Oma elämä

Med Mamma

Ajattelin aamulla vessassa (ihan tosi kellä tulee mieleen tää vessassa käydessä), että kuvaampa ekaa kertaa “päivä kaisan kanssa” tyyliseen postaukseen kuvat. No siinä edelleen vessassa ollessa totesin, että ei, en jaksa. Äsken selasin kameraa ja totesin, että oikeastaan tein sen sittenkin.

Tänään oli huippu hyvä päivä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja oli lämmin ekaa kertaa. Äiti oli lähtenyt Kotkasta jo ennen kahdeksaa kohti Helsinkiä ja tavattiin keskustassa heti yhdeksän jälkeen. Ekana kahville tietty – minä nautin jasmine-teetä ja äiti kahvia La Torrefazionessa. Sillä oli hyvä laittaa päivä käyntiin. Missiona oli löytää meikäläiselle ne hääpukukankaat. Löytyihän ne lopulta ja löytyi vähän muutakin. Ei minulle vaan äitille lähinnä :) Syötiin ulkona (!!), juotiin “muutamat” kahvit, kierrettiin sisustuskauppoja ja askartelukauppoja hääjutut mielessä ja käytiin valkkaamassa Lindexiltä Holly&Whyte suosikkimme. Päätin antaa toisen puolen blogin kautta saadusta lahjakortistani äitille, jolla sattui olemaan synttärit tällä viikolla.

Meillä meni kevyet 10 tuntia keskustassa pyöriessä. Oli kyllä niin ihana viettää pitkästä aikaa sitä kuuluisaa “äiti-tytär-laatuaikaa” ihan kahdestaan. Tuli mieleen ne kaikki lauantait, jolloin raahauduin kotikotiin ja käytiin Kotkan huikeassa keskustassa pyörimässä. Helsingissä on vaan miljoona kertaa enemmän tekemistä. Nyt suunnitteltiin jo uutta reissua, jonka kohteena olisi (Hki:n) keskustan vanhan tavaran kaupat ja tänään välistä jääneet sisustus-ihanuudet. Sitä odotellessa fiilistellään näitä kuvia…

Suuria unelmia

“Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko.” Alkemisti, Paulo Coelho

Kevät 2008 ja aivan liian innostunut Kaisa. Pääsykokeisiin kävi kutsu ja niistä suoriuduttiin kunnialla. Kutsu kävi myös oppilaitokseen, josta pian pääsen kävelemään paperit kädessä ulos. Neljä vuotta vaatetusalan opintoja on kohta takana ja minua mietityttää. Mitähän sitä tulee tapahtumaan ensi syksynä? Ei aavistustakaan.

Olen muutamaa kurssia, puolikasta opinnäytetyötä ja 11 harjoittelupistettä vaille valmis. Nämä kaikki tulee hoidettua syksyyn mennessä ja se on ihanaa. Vielä ihanempaa olisi, jos minulla olisi selkeä visio siitä, mitä sen jälkeen teen. Toivon, että kuukauden päästä alkava harjoittelu näyttää minulle taas uusia puolia alasta ja pääsen edes askeleen lähemmäksi vastausta.

On minulla jo jonkinlainen visio olemassa ja siitä on hyvä lähteä. Olen pohtinut erilaisia vaihtoehtoja syksyksi ja niitä punnitaan nyt kevään aikana tarkkaan. Minua ei haittaisi vielä opiskella lisää, mutta olo on kuitenkin semmoinen, että olen valmis tekemään töitä välillä. Koulutusta voi sitten hankkia lisää myöhemminkin. Jos kuitenkin päättäisin opiskella lisää, voisi se olla jotain markkinointiin, yrittäjyyteen, viestintään tai valokuvaukseen liittyvää. Näissä asioissa koen vielä olevani untuvikko, vaikka muutamia kursseja onkin takana (tai edessä).

En usko, että minusta tulee varsinaisesti ompelijaa, vaikka sitä suunnattomasti rakastankin. Olen oppinut vuosien varrella paljon vaatteiden rakenteista, mutta aina löytyy kehitettävää. Tuntuu, että opin joka päivä jotain uutta. Parhaimmat opit koen saaneeni tekemällä ja siksi uskon, että työelämä opettaa minulle tulevaisuudessa vielä paljon paljon lisää. Olen vielä suhteellisen nuori ja minulla on aikaa.

En kokisi ollenkaan huonoksi asiaksi tehdä aluksi sellaisia töitä, jotka olisivat minulle vähän tuntemattomampia eivätkä niitä “ykköshommia”. Vaatetusalan ammattilaiseksi, vestonomiksi, valmistumisen hyvä puoli on se, että voi toimia hyvinkin erilaisissa tehtävissä. Meidänkin luokalta löytyy hyvin eri asioista kiinnostuneita ihmisiä, jotka varmasti päätyvät tekemään mitä erilaisempia työtehtäviä tulevaisuudessa.

Itse olen opiskeluissani painottanut eniten suunnittelua ja sen jälkeen markkinointia. Olen käynyt melkein kaikki mahdolliset suunnittelukurssit, tehnyt opinnäytetyöni sen pohjalta ja harjoitellut hommia suunnittelijan assistenttina. Kuukauden päästä ihana Katri Niskanen ottaa minut hänen oppiinsa ja olen hyvin kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Hän on suunnittelijana päässyt lyhyessä ajassa pitkälle. Ihailen hänen vaatteidensa kaunista muotokieltä, yksinkertaisuutta ja käytännöllisyyttä. Uskon ja toivon, että hänellä on minulle paljon annettavaa.

Harjoittelun jälkeen katson, että kaikki kouluun liittyvä on saatu kasaan. Siinä keskikesän tohinassa aion myös mennä naimisiin, joka on varmasti hyvin selkeä raja uudelle ajanjaksolle elämässäni. Tämä elämän vaihe alkaa siis uudella sukunimellä ja todennäköisesti uusissa ympyröissä. Tarkoitus on löytää loppukesästä itselleni se ensimmäinen varsinainen työpaikka. Mikä se tulee olemaan, ratkeaa toivottavasti ennen kuin paniikki iskee.

Olen kuvitellut tuon syksyn monta kertaa mielessäni, mutta kuvitelmat ovat muuttuneet ajan kuluessa. Nyt on sellainen olo, että minulla on monia erilaisia mahdollisuuksia. Ensisijaisesti haluan hakea koulutustani vastaavan työhön. Se voi olla suunnitteluun liittyvää, mutta se voi myös olla jotain muuta. Tärkeää minulle on saada pysyä vaatteiden parissa. Minua kiinnostaa myös pr-hommat, ostotoiminta, muotilehdet jne. En halua kategorisoida liian tarkkaan tulevaa työtäni, vaan olen avoin hyvin monenlaisille mahdollisuuksille.

Ensimmäinen työ tulee tuskin olemaan (en sano varmasti) se lopullinen elämäntyöni, mutta jostain on aloitettava. Tiedän, että matka tällä alalla voi olla hyvinkin kivinen ja ensimmäiset hommat saattavat jälkikäteen tuntua hyvinkin pieniltä. Olen kuitenkin valmis vastaamaan näihin haasteisiin ja tekemään kaikkeni, jotta saavuttaisin suurimman unelmani.

Niin, minulla on iso unelma, josta en aio luopua. Minä en ole varman päälle pelaaja, en pelokas, enkä turhan vaatimaton. Minulla on suuri unelma ja se on mielestäni täysin realistinen. Tämän ison unelman ja alkuasetelman väliin mahtuu monta pientä unelmaa, joista osan olen saanut jo toteutettua. Tulevaisuuden unelmien eteen joudun tekemään älyttömästi töitä, mutta olen valmis. Tavoittelen isoja asioita, olen ehkä hieman liiankin rohkea, mutta luotan itseeni. Ihan täysin valmis en ole, koska muutamat asiat mietityttää.

Tiedän, että haluan jossain vaiheessa yrittäjäksi. Yrittäjyys on veressäni ja osittain kasvanut minuun kokemuksieni kautta. En tiedä onko syksy vielä oikea aika tälle, mutta se selviää varmasti ajan kanssa. Minulla ei ole kiire, mutta tiedän, että minun on tehtävä se jossain vaiheessa. Jos en koskaan edes yrittäisi yrittää (ehheh), olisin ikuisesti katkera itselleni. Minulla on suuri palo tehdä se, mutta maltan odottaa oikeaa hetkeä.

Haluan joskus nähdä minun vaatteeni ja oman merkkini samalla tavalla, kuin te näette nyt näiden upeiden suunnittelijoiden nimet ja vaatteet näissä kuvissa. Olen hyvin onnellinen, että minulle on tullut jo monia kyselyitä omista aikeistani mahdollisen merkin suhteen. Olen saanut tilauksia ja monet ihanat ovat jo malttamattomina odottamassa minun omaa tuotantoa. Tämä ei voi olla kovinkaan huono lähtökohta lähteä tekemään tätä unelmaa todeksi?

Mutta kuten sanoin, en tiedä onko sen heti milloin ja miten se tapahtuu, tiedän vain sen, että se tulee tapahtumaan. Vuosi sitten tämä unelma tuntui hyvin kaukaiselta, mutta olen kulkenut taas pitkän matkan eteenpäin. Viime syksynä aloitettu opinnäytetyö-mallisto on kasvattanut minua niin henkisesti kuin fyysisesti. Olen oppinut tuhat asiaa, joita en olisi ilman sitä oppinut. Moni asia on konkretisoitunut minulle ja uskon olevani paljon valmiimpi nyt. Matkaa malliston valmistumiseen on yhä, mutta sen tekeminen on ollut mieletön kokemus. Hämmennyksen ja itkuraivareiden keskeltä olen löytänyt sen punaisen langan ja päässyt taas askeleen eteenpäin. Tekemällä oppii ja se pätee tähän kyllä sata prosenttisesti.

Mihin ikinä ensi syksynä päädynkään, uskon sen olevan hyväksi minulle. Tulen taas oppimaan paljon lisää ja kulkemaan valitsemaani polkua eteenpäin. En aio nimittäin jäädä paikalleen ja harmittelemaan sitten myöhemmin, miksi en tehnyt tiettyjä asioita. Tiedän olevani spontaani ja sinnikäs ja uskon, että se palkitsee minut vielä. Juhlavaatteiden teko on suuri intohimoni ja toivon sen kytkeytyvän joskus tulevaisuuden työhön. Jos joskus pääsisin näkemään oman luomukseni Linnan juhlissa, saisin ruksia yhden ison unelman listaltani toteutuneeksi.

Loppuun on hyvä todeta, että rakkaalla isoäidilläni oli tapana sanoa “ettei jumala ole kieltänyt haaveilemasta suuria” ja jotenkin kummassa kuulen tuon saman lauseen äitini suusta nykyään. Heistä ei varmasti kumpikaan ole koskaan epäillyt ettenkö voisi saavuttaa sitä mitä haluan, mutta tärkeintä on, että uskon siihen itse.

 Kuvat Milttonin showroomilta (FILF 12) pari viikkoa takaperin. Esillä oli 14 suomalaisen suunnittelijan AW 12-13 mallistot.

Together

Illan teema, together, tulee niin ihanasti esiin näistä kuvista, että jätän höpötykset lyhyeksi. Tapasin uusia mahtavia tyyppejä ja ehdin rupatella muutamien kanssa vähän pidemmän kaavan mukaan. Juhlat olivat kauniit ja hyvin järjestetty. Lisäksi ne olivat  jollain hauskalla tavalla hyvin Indiedaysin näköiset.

Haluaisin vielä kovasti omasta mekostani kunnon kuvaa portfolioon, eli jos joltain tätä lukevalta löytyy sellainen niin saa vinkata!Muuten joudun vielä pukemaan sen uusinta kierrokselle ja ottamaan kuvat näin jälkikäteen.

Lack of black

hopea pöksyt H&M, paitis Weekday, kengät Missguided, vyö 2hand

Ei mustia housuja, ei mustaa neuletta, ei edes mustia kenkiä. Asussa ei ainuttakaan mustaa palaa (okei sukat, mutta te ette niitä näe). Hämmentävää ehkä tässä blogissa, mutta totta. Taisi kevätaurinko tehdä aamulla temppujaan ja siirtää sivuun kaikki tummat sävyt.

Keväinen sää temppuili totisesti iltapäivällä, kun oltiin aikeissa ottaa kuvia – RAKEITA, eikä todellakaan mitään pieniä! Sisäkuvat houkuttelivat sillä hetkellä jostain kumman syystä enemmän. Mutta niin mitäs sanotte mustan puutteesta, pärjäänkö ilman?

Kun olin yksin

Minua on puhutellut viime päivinä eräs aihe: koulukiusaaminen. Se nousi pinnalle, kun 15-vuotiaana itsemurhan tehneen Elisan tarina tuli julki. Elisan vanhemmille kiusaaminen tuli yllätyksenä ja selvisi vasta Elisan itsemurhan jälkeen hänen päiväkirjoistaan. Nyt kirjailija Minttu Vettenterä on kirjoittanut Elisan tarinaa kirjaksi hänen isänsä toiveesta. Joskus vielä kaduttaa-kirja ilmestyy kevään aikana. Elisan tapauksen myötä on syntynyt myös erillinen Elisa-projekti, joka kokoaa yhteen kiusaamista vastustavat. Projektilla halutaa myös muistuttaa, ettei itsemurha ole se oikea ratkaisu. Elämää on vielä paljon peruskoulun jälkeenkin ja se voi muutta milloin tahansa.

Elisan kiusaaminen oli lähinnä eristämistä ja haukkumista, mutta siihen liittyi myös fyysistä vahingoittamista. Hänet uhattiin useampaan otteeseen tappaa ja häntä potkittiin ja lyötiin. Myös hänen omaisuuteensa kajottiin. Eilen 45 minuuttia -ohjelmassa pohdittiin Suomessa surullisessa kasvussa olevaa koulukiusaamista ja sitä traagista tosiasiaa, että koulukiusaus voi oikeasti viedä hengen. Itse katsoin telkkaria kyyneleet silmissä.

Minä olen kokenut saman.

Sitä on niin vaikea selittää, miltä tuntuu olla yksin. Kun kaikki kääntävät selkänsä, etkä tiedä mitä pahaa olet tehnyt. Sinulle ei puhuta, sinuun päin ei katsota, sinua ei oteta mukaan enää. Sinua haukutaan, sinusta levitetään juoruja, sinua syytetään päätettömistä, sinulta viedää tavaroita. Ja kelle sitä nuori tyttö puhuisi. Kotona? Koulussa? Auttaviin puhelimiin?
Minä olen joka päivä kiitollinen rakkaasta perheestäni ja parhaimmasta ystävästäni, jotka olivat minun kanssa nämä hetket. Ilman heitä en tiedä missä olisin tänä päivänä. Vanhempani puuttuivat asiaan tarpeeksi ajoissa ja ystäväni tuki minua kaikella tapaa. He eivät kuitenkaan kukaan olleet lähelläni koulussa tai harrastusten parissa, joissa ainoa seurani olivat kiusaajat.
Tärkeimpänä asiana pidänkin sitä, miten vahva loppujen lopuksi itse olin. Kerroin asioista kotona ja niihin puututtiin. En pelännyt sitä, mitä kävisi, jos kertoisin asiasta aikuisille. Liian moni, myös Elisa, varmasti pelkää kertoa tilanteen vakavuudesta. Joskus käy niin, ettei siihen kukaan ymmärrä edes puuttua. Karmivin lopputulos nähtiin Elisan tapauksessa – hän päätti itse lopettaa sen. Minua puistattaa.
Muistan hetkiä kiusaamisestani, mutta vain sieltä täältä. Elin tämän reilun vuoden pätkän aivan omissa maailmoissani. Muistan hyvin asioita ennen sitä ja sen jälkeen, mutta pahimmat hetket ovat kuin harmaata mössöä päässäni. Olen kai halunnut unohtaa.
Unohtanut en kuitenkaan ole. En mieti enää asiaa kovinkaan usein, mutta välillä se palaa mieleeni. Elisan jutun myötä se on pyörinyt mielessäni taas. En vieläkään ymmärrä ketään joka kiusaa ja mikä on heidän motiivinsa. Oma kiusaamiseni päättyi vähitellen, mutta tein isoja ratkaisuja itsekin. Päätin vaihtaa urheiluluokalta tavalliseen kouluun, kun lukio alkaisi. Jätin urheilupainotteisen kouluni vain siksi, että saisin olla rauhassa. Uutta koulua kävi myös paras ystäväni ja siellä saisin aloittaa alusta, rauhassa.

Muutama vuosi kiusaamisen jälkeen kuljin bussilla kouluun. Katsoin miten kolme tyttöä syrji neljättä. Sama toistui iltapäivällä kotiin tullessa. Ja seuraavana päivä ja seuraavalla viikolla. Silloin minulla napsahti. Menin tyttöjen luokse (he olivat varmaan n.10 vuotiaita) ja pyysin heitä lopettamaan.  Seuraavaksi käännyin syrjityn tytön puoleen ja sanoin “kaikki on hyvin”. Hän sopersi kiitoksen ja näin pienen hymyn hänen kasvoillaa. Itse hymyilin todella leveästi sisimmässäni. Olin auttanut.

Nykyään olen entisten kiusaajieni kanssa hyvissä väleissä ja olemme sopineet asiat. Pidän itseäni vahvana ihmisenä, kun pystyin antamaan heille anteeksi. Ja henkinen vahvuus, onkin se mitä kiusaamisesta on jäänyt jäljelle. En ole katkera, en masentunut, en surullinen, eikä minulla ole huonoa itsetuntoa. Olen varma ja tiedän mitä haluan, mutta en tiedä olisiko näin ellen olisi kokenut kiusaamista. Se kasvatti minua, se opetti minulle ja ennen kaikkea se sai minut näkemään, kuka minä olen ja mitä haluan. Olen jälkikäteen miettinyt olisinko ylipäätänsä uskaltanut lähteä vaatetusalalle, jos en olisi ollut niin varma omista haluistani. Elämä on kiinni pienistä asioista.
Halusin kirjoittaa aiheesta, koska monet täällä kommentoivat miten positiivinen ja myönteinen elämänasenne minulla on. Niin ei aina ole ollut, mutta nykyään on. Jokainen päivä on kliseen mukaan uusi mahdollisuus ja minä uskon siihen. Uskon hulluihin asioihin ja minulla on päättömiä unelmia. En aio luopua niistä ennen, kuin olen ne saavuttanut. Koulukiusaamisen ei tarvitse kestää ikuisuuksia tai päättyä surullisiin uutisiin – se voidaa lopettaa ja siitä voidaan myös oppia. Yläaste on vain pieni vaihe elämässä, mutta silloin jostain syystä kiusaaminen on herkimmillään. Sen jälkeen voi avautua täysin uusi elämä ja jokaisella on mahdollisuus kokea itsensä hyväksi ja rakastetuksi.
Itse olen osoittanut minulle sekä muille mihin kaikkeen sitä voikaan kädellänsä kurkottaa. Minulla on kaikkea mitä olen aina halunnut, enkä koe menettäneenä mitään mihin olisin itse voinut vaikuttaa.
Minä haluan puhua kaikkien kiusattujen puolesta ja kaikkia kiusaajia vastaan. Haluan, että asioihin puututaan ajoissa ja rohkaisen kiusattuja puhumaan niistä. Kiusaamista ei ehkä kokonaan voida poistaa, mutta sen seurauksiin voidaan vaikuttaa aina.

Elisan vanhemmille jaksamisia ja kunnianosoitus kaikesta, mitä he ovat tehneet kiusaamisen poistamiseksi.

Kenenkään ei pitäisi joutua olemaan yksin. Ei myöskään tänään Naistenpäivänä. Joten muistakaahan kaikki miespuoliset henkilöt niitä ihania naisia ja tyttöjä ympärillänne. Hyvää naistenpäivää!

kuvat: we heart it

Matka Vestonomiksi – part 1

Kesä 2007 ja juuri valmis ylioppilas. Minulla oli kohtuu hyvät paperit ja sukulaiset kyselivät suunnitelmia. Moni oletti aivan väärin ja luuli minun hakevan johonki kategoriassa lääkis/oikis jne. Teemu oli muuttanut jo alkuvuodesta Turkuun asumaan ja päätin itsekin pakata ensimmäistä kertaa kamani kotikodista ja lähteä sinne. Kesä meni töissä ja miettien mitä tehdä. Hain jälkihaussa Turun Ammatti-instituutin pukuompelijalinjalle ja pääsin. Hain myös Halikkoon ja Mynämäkeen vastaaviin oppilaitoksiin ja pääsin. Valitsin kuitenkin ensimmäisen, sillä asuttiin n. 400m koululta. Kävin vuoden pukuompelija linjaa ja tiesin heti mitä halusin opiskella: Vaatetusalaa. Ompelin ks. vuoden aikana enemmän vaatteita kuin ikinä, mutta suurimman osan kouluajan ulkopuolella.

Tämä on siis minun taustani ennen Vestonomiksi hakemista ja vastaa kysymykseen tarviiko olla valmis pukuompelija ennen sinne hakemista – Ei tarvitse. Itselleni vuosi teki selväksi mitä haluan ja antoi hyvät valmiudet, mutta en usko, että se ratkaisi sisäänpääsyä. Kouluun voi siis aivan hyvin hakea ilman mitään vaatetusalan koulutusta, mutta helpompaa se on jos tietää asioita alalta. Samoja asioita voi kuitenkin opetella itsekseen ja tätä minä olen tehnyt niin kauan kuin muistan. En ole koulussa oppinut esim. ompelusta montaakaan asiaan vaan itse kokeilemalla/äitiltä neuvoa kysymällä. Meidän alan kirjoja on sen verran vähän, että jokainen jaksaa koluta nekin läpi ennen pääsykokeita jos haluaa huippu valmistautumisen. “Vaatetusalan käsikirja” ja “Ammattina Vaate” ovat semmoiset perusoppaat, jotka voin nyt tässä erikseen mainita, jos joku kirjastoon tämän jälkeen suuntaa.
Päätin siis hakea keväällä 2008 opiskelemaan Vaatetusalaa. Kamppailin TaiK / AMK -kysymyksen parissa pitkään, mutta totesin, etten ehdi tekemään molempia ennakkotehtäviä. Hain opiskelemaan Vaatetusalaa vielä silloiseen Stadiaan nykyiseen Metropoliaan ja ihan vaan intuition saattelemana. Meillä tuntui olevan hyvin samanlaiset ennakkotehtävät, kuin mitä sen jälkeisinäkin vuosina on nähty.

Omista tehtävistä olen ottanut muutamat kuvat ennen lähettämistä. Olen ilmeisesti jollain tasolla tietänyt jo silloin bloggaavani jossain vaiheessa ja kirjoittavani tästä aiheesta :D Joka tapauksessa tässä niitä nyt on. En lähde erityisemmin purkamaan, ettei koulun puolelta tule sapiskaa vinkkien antamisesta (en kyllä tiedä olisiko se edes kiellettyä?).

Näillä tehtävillä irtosi se haluttu pääsykoe-paikka ja voi sitä riemua. Niin, riemuitsin kuin hullu vaikka olin päässyt vain pääsykokeisiin. Jotain vinkkiä, jos näihin tehtäviin nyt pitää antaa, niin tehkää mielummin liikaa kuin liian vähän. Se ainakin todistaa, että olette miettineet asioita ja osaatte kertoa mitä tekisitte jos vastaava tehtävä tulisi oikeasti eteen. Mitään ei kannata jättää sen varaan, että “kyllä ne tajuu tän tästä”. Itse kirjoitin vielä pieniä lisäselvennyksiä, jottei mikään jäisi epäselväksi.
Ja niille, jotka nyt panikoivat etteivät osaa piirtää niin no worries :D olin ehkä surkein piirtäjä ikinä ja pääsin sisään kouluun. Olen omasta ja toivottavasti muidenkin mielestä kehittynyt tässä ja minulle on muodostunut oma tyyli piirtää ja kuvittaa asioita/ihmisiä. Piirtämistaitoni riittävyyttä panikoin myös pääsykokeissa. Minulla ei ollut nimittäin mitään hajua mitä niiltä odottaa.

Olen täällä aikaisemminkin kertonut, mutta toistetaan nyt vielä, mitä kaikkea noihin kaksipäiväisiin kokeisiin kuuluu. Meillä ainakin oli erilaisia tehtäviä, jotka olivat jakautuneet vähän koulussa opetettavien aineiden mukaan.

Yhdessä tehtävässä tuli suunnitella vaatteita, kuvittaa ne ja valita niihin sopivat materiaalit tarjolla olevista materiaalinäytteistä. Eli vähän samantapainen kuin ennakkotehtäväkin. Tässä piti kuitenkin piirtää vaatteita ihmisten päälle.  Tämä tehtävä mittasi vaatteiden sopivuutta annettuun käyttötarkoitukseen, vaatteiden toimivuutta ja esteetiikkaa, juurikin niitä pelättyjä kuvitustaitoja ja materiaalituntemusta. Tässä tehtävässä myönnän hikoilleeni eniten ikinä :D se oli myös muistaakseni pisin tehtävä ja aika meinasi silti loppua kesken.

Eli jos pääsette kokeisiin, niin muistakaa katsella kelloa ja suunnitella ajankäyttö. Itse asiassa sitäkin mitataan tässä. Meidän koulussa nimittäin suunnitelutehtävät tuntuvat aina olemaan erittäin tiukka aikatauluisia ja ne vaativat todellista fyysista ja psyykkistä kestävyyttä.

Toinen isompi tehtävä oli muotoilla nuken päälle asu. Siinä katsottiin miten hyvin vaatteen muoto saatiin toteutettua ja toimisiko se käytännössä. Itselleni tämä tehtävä olisi ollut haastava, ellei muotoilua olisi opetettu Turussa pukuompelulinjalla. Tiesin miten aloittaa ja tehdä mm. muotolaskokset jne. Siinä vaiheessa, kun 20 ihmistä laitetaan pieneen huoneeseen tekemään yhtä aikaa tätä tehtävää ja näet koko ajan mitä muut tekevät, voi iskeä pienoinen paniikki. Pitää vain uskoa siihen omaan juttuun ja antaa muiden tehdä omia. Tässäkin aika on todella rajallinen ja pitää olla suht nopea. 

Kaksi seuraavaa tehtävää eivät niin oleellisesti liittyneet vaatteisiin, mutta ovat ehkä eniten tuottaneet kysymyksiä myös täällä blogin puolella. Kyllä, siellä on tai ainakin oli “matikan” ja “äikän” testit, jotka eivät todellakaan olleet ainakaan minulle mitään hikeä nostattavia kokemuksia. Matikassa naureskelin ja laskin helposti ne muutamat prosenttilaskutehtävät mitä siinä kysyttiin. Tämä oli kai pieni osoitus siitä mitä tuleman pitää mm. yrityslaskennan kursseilla. Kuulin muuten, että syksyllä alkavassa uudistetussa Vestonomi-koulutuksessa on yhä enemmän pakollisia markkinointi-opintoja. Minusta tämä on hyvä, tiedä sitten teistä. Mutta palaan itse opiskeluun seuraavassa postauksessa.

Äidinkielen taitoja mittaavassa tehtävässä luettiin lehtiartikkeli alasta ja siihen piti aika perinteiseen lukio-äikkä-tyyliin kirjoittaa jonkilainen vastausteksti/argumentaatio yms. Tässä varmaan haettiin valmiutta kirjoittaa opinnäytetyö, jota tämän tekstin allekirjoittanut juuri parhaillaan väsäilee.

Viimeinen ja ehkä se pelottavin pääsykokeiden osa oli haastattelu. Jäätävä tilanne, jossa opettajia istuu rivissä. Sinulle esitetään tiukkoja kysymyksiä alasta ja omista suunnitelmistasi ja motivaatiostasi. Jos nyt näkisin opettajani vastaavassa tilanteessa ei varmasti pokka pitäisi :D meidän opettajat on yleisesti ottaen tosi rentoja ja kivoja, mutta tuo haastattelutilanne oli kuin pahin Shark tank ikinä.

Vinkkinä siihen: LUKEKAA MITÄ OPINNOISTA SANOTAAN OPINTO-OPPAASSA. Ainakin minulta tentattiin tiesinkö tosissaan mitä vestonomiopiskelu on jne. Luulin opiskeluhaaveeni kaatuneen siihen, kun minulta kysyttiin mikä minua erityisesti kiinnosti. Kerroin haluavani opiskella suunnittelua. Sain kivakan vastauksen, että sitten minun olisi pitänyt hakea TaiKiin.

No tästä aiheutuneet hikipisarat olivat turhia. Pääsin sisään ja olen saanut opiskella suunnittelua aivan niin paljon kuin alunperin halusinkin :) Sisään pääsi kokeissa olleista 15 ja muutama muu tuli luokalle aikaisemmin sisäänpäässeiden joukosta. Kaikki rankattiin pisteiden mukaan ja oletettavasti eniten pisteitä saaneet pääsivät sisälle. Prosentuaalinen osuus on aika pieni ja ei pidä harmistua, jos ei ekalla pääse. Suosittelen kuitenkin hakemaan uudestaan, jos tämä tuntuu omalta jutulta. Vuoden voi käyttää vaikka ammattikoulussa, kuten minä. Nyt ei kuitenkaan mietitä sitä vaihtoehtoa, vaan minä toivotan omasta puolestani tasapuolisesti tsemppiä kaikille, jotka tänä vuonna sisään aikovat yrittää!

Kirjoitan toisen osan itse opiskeluista, mutta jos teillä on nyt jotain kysyttävää tähän liittyen niin laittakaa niitä kysymyksiä tähän postaukseen. Kokoan tämän ja sitten sen seuraavan osan kysymyksistä vielä kolmannen postauksen, jossa vastailen kysymyksiinne. Siinä pitäisi olla sitten hyvä paketti kaikille asiasta kiinnostuneille :)

ps. muistakaa, että minun pääsykokeista on 4 vuotta aikaa ja niissä on voinut tapahtua muutoksia. Jos joku uudemmista Vestonomiopiskelijoista osaa korjata jo jotain niin korjatkaa!

pps. pahoittelen tätä jäätävää ja köyhää kuvitusta tässä :D minulta ei noilta ajoilta löydy niin monia kuvia, enkä viittynyt laittaa lainakuvia sekoittamaan tilannetta.

Sydäntalvi

Keskitalvi on taas tänä vuonna niin kaunista ja suhteellisen valosaa aikaa. Samalla tosin saadaan nauttia noista hrrr hyytävistä pakkasista. Vaikka eilen varpaita taas vähän paleli, oli ilma niin kaunis, että jäin ulos hetkeksi kuvailemaan.Aurinko lämmitti yllättävän paljon ja kasvot nauttivat valohoidosta. Ei tarvitse kauan odottaa, kun ilma on sen verran lämmennyt, että meidän parvekkeelle uskaltaa istuskelemaan. Se nimittäin lämpenee, vaikka plus asteita olisi vain muutama ja aurinko paistaa siihen koko päivän. Onneksi kevät tulee ihan kohta. Nyt täytyy vielä tyytyä ihastelemaan jäällä hiihtäviä ihmisiä ikkunoista. Aurinko paistaa taas tänään, joten nyt äkkiä ulos nauttimaan. Pikalenkki ennen lentokentälle lähtöä siis :)

Palailen reissusta alkuviikosta. Muutama postaus tulee viikonloppuna enemmän tai vähemmän itsekseen teidän luettavaksi, mutta reissujutuilla palataan sitten ensi viikolla. Hauskaa ja aurinkoista viikonloppua!

xoxo Casey

Kotipäivä

Ihana torstai, ihan vaan kotona. Sain monta hommaa hoidettua. Aamulla tein oppariin liittyviä juttuja ja vastailin meileihin. Sitten kävin vaatehuoneen kimppuun ja siivosin sen lattiasta kattoon. Keräsin samalla tavaraa kokoon kirpparia varten. Myös minä olen siis mukana Indiedaysin Fashion Weekendin bloggaajakirppiksellä helmikuussa, mutta palataan siihen myöhemmin :) Vaatehuoneen lisäksi selvitin kaikki korut tuhannen solmuista. Ostin tuon käsi-korutelineen jouluna saadulla lahjakortilla jokunen aika sitten ja on muuten erittäin hyödyllinen kapistus pitkille koruille ja sormuksille! Päivän kruunasi tietty hyvä kotitekoinen lounas. Tällä kertaa tein nizzan-salaatista oman versioni, johon laitoin mm. pannulla paistettuja tikkuperunoita. Kastikkeeksi kehittelin öljy-vinaigrette-setin, nammm!

Äsken käytiin teemun kanssa juoksemassa (luojan kiitos se lumisade loppui edes hetkeksi!) ja nyt istuskelen tässä saunan raikkaana. Viikonlopuksikin on tiedossa kivoja juttuja, jeejee. Palataan taas,

xoxo Casey

YEAR 2011

IHMISSUHTEET:

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?

– olen, oikeastaan useampiakin!

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?

– montakin asiaa ja olin ihan itsekin yllättynyt niistä, kun näin jälkeen päin miettii…

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?

– edelleen kyllä!

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?

– kihlat alkuvuodesta, nrj fashion awards-finaali, kolme mahtavaa ulkomaan reissua

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?

– en onneksi

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?

– ehkä kasvanut ihmisenä taas jonkin verran

7. Oletko lihonnut?

– en ainakaan tietääkseni?

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?

– varmaan Pariisin messuille, koska kuvasin ”salaa” ja otin kaikkea ei niin ilmaista tavaraa vahingossa mukaan.

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?

– en, mutta tänä vuonna sentään kävin leffassa. KERRAN!

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?

– ehei en, eikä oo tulossa.

TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?

– eihän tämmöisiin osaa vastata, kaikkialta tullut huipputyyppejä: koulusta, töistä, blogin kautta jne.

2. Synnyttikö kukaan läheisesi?

– kyllä ja minä olen maailman söpöimmän pojan kummi

3. Kuoliko kukaan läheisesi?

– ei onneksi

4. Missä maissa kävit?

– ruotsissa, espanjassa, ranskassa ja arabiemiraateissa.

5. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011?

– keksiä mitä haluan koulun jälkeen, sitä ei nimittäin kauheasti ole jäljellä.

6. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?

– 12.2

7. Vuoden suurin saavutuksesi?

– kyllä se taisi tuo NFA-finaali olla.

8. …ja suurin epäonnistuminen?

– tein yhden tyhmän valinnan mutta siitäkin opittiin taas

9. Kärsitkö vammoista?

– en mistään suurista, ainoastaan ranne päätti sanoa itsensä irti alkukesästä ja leuat loppukesästä

10. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

– jos uuden kämpän vuokraaminen lasketaan niin se, muuten uusi kamera!

11. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?

– teemun, se on ollut ehkä ahkerin ihminen tänä vuonna ketä tunnen.

12. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?

– persujen

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

– asumiseen, ruokaan, matkoihin…

14. Mistä innostuit eniten?

– uudesta asunnosta ja kihloista

15. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?

– onnellisempi, vuosi sitten olin viittä vaille koditon nimittäin

16. Lihavampi vai laihempi?

– varmaan aika samoissa mitoissa

17. Rikkaampi vai köyhempi?

– rikkaampi muhahah

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?

– nauttivan kesästä, se suorastaan lipui ohi

19. …entä vähemmän?

– stressaavani, kuten aina…

20. Miten aiot viettää joulun?

– joulu meni jo, saa nähdä missä ollaan ensi jouluna.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?

– äh antaa kaiken mennä vaan sormien läpi; hyvä vuosi takana

22. Rakastuitko vuonna 2011?

– yhä uudelleen jos ollaan imeliä

23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?

– zero

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?

– muodin huipulle ja entourage

25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?

– tällä hetkellä en kyllä vissiin vihaa yhtään ketään? harvinaista

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?

– joko keplerin tai beckettin, en osaa päättää!

27. …entä musiikillinen löytö?

– olen kuunnellut musiikkia aivan liian vähän tänä vuonna, mutta kesällä tykkäsin kovasti veronica maggiosta.

28. Mitä halusit ja sait?

– uuden mahtavan kodin

39. Mitä halusit, muttet saanut?

– kolme huonetta, omaa pihaa ja poreallasta

30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?

– yks tanskalainen, mikäköhän sen nimi oli?

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?

– oijoij. olin luontopolulla piknikillä ja menin kihloihin <3

32. Ketä kaipasit?

– isovanhempiani

33. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?

– juokseminen

ps. juuri tajusin, että olin dubaissa joulukuussa enkä marraskuussa.laho pää kesät talvet!

pps. käytiin teemun kans salilla ja koko matkan satoi ja tuuli jäätikkuja naamaan, ihana keli!

xoxo Casey

Vuoden vaihtuessa

Viime vuoden viimeiset ja tämän vuoden ensimmäiset kuvat yllä. WordPressi ei ole tykännyt minusta yhtään ja huutanut vaan erroria kaikille kuvan lisäys yrityksilleni. Sen takia saattekin nämä kaikki nyt ihanassa paketissa. Rästissä on myös vuosi2011-haastetta ja viime vuoden asuja. Plaa.Kerrankin kun olisi aikaa postata niin masiinat tökkii. Joka tapauksessa vuosi vaihtui meillä hyvinkin rauhallisesti. Mahtavaa sinisimpukkapastaa nautittii oikeastaan jo perjantaina. Lauantaina kuskattiin siskoa lentokentälle kohti thaimaata (kuin reilua?) ja päädyttii kotisohvalle maailman huonoimman leffan pariin. Ei edes raaskittu lähteä ulos katsomaan raketteja vaan tyydyttiin tähyilemään niitä ikkunoista. Aamulla niistä samaisista avautui aika uskomaton näky, kun kaksi joutsenta lipui aivan nenän alla. Yritykseni kirmata ulos ja kuvata lähempää meni sitten mönkään, kun ne kaunokit ehtivät jo livistää pois.

Nyt käyn opparin vääntöhommiin eli muutama sata luonnosta tulossa. Ainiin ja huomiseksi :)

xoxo Casey

Julafton

Jouluaatto alkoi aamupuurolla Teemun vanhempien kotona…

ja jatkui kotikotina perheen kanssa saunoen, syöden, juoden, lahjoja avaten jne. Illalla käytiin vielä hautausmaalla ja joulukirkossa…

siskot <3

joulupöytä <3

hävyntöntä käytöstä hautausmaalla

Nyt on katse jo uudessa vuodessa, jouluruokakiintiö täynnä ja hinku takaisin helsinkiin. Sinne pääsenkin heti aamusta, kun lähdetään äitin kanssa tekemään pikavisiittiä tai sitten vähän pidempää sellaista.

ps. seuraava hankinta: lisäsalama.

xoxo Casey

Xmas 2011

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

Tältä näyttää aattona meillä, mitens teillä?

Nauttikaahan yhtä paljon kuin minä. Syökää, juokaa, levätkää ja tehkää kaikkea mieluista. Palataan mahat pullollaan asiaan. Nyt lähden Teemun vanhemmille puuron syöntiin. Sen jälkeen tulen takaisin kotiin, syömään lisää tottakai. Ah on se joulu niin ihana <3

xoxo Casey