Se olikin syy, miksi halusin kirjoittaa aiheesta. Tämä postaus tiputti minun harteiltani suuren kiven. Halusin kirjoittaa myös toisesta syystä. Luulen, että tästä voi olla hyötyä myös jollekin muulle. Minä olen itse asiassa saanut sähköpostia nuorilta naisilta, jotka kärsivät hiustenlähdöstä ja toivon omalla tekstilläni tukevan muita kohtalontovereita. Tästä voi ehkä saada tukea myös muihin murheisiin elämässä. Meillä kaikilla on varmasti omat murheemme, mutta uskon, että jokaiselta löytyy elämästä myös niitä onnellisia asioita. Elämä on liian lyhyt jäädä murehtimaan asioita paikalleen. Minä uskon, että minunkin sisälläni on se pieni urhea nainen, josta Pupulandian Jenni puhui viime viikolla blogissaan. Hänen tekstinsä sai omat silmäkulmani kostumaan, mutta tunsin olevani sen jälkeen itsekin hieman vahvempi. Tänään olen ollut iloinen siitä, että minulla on ihana mies, mahtava perhe, aurinko paistoi, söin pitkästä aikaa ihanaa kotiruokaa ja pääsen nukkumaan omaan sänkyyni. Tänään on hyvä päivä, myös hiuksillani.

Kommenttiboksissa on nyt tilaa kaikenlaisille ajatuksille, omille tarinoille, kommenteille ja kysymyksille. Parhaani mukaan yritän vastata kysymyksiin, jos niitä tulee. Mikäli joku haluaa lähettää sähköpostia niin sekin sopii (caseymoda@gmail.com).

xx Casey

(kuva Sports Illustrated)

Antamisen ilosta

En tiedä kuinka moni lukija uskoo bloggaajan oikeasti lukevan kaikki ne sadat (jopa tuhannet) arvontoihin tulevat kommentit. Normaalisti luen ne itsekin vain pikalukunu ja varmistan ettei joukossa ole “huijareita”. Nyt voin kuitenkin rehellisesti kertoa teille, että luin jokaikisen Sileä lahja-arvonnan kommentin ja huolella luinkin. Olin ihan liikuttunut miten ihania asioita kerroitte lahjojen antamiseen liittyen. Minulla tuli niistä kunnon joulumieli ja päätin kerätä muutamia tänne. Postauksen kuvituksena pinterestistä löytyneet paketointi-ideat.

kuva

“Lahjojen antamisella osoitan tärkeille henkilöille, että välitän heistä. En yleensä osta lahjaa ihmiselle vain koska on pakko, vaan lahjan antamiseen liittyy suurempi tunne “tämän minä haluan antaa juuri tälle henkilölle”. Pyrin valitsemaan lahjat siten, että siinä olisi mukana jotain lahjan saajalle ja minulle yhteistä. Ei ole väliä, onko lahja itse tehty vai ostettu, vanha vai uusi kunhan se tuo lahjan saajalle hyvän mielen.” IIRIS

kuva

“Musta on aina ollut ihanampaa lahjojen antaminen kuin saaminen. Haluan tuottaa muille saman tunteen, minkä itse koin lapsena lahjoja avatessani ja siksi Joulu onkin aina ollut lemppari juhlapyhäni :) Viime vuonna sain rakkaalta opiskelijapoikaystävältäni lahjaksi kauan toivomani järjestelmäkameran, jonka hän oli ostanut viimeisillä roposillaan. Lahja tuli niin suurena yllätyksenä, että pillahdin itkuun, onnen kyyneliin :’) Sen lahjan ei tarvitse olla edes kallis, mutta se tunne jonka se toisessa herättää on “priceless”.” LAURA

 

kuva

kuva

“Lahjat rakkaille kuuluu ehdottomasti jouluun. Toisinaan joutuu pitkäänkin pähkäilemään että millä sitä lahjoisi, mutta kun se täydellinen lahja löytyy niin se tunne on ihana, kun lahjan vastaanottaja oikeasti arvostaa sitä lahjaa ja sen näkee kasvoilta. Mä itse koen, että joululahja on vähän niin kuin kiitos kuluneesta vuodesta. Kiitos avusta, palveluksista, mutta ennen kaikkea siitä että olet ja rakastat ja välität. Ja tietenkin samalla itseltä osoitus, että välitän sinusta ja olet minulle tärkeä.” TEPSU

kuva

“Lahjan antaminen jouluna merkitsee: Rakastan antaa lahjoja, rakastin sitä jo pikkulikasta asti. Annoin lahjoja useimmiten ilman syytä, noin vain, sisälläni vellovasta hellästä tunteesta. Rakastin yllättää jollain paketilla ja katsella läheisten ihmisten pikkuhiljaa muuttuvaa ilmettä. Positiivisesti, kuinkas muuten? Jos lahjapakkaukset sisälsivät itsetekemän pehmolelun tai vastaavan, joskus kaupasta tai omasta laatikosta hankitun tavaran. Näin sain kerrottua heille että he ovat minulle tärkeitä, päivästä riippumatta.Ennen jonkun merkki- tai juhlapäivää olin joka kerta väsännyt jonkun kortin mihin kulutin helposti parikin tuntia. Monen vuoden kuluttua, nykypäivänä siis, minulle on jäänyt samat tavat. Mitä nyt vanha koira oppisi? :)
Eli siis jouluna rakastan ilahduttaa läheisiä juuri heille valikoiduilla lahjoilla, joillain, mitä ne eivät usko välttämättä saavansa + se itsetekemä kortti. Kaikki tämä merkitsee minulle jotakin taianomaisuutta, arjesta monesti poikkeavaa juhlanhetkeä. Silloin kun saan annettua rakkaalle ihmiselle jotakin erityistä, josta silmäkulmat voisi pahimmassa tapauksessa kostua…:) Ihanaa joulun odotusta kaikille! <3″ SHARLEEN

kuva

“Ensin löytämisen ilo, sitten antamisen iloa ja lopulta se ilo, jonka huomaa lahjan saajan kasvoilla.” MARIKKI

Itse annan joululahjat vain muutamille, niille tärkeimmille, joiden kanssa tulee vietettyä paljon aikaa. Lahjan antaminen on välittämistä, arvostamista ja kiittämistä yhteisistä hetkistä. Haluan antaa myös rakkailleni hyvän mielen, koska he ansaitsevat sen.
Minulla on lisäksi paljon hyviä kavereita, joille en anna lahjaa, mutta se ei tarkoita silti ettenkö heistä välittäisi. Heille voi järjestää vaikkapa pikkujoulut, jossa syödään, juodaan ja nauretaan vatsat kipeiksi, sekin on yksi välittämisen tapa :)” NIINA T.

kuva

Ihanaa joulun odotusta teille kaikille xx

Question time again

Nyt olisi varmaan hyvä sauma laittaa käyntiin perinteinen kysy-postaus. Indiedays on uudistunut Inspiration myötä ja sen myötä täällä mahdollisesti liikkuu uusia lukijoitakin. Uusia tai ei kysykäähän nyt kaikki epämääräisetkin kysymykset pois. Pienenä erikoisuutena semmoinen juttu, että vastaukset tulee videolla. Niitä toivotaan aina tasaiseen tahtiin, ja nyt ajattelin hoitaa kaksi juttua samalla kertaa. Aikaa kysellä on maanantaihin (26.11) asti.

Nyt lähdetään äitin kanssa kaupungille, hauskaa lauantaita xx

Kun olin yksin

Minua on puhutellut viime päivinä eräs aihe: koulukiusaaminen. Se nousi pinnalle, kun 15-vuotiaana itsemurhan tehneen Elisan tarina tuli julki. Elisan vanhemmille kiusaaminen tuli yllätyksenä ja selvisi vasta Elisan itsemurhan jälkeen hänen päiväkirjoistaan. Nyt kirjailija Minttu Vettenterä on kirjoittanut Elisan tarinaa kirjaksi hänen isänsä toiveesta. Joskus vielä kaduttaa-kirja ilmestyy kevään aikana. Elisan tapauksen myötä on syntynyt myös erillinen Elisa-projekti, joka kokoaa yhteen kiusaamista vastustavat. Projektilla halutaa myös muistuttaa, ettei itsemurha ole se oikea ratkaisu. Elämää on vielä paljon peruskoulun jälkeenkin ja se voi muutta milloin tahansa.

Elisan kiusaaminen oli lähinnä eristämistä ja haukkumista, mutta siihen liittyi myös fyysistä vahingoittamista. Hänet uhattiin useampaan otteeseen tappaa ja häntä potkittiin ja lyötiin. Myös hänen omaisuuteensa kajottiin. Eilen 45 minuuttia -ohjelmassa pohdittiin Suomessa surullisessa kasvussa olevaa koulukiusaamista ja sitä traagista tosiasiaa, että koulukiusaus voi oikeasti viedä hengen. Itse katsoin telkkaria kyyneleet silmissä.

Minä olen kokenut saman.

Sitä on niin vaikea selittää, miltä tuntuu olla yksin. Kun kaikki kääntävät selkänsä, etkä tiedä mitä pahaa olet tehnyt. Sinulle ei puhuta, sinuun päin ei katsota, sinua ei oteta mukaan enää. Sinua haukutaan, sinusta levitetään juoruja, sinua syytetään päätettömistä, sinulta viedää tavaroita. Ja kelle sitä nuori tyttö puhuisi. Kotona? Koulussa? Auttaviin puhelimiin?
Minä olen joka päivä kiitollinen rakkaasta perheestäni ja parhaimmasta ystävästäni, jotka olivat minun kanssa nämä hetket. Ilman heitä en tiedä missä olisin tänä päivänä. Vanhempani puuttuivat asiaan tarpeeksi ajoissa ja ystäväni tuki minua kaikella tapaa. He eivät kuitenkaan kukaan olleet lähelläni koulussa tai harrastusten parissa, joissa ainoa seurani olivat kiusaajat.
Tärkeimpänä asiana pidänkin sitä, miten vahva loppujen lopuksi itse olin. Kerroin asioista kotona ja niihin puututtiin. En pelännyt sitä, mitä kävisi, jos kertoisin asiasta aikuisille. Liian moni, myös Elisa, varmasti pelkää kertoa tilanteen vakavuudesta. Joskus käy niin, ettei siihen kukaan ymmärrä edes puuttua. Karmivin lopputulos nähtiin Elisan tapauksessa – hän päätti itse lopettaa sen. Minua puistattaa.
Muistan hetkiä kiusaamisestani, mutta vain sieltä täältä. Elin tämän reilun vuoden pätkän aivan omissa maailmoissani. Muistan hyvin asioita ennen sitä ja sen jälkeen, mutta pahimmat hetket ovat kuin harmaata mössöä päässäni. Olen kai halunnut unohtaa.
Unohtanut en kuitenkaan ole. En mieti enää asiaa kovinkaan usein, mutta välillä se palaa mieleeni. Elisan jutun myötä se on pyörinyt mielessäni taas. En vieläkään ymmärrä ketään joka kiusaa ja mikä on heidän motiivinsa. Oma kiusaamiseni päättyi vähitellen, mutta tein isoja ratkaisuja itsekin. Päätin vaihtaa urheiluluokalta tavalliseen kouluun, kun lukio alkaisi. Jätin urheilupainotteisen kouluni vain siksi, että saisin olla rauhassa. Uutta koulua kävi myös paras ystäväni ja siellä saisin aloittaa alusta, rauhassa.

Muutama vuosi kiusaamisen jälkeen kuljin bussilla kouluun. Katsoin miten kolme tyttöä syrji neljättä. Sama toistui iltapäivällä kotiin tullessa. Ja seuraavana päivä ja seuraavalla viikolla. Silloin minulla napsahti. Menin tyttöjen luokse (he olivat varmaan n.10 vuotiaita) ja pyysin heitä lopettamaan.  Seuraavaksi käännyin syrjityn tytön puoleen ja sanoin “kaikki on hyvin”. Hän sopersi kiitoksen ja näin pienen hymyn hänen kasvoillaa. Itse hymyilin todella leveästi sisimmässäni. Olin auttanut.

Nykyään olen entisten kiusaajieni kanssa hyvissä väleissä ja olemme sopineet asiat. Pidän itseäni vahvana ihmisenä, kun pystyin antamaan heille anteeksi. Ja henkinen vahvuus, onkin se mitä kiusaamisesta on jäänyt jäljelle. En ole katkera, en masentunut, en surullinen, eikä minulla ole huonoa itsetuntoa. Olen varma ja tiedän mitä haluan, mutta en tiedä olisiko näin ellen olisi kokenut kiusaamista. Se kasvatti minua, se opetti minulle ja ennen kaikkea se sai minut näkemään, kuka minä olen ja mitä haluan. Olen jälkikäteen miettinyt olisinko ylipäätänsä uskaltanut lähteä vaatetusalalle, jos en olisi ollut niin varma omista haluistani. Elämä on kiinni pienistä asioista.
Halusin kirjoittaa aiheesta, koska monet täällä kommentoivat miten positiivinen ja myönteinen elämänasenne minulla on. Niin ei aina ole ollut, mutta nykyään on. Jokainen päivä on kliseen mukaan uusi mahdollisuus ja minä uskon siihen. Uskon hulluihin asioihin ja minulla on päättömiä unelmia. En aio luopua niistä ennen, kuin olen ne saavuttanut. Koulukiusaamisen ei tarvitse kestää ikuisuuksia tai päättyä surullisiin uutisiin – se voidaa lopettaa ja siitä voidaan myös oppia. Yläaste on vain pieni vaihe elämässä, mutta silloin jostain syystä kiusaaminen on herkimmillään. Sen jälkeen voi avautua täysin uusi elämä ja jokaisella on mahdollisuus kokea itsensä hyväksi ja rakastetuksi.
Itse olen osoittanut minulle sekä muille mihin kaikkeen sitä voikaan kädellänsä kurkottaa. Minulla on kaikkea mitä olen aina halunnut, enkä koe menettäneenä mitään mihin olisin itse voinut vaikuttaa.
Minä haluan puhua kaikkien kiusattujen puolesta ja kaikkia kiusaajia vastaan. Haluan, että asioihin puututaan ajoissa ja rohkaisen kiusattuja puhumaan niistä. Kiusaamista ei ehkä kokonaan voida poistaa, mutta sen seurauksiin voidaan vaikuttaa aina.

Elisan vanhemmille jaksamisia ja kunnianosoitus kaikesta, mitä he ovat tehneet kiusaamisen poistamiseksi.

Kenenkään ei pitäisi joutua olemaan yksin. Ei myöskään tänään Naistenpäivänä. Joten muistakaahan kaikki miespuoliset henkilöt niitä ihania naisia ja tyttöjä ympärillänne. Hyvää naistenpäivää!

kuvat: we heart it

With or without labels

Sain eräältä lukijalta edelliseen postaukseeni kommenttia feikkituotteista ja piratismista. Ajattelin ensin antaa asian olla, mutta joku sai minut tarttumaan asiaan. Osaan ottaa vastaan kritiikkiä, mutta haluan vastata, jos olen asiasta jollain tavalla hieman eri mieltä tai minulla on siihen jotain sanottavaa. Feikkituotteet tuovat minulle ensimmäisenä kuvan niistä katutoreista ulkomailla, joilla myydään feikki lv/burberry yms. laukkuja. Niistä näkee selkeästi mitä ne jäljittelee ja sen, että ne on taatusti kopioita. Näitä tuovat reissuiltaa mukana yleensä “pissiksiksi” nimitetyt nuoret naishenkilöt. Itsekin olen ehkä ollut aikojen saatossa sellainen ja ostanut jonkun feikkituotteen onnellisena. Tämä kuva feikkituotteista on kuitenkin vain pintaraapaisu. Kuten lukijani sanoi, monia tuotteita kopioidaan ja hyvin häikäilemättömälläkin tavalla. Sen verran olen perehtynyt asiaan, että tiedän, ettei tuotetta saa myydä, mikäli mikään ei erota sitä alkuperäisestä. Joissain tapauksessa se on pelkkä merkki. Tämä on surullista, mutta hyvinkin tavallista. Voin ihan kokemuksen äänellä sanoa, miten vaatetusalan yritykset kopioivat tuotteita kilpailijoiltaan alituisesti. Kuka sitten keksi oikeastaan jonkun asian ensin? Muna vai kana-kysymys tämäkin.

  Suunnittelijat seuraavat trendejä ja luovat mallistonsa osittain niistä inspiroituneena. Trendiennusteiden kirjoittajat/kuvittajat ovat siis niitä suuria guruja, jotka nämä ideat tuovat ilmoille. He saavat nämä päähänsä maailman menosta ja milloin mistäkin. Ei ole sattumaa, että catwalkilla nähdään joka toisella muotitalolla samaa värisävyä ja yhtäkkiä kaikki haluavat tehdä esim. nahkahousuja. Catwalkeilta ideat siirtyvät ketjuliikkeiden suunnittelijoille, jotka seuraavat mihin suuret muotitalot ovat menossa. Sitähän ihmiset haluavat ostaa. Suurempien ketjuliikkeiden tuotteita kopioivat taas halvemmat ja pienemmät ketjuliikkeet. Yleensä trendi on mennyt jo ohi siinä vaiheessa, kun nämä viimein saapuvat pienempiin ketjuliikkeisiin. Trendien kiertokulku on valmis. Kaikki kopioivat kaikkia. Mutta millä tavalla kopioidaan on asia erikseen. Kopiointi voi tarkoittaa myös ideologiaan ihastumista ja siitä oman version kehittelemistä. Ja tämä on juuri sitä, mistä itse pidän.

En ole koskaan ollut merkkityttö. En ole lv-tyttö, en celine-tyttö en a.wang-tyttö en mikään. Olen vaatteista tykkäävä, omaa tyyliäni etsivä tyttö. Seuraan muotia, tunnen merkkejä, mutta minulla ei koskaa ole ollut merkkiä, johon olisin ollut ihastunut ja jota olisin erityisesti halunnut ostaa. Merkkiuskollisia ystäviä minulta löytyy ja ymmärrän heidän kantansa täysin. He pitävät merkistä ja heidän mielestä niiden tuotteet ovat mahtavia ja he haluavat ostaa niitä. Minusta olisi täysin typerää ostaa jokin tuote vain sen merkin takia, jos en itse tuotteesta kuitenkaan pidä. Saatan inspiroitua jonkin suunnittelijan luomuksesta ja soveltaa siitä omannäköisen versioni. Minulle on aivan sama löydänkö sen oman versioni kirpparilta, marketista, ketjuliikkeestä vai jostain muualta. Moni merkkien puolesta puhuja vetoaa aina siihen laatuun, mutta merkkituotteen hinnasta laatu (ja nimenomaan se materialistinen laatu) on vain hyvin pieni osa. Tuotantokustannuksista suhteellisin hyvin perillä olevana voin sanoa, että ilmaa niiden ja merkkituotteen hinnan väliin jää aika paljon. Pupulandian Jenni kirjoitti juuri pari päivää sitten hyvän

tekstin laadusta, hinnasta jne. Hinta ei ole aina laadun tae, ei myöskään eettisessä mielessä.
Monet yllättävätkin tuotteet teetetään samalla valmistajalla. Eräs ketjuliike tilaa tuotteensa samalta valmistajalta, kuin eräs merkkituotteita valmistava muotitalo. Tässä vaiheessa laadussa ei siis voi olla suuria eroja ja valmistukseen liittyvät eettiset asiat ovat samat kummallakin puolella. Hintaeroa sen sijaan on satoja euroja. Hämmentävää. Itse yritän löytää vaatteeni ja asusteeni niin, että ne ovat mielestäni tehty hyvin ja hyvällä hinta-laatusuhteella. Eettiseen puoleen on hyvin vaikea perehtyä, koska tietoja valmistusoloista, siellä käytettävistä veden määristä / haitallisista aineista on todella rajatusti. Kuten jennikin sanoi on mahdotonta tietää onko se merkkituote sen eettisemmin tehty kuin se ketjuliikkeen tuotekaan. Se, että tuote valmistetaan Euroopassa tai että se valmistetaan Aasiassa ei vielä tee asiaan suurta eroa. Merkkituotteissa voi lukea, että ne valmistetaan esimerkiksi Italiassa, mutta kuitenkin niiden osia on valmistettu ympäri Aasiaa. Joidenkin ketjuliikkeiden tuotteet ja erityisesti ne jotka halutaan nopeasti markkinoille tehdään Euroopassa ja esimerkiksi vain massana tehtävät tuotteet tilataan Aasiasta. Tähän perustuu esimerkiksi monien, myös merkkejä suosivien, shoppaajien lempilapsi Zara. Halvat massana tehtävä tuotteet suunnitellaan ja tehdään ajoissa, jopa vuotta ennen. Ne kuljetetaan monen viikon kestävillä rahdeilla Aasiasta. Sen sijaan, jotta Zara pysyisi muotitalojen tahdissa ja saisi nopeasti Catwalkeilla nähdyistä tuotteista omat versionsa (kopionsa) myyntiin, sesongin hittituotteet teetetään Euroopassa. Zara saa tuotteen kauppaan kahdessa viikossa ellei viikossa. Se, jos joku, on käsittämätöntä.
Se kuka nyt sattuu olemaan nopein ja tekemään “kopioinnin” parhaiten kutsuu asiakkaita. Toiset valitsevat merkkituotteen tietoisesti, koska haluavat juuri sen yksilön. Minä sen sijaan valitsen mielenkiintoisen ideologian ja pyrin löytämään omannäköiseni tuotteen. Jos se merkkituotteen yksilö olisi juuri se, jonka haluaisin, niin varmasti siihen säästäisin. Mutta jos viereisestä liikkeestä löytyy samanhenkinen, mutta minulle paremmin istuva/esteettisesti miellyttävämpi tuote niin miksi ostaisin merkin? En voi olla varma kummankaan eettisesti laadusta ja materialistinen laatu voi olla täysin sama. Nämä asiat pyörivät mielessäni usein. En tuomitse merkkejä, en tuomitse ketjuliikkeiden omia versioita merkkituotteista. Tuomitsen vain ajatuksen siitä, että olisi jotenkin noloa kulkea ilman niitä aitoja merkkejä. Itse mielummin piilotan joka ikisen lippulapun ja pidän ostamistani asioista niiden itsensä en brändin takia. Mielenrauhan saan itsetehdyistä vaatteista, jotka nekin tosin ovat yleensä saaneet inspiraationsa joistakin toisista tuotteista – eli kopioita nekin ovat

ps. Eikä minulla ihan rehellisesti opiskelijana ole varaa ostaa pelkästään merkkituotteita tai kuten jenni sanoi valinta kysymys sekin on. Olisi varaa jos säästäisin itseni kipeäksi. Tarvitsen ja haluan kuitenkin ostaa enemmän kuin 1 tavaran puolessa vuodessa. Lisäksi laitan rahojani mielummin matkusteluun yms. Elämä tosiaan on valintoja täynnä ja minun valintani on elää merkitöntä muttei merkityksetöntä elämää.

kuvat: weheartit.com (kopioituja nämäkin)

xoxo Casey

vastauksia osa 2.

  1. Haluaisitko avaruureen? en, pelottavaa tommonen
  2. Ajattelin kysyä sellaista, että sinähän opiskelet vestonomiksi jos oikein muistan, niin millaiset työmahdollisuudet alallasi on? :) ainakin omalla kohdallani työmahdollisuuksia tuntuu olevan. Kyllä niitä paikkoja löytyy, jos on vaan haluja tehdä töitä. Sanon aina, etteivät ne vaatteet täältä maailmasta katoa, joten turhaan murehditaan alan huonoa työllistymistä.
  3. Aattelin udella vaan, että minkälaisia juttuja odotat muodilta ensi keväältä/kesältä? tykkäätkö tän syksyn muotijutuista? odotan sitä perinteistä vaaleaa hempelyä ohuiden matskujen ja pitsien voimalla, sekä iänikuista kukkaprinttimaniaa. Oikeasti toivoisin, että sinne tulisi jotain uutta ja freshiä!
  4. Jos saisit valita vain yhden designerin jonka vaatteita käyttäisit koko loppuelämäsi, mikä/kuka se olisi? itsekkäästi vastaan että minun omia suunnittemia, mutta jos nyt realistisesti mietitään niin tällä hetkellä tuntuu että jonkun näistä: Stella MCartneyn, A. Wangin, The Kooplesin tai Sandron.
  5. Oonko ihan väärässä, jos muistelen et sun äiti on tehny niitä putkilohuiveja sulle.. Nii mun kyssä meneeki vähä enemmän teijän äiskälle, mutta ne huivit näyttää tooosi kivoilta ja nyt ku syksy pukkaa oikee kunnolla päälle nii oisko mahollisuutta saaha jotain ohjetta tms. niihin? :) heh, kyllähän se niitä teki ja täälläkin nähtiin vasta postaus uusimmista jutuista!
  6. Kertoisitko jotain vestonomilinjan pääsykokeista? Lähinnä että montako vaihetta oli ja minkätyyppisiä tehtäviä? kaksi päiväiset, varsinaisia tiputusvaiheita ei ole, kaikki tekee kaikki tehtävät. Tehtäviä oli suunnittelusta, muotoilusta, äikästä, matskasta ja lopuksi haastattelu.
  7. Samoin mua kiinnostaa, mistä yleensä hankit kankaat sun ompelutöihin? eurokankaasta, äitin/mummon varastoista, ulkomailta, kirppiksiltä…
  8. Ja mitkä on sun lempparivaatteet? yöpuku on aina yhtä mukava
  9. Sit olis vielä yks postaustoive: voisitko joskus tehdä postauksen, jossa kokoat jonkun tietyn vaatekappaleen ympärille useamman asukokonaisuuden? joo tämmöstä en ole tehnykään.pitääkin kysellä näitä postaustoiveita vielä erikseen.
  10. Muotivillitys johon et ikimaailmassa pukeutuisi? öö, no leveälahkeisia farkkuja en koe mun kropalle hyväksi malliksi, eli niitä en kyllä ole harkinnut.
  11. Kuka on ns. desingner innoittajasi (eli joku desingner, jota ihailet)? ihailen monien suomalaisten nuorien suunnittelijoiden rohkeutta lähteä alalle ja tykkäsin kovasti kun esim.Cecilia Sörensen oli saanut inspiraationsa vanhoista suomalaisista valokuvista.
  12. Tuleeko mieleen joku luottovaatekappale, jota oot käyttäny jo useempia vuosia ja se on edelleen käytössä? hmm.sanotaan nyt muutama: biker (teko)nahkatakki, valkoinen pitsisomisteinen mekko ja aldon musta laukku
  13.  Onko sulla tällä hetkellä jotai etsinnöissä(vaate,asuste tai kengät)? haluisin hyvää matskua olevan yksinkertaisen kaulaliinan talveksi ja uuden samat kriteerit täyttävän valkoisen kauluspaidan.
  14.  Onko sulla ajokorttia? Jos on, minkälainen kuski olet? on ja tuota noin olen ihan peruskuski, mitä nyt ajan aivan liian harvoin ja tästä syystä tuntuu haparoimiselta aina alussa.
  15.  Mikälainen olet vihaisena? todella ärsyttävä, mutta onneksi en ole pitkävihainen
  16. Minkälaista musiikkia kuuntelet? kuulemma vähän indietyyppistä :D
  17. Oliko sulla lukiossa joitain muitakin vaihtoehtoja jatkokouluttautumisen suhteen kun toi vestonomikoulutus?  joo hasardi maantieto yliopistossa, ihan selkeät yhtäläisyydet havaittavissa.
  18. Mistä vaatekaupasta ostat eniten vaatteita? varmaan hennesiltä
  19.  Mitä kieliä osaat? enkkua, ruotsia ja vähän espanjaa ja norjaa
  20. Minkälaisia työpaikkoja sinulla on ollut aiemmin? tosi monenlaisia: perus jätskikiskaa, toimistotöitä eri firmoissa, pankissa oon myös ollut, Telia Soneralla, ruokakaupassa Norjassa, harjoitteluna suunnitteluassarin hommia ja nyt sitten viimeisenä Max Maralla myyjänä.
  21.  Lempiruoka(tällähetkellä)? sushi
  22. Jos olen ymmärtänyt oikein, pidät kovasti vaatesuunnittelusta. Ajattelinkin udella siitä, millainen (malliston) suunnitteluprosessisi on. Mistä ideasi tulevat/ mistä saat inspiraation? Kuinka lähdet ideoimaan mallistoa? Entä loppu? Kuinka rakennat mallistostasi tiiviin kokonaisuuden? se on tosi pitkä, raskas ja iso prosessi. Koulussa opitaan yksi toimintamalli tähän ja siitä olen soveltanut omani. Lähden yleensä kartoittamaan ideaani väreistä, trendeistä ja matskuista. Minulla on pakkomielle rakentaa aina joku tarina malliston ympärille ja tehdä kollaasi. Ideoita saan ihan mistä sattuu, trendit tietty katsotaan trendiennusteista yms. Mallisto alkaa rakentua ideoinnin jälkeen isolla karsimisella luonnoksista. Loppujen lopuksi se yrittää olla toimiva, niin ettei siellä ole yhtään päällekkäisyyksiä (liian samanlaisia tuotteita ja värityksiä). Eli tarpeeksi variaatioita, mutta silti yhteensopivia. Riippuu todella paljon millä ehdoilla lähdetään mallistoa tekemään, esim. kustannustehokkuuden laskeminen on sitten oma juttunsa ihan erikseen.
  23. Olisiko sinulla ollut mitä muita uravaihtoehtoja tämän nykyisen sijaan, jos et olisikaan päässyt opiskelemaan vestonomiksi? Jos oli niin mitä? :) en usko, että olisin loppujen lopuksi lähtenyt muualle kuin vaatetusalalle. Uskon, että kyllä sitä pääsee aina haluamaansa alaa opiskelemaan (edes jonnekin). On tyhmää opiskella jotain muuta silloin, jos tietää mitä tahtoo.
  24. Oletko käyny vaatetusalaa joskus ammattiopistossa? Jos olet, muistatko miltä tuntui tehdä saumaharjoituksia ja opiskella ompelukoneenosia?:) :D amiksessa olen ollut vuoden, mutta saumaharjoituksia oli meillä vähän ja pääsin niiden kohdalla aika helpolla. Osasin ommella ihan tarvittavan hyvin jo ennen niitäkin.
  25. Mitä haaveilet tulevaisuudelta? omaa taloa, perhettä ja yritystä
  26. Ja miten/mihin toivoisit työllistyväsi valmistumisen jälkeen?:) haluaisin joskus oman yrityksen, mutta en usko lähteväni siihen heti valmistuttuani.
  27. Jokaisella meistä on päiviä, jolloin tuntuu ettei mikään asukokonaisuus näytä hyvältä päällä. Miten sitä selviydyt tälläisistä aamuista? Esim. löytyykö jonkilainen luotto asukokonaisuus, joka päällä mikään ei voi mennä vikaan?:) puhuin tuolla aikaisemmin niistä mustista housuista ja kauluspaidasta. Ne toimii jos silloin ylipäätänsä voi mikään toimia.
  28. Paljon sulla menee rahaa kuukaudessa vaatteisiin, meikkeihin ja yleensäkkin ulkonäköön? vaatteisiin n. 50-200e, meikkeihin varmaan alle 10e :D ja ulkonäköön ehkä 40e. En harrasta kauheesti mitään hoitoja, kampaajia tai huoltoja, joten toi sisältää lähinnä perus shampoot, rasvat yms.
  29. Jos sinun täytyisi yhtäkkiä ehdottomasti lopettaa (jostain pakottavasta syystä) vaatetusalan opiskelu ja vaihtaa johonkin toiseen alaan, joka ei liity millään tavalla vaatetusalaan, mikä tämä ala olisi? kyllä minusta jonkun lounaskahvilan pitäjä tulisi, eli joku ravintola- tai leivonta-ala
  30. Oletko lukenut Lauren Conradin tyylikirjan tai oletko ylipäätänsä katsonut sarjaa The Hills?:) en ole lukenut, enkä ole katsonut, sarja ei ainakaan ole mun juttu!
  31. Millainen olisi sun täydellinen päivä? :) jos puhutaan nyt ihan arkisista jutuista niin: suhteellisen (muttei liian!) aikainen herätys, kevyt ihana hedelmäpainotteinen aamupala, kirppari/kaupunkikierros, ”kahvittelu” (en juo siis kahvia) jossain terassilla, pitkä ihana lenkki, 100 sushipalan vääntö teemun kanssa kotona, niiden nauttiminen yhdessä olkkarin lattialla hyvää leffaa katsoen.
  32. onko sulla luonnonkihara tukka? ei ollut lapsena, kihartui teininä, otin silkkisuoristuksen muutamia vuosia sitten ja nyt on tämmönen pikkusen kääntyilevä, hyvin selkeä vastaus siis!
  33. mitä kieliä osaat puhua? edelleen niitä samoja ruotsia, enkkua ja pikkusen espanjaa ja norjaa.
  34. lempivaatemerkki? ranskassa ihastuin Sandroon ja The Kooplesiin! Seuraan varmasti jatkossakin…
  35. lempisuunnittelijasi? Ei taida olla yhtä lempparia, Stellan ja A.Wangin olen nyt maininnut muutamaan otteeseen tämän hetken suosikeiksi.
  36. mikä on sun lempitrendi ikinä? kapeat pillifarkut ja kiitos vähän korkeempi vyötärö!
  37. Mikä on sun ehdoton luottovaate ja miksi? :) no nuo mustat vähän korkee vartiset pillifarkut, ne vaan toimii…
  38. Missä töissä näät itses valmistumisen jälkeen? varmaan aluksi jonkun assarina, myöhemmin omassa yrityksessä.
  39. Tuntuuko tää ala juuri siltä mistä oot aina haaveillu ja just omalta jutulta? :) ei sitä varmaan paremmin voisi sanoa, eli juuri sitä tämä on!
  40. Mikä on sun tän hetken lempi-trendi? Ja koska saadaan nähdä hieman sun mallistoa (vai onko mulla mennyt ihan ohi ja se on jo näytetty…) ? lempitrendi, hmm hatut on näin syksyllä aika kivoja! Mallistoa saadaan sitten joskus, kun siihen on tarpeeksi aikaa:)
  41. Mitä hiustuotteita käytät? Aussien shampoota ja hoitoainetta, joskus latvasuojaa, hiusvettä, lämpösuojaa ja jotain muotoilutuotteita.

Meinasin unohtaa koko vastaus osa kakkosen! Tänään kouluhommia tallettaessa huomasin tiedoston koneella ja tajusin, etten ollut julkaissut tätä osaa vielä. Pahoittelen :)

Nyt kun te olette saaneet vastaukset kysymyksiinne haluaisin itse kysyä teiltä jotakin. Si Moda on jo hetken aikaa ollut indiedaysin puolella ja kiinnostaisi kuulla muutamiin kysymyksiin vastauksia:

Minkälaisia postauksia toivoisitte tänne lisää ja minkälaisia vähemmän? Onko toiveita ihan uudenlaisille postauksille?

Mitä muuten olette tykänneet uudesta, ei niin muuttuneesta, ulkoasusta? Toimiiko kuvakoot, fontit yms.?

Kaikenlaisia muitakin vinkkejä, kommentteja ja toiveita saa erittäin mielellään laitella tämän postauksen kommenttiosuuteen!

xoxo Casey