Matkailu

Lähimatkailua Kymenlaaksossa

Posted on

Kaupallinen yhteistyö: Visit Kouvola

Kotimaan matkailu ja erityisesti lähiseutumatkailu ovat asioita, joiden toivoisi saavan nyt reilusti tuulta alleen. Ilmastoasiat puhuttaa ja erityisesti lentomatkailu on kovassa syynissä. Kavereiden kesken ollaan juteltu paljon aiheesta ja todettu, että ei sitä kyllä aina tarvitse lähteä niin sanotusti kauemmas onnea etsimään, kun upeita paikkoja löytyy myös lähempää kotimaasta. Kotimaan matkalusta olen halunnut myös puhua täällä blogin puolella ja nyt, kun siihen tarjoutui erinomainen mahdollisuus yhteistyönmerkeissä en siitä halunnut tietenkään kieltäytyä. Yhteistyössä Visit Kouvolan kanssa lähdin tiistaina tutkimaan lähiseutuja paras ystävä mukanani.

Kouvola on toinen Kymenlaakson maakuntakeskuksista kotikaupunkini Kotkan ohella. Molempien kaupunkien ja koko maakunnan läpi virtaa Kymijoki, josta myös siis maakunnan nimi juontuu. Vaikka Kouvolaan on vain puolen tunnin ajomatka Kotkasta, on siellä ja sen lähialueilla tullut viime vuosina käytyä todella vähän. Työn puolesta reissaan pääasiassa vain pääkaupunkiseudulle, eikä meillä oikein asu ketään tuttujakaan Kouvolan suunnalla. Lapsena ja nuorena kävin Kouvolassa ahkerammin, sillä koripalloharrastuksen myötä maakunnan paikallisotteluita oli useampi vuodessa. Kouvolasta näin aikuisen silmin minulla ei siis ollut oikein käsitystä, kun matkaan lähdimme, mutta uteliaana avoimin mielin lähdin sitä tutkimaan.

Ensimmäisenä meillä oli kohteena Asuntomessut, jotka ovat tosiaan tänä vuonna Kouvolassa ja tarkemmin sanottuna Pioneeripuistossa, joka sijaitsee Kyminjoen rannalla. Täällä Korian vanhalla kasarmialueelta löytyy venäläisten rakentamia punatiilisia kasarmirakennuksia, joista alue on tuttu ja joiden ansiosta sillä on hyvin uniikki luonne.

Messuilla kiersimme kohteita muutaman tunnin ajan ja vierailimme mm. moderneissa pien-, rivi- ja paritaloissa. Kävimme myös katsomassa kasarmirakennukseen muodostuvaa päiväkotia sekä Pioneerikoulua, jonka sisältä löytyi ehkä yksi messujen mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä, Trendikoti. Näiden kohteiden lisäksi kävimme myös Kouvola Shopissa, jossa oli esillä ja myynnissä paikallisten yritysten tuotteita. Itse ihastelin mm. tätä Taimi Design Studion Alvor hattuhyllyä sekä Marika Mustasillan taideteoksia.

Asuntomessujen jälkeen teimme totaalisen maiseman vaihdoksen, kun ajoimme parinkymmenen minuutin päähän Elimäellä sijaitsevaan Arboretum Mustilaan. Tätäkin kohdetta odotin innolla, vaikka en oikein tiennyt mitä tuleman pitäisi. Vannoin etten ollut käynyt täällä aiemmin, mutta jokin kumma muistonhiven tuli mieleeni, kun astelimme parkkipaikalta kahvilan eteen. Vieläkään ei ole varmuudella selvinnyt, olenko joskus lapsena täällä käynyt, mutta vahvasti siihen uskon.

Oli miten oli, uusintakäynti oli paikallaan. Vehreä Mustila oli lumoava paikka. Vaikka emme ehtineet kiertää kuin pienen lenkin (tarjolla on myös pidempiä 2-3 kilometrin lenkkejä), saimme suhteellisen hyvän kuvan siitä, mitä Mustilalla on tarjota. Hulppealta 120 hehtaarin alueelta löytyy runsaasti nähtävää ja koettavaa. Ensimmäiset istutukset alueelle tehtiin vuonna 1902 tarkoituksena tutkia ulkomaisten havupuiden viihtymistä metsissämme verrattuna kotimaisiin puulajeihin. Nyt Mustilan metsissä kasvaa sitten yli satavuotiaita valtavia havupuita, joita ei ihan perus Suomimetsissä vastaan tule.

Tämän lisäksi alueelle mahtuu myös monia muita lajeja. Touko-kesäkuun kukkaloisto on se ehkä kaikista tunnetuin, kun Mustilan Alppiruusut puhkeavat kukkaan Alppiruusulaaksossa. Tällöin Mustilassa vierailee paljon kävijöitä, mutta nähtävää riittää myös muina ajankohtina, esimerkiksi ruska on täällä mieletön oppaamme mukaan.

Itse fiilistelin Mustilaa erityisesti pihanrakennusmielessä, nimittäin Mustilasta on mahdollista myös ostaa alueella kasvavien kasvien ja puiden taimia sekä siemeniä. Sain myös oppaalta paljon vinkkejä meidän, ehkä hieman haasteellisen pihan puutarhaan. Minulla ei ole oikein ollut mitään visiota siitä, millaisia kasveja ja puita haluaisin tänne istuttaa, mutta tämän käynnin jälkeen sävelet on huomattavasti selkeämmät. Täytyy ensi keväänä tehdä pieni taimien hakureissu tänne!

Mustilakierroksen jälkeen käänsimme auton nokan takaisin kohti Kouvolaa ja tarkemmin sanottuna Kouvolan keskustaa. Ensimmäisenä kohteena siellä oli ravintola Base Kitchen & Lounge, jossa söimme myöhäisen lounaan. Ravintolan listalta löytyy annoksia, joissa on käytetty satokauden parhaita antimia. Juuri tällainen puhtaista, konstailettomista mauista ja tuoreista raaka-aineista koostuva ruoka on eniten mieleeni, joten olin hyvin iloinen päivän ravintolavalinnasta. Tätä voin kyllä lämmöllä suositella! Ruoan lisäksi ravintolan sisustus messinkisine yksityiskohtineen oli hiveli silmääni.

Mahat täynnä jatkoimme matkaa ja kävimme mm. shoppailemassa sisustusliike Dreams:issä sekä Papulaarin alakerrassa sijaitsevassa Korentotorilla, josta löytyi ihanan sekalainen tarjonta vanhoja huonekaluja ym. Juuri tällaiset suloisessa epäjärjestyksessä olevat vanhantavaranliikkeet ovat mielestäni niitä parhaita aarreaittoja!

Viimeisenä istahdimme kahville ja teelle itse Papulaariin. Papulaari on tosiaan tunnettu kahveistaan ja sen kanssa symbioosissa elelevä Nirvana puolestaan teevalikoimastaan. Papulaarissa oli ihanan rentofiilis ja pihaterassi riippukeinuineen toi mieleen Teurastamon Helsingissä. Teen kaverina maistoimme Kuusi-jäätelöä ja paikallisen leipomon suolakaramellileivosta. Papulaarista löytyy aina myös gluteenittomia ja veganiisia vaihtoehtoja, joten siitä myös lisäpisteet heille!

Teekupin juotuani fiilistelimme vielä hetken kulunutta päivää ja mietimme ystäväni kanssa, että tästä pitää kyllä ottaa tapa. Otetaan yhdessä (ilman lapsia :D) auto alle ja ajetaan päiväksi (tai pariksi) johonkin uuteen kohteeseen. Meillä molemmilla on tosiaan pieniä lapsia ja arki usein todella hektistä, joten tällaiset yhden päivän irtiotot ovat melkoista luksusta. Vaikka olemme ystäväni tunteneet koko elämämme eli kepeät 31 vuotta, niin aika vähän olemme loppujen lopuksi yhdessä reissanneet. Olkoon tämä Kouvolan reissu nyt muutosaskel siihen. Syksyllä seuravaalle reissulle vai mitä mieltä Milla olet?

Uusi kamera ja Pariisin syksy

Viime aikoina olen saanut poikkeuksellisen paljon kyselyitä kamerakalustostani, joten ajattelin, että voisin pitkästä aikaa puhua hieman aiheesta. Muutoksia siinä on nimittäin tapahtunut sitten viime postauksen. Kirjoitin otsikkoon “uusi kamera”, vaikka todellisuudessa tämä nykyinen runkoni on jo muutaman kuukauden vanha. Uudenkarhealta se kuitenkin edelleen tuntuu ja joka kerta kuvatessa mietin, miten onnellinen olen päätöksestä satsata tähän.

Vaihdoin tosiaan kesän aikana vanhan, uskollisesti palvelleen Canon 6D runkoni Canon Mark 5 IV:hen. Olin haaveillut Mark-sarjaan siirtymisestä jo kauan ja nyt kesällä päätin sitten vihdoin toimia. Ero rungoissa on merkittävä, mutta näkyyhän se toki hinnassakin. En kuitenkaan ole katunut päätöstä hetkeäkään, sillä kamera on tärkein työvälineeni ja sen suhteen ei ole tarvetta pihistellä. Tämän uuden rungon piirto on täysin eri luokkaa, kuten on myös tarkennus-mahdollisuudet ja itse tarkennus. Olen myös tykännyt kovasti siitä, että “sarjatulituksen” nopeutta pystyy säätäämään. Muutaman bloggaajakollegan kanssa ollaan tätä runkoa yhdessä testailtu ja hekin ovat olleet todella vakuuttuneita siitä sekä huomanneet eron entiseen. Osa teistäkin on ilmeisesti huomannut eron uusimpia kuviani katsellessa, kun kyselyitä on tullut viime aikoina poikkeuksellisen paljon.

Pelkällä rungolla kuvia ei tietenkään tehdä, vaan iso merkitys on myös käyttämilläni linsseillä. Niiden suhteen ei kuitenkaan ole tapahtunut nyt muutosta, vaan rungon nokassa keinuu yhä viime syksynä päivittämäni linssit eli Sigman ART-sarjan 24-35mm 2.0 ja 85mm 1.4. aukolla varustettuna. Näistä ensin mainittu on se ehdottomasti eniten käyttämäni ja sellainen linssi, jota voin suositella kyllä todella monelle, joilta täyskennoiset rungot löytyy (Canon tai Nikon). Mielestäni tämä sopii hyvin yleislinssiksi, vaikka onkin suhteellisen kapea-alainen.

Olen ollut aikeissa hankkia vielä laajempialaisen zoomin käyttööni, mutta ongelmaksi niissä on monessa kohtaa tullut aukon koko ja samalla valon määrä. Tässä 24-35mm riittää valovoimaa toisin kuin esimerkiksi 24-70mm (Canon tai Sigma). Valovoima on todella iso etu meillä Suomessa, kun pimeä vuodenaika on niin pitkä ja sisällä kuvaamista tulee harrastettua melko ruhtinaallisesti. Itse käytän tätä linssiä nimenomaan sisäkuvaamiseen (sisutus yms.), reissu- ja tapahtumakuvaamiseen ja myös potretteihin. Kun zoomin asettaa 24mm saadaan vivahteikasta laajakuvaa, jossa mittasuhteet pysyvät juuri ja juuri maltillisina. Mutta kääntämällä zoomin 35mm saadaan jo paljon luonnollisemmalla mittakaavalla kuvattuja ja tiiviimmin rajattuja potrettikuvia. Toki jos haluan kuvata ihan vaan puhtaita potrettikuvia, niin valitsen linssiksi 85mm, jonka bokeh on mieletön. Se vaatii kuitenkin aina tarpeeksi välimatkaa kuvattavaan kohteeseen, joten sen vuoksi sillä tulee lähes poikkeuksetta kuvattua ainoastaan ulkona.

Uuden rungon hankkimiselle oli vielä yksi vahva perustelu. Kuvaan nimittäin still-kuvien lisäksi nykyisin myös jonkin verran lyhyitä videopätkiä cinemagrafeja varten ja siihen hommaan tämä kamera on myös ollut aivan ykkönen. Entisellä rungolla lopputulos oli aikamoista mössöä, mutta nyt cinemagrafeista saa tehtyä paljon tarkempia ja parempia. Erityisesti videotilan automaattitarkennus on tässä ollut suureksi avuksi.

Kamerakaluston lisäksi saan paljon kysymyksiä kuvien käsittelystä. Millä editoin, mitä presettejä ja filttereitä käytän jne. Kovinkaan paljon kuvankäsittelytyylini ei ole muuttunut vuodessa, joten linkkaan nyt suosiolla tähän vuoden takaiseen postaukseen. Siinä on esimerkkikuvien kera selostettu aika tarkkaan kuinka toimin, joten kannattaa kurkata sekin, jos aihe kiinnostaa.

Reissuvinkki: syö paikallisten suosimassa ravintolassa

En ole mikään älyttömän kova reissaaja, mutta kuitenkin sen verran matkustellut elämäni aikana, että jotain vinkkejä minulla siihen taskussa on. Yksi antoisimmista ja eniten käyttämistäni matkailuvinkeistä löytyy tämän postauksen otsikosta; syö paikallisten suosimassa ravintolassa.

Vieraassa kaupungissa ravintolaa etsiessä sitä monesti valitsee paikan ulkokuoren ja ruokalistan perusteella. Nälän yllättäessä tai muuten vaan kiireessä sijainti on myös tärkeä osassa ja usein ravintola valikoituu silloin keskeiseltä paikalta ns. turistialueelta. Ne todelliset ruokapaikkojen helmet ovat kuitenkin mitä todennäköisemmin jossain ihan muualla, eivätkä ulospäin näytä kummoisilta.

Paikallisten suosimat ravintolat sijaitsevat usein hieman syrjemmässä ja ovat sisustukseltaan jopa hieman nuhjuisia. Ruokalistakin saattaa alkuun kuulostaa korvaan suppealta, vaikka loppujen lopuksi näistä paikoista saa lähes poikkeuksetta unohtumattoman makuelämyksen, kulttuurikokemuksesta puhumattakaan. Tällaiset ravintolat ovat yleensä joka ilta täpötäynnä, joten jos hyvällä tuurilla paikan onnistuu saamaan tai jonottamaan itselleen, niin siinä ruokaelämyksen ohella saa samalla tuntea paikallisten ravintolakulttuuria parhaimmillaan.

Me muistelimme Pariisissa Hannan kanssa meidän parhaimpia ravintolakokemuksia ulkomailta ja itselleni tuli mieleen mm. muutamat ravintolat Espanjasta, joihin olen eksynyt paikallisen oppaan eli meidän suomalaisen mökkinaapurin opastuksella. Helpoiten nämä kätketyt helmet löytyvät juurikin paikallisten avustamana, mutta onneksi myös some tarjoaa tänä päivänä paljon vinkkejä hyvien paikkojen löytämiseen.

Pariisilaista paikallisopasta minulla ei ole vielä aikaisemmin ollut, mutta Hannalta sellaisia löytyy sen sijaan sellaisia useampikin. Heidän ansiostaan pääsimme jälleen nauttimaan paikallisen suosimasta ravintolasta, kun torstai-iltana istuuduimme samaan pöytään Hannan serkkujen kanssa. Itse pöytää jouduimme jonottamaan arki-iltana hetken aikaa, mutta aika sujui leppoisasti iloisen puheensorinan keskellä. Jonossa oli meidän lisäksi niin pariskuntia kuin isoja sukulaisryhmiäkin, joissa ikähaarukka vaihteli vauvasta vaariin.

Ravintolan listalta löytyi tasan yksi alku- ja pääruoka, jotka olivat siis kaikille ruokailijoille samat. Pähkinäsalaatin jälkeen tarjoiltiin naudan sisäfilettä yrttisessä kastikkeessa ranskalaisten kera. Oman lautaseni viimeisteltyä olin jo valmis siirtymään jälkiruokiin, mutta sen aika ei ollutkaan vielä. Tarjoilija tuli uudelleen pöytämme viereen ja kauhoi lisää pääruokaa jokaiselle yhdeltä isolta hopeavadilta rentoon tyyliin. Tämä kuvasti mielestäni hyvin juurikin sitä tunnelmaa, joka tällaisissa paikoissa monesti vallitsee. Vaikka kattaus ja miljöö olivat täällä suhteellisen siistin oloisia valkoisine pöytäliinoineen, oli fiilis kuitenkin hyvin rempseä. Näissä paikallisten suosimissa paikoissa harvoin hienostellaan turhia, vaan keskitytään oleelliseen eli ruokaan ja sosiaaliseen tapahtumaan yhdessä perheen sekä ystävien kanssa.

Niin mekin teimme ja ihanan illallisen päätti tietenkin jälkiruoat, joita oli listalla kaikkien odotusten vastaisesti uskomattoman määrä. Päädyimme tilaamaan neljä erilaista suklaista annosta, joista Hannan mielettömän korkea suklaatorni vei kyllä ehkä voiton ja aiheutti minussa pienen annoskateuden. Ehkä maistan sitä ensi kerralla, kun Pariisiin tulen. Nyt osaan sinne itse tai muiden matkustaessa suositella ravintolaa nimeltä Le Restaurant de l’Entrecôte, joita löytyy ilmeisesti ympäri Ranskaa ja myös sen ulkopuolelta useampia.

ps. Sain Pariisissa vihdoin kuvattua hieman ajankohtaisempaa kuvamateriaalia ja tulevina viikkoina onkin tarjolla enemmän inspiraatiota ranskauspukeutumiseen.

Pomkin skirt (Zalando maternity)*

Gina Tricot shirt

Vans shoes

Gucci sunnies & bag

H&M earrings

 

photos: Hanna Väyrynen, edit: me

*gifted

Pariisi 48h – puhelin kuvissa

Matkaseurani Hanna ja mätsäävät asut. Twinning is winning vai mitä? / Pariisi on aina kaunis, mutta mun mielestä ehdottomasti kauneimmillaan näin syyskuussa!

 

Täällä sitä kävelee aina niskat väärällään, kun talojen julkisivut ovat toinen toistaan upeampia / Lounaaksi söin tänään Vongole pastaa, joka on mun vakio valinta aina Etelä-Euroopan reissuilla. Valkosipulinen öljykastike ja simpukat ei vaan petä koskaan!

Bebekin matkassa mukana, onneksi on tämä energinen vaihe meneillään, niin jaksaa reissata / Pakkauspuuhat menossa, noista nilkkureista tulossa pian parempia kuvia :)

Yksi Matcha-frappe kentällä ennen kotiin lähtöä / Minille makeita tuljaisia, pinkissä paketissa tottakai!

Juhannusinspiraatiota Geneven viinitiloilta

Toiseksi viimeinen ilta Sveitsissä näytti jokseenkin tältä. Pyöräiltiin sähköpyörillä viinitilalle, jossa meille tarjoiltiin mieletön vegepiknik. Kattaus ja alkupala olivat niin silmää hiveleviä, ettei niihin olisi malttanut koskea kiljuvasta nälästä huolimatta. Onneksi tämä kauneus ikuistettiin 16 bloggaajan ansiosta kymmeniin ellei satoihin kuviin, joten tätä näkymää pääsee ihailemaan koska tahansa uudelleen.

Itse taltioin kattauksen ja annokset kuviin myös inspiraatio mielessä. Kuten tiedätte rakastan kutsujen järjestämistä, harkittuja juhlateemoja sekä kauniita kattauksia, kauniista annoksista nyt puhumattakaan. Vegepiknikistä inspiroituneena aion kyllä varmasti koota johonkin sopivaan tilaisuuteen vastaavanlaisen näyttävän alkupalalankun. Juhannukseksi en sellaista ehdi tällä kertaa loihtia, mutta en epäile yhtään etteikö lankku toimisi hienosti myös juhannuspöydässä. Sopivaa alustaa ei todennäköisesti ole vaikea löytää ja näiden paikallisten sveitsiläisten herkkujen tilalle voisi hyvin asetella niitä perinteisiä suomalaisia juhannusherkkuja.

Jostain syystä mietin tuon illan aikana useampaan otteeseen juurikin juhannusta Suomessa. Ehkä se oli tuo pitkä pirttipöytä ja penkit sekä iloinen puheensorina hyvän ruoan äärellä, jotka toivat mieleeni juhannuksen. Sellaista fiilistä odotan tältäkin illalta, kun kokoonnumme ystäviemme kanssa samaan pöytään juhlistamaan juhannusaattoa.

Ihanaa juhannusta sinne kaikille!

(*Pressimatkan sponsoroi Sveitsin Matkailu ja Peak Performance)

Pelkojen voittamisesta

Seisoessani tässä reunalla, hiukset sateen runtelemana ja jalat hapoilla aikaisemmasta vaellusta en miettinyt mitään muuta, kuin sitä etten koskaan uskaltaisi seisoa tai edes istua vastaavassa paikassa ilman suojakaiteita. Alle avautuva näkymä sai kurkkuni kuristumaan tiukalle ja samassa jalkoja heikotti entistä enemmän. Salamannopeasti mielessäni kävi myös tuo minulle niin tuttu ja aina yhtä inhottava mielikuvituksellinen tapahtumasarja, jonka seurauksena mätkähdän maahan monta (sataa) metriä alempana. Korkeanpaikankammo on ollut läsnä elämässäni jo kauan.

Menomatkalla Sveitsiin puhuimme matkaseurueemme kesken paljon peloista. Yllättävän moni pelkäsi korkeita paikkoja, mutta hieman eri tavoin. Huomasin siinä kohtaa, että itselleni pelottavimpia paikkoja olivat ne, joista laidat puuttuivat tai ne estivät vain osittain putoamisen. Täysin umpinaiset paikat korkealla (kuten vaikkapa kondolihissi) eivät saaneet sydäntäni tykyttämään. Minulle pahimpia arkisia paikkoja, joissa korkeanpaikankammo iskee joka kerta ovat mm. Kampin ylimpään kerrokseen johtavat liukuportaat ja meidän uuden talon yläkerta, josta puuttuu vielä kaide. Sen sijaan läpinäkyvät lattiat ym. eivät paniikkia lietso, jos ja kun ympärillä on tukevia seiniä.

Sveitsissä jouduin jo heti ensimmäisenä iltana vastakkain pahimman pelkoni kanssa. Päivä oli ollut siihen saakka pilvinen, eikä korkeuseroja ollut juuri vuorelle noustessa huomannut, mutta illalla pilvien rakoillessa todellinen korkeus pysäytti. Olin toki ollut vuorella kerran aikaisemminkin, mutta jotenkin se tuntui olevan näin kesällä, ilman lumipeitettä, vielä miljoona kertaa korkeammalla.

Suurin osa porukasta innostui tässä kohtaa kuvailemaan upeita kuvia ja itsekin pyysin Jannia ikuistamaan tuon ensimmäisen kuvan. Muiden kiivetessä yhä korkeammalle tasanteelle totesin samantien, että minusta ei tuohon olisi. Siinä kohtaa, kun he alittivat turvaköydet ja siirtyivät kielekkeelle kuvailemaan olin kauhusta jäykkänä.

Uteliaisuus kuitenkin voitti tällä kertaa ja sain kuin sainkin kavuttua seuraavalle tasanteelle. Siinä pelosta täristessä huomasin, ettei kielekkeellä kuvaaminen näyttänyt ihan niin pahalta, kuin olin päässäni kuvitellut. Kaikkien odotusten vastaisesti (omieni ja muiden) myös minä uskaltuin sinne. Muut liikkuivat kielekkeellä normaaliin tapaan, mutta oma liikkumiseni muistutti lähinnä vanhan ravun taivallusta. Hitaasti, mutta varmasti siirryin istumaan vielä melko leveälle maakaistaleelle. Pidemmälle en olisi kyennyt pyörtymättä mennä, eikä seisominen tässä kohtaa tullut kuuloonkaan. Ensimmäisistä kuvista huomasi hyvin, miten jännitys oli vallannut koko kroppani, mutta lopulta annoin hartioiden rentoutua.

Minä tein sen, ajattelin.

Voitin reissussa pahimman pelkoni ja jo ensimmäisenä päivänä. Kirjoitin eilen instakuvaan, että matkan aikana tuli koettua paljon erilaisia tunteita ja uusia kokemuksia. Kirjoitin myös oppineeni itsestäni paljon sekä olevani ylpeä monestakin eri syystä. Tämä pahimman kammoni voittaminen oli yksi niistä syistä.

Vaikka hyvin todennäköisesti joudun tulevaisuudessakin Kampin vitoskerrokseen noustessa nieleskelemään pelkoani, voin silti aina ylpeänä sanoa, että elämässäni on myös ollut niitä hetkiä, jolloin olen uskaltanut kirjaimellisesti kivuta mukavuusalueeni ulkopuolelle. Tämän ensimmäisen illan jälkeen nämä oikeasti korkeat paikat eivät edes tuntuneet enää niin korkeilta, vaan pystyin hallitsemaan pelkoani paremmin. Se oli ihmeellinen tunne.

Minkälaisia pelkoja teillä on? Löytyykö niiden suhteen jotain hienoja voittamiskokemuksia?

(*Pressimatkan sponsoroi Sveitsin Matkailu ja Peak Performance)

photos of me: Janni Ehari, edit: me

Vaellusta ja postikorttimaisemia

Tällaisissa vetimissä ja maisemissa on vierähtänyt viimeiset kolme päivää. Kaksi ensimmäistä päivää satoi, mutta kolmantena saatiin jo nauttia auringon paisteesta. Näiden päivien aikana on tullut koettua ja nähtyä ihan uskomattoman paljon. Kaikki vuodenajat kesästä talveen ja kevääseen sekä maisemat lumihuipuista turkooseihin järviin.

Tämä on toinen visiittini Sveitsiin ja olen niin äärimmäisen iloinen, että sain mahdollisuuden osallistua tälle Sveitsin matkailun järjestämälle reissulle. Muutama vuosi sitten vierailin tosiaan ensi kertaa samoissa maisemissa, mutta silloin mukana oli pieni vauva, joten matkaohjelma oli aika maltillinen ja skippasimme suosiolla vaellukset sun muut. Nähtävää jäi tuleville kerroille paljon ja vannoin vielä joskus tulevani takaisin. Täällä sitä nyt siis ollaan ja sattumalta ensimmäisen päivän kohteemme oli se samainen Pilatus vuoren huippu, johon myös ensimmäisellä Sveitsin matkalla kapusimme.

Tällä kertaa tie ylös kävi kuitenkin vuoristojunan sijaan jalan ja kondolihissillä. Vajaa parin tunnin reippailu toi kivasti hien pintaan, vaikka pisimmät pätkät kuljimmekin hissillä. Jyrkkämäkisestä vaellusreitistä t uli ihan mieleen ne ajat, jolloin asuimme Norjassa ja kaikki lenkit olivat käytännössä yhtä mäkijuoksua. Nämä kaksi maata muistuttavat myös muilla tavoin kovasti toisiaan ja erityisesti upea luonto yhdistää. Kaikki kuvat ovat kuin postikorteista ja silmien edessä avautuu jatkuvasti toistaan epätodellisempia maisemia. Olen joskus sanonut, että koti Suomen lisäksi kaunein luonto löytyy ehdototmasti Norjasta, mutta nyt täytyy kyllä lisätä Sveitsi tähän listalle. Mitkään turkoosivetiset paratiisisaaret eivät vaan vedä vertoja näille!

(*Pressimatkan sponsoroi Sveitsin Matkailu ja Peak Performance)

Hellettä ja eksoottisia eläimiä – ihan kuin etelässä

Hyvin huomaa, että minin ensimmäiset kesät, joista hänellä on edes jonkinlaisia muistikuvia ovat olleet poikkeuksetta todella kylmiä ja sateisia. Hän on nimittäin kysynyt nyt päivittäin useamman kerran “äiti onko meillä täällä Suomessa nyt ihan OIKEASTI kesä?!”. Kun vastaan, että on, niin hänen kasvoilleen leviää mairea hymy. “Ihan kuin siellä Dubaissa” hän toteaa siihen. Tänään ei ole ihan yhtä helteistä kuin edellisenä päivinä, mutta kyllä siellä edelleen kesältä tuntuu ja tuoksuu.

Pakko kertoa tähän väliin eräs episodi eilisillalta, kun kävimme läheisellä rannalla uimassa. Tai siis tarkemmin sanottuna mini kävi, en minä hah. Meressä onnellisena kahlatessa hän tutki kaikkea mahdollista ja nosteli pohjasta esiin kiviä ja kotiloita. Yhtäkkiä hän heilutteli kädessään jotain, jonka oletin olevan paksu kaisla. Hetken aikaa sillä leikittyään hän tuli “kaisla” kädessään rantaan ja äitini pyysi miniä laskemaan sen maahan, jotta näkisi vähän tarkemmin oliko se tosiaan kaisla. Noh ei tosiaan ollut.

Viaton kaisla paljastui kuolleeksi ankeriaan poikaseksi tai vaskitsaksi (googlen perusteella veikkaan jälkimmäistä). Siinä kohtaa meinasi itselläni yökköreaktio tulla, mutta lapsi ei ollut moksiskaan. Harmitteli vain, kun ei saanut sitä enää käteensä :D Lapset ovat kyllä tässä suhteessa niin mahtavia. Itsekin olin joskus aivan samanlainen ja etsin kaikki kesät sisiliskoja ym. eläimiä, joita mökkisaaressamme vilisi. Nykyisin en liskoista välitä tippaakaan ja pelkkä ajatus käärmeen kohtaamisesta luonnossa kuristaa kurkkua. Onneksi niiden määrä Suomessa on kohtuullinen ja käärmeisiin harvemmin täällä törmää.

ps. Kuvituksena vielä viimeisiä kuvia Dubaista, jotka olivat jääneet kansioon odottelemaan muokkausta. Tällä kertaa en lähtenyt tekemään mitään erillistä matkavinkkipostausta, mutta pari sanaa hotellistamme, josta olen saanut paljon kyselyitä. Kyseessä oli tosiaan Dubai Five Palm Jumeirah ja se sopi meidän tarpeisiin loistavasti. Palvelusta ja siisteydestä antaisin täyden kympin, se oli moitteetonta. Uima-altaat olivat hienot ja niitä oli meidän uintitarpeisiin juuri sopivasti. Ruoka oli myös ihan ok, mutta mielummin söin esim. Dubai Marinassa, johon oli viiden minuutin taksimatka. Parasta tarjottavaa sai hotellin kahvilasta.

Nyt juuri inspiroi x 6

Huolettomuus. Reissun aikana tuli käytettyä todella vähän meikkiä ja hiuksetkin olivat 99% ihan tasan niin, kuin ne uima-altaassa uimisen jälkeen asettuivat. Tämä moodi jäi vähän päälle, nimittäin olen huomannut jatkavani meikitöntä linjaa tai pitänyt meikin todella kevyenä. Hiuksiakaan en ole jaksanut juuri laittaa, vaikka normaalisti käännän ne suoristusraudalla joka pesun jälkeen.

Lumien sulaminen. Toivon todella, että lumipyryt olivat nyt tässä, sillä se fiilis, kun pääsee taas talven jälkeen kävelemään kuivilla lumettomilla kaduilla on niin mieletön. Se inspiroi pukeutumaan ihan eri tavalla. Kuivat kadut tarkoittavat myös sitä, että saa vihdoin kaivaa pyörän esille.

#WEDANCEWHAT – Olen jo pidempään seurannut IG:ssä @weworewhat -tiliä ja vähän aikaa sitten sinne alkoi ilmestymään tanssivideoita, jotka löytyvät siis tuon #wedancewhat tägin alta. Joka kerta, kun bongaan uuden videon tekee mieli alkaa tanssimaan ihan älyttömästi. Olen hieman salaa haaveillut tanssiharrastuksesta jo usemman vuoden ajan ja näiden videoiden myötä entistä enemmän. Pakko myöntää, että muutaman kerran olen etsinyt videoissa käytetyt musiikit spotifystä ja yrittänyt tehdä itse liikkeet perässä kotona :D Ihan ei ole yhtä sulavaa liikehdintää, mutta ai vitsit, että tanssiminen saakin minut hyvälle tuulelle.

Siistiksi laitetut kynnet. Olen aina hieman vastustellut kynsien laittamista jollakin ja tyytynyt suosiolla kotilakkailuun, mutta nyt olen todennut, että nykypäivänä tarjolla olevat, todella luonnolliset vaihtoehdot voisivat sittenkin olla enemmän minun juttuni. Todella harvoin nimittäin ehdin lakkailla kynsiä ja silloin kun ehdin, ne rapistuvat jo parin päivän jälkeen alus- ja päällyslakoista huolimatta. Lisää pituutta en kynsiin en kaipaa, enkä myöskään vahvuutta sen kummemmin, sillä omatkin kynteni ovat todella vahvat, mutta siisteyttä ja lakkojen pysyvyyttä kyllä. Kynteni ovat aina olleet se “häpeäpilkkuni”, joita piilottelen mm. kuvissa, joten nyt olisi ehkä aika tehdä tähän muutos. Osaisiko joku teistä vinkata minkälaista lakkausta tai kynsihuoltoa minun kannattaisi lähteä metsästämään? Itsehän olen odotettavasti ihan ummikko näissä asioissa.

Vihreät lautasella. Olen syönyt kuukauden sisällä todella paljon mm. pinaattia, parsakaalia ja parsaa. Tuntuu, että mitä enemmän niitä syön, sitä enemmän niitä himoitsen. Eilen kokkailin parsatäytettä pitaleipiin ja viime viikolla söin useammankin kerran samaa lounasta, josta löytyy sekä pinaattia ja parsakaalia.

Monikäyttöisyys. Huomaan tällä hetkellä jatkuvasti miettiväni miten saisin jo omistamistani vaatteista ja asusteista entistä monikäyttöisempiä. Uusia en niinkään haikaile, vaan yritän löytää vanhoille uusia yhdistelmiä ja käyttötarkoituksia. Kuvassa näkyvää hametta pidin aluksi aivan liian siistinä rannalle, mutta konepestävän materiaalin vuoksi uskaltauduin sen reissuun mukaan ottamaan. Loppujen lopuksi tämä oli se hame, jonka kiskaisin uikkarin päälle aamuisin, sillä sen midimittainen helma teki asuista aina vähän puetumman näköisiä. Kuvissa näkyvä uikkari puolestaan meni myös tarpeen mukaan topista, eikä sen käyttö näin ollen rajautunut vain altaalla uiskenteluun.

Asusteista kengät ovat olleet viime vuosina ne, joilta olen vaatinut ehkä eniten monikäyttöisyyttä. Joskus nuorempana ostelin erikseen “juhlakenkiä” ja “arkikenkiä”. Juhlakenkien korot olivat aina niin hurjia, ettei niitä voinut edes harkita ottavansa arkikäyttöön, koska ei niillä ollut mitään mahdollisuutta seisoa pidempiä aikoja saati kipittää paikasta toiseen normaalivauhdillani. Näistä ajoista olen kuitenkin viisastunut ja hankin nykyään kenkiä vähän eri perusteilla. Ne kengät, joita käytän juhlissa pääsevät käyttöön myös arkena. Nämä kuvissa näkyvät sandaalit ovat ehkä maailman mukavimmat jalassa ja maltillisen koron ansiosta näillä jaksaa kävellä tunti tolkulla. Malli on kuitenkin todella siro ja sopii mielestäni hyvin myös juhlavampiin tilaisuuksiin. Olen monta kesää etsinyt täydellisiä sandaaleja mustilla “strapeilla” ja ne taitavat olla nyt tässä.

Anna Field swimsuit

Gina Tricot skirt

H&M bag and shoes

Mango sunnies

Kippis pitkälle viikonlopulle

 

Gina Tricot swimsuit

Mango sunnies

Pääsiäisviikonloppu on täällä taas ja vaikka jouluihminen olen henkeen ja vereen, niin silti tämä toinen pyhä saa minut aina niin mahdottoman hyvälle tuulelle! En tiedä mikä siinä on, mutta nautin pääsiäisestä ajoittain enemmän kuin joulunajasta. Alexa kirjoitti omassa blogissaan, että hänellä pääsiäinen kiilaa jopa joulun ohi, koska siihen ei liity samalla tavalla velvollisuuksia. Tämän voin kyllä allekirjoittaa itsekin. Pääsiäinen on ihanan rento pyhä, johon on otettu vain parhaat palat joulusta eli läheisten kanssa yhdessä olo ja syöminen.

Jos minun pitäisi valita pääsiäis- ja jouluruokien väliltä, niin ensimmäisenä mainitut viesivät kyllä täällä pidemmän korren. Vaikka joulupöydässä viihdyn, niin ei ole tuoreen parsan, lammasruokien ja pashan voittanutta. Suklaamunista nyt puhumattakaan! Joulukonvehtejä ei tainnut syödä viime jouluna ollenkaan, mutta suklaamunia olen ehtinyt napsia jo luvattoman monta, haha. Kumpaa pyhää te fiilistelette enemmän? Onko teillä jotain ihania pääsiäisperinteitä tai lemppari pääsiäisruokia?

Meillä pääsiäispyhät menevät tänä vuonna aika samalla perinteisellä kaavalla kuin aikasempinakin vuosina, mutta syömisen ja sukuloimisen lisäksi täytyy uhrata muutama hetki taloprojektille. Tahti talonrakennuksessa senkun kiristyy loppua kohden, mutta se tarkoittaa myös enemmän postauksia taloblogin puolelle. Toivottavasti te odotatte sisähommien valmistumista yhtä kovasti kuin minä.

Nyt kippis pitkälle viikonlopulle ja pääsiäiselle. Nauttikaa! :)

ps. TALOBLOGISSA UUSI POSTAUS!

Yksi kauneimmista

…auringonlaskuista ikinä!

Meidän hotellin katolta avautui jopa vielä hienommat maisemat kuin meidän huoneesta ja yhtenä iltana kävimmekin ihailemassa sieltä auringonlaskua ennen illalliselle lähtöä. Harmi vaan, että käynti katolla jäi todella pikaiseksi, sillä sinne ei oikeastaan saanut lasten kanssa mennä. Kattoterassilla oli baari ja sen vuoksi se oli kielletty alaikäisiltä. Saimme onneksi henkilökunnan luvalla ihastella maisemia muutaman minuutin tästä pienestä kulmasta. Jos meitä olisi ollut reissussa useampi aikuinen mukana, niin olisimme varmasti käyneet Teemun kanssa nauttimassa yhtenä iltana drinkit täällä.

Hellepäivien paras pantakampaus

Muistatteko kun olin viime kesänä erityisen innostunut keltaisesta väristä? Tämä innostus ei ole laantunut pimeänä vuodenaikana, vaikka Suomen talvessa en keltaista väriä osaakaan käyttää. Ehkä siitä syystä, että se ei imartele kalpeaa ihoa vasten. Lämpöiseen ja kesäiseen keliin sekä pieneen päivetykseen se kuitenkin sopii. Pakkasin reissuun mukaan useammankin keltaisen vaatekappaleen ja asusteen, jotka yllättäen hauskasti mätsäävät meidän hotellin allasalueen pyyhkeisiin.

Ostin muuten kuvissa näkyvän keltaisen pannan viime kesänä eurolla alennusmyynneistä ja ajattelin, että siinäpä kiva ranta-/kesäasuste. Noh eipä tullut viime kesänä pannalle käyttöä kertaakaan, koska aina kun sitä päähän sovittelin, tuntui ettei se sopinut minulle alkuunkaan. Panta jäi laatikon pohjille, mutta muistin sen, kun näin tämän Metin inspiraatiopostauksen hiuspannoista. Päätin antaa pannalle uuden mahdollisuuden ja yllättäen siitä on tullut ihan lempparini. Panta on ollut reissussa tosi kätevä, koska sen avulla voi pitää hiuksia auki, mutta ne eivät kuitenkaan tule silmille, eivätkä tahmaannu aurinkorasvaan. Monesti pitkät auki olevat hiukset ovat myös helteellä todella kuumat, mutta panta päässä ne eivät hiosta läheskään samalla tavalla.

Itse yhdistän tällaiset pannat jotenkin automaattisesti beach-lookkiin, mutta kyllähän niitä pantoja käytettiin 90-luvun alussakin ihan joka paikassa, joten miksei ne sopisi myös muiden kuin uima-asujen kanssa. Tämä pantavillitys tuntuu muutenkin olevan iso nouseva asustetrendi tänä vuonna. Itse olin lapsena todellinen Blair Waldorf-tyttö, sillä minulla oli aina panta päässä. Muistan, että meillä oli monenlaisia eri värisiä ja kuosisia pantoja, jotka oli valmistettu mm. sametista. Suurin osa niistä taisi olla äidin tekemiä. Päiväkotikuvasta toiseen poseerasin panta päässä ja useimmiten panta oli niin paksu ja leveä sekä vedetty niin lähelle korvia, että korvat höröttivät miten sattuu. Täytyy kaivaa teille jotain todistusaineistoa tästä vaikka IG-storyn puolelle :D

Gina Tricot swimwear

RayBan sunnies

H&M headband

Cult Gaia bag