Oma elämä

Hei paniikkikohtaus – ei ollut ikävä

Kuten olette ehkä huomanneet, olen elellyt melkoista hiljaiseloa täällä blogissa. Siihen on ollut ihan painava syy ja tuntuu, etten voi oikein kirjoittaa mitään fiksua, ennen kuin olen avannut suuni tästä kaikesta. Parempi siis sylkeä sanottavani ulos ja jatkaa sitten vasta muihin aiheisiin.

Paniikkikohtauskylmähiki, huimaus, putoamisen tunne, päänsärky, vapina, puristava tunne rinnassa, kuolema korjaa -fiilis. Siinä oman paniikkikohtaukseni pääpiirteet. Sain sellaisen ensimmäisen kerran vuonna 2013 ja pelästyin suunniltani. Luulin rehellisesti sanoen kuolevani siihen paikkaan. Tai vähintäänkin saavani sydänkohtauksen, joten mieheni kiikutti minut päivystykseen. Päivystyksessä he totesivat kuitenkin melko pian, että ei hätää sinulla on vain paniikkikohtaus. Aika klassinen tilanne ymmärtääkseni.

Paniikkikohtaus kaikessa voimakkuudessaan on ensimmäisellä(kin) kerralla todella pelottava kokemus. Se ottaa täysin vallan kehostasi, jota äsken vielä hallitsit hienosti. Hermostosi tuntuu olevan riekaleina ja vaikka kuinka yrität toitottaa itsellesi, että ei tässä mitään hätää, tuntuu siltä kuin putoaisit mustaan aukkoon. Kohtauksen jälkeen olo on ainakin itselläni, kuin rekan alle jäänyt sekä henkisesti että fyysesti. Palautuminen kestää pitkään ja huonoimmassa tapauksessa kohtauksia tulee seuraavina päivinä tai viikkoina lisää. Vuonna 2013 sain muistaakseni 3-4 kohtausta peräjälkeen, mutta sen jälkeen ne saatiin kuriin tai minä sain psykologin avulla. Siitä lähtien olenkin ollut yli seitsemän vuoden ajan niistä vapaa, kunnes nyt.

Viime viikolla sain paniikkikohtauksen, joka vei jalat alta sekä uskon kaikesta.

Ja mikä pahinta, se tapahtui lasten silmien edessä. Aikaisempia kohtauksiani on todistanut vain mieheni, mutta nyt kaksi pientä uteliasta silmäparia ihmetteli, että mikähän äitille oikein tuli. Kuopus ei onneksi ollut moksiskaan, mutta esikoisen silmistä näkyi sellainen huoli, jota et oman lapsesi silmissä halua nähdä. Minun, jonka piti olla se järkkymätön vuori, tuki ja turva, romahdin keskelle keittiön lattiaa lounasta valmistaessa. Tärisin, vapisin ja itkin lohduttomasti. Kiitän onneani, että mieheni oli myös paikalla ja otti tilanteen haltuun tyynen rauhallisesti.

Myöhemmin samana päivänä toettuani jo kohtauksesta mietin, että mitähän hittoa. Ilman mitään selkeitä ennakkovaroituksia paniikkikohtaus oli ottanut minusta vallan. Eihän minulla ollut edes stressiä enää?! Moni asia oli syksyn edetessä kääntynyt paremmaksi ja olimme juuri edellisellä viikolla viettäneet syyslomaa. Siinäpä se, klassinen tilanne tämäkin. Juuri silloin, kun annat itsellesi luvan hengähtää, eikä ole enää pakottavaa tarvetta jatkuvaan tsemppaukseen saattaa kehosi reagoida näin. Flunssa puskee päälle heti loman alkumetreillä tai minun kohdallani paniikkikohtaus ottaa vallan.

Itse kohtaus on kyllä tehnyt tuloaan jo kauan, mutta olen tsempannut niin saamarin kovasti, että se pirulainen ei ole päässyt päälleni. Ennen kuin nyt, kun sitä vähiten odotin. En lähde tähän avaamaan sen kummemmin syitä omaan romahtamiseeni, sillä parantuminen on yhä kesken ja minun on tärkeää päästä itse jäsentelemään ajatuksia. Miettimään mikä meni vikaan vai oliko se vain elämäntilanne, joka ajoi minut tähän. Liki vuoden unettomuusjaksolla on varmasti ollut osasyy tähän ja siitä haluan teille vielä jossain kohtaa kirjoittaa. Nyt kuitenkin keskityn palautumiseen, joka onneksi on alkupäivien jälkeen lähtenyt mukavasti liikkeelle. Mutta vaikka keho tuntuisi taas omalta ja jokseenkin terveeltä niin tiedän, ettei mieltä korjata noin vain viikossa. Nämä kohtaukset ovat monesti herätyskelloja meille, että kaikki eivät ole ihan kunnossa. Nyt vaaditaan aikaa ja tietynlaista työtä tilanteen korjaamiseksi. Onneksi tässä kohtaa minulla on jo niitä työkaluja ja tiedän, että kohtauksista sekä ahdistuneisuudesta on mahdollista päästä eroon. Kokonaan tai ainakin useiksi vuosiksi.

Kirjoitin tämän tekstin oman mielenrauhani vuoksi, mutta myös siksi, että vuosi 2020 on ollut henkisesti raastava niin monille. Poikkeuksellinen tilanne on vienyt monet meistä ahdinkoon tai jopa hulluuden partaalle, vaikka periaatteessa kaikki olisi ihan ok. Jatkuva epätietoisuudessa ja tietynlaisen paineen alla eläminen on kuitenkin raastavaa, jopa uuvuttavaa. Salakavalasti voimme uupua jopa siihen pisteeseen saakka, että oma kontrolli pettää. Ennakkomerkkejä ei välttämättä aina huomaa, kuten en itsekään huomannut. Ne voivat olla pieniä, melko tavanomaisia oireita, jotka sitten johtavat suurempaan katastrofiin. Tarkkailkaa siis itseänne, mutta ei liikaa. Jos koette olevanne poikkeuksellisen väsyneitä useamman viikon ajan tai oireilevan muuten, koettakaa selvittää mistä väsymys kumpuaa. Onko se oire jostain muusta? Ja vielä viimeiseksi; puhukaa! Perheenjäsenelle tai ammattilaiselle. Tärkeintä on olla jäämättä yksin niiden olojen kanssa.

Tämä julkaisu ei nyt valitettavasti ollut mikään leppoisin toivotus tai lähtö viikonlopun viettoon, mutta kuten paniikkikohtauskin ei tämä postauskaan valinnut sitä optimaalisinta ajankohtaa. Se tuli vähän yllättäen ja juuri silloin, kun sitä vähiten odotti.

Leffamaja portaiden alla

Kaupallinen yhteistyö: Viaplay

Jo siinä vaiheessa, kun aloitimme meidän taloa suunnittelemaan ja tiesimme siitä tulevan kaksikerroksisen, sanoin miehelleni, että portaiden alle ei sitten jätetä sellaista typerää pölyjen tai romujen keräämisnurkkaa. Sille tilalle pitää keksiä jokin funktio ja sen pitää mieluusti olla umpinainen edes osittain. Projektin aikana visioni portaiden alaosasta selkiintyi ja hyvin lähellä muuttoa tajusin, että hei tännehän saadaan kivasti lasten leluja. Kuopuksen ollessa vauva oli kätevää, että isosisko pystyi leikkimään alakerrassa samalla, kun minä laitoin esimerkiksi ruokaa. Alkuun portaiden alla olikin pieni Ikean keittiö ja muutama lelulaatikko.

Kuopuksen kasvaessa molemmat innoistuivat leikkimään täällä “ylimääräisessä lastenhuoneessa”, mutta tila kahden lapsen ja keittiön kanssa alkoi jäämään ahtaaksi. Päädyin siirtämään keittiön pois tieltä ja jättämään vain lelut paikallaan. Vähän aikaa sitten portaiden alle jäävään tilaan lisättiin vielä pariovet ja siitä lähtien tämä on ollut tyttöjen ehdottomasti lemppari piilopaikka. Täällä he istuvat aamusta lähtien kaksin riemusta kikatellen. Välillä huomasin esikoisen vetäytyvän tänne omaan rauhaan katselemaan lastenohjelmia ja siitä sain idean toteuttaa tästä lapsille ihka oman taianomaisen leffamajan.

Viime viikolla, kun tytöt olivat molemmat kotona pienen flunssan vuoksi päätin ilahduttaa heitä tarttumalla tuumasta toimeen. Leffamajan luomiseen ei tarvittu kuin pehmoinen patja ja paljon tyynyjä, muutama ruuvi, valosarjoja ja koristetta seinille. Tunnin puuhastelun jälkeen lasten oma pakopaikka oli valmis. Voi sitä iloa ja riemua, kun he ensimmäistä kertaa tänne kurkkasivat. Samantien tytöt käpertyivät yhdessä vierekkäin tyynyjen sekaan ja äitille kävi käsky sulkea ovi.

Säilytyslaatikoihin olin jemmaillut lastenkirjoja ja muutamia leluja, joka oli kyllä toinen neroleimaus itseltäni. Leffamaja toimii siis edelleen myös leikki- ja lepopaikkana. Toissa iltana lupasin minille, että järjestäisimme kaksin ihka oikean leffaillan majassa poppareineen ja muine leffaherkkuineen. Leffaksi valittiin Viaplayn yksi uutuusleffa Jeti, joka osoittautui melko perinteiseksi lastenleffa tarinaksi, mutta jossa kuitenkin oli uudenlaiset, veikeät hahmot ja hieman uudenlaisessa, erilaisessa ympäristössä. Tässä hyvin mukaansa tempaisevassa leffassa oli myös hauskaa nykypäivään sijoittuvaa somehuumoria äidille :D

Parasta on kyllä näin aikuisiällä ollut tajuta, miten paljon oikeasti näihin lastenohjelmiin ja -leffoihin saadaan sellaista huumoria sisällytettyä, joka naurattaa erityisesti meitä vanhempia. Siinä on hyvä alkaa kesken leffan selittelemään lapsille, miksi jotkin kohdat ovat muka niin hassuja, kun heitä ei naurata tippaakaan :D

Näin syksyn kynnyksellä Viaplaysta löytyy muuten taas paljon uutta katsottavaa koko perheelle. Listaan tähän alle vähän uutuuksia ja katselusuosituksia sekä koko perheelle että sitten erikseen meille aikuisille.

Syysuutuuksia lapsille/koko perheelle

• Pipsa possu kausi 6
• Jeti

Muita meidän perheen suosikkeja:

Leffat

The Boss Baby / Corgi – Kuningattaren koira / Aladdin / Madagascar /  Lemmikkien salainen elämä 1 ja 2 / Itse Ilkimys 1-3

Sarjat

PAW Patrol, Butterbean’s Cafe, Sunny Day, My Little Pony, Seikkailija Dora, Lego Friends, Saagan seikkailut, Mian maaginen maailma, Seikkailija Dora

Syysuutuuksia aikuiselle

• Catwalk kausi 1 Viaplay Original (tää vaikuttaa super mielenkiintoiselta! Pakko katsoa asap!)

• Rakasta mua kausi 2 (Tää tuntuu olevan monen suosikki tällä hetkellä!)

• Sons of Anarchy kaudet 1-7

• 9-1-1 kausi 3

• Billions kausi 4

• Bloodshot (25.9)

Aikaisemmin kerroinkin teille jo Viaplayn ja Elisa Viihteen voimien yhdistymisestä. Heinäkuusta alkaen on siis Viaplayn katselupakettiin on kuulunut myös Elisa Viihde Aition sarja ja leffat. Tarkoittaa entistä enemmän katsottavaa! Minulle syksy on jotenkin erityisen ihanaa aikaa etsiä uusi hyvä sarja pimeneviin iltoihin tai joku hyvä leffa työviikon päätteeksi. Niihin uppoutuu jotenkin ihan eri tavalla nyt kuin esimerkiksi kesällä. Mietin tässä, että ehkä käperryn joku ilta tuonne lasten majaan oman leffan tai sarjavalinnan kera :D Kieltämättä siitä tuli aika houkuttelevan näköinen loikoilupaikka myös minusta vai mitä olette mieltä?

Loppuvuoden lomasuunnitelmat uusiksi

Syyskuun ensimmäinen päivä on täällä ja suureksi iloksi se on erittäin kesäinen sellainen. Ainakin täällä Kotkassa. Aurinko paistaa täydeltä terältä ja lämpötilakin on kivunnut nopeasti lähelle 20 astetta. Tähän hetkeen sopii siis loistavasti fiilistellä meidän toissa viikkoista piknikkiä. Puiden katveessa oli hämmentävän lämmin, asuksi kelpasi shortsit sekä toppi ja ampiaisetkin olivat kiinnostuneita meidän eväistä. Tämä on taas yksi niistä hetkistä, joihin haluan pimeän talven keskellä mielessäni palata.

Tänä vuonna ei nimittäin ole näköpiirissä muunlaisia pakokeinoja auringon alle. Tai ainakaan omaan päähäni ei mahdu se itsekäs vaihtoehto lähteä lomatkalle ulkomaille tässä maailmantilanteessa. Minulla ei ole pienessä mielessänikään käynyt alkuvuoden jälkeen varata reissua, ei lähelle eikä kauas. Kotimaan matkailu toki asia erikseen, kuten myös ns. pakolliset ja painavalla syyllä tehnyt matkustukset maiden välillä. Mutta se ei kyllä tule kysymykseen, että tässä hetkessä varaisin perheelleni kivan syysloman auringon alla. Katsotaan tilannetta uudelleen sitten ensi vuonna.

Ulkomaanreissujen jäätyä pois loppuvuoden kuvioista olen yrittänyt keksiä jotain kivaa lapsia ajatellen. Esikoisen toivomuksena olisi päästä uimaan, hotelliin ja hyvälle aamupalalle :D Ehkä tämä tarkoittaa pientä kylpylälomaa tai muuta vastaavaa kotimaassa. Minusta olisi ihana matkustaa pitkästä aikaa pohjoisempaan Suomeen, mutta katsotaan nyt miten tilanne (korona) kehittyy. Talvimaisemista minulla on sieltä useammalta vuodelta kokemusta, mutta pohjoisen ruska on vielä kokematta. Se taitaa tosin olla pian jo käsillä vai mitä?

Miten te olette ajatelleet loppuvuoden lomat viettää? Kotona vai kotimaassa reissaten?

Onko teillä jotain kohteita suositella? :)

toppi Arket / shortsit Lindex

Sekalaisia kuulumisia

Posted on

  • Viimeiset 6kk olen käynyt Helsingissä harvemmin kuin vuosiin ja suureksi yllätyksekseni myös ikävöinyt pk-seudulla asumista paljon aikaisempaa vähemmän. Vaikka vihaan sydämeni pohjasta koronaa ja tätä poikkeuksellista tilannetta, en voi kieltää etteikö se olisi tuonut jotain hyvää. Itselleni tämä poikkeuksellinen aika on kyllä tuonut tietynlaisen mielenrauhan ja varmuuden siitä, että päätös muuttaa tänne ja asua juuri nyt täällä oli oikea. Tiedän, että jokin pala minusta vielä joskus halajaa Helsinkiin, mutta juuri nyt näin on hyvä.

  • Pitkästä aikaa moniin kuukausiin tuntuu siltä, että arki on palannut, vaikka yhä ollaan kaukana normaalista. Tytöt ovat kuitenkin useampana päivänä molemmat poissa kotoa ja minulla on työrauha. Ensimmäiset pari päivää meni sitä hiljaisuutta ihmetellessä, mutta nyt olen pikku hiljaa saanut taas jutun juonesta kiinni. Se mitä tuleva syksy tuo tullessaan pelottaa aika ajoin, mutta yritän pitää fokuksen tässä hetkessä ja olla murehtimatta tulevaa.

  • Viimeisen viikon aikana olen yrittänyt koota isoa infopakettia arkkitehdeille meidän piharakennusten ja pihan toiveista. Päätimme ulkoistaa tämän projektin ammattilaisille ja olen siitä todella innoissani. Tuntuu, että omat rahkeet eivät enää riitä toteuttamaan ja yhdistelemään niitä kaikkia villejä visioita, joita meillä piisaa. Lupaan palailla tähän aiheeseen heti, kun edistystä tapahtuu.

  • Eilen kävin pitkästä aikaa kirppareilla. Sovittelin erilaisia takkeja, jakkuja ja kenkiä. Tarjonnan laatu yllätti positiivisesti ja mietin, että se johtui ehkä oikeasta ajoituksesta. Kirpparitkin kun tuppaavat nykyisin sesonkien vaihtuessa vähän “uudistamaan” mallistoaan ja monesti myös ihmiset ovat tässä kohtaa aktiivisempia viemään tavaraa kierrätykseen. Yhden pellavajakun lisäksi ostin kotiin kaksi kaunista valkeaa astiaa. Täytyy muistaa taas hyödyntää kirppareita enemmän.
  • Eilen kävin myös juoksemassa pitkästä aikaa. Vedimme siskon kanssa n. 8km lenkin ja 5km siitä täydessä kaatosateessa. Alkuun sade ärsytti, mutta loppujen lopuksi se oli todella puhdistavaa ja ihanaa.

Ikimuistoinen hetki

Posted on

Ekan luokan eka päivä, check! (melkein toinen myös)

Äitiä jännitti ja niin taisi myös esikoista jännittää, mutta kaikki sujui hienosti. Nenäliinojakaan ei ihme kyllä tarvittu. Tuijottelin vain haltioituneena tuota yhtä aikaa niin pienen ja niin ison tytön itsevarmaa astelua ensin koulun pihalle ja sieltä jonoon muiden ekaluokkalaisten kanssa. Reipas vilkutus muulle perheelle ja se oli menoa sitten. Iltapäiväkerhosta hain kotiin intopiukean tytön, joka olisi kuulemma vielä halunnut jäädä hetkeksi.

Minulle tuli elävästi mieleen oma lapsuus ja ensimmäiset kouluvuodet. Olin vähintään yhtä innoissani kuin meidän mini ja lopulta äiti alkoi kutsua minua Kaisa Koululaiseksi, koska muuta en olisi halunnut päivisin tehdäkään kuin käydä koulua. Toisen luokan syysloman kynnyksellä ehdotin opettajalle, että mitäs jos tulisin lomasta huolimatta kouluun :D Se idea ei jostain kumman syystä käynyt toteen.

Mitään sen kummempaa asiaa ei minulla ollut kuin tosiaan kertoa, että kaikki sujui eilen hienosti! En halunnut somea päivitellä, vaan otin tuon päivän ihan vaan meille itsellemme ja nautin tästä hienosta virstaanpylväästä. Kiitos vielä kaikille hurjasti tsempeistä ja vertaistuesta :) Tämä oli helpompi rasti mitä odotin, mutta toki hyvin ainutlaatuinen ja ikimuistoinen. Siitä muistona ovat nyt myös nämä tällä viikolla otetut kuvat, joissa on mielestäni aivan super ihana (ja innostunut!) fiilis ♥

Tulevan ekaluokkalaisen äidin fiilikset

Kaksi yötä esikoisen koulun alkuun ja äitiä vähän jännittää.

Jollain tapaa vähemmän kuin ennen ja jollain tapaa taas paljon enemmän kuin koskaan.

Mihin katosi se äitin pieni nyytti, taapero ja tarhalainen?

Juuri nyt tuntuu siltä, että pikkulapsivuodet jäivät taakse silmän räpäyksessä. Esikoulukin vain humahti ohi sellaisella vauhdilla, että hyvä, jos huomasin sen edes kunnolla alkaneen. Korona veroitti toki kevään eskaripäiviä merkittäväksi ja ehkä siitä syystä pieni paniikki esikoisen koulun alusta nosti päätään jo pari kuukautta sitten. Olenko minä muka jo koululaisen äiti?! En ole valmis, enkä tiedä onko tuo pieni hentoinen olentokaan…

Paniikkiani ei helpottanut se tosiasia, että emme koskaan saaneet eskarin (ja päiväkodin) osalta jättää niitä hellyyttäviä sekä kyynelkanavat niin tehokkaasti aukaisevia jäähyväisiä perinteisten kevätjuhlien muodossa, kun kokoontumisrajoitukset olivat yhä voimassa. Pienehkön päiväkodin ansiosta saimme onneksi eskarivanhempien kanssa yhdessä junailtua minimaalisen kiitos- ja muistelohetken tarhan pihalle. Se toimi vähintään laastarina tälle äidille, joka oli niin kovasti odottanut tätä merkkipaalua esikoisen elämässä. Olin jo varautunut itkemään hullun lailla ja tuntemaan ylitsevuotavaa ylpeyttä meidän tulevasta koululaisen alusta.

Mutta vaikka eskari ei päättynyt meidän esikoisen kohdalla perinteisin juhlamenoin, lähti äiti siitä huolimatta kyynel silmässä päiväkodin pihasta viimeisen kerran. En odottanut siinä kohtaa moista tunneryöppyä itseltäni, mutta katsellessani esikoisen pakkaavan viimeistä kertaa tavaroitaan siellä niin tutussa pienessä ja sympaattisessa eteisessä tunsin itkun nousevan kurkkuuni. Tyttö huuteli iloisena ja reippaana heipat rakkaille hoitajille sekä eskariopelle, mutta äiti ei enää kyennyt pidättelemään kyyneliä. Itkuisella äänellä yritin piipittää kyynelten lomassa, miten kiitollisia olemmekaan hyvästä, lämpöisestä ja kaikin puolin taidokkaasta hoidosta sekä opetuksesta. Minua lohduteltiin sanomalla, että onneksi pikkusisko todennäköisesti seuraa siskon jalanjäljissä ja pääsemme vielä palaamaan tuohon maailmaan lämminhenkisimpään ympäristöön hänen kanssaan. Ja ehkä kuopuksen kohdalla saamme myös todistaa perinteisiä eskarimenoja juhlineen ja todistuksen jakoineen.

Mutta ennen kuin nyt menemme liikaa asioiden edelle, niin palataan hetkeksi itse aiheeseen, eli äidin fiiliksiin tulevasta koulun alusta. Vaikka minulle on kasvanut viimeisinä kuukausina sellainen varma ja luottavainen tunne siitä, että kaikki tulee menemään hienosti ja esikoinen on toden totta täysin valmis hyppäämään uusiin seikkailuihin, kalvaa jokin pieni asia mieltäni. En oikein osaa pukea sitä kunnolla sanoiksi, mutta kaipa se on se irtipäästämisen tunne, joka tämän vatsassa vellovan ja iltaisin hieman valvottavan tunteen saa aikaiseksi. Kokonaanhan tässä, eikä ehkä missään vaiheessa elämää, tarvitse onneksi omasta pienestä irti laskea, mutta niitä naruja on osattava höllentää sekä osasta niistä on, halusi tai ei, päästettävä täysin irti.

Luin vastikään jutun siitä, miten pieni vastasyntynyt vauva kamppailee ensimmäisenä ja vähän sitä seuraavinakin vuosina sen samaisen irtipäästämisen tunteen kanssa. He ovat olleet kiinteä osa äitiä ja nyt olisi aika pikku hiljaa irtautua. Samaan tahtiin kun irtautuminen lapselle helpottuu vaikeutuu se puolestaan monille äidille. Jo nyt huomaan välillä, että pitäisi antaa lapsen vieläkin vapaammin mennä ja tehdä, vaikka sydän sanoo toista. Toivon, että ajan kuluessa löydän sen hyvän kultaisen keskitien, jossa molemmat lapseni kokevat minun pysyttelevän eri elämän vaiheissa sopivan lähellä tukena ja turvana, kuitenkaan liikaa kahlitsematta.

Tulevan koulujen alun osalta olen pyrkinyt luomaan esikoisella mukavan ja innostavan ilmapiirin sekä antanut hänelle tilaa. Jostain luin vinkkinä, että kannattaa kysyä rohkeasti lapselta mietityttääkö häntä jokin koulun alkamisessa ja tarpeen mukaan puhua asiat halki. Viime viikkoina me olemmekin jutelleet monenlaisista asioista ja tänään kysyessäni tytön fiiliksiä hän kertoi olevansa vain innoissaan. Se vastaus sai minullekin mielenrauhan, vaikka yhä edelleen minusta tuntuu, että olen esimerkiksi unohtanut jotain todella oleellista.

Reppu on kuitenkin hankittu ja sen sisällekin on tavarat valmiina. Käyttännönjärjestelyt ovat pitkälti myös selvillä ja ne loputkin selviävät varmasti sitten keskiviikkona. Ensimmäisen päivän vaatteet on jo valittu valmiiksi, joten ehkä sitä pitäisi itsekin vain alkaa nauttia ajatuksesta, että hitsi vie aivan pian meidän kodissa tallustelee pesunkestävä koululainen!

Onko siellä muuten muita samassa tilanteessa olevia äitejä?

Tai aloittaako teidän lapsi/lapset jonkin muun merkittävän uuden taipaleen tässä kohtaa?

Entä onko jollain heittää viime hetken vinkkejä/rohkaisun sanoja äidille (tai lapselle) tässä vaiheessa? :)

kuvat: Hanna Väyrynen

Lyhyempi kesätukka ja ystävän luona kylässä

Posted on

Päätin viime viikon kampaajakäynnillä napsaista reilusti mittaa hiuksista pois ja vitsit mikä ero! Tukka tuntuu ja näyttää sata kertaa paksummalta sekä elinvoimasemmalta. Tyveen laitettiin tuttuun tapaa mahdollisimman luonnollinen ruskeasävy (omien harmaiden kasvatusprojekti tosiaan jäi :D) ja latvoja hieman raidoitettiin. Etuosaan leikattiin myös selkeämmät “sivuverhot” nyt, kun raskauden jäljiltä harventuneet ohimohiukset ovat vihdoin kasvaneet tarpeeksi. Muuten hius on tasamittainen. “Sivuverhot” yhdessä vaaleampien raitojen kanssa tekevät kyllä hiuksista eläväisemmät sekä jotenkin helpommin muotoiltavammat etuosasta. Minulla on luonnostaan taipuisa (jopa hieman kihara) hius ja tämä leikkaus on kyllä siihen se paras mahdollinen.

Nämä kuvat minulle ikuisti ystäväni Hanna, jonka luona heidän uudessa kodissaan pääsin vihdoin koronan hellitettyä käymään. Koti oli kyllä hyvin Hannan näköinen, avara ja kaunis. Yhtä pahana kultaharakkana ihastelin tietysti messinkisi yksityiskohtia, joita riitti vähintään yhtä paljon kuin meillä kotona. Emme olleet Hannan kanssa nähneet puoleen vuoteen, mutta kyläillessäni heillä tuntui kuin olisimme istuneet samassa pöydässä vasta eilen. Juttu lensi vanhaan tuttuun tapaan ja nauru yltyi räkätykseksi saakka.

Kuulumisten vaihtamisen lisäksi käytimme kuvausmahdollisuuden hyödyksi ja nappasimme muutamat kuvat puolin toisin. Edellisistä kuvaustreffeistä oli niin ikään ikuisuus aikaa. Vaikka kotoa käsin, kaukana Helsingistä on ollut ihan kivakin tehdä hommia, niin kyllä tämä visitiitti pk-seudulle taas muistutti, että välillä on ihan hyvä päästä uusiin ympäristöihin sekä kuvailemaan eri tyyppien kanssa. Ne ruokkivat ja elävöittävät luovaa puuhaa taas ihan uudella tavalla.

Nyt viimeistelen vielä viimeiset työhommat ja lähden hakemaan lapsia pyörällä hoidosta. Heilläkin loma häämöttää jo edessä :) Ulkona on jälleen kerran mieletön sää ja hellemekko taitaa olla tänäänkiin se ainut oikea vaatevalinta, joten sillä mennään!

mekko & laukku Lindex / hattu Zara / aurinkolasit RayBan

Meidän juhannus tiivistettynä

Posted on

  • Oli lämmin, suorastaan helteinen sää. Aika poikkeuksellista juhannuksena sanoisin.
  • Kiitos lämpimien kelien uitiin joka päivä sekä meressä että uima-altaassa. Oma ranta on kyllä mieletön juuri nyt.
  • Syötiin valtava määrä uusia perunoita sekä grilliherkkuja.
  • Jäätelöt sulivat ennätysvauhtia ja niitä myös syötiin ennätyspaljon.
  • Käytiin kyläilemässä kavereilla, perheen luona mökillä ja ystävien kanssa puistossa pitsapiknikillä.

Rauhalliseksi meidän juhannusta en kuvailisi. Se oli, kiitos vauhdikkaiden lasten, aika päätöntä menoa aamun herätyksestä illan uinahtamiseen saakka. Tästä syystä en myöskään nähnyt juhannuskokkoa tai ehtinyt juhannussaunaan. Ehkä ensi vuonna sitten :D Muuten takana ihana ja ikimuistoinen juhannusviikonloppu, jonka kruunasi vielä eilinen iltalenkki yksin Suomen kesäyössä. Kaikkialla oli niin kaunista ja vehreää, lämmin ilta-aurinko tuntui ihanalta (ei enää yhtään liian kuumalta!) iholla ja luonnon äänet kantautuivat korviin niin kauniisti, että laskin kuulokkeetkin pois korvista.

En tiedä johtuuko tunteeni koronasta ja epätavallisesta keväästä, mutta jollain tapaa Suomi ja Suomen kesä näyttää sekä tuntuu juuri nyt kauniimmalta ja ihanemmalta kuin koskaan ennen. Ehkä tämä kevät on avannut silmät kaikille niille hienoille mahdollisuuksille, jotka ovat koko ajan olleet nenän edessä, mutta tuntuneet ehkä liian arkisilta ennen tätä. Nyt, jos koskaan on oikea aika nauttia tästä kaikessa täysillä.

Ihanaa kesäviikkoa sinne!

Miten taaperoarki sujuu?

Posted on

En tiedä oliko syynä tämän päiväiset Äititreffien äänitykset vai mikä, mutta tuli olo, että voisin pitkästä aikaa kirjoitella kuulumisia liittyen vauva-, korjaan taaperoarkeen. Edellisellä kerralla, kun vastaavaa postausta kirjoittelin meidän kuopusta pystyi vielä kutsumaan vauvaksi. Vauvavuosi veteli viimeisiään ja elämä oli, pakko myöntää, oikeastaan aika kaaottista. Kerroin uniongelmista sekä allergiaepäilyistä. Itse uin tuon ajanjakson melko syvissä vesissä, sillä olin niin kamalan pettynyt, kun ne puolivuotiaana alkaneet levottomuudet eivät helpottaneetkaan 1-vuotissyntymäpäivään mennessä, kuten olin kuvitellut. Onneksi valoa alkoi näkyä tunnelin päässä jo hyvin pian sen jälkeen.

Alkuvuodesta kävimme ensitöiksemme allergialääkärillä ja allergiatesteissä tytön kanssa. Vaikka testit näyttivät negatiivista lääkäri kertoi meille, että oli hyvin mahdollista, että tyttö kärsi yliherkkyydestä muutamia ruoka-aineita kohtaan. Karsimismenetelmällä saimme lopulta selville, että maito (sen kaikissa muodoissa) ja omena olivat ne kiusankappaleet, jotka laittoivat pienen suoliston sekaisin sekä ihon helakan punaiseksi. Näitä vihulaisia tuntui olevan vähän joka paikassa, myös sellaisissa ruokavalmisteissa, joista ei päällepäin uskoisi. Esimerkiksi useasta leivästä löytyy omenamehua ja monesta tuotteesta maitojauhetta.Tuoteselosteiden lukemisesta tulikin nopeasti arkipäivää, mutta tarkkuus on maksanut itsensä takaisin. Nimittäin maidon ja omenan jäätyä pois ruokavaliosta on kaikki mennyt kohinalla parempaan suuntaan.

Yli puoli vuotta kestäneet rikkinäiset yöt saatiin korjattua suhteellisen nopeasti siihen pisteeseen, että tyttö nukahti itse omaan sänkyynsä ja nukkui siellä kiltisti vähintään puolet yöstä. Viereen päästyään hän jatkoi tyytyväisesti unia aamuun saakka. Kävelemisen opettelu aiheutti välillä pientä levottomuutta ja aamut aikaistuivat samalla kello viiden herätyksiksi, mutta yöt pysyivät muuten rauhallisena. Ennen tätä ne olivat olleet vuoroin suoraa huutamista ja vuoroin riehumista. Luultavasti noista yliherkkyyksistä johtuen.

Maaliskuussa meidän nuorempi neiti oppi sitten vihdoin kävelemään ja kasa uusia taitoja tuli siihen päälle. Puhe alkoi kehittyä ja nyt sanoja tulee jo useampia. Tuntuu, että joka päivä vähintään yksi uusi sana lisää. Hän myös syö reippaasti itse, jos sille päälle sattuu. Isosiskon tapaan hän ei kuitenkaan ole kovin kiinnostunut ruoasta ja sen myötä täällä saadaan välillä edelleen taistella ruokailujen loppuun saattamisen kanssa. Onneksi se tuntuu pieneltä murheelta niiden isojen vastoinkäymisten jälkeen.

Pari viikkoa sitten kuopus yllätti meidät kaikki nukkumalla aamuun saakka omassa sängyssään ja kyllä siinä meinasi itku päästä. Nyt hän on myös väläytellyt toivoa pidemmistä yöunista ja nukkunut useampana aamuna lähemmäs kello kahdeksaa sen 5-6 sijasta. En osaa edes sanoin kuvailla, miten onnellinen olen tästä ollut. Väsymys on kyllä pahimmillaan todellinen kidutuskeino ja vasta nyt kuopuksen myötä olen oikeasti ymmärtänyt, mitä on elää huonosti nukkuvan vauvan kanssa. Mieheni varoitteli minulle noin vuosi sitten, että unikaaosta voisi kestää pitkään (kuten heidän perheessään kaikkien lapsien kohdalla on kestänyt), mutta itse en sitä suostunut uskomaan. Olin varma, että saan uniongelmat korjattua nopeasti ja kuopus alkaa nukkumaan yhtä sikeästi kuin isosiskonsa. Valitettavasti olin tässä pahemman kerran väärässä, sillä kerta toisensa jälkeen jouduin pettymään, kun mikään keino ei toiminutkaan. Viikon huono jakso venyi kuukaudeksi ja kuukauden jakso puoleksi vuodeksi. Jos olisin asennoitunut tähän pidempänä projektina, olisin ehkä selviytynyt henkisesti paremmin, mutta kuka sitä nyt haluaisi maalata piruja seinille ja aavistella heti alkuun vaikean vaiheen kestävän kauan? Ei kukaan.

Nyt uskon ja toivon, että meidän uniongelmat, kuten myös ruoka-allergiamysteerit ovat taakse jäänyttä elämää. Toki vielä on matkaa niihin leppoisiin täysin keskeytyksettömiin yöuniin, mutta korkealle ollaan jo sieltä kuilun pohjalta kivuttu. Yliherkkyyksistäkin pääsemme toivon mukaan jossain kohtaa varovasti totuttelemalla eroon, mutta niiden suhteen ei ole vielä kiire. Juuri nyt nautin tästä jokseenkin seesteisestä vaiheesta, vaikka tyttö onkin siinä ihanan päättömässä puolentoistavuoden iässä, jossa sattuu ja tapahtuu. Kuten isosiskonsakin (ja äitinsä) on kuopus todella kova kiipeilemään ja karkailemaan, eikä malta pysytellä yhtään sekuntia paikoillaan. Tämä aiheuttaa välillä sydämentykytyksiä, kuten esimerkiksi toissapäivänä, kun hän kirmasi vauhdilla mereen uimaan vaatteet päällä ja eilen, kun hän karkasi päivähoidon pihasta, pensasaidan välistä autotielle. Niille, jotka sanovat tyttöjen olevan rauhallisempia ja “helpompia” nauran kyllä ääneen. Te ette ole tavanneet meidän kaksikkoa :D

Ja niille, jotka kärsivät siellä uni- tai vaikkapa allergiaongelmista lapsenne kanssa haluan sanoa, että tsemppiä! Te ette ole yksin! Jossain on joku toinen vanhempi, joka yhtä lailla murehtii ja valvoo sekä on aivan yhtä väsynyt. Välillä tuntuu epäreilulta, kun naapurin vauva nukkuu yönsä läpi kitisemättä 3 kk iästä alkaen, mutta siitä ei kannata masentua sen enempää. Lapset ovat erilaisia eikä niitä tai niiden toimia voi keskenään verrata. Itse uskon siihen, että useimmissa tapauksissa puntit tasataan jossain muussa asiassa,  vaikka eihän sitä kenellekään vastoinkäymisiä toivoisia. Jokaisen lapsen kanssa on kuitenkin omat haasteensa, toisilla toki valitettavasti suuremmat kuin toisilla. Me vanhemmat emme siinä kohtaa voi tehdä kuin parhaamme.

Juuri nyt olen erityisen ylpeä itsestäni ja miehestäni, että selvisimme vauvavuoden haasteista jokseenkin järjissämme ja satuttamatta toisiamme sen pahemmin. Väsymys ajaa meidät helposti riitaisiin tilanteisiin, mutta siinä kohtaa täytyy vain yrittää muistaa, että ilman väsymystä sitä tuskin päästäisi suustaan sellaisia sammakoita. Näistä vastoinkäymisistä opitaan ja voisin vaikka vannoa, että olemme jälleen kerran tämän kokemuksen jälkeen entistä parempi tiimi mieheni kanssa. Toki niiden, ilmeisesti pysyviksi jääneiden silmäpussien kera.

Ps. Pian saadaan siis uusia Äititreffit-jaksoa teille kuunneltavaksi! Niissä lisää vauva- (ja taaperohöpinää), jos tämä aihealue kolahtaa :)

7 viikon lomalla lasten kanssa

Posted on

Kohta on kulunut miltei 7 viikkoa (SEITSEMÄN!!) siitä, kun päätimme miehen kanssa ottaa tytöt ennaltaehkäisevänä toimena pois päivähoidosta. Viralliset ohjeet tulivat voimaan viikko tämän jälkeen, mutta täällä ollaan käytännössä “lomailtu” lasten kanssa jo 7 viikkoa yhtä soittoa. Lomailu on sanavalintana hieman harhaanjohtava, sillä tottakai mekin olemme tässä yrittäneet tehdä töitä samalla. Pitäydyn kuitenkin loma-sanassa, sillä sellaiselta tämä on tuntunut. Lomalta LASTEN kanssa.

Te muut vanhemmat voitte varmasti yhtyä ajatukseen, että loma lasten kanssa on ihan normaalitilanteessakin sellaista “lomaa”, jonka jälkeen on enemmän tai vähemmän todellisen loman tarpeessa :D Tuntuu kuin arki päiväkotipäivineen olisi lasten leikkiä tämän rinnalla. Älkää käsittäkö väärin, on tuntunut etuoikeutetulta saada olla “lomalla” lasten kanssa näinä aikoina ja joskus vuosien päästä olen varmasti ikuisesti kiitollinen tästä ajasta. Ajasta, jolloin maltoimme molemmat mieheni kanssa oikeasti pysähtyä. Ja niin ovat varmasti lapsetkin.

Mutta näin seitsemän viikon jälkeen alkaa jo hieman kisaväsymys painamaan. Näin totesi myös samassa tilanteessa oleva ystäväni, jonka kanssa vaihdoimme kuulumisia pari päivää sitten. Kumpikin mietimme, että ei tässä tilanteessa (terveenä, kotona, omakotitalossa asuessa, yhdessä perheen kanssa ollessa) ole kyllä mitään valittamisen aihetta, mutta kuten lomallakin, jossain kohtaa iskee se kaipuu takaisin arkeen ja rutiineihin.

Vaikka meilläkin on yritetty pitää tietyistä rutiineista kiinni, niin ei tätä silti voi normaaliin arkeen verrata. Tosin emmehän me vielä tiedä, mikä tulevaisuudessa normaali arki on. Onko se tätä? Tai jotain entisen ja tämän väliltä? Emme myöskään voi tietää mitä tulevat viikot tuovat tullessaan. Miten käy koulujen ja päivähoidon? Jännityksellä sitä odotan, vaikkakin hieman sekaisin fiiliksin. Tunteeni ovat heitelleet laidasta laitaan pandemia-aikana ja tämänkin kysymyksen kohdalla olen toisena hetkenä toista mieltä ja toisena toista siitä, mitä sitä oikein pitäisi tehdä. Jatkaa samaan malliin vai avata ovet? Onneksi meillä täällä Suomessa on minun sijasta muita, tässä kohtaa itseäni fiksumpia ihmisiä päättämässä asioista.

Koronakuulumiseni alkavat toistavat toistaa jo itseään, joten ajattelin tähän loppuun kertoa parhaita juttuja viime viikoilta;

Kuopus on oppinut paljon uusia sanoja, tärkeitä sellaisia. Tämän viikon parhaat: “kakka, kakku ja mekko”. 

Paras ystäväni lähetti meidän ovelle tuoretta pullaa ja leipää. Hän tuntee minut niin hyvin!! :D

Pesin ja pakkasin tällä viikolla toppakamat pois silmistä. Liian optimistinen tekoko? Toivottavasti ei.

Eilen takapihan terassilla oli niin lämmin, että pärjäsin paljain varpain ja t-paidassa. Kesä ootko se sinä?

Isompi tyttö sai eskarin ompelutyön valmiiksi. Voi sitä iloa, kun itse ommeltu pehmopupu sai vihdoin pumpuli täytteet sisäänsä ja sitä pystyi esittelemään kaikille sukulaisille puhelimen välityksellä.

Kuopus kantaa joka paikkaan mukanaan vanhaa posliininukkeani. Itseäni tuo nukke vähän hirvittää, mutta hänestä ilmeisesti paras juttu vähään aikaan :D

Isompi tyttö on innostunut laittamaan äidille teen ja välipalan valmiiksi. Nautin täysillä tästä, veikkaan aika ainutlaatuisesta ajasta ennen kuin into hiipuu.

 

Miten siellä jaksetaan? ♥ Alkaako teillä muilla kotona olevilla kisaväsymys painamaan?

Pääsiäisen parhaat

Posted on

Niin hurahti ohi ensimmäinen pandemian sävyttämä juhlapyhä. Vaikka se meni meillä ihan mukavasti, toivon hartaasti, että tämä jäisi ainakin nyt hetkiksi ainutkertaiseksi. Miltei kuusi viikkoa ollaan oltu kotona omalla porukalla ja vaikka lasin läpi ollaan mm. isovanhempia nähty alkaa kyllä olla jo kova ikävä sukulaisia ja ystäviä. Ja varmasti siellä on monella muullakin, mutta vielä pitää jaksaa. Täytyy yrittää iloita täysillä siitä, että on mahdollisuus olla oman perheen kesken. Sekään ei ole itsestäänselvyys tässä kohtaa.

Mutta hypätään vielä hetkeksi kuluneen juhlapyhän eli pääsiäisen tunnelmiin. Se meni hyvin pitkälti niin, kuin olimme suunnitelleet. Otettiin aika rennosti perheen kesken, tehtiin porukalla hyvää ruokaa ja leivottiin pääsiäisherkkuja. Kerroinkin teille jo aiemmin, että olen aika perso pääsiäisruuille ja -herkuille, joten ei ollut mikään yllätys, että pyhät olivat yhtä syömistä. Isäni toi vielä oven taakse itse savustamansa suuren lohen, jota riitti meille useammaksi päiväksi. Savulohi (se iskän savustama nimenomaan) maistuu niin kesälle! Varsinkin tuoreen parsan kera tarjoiltuna.

Sunnuntaina teimme vielä ison pääsiäisbrunssin, jonka onnistuimme (ihme ja kumma) syömään koko porukalla ilman sen kummempaa sirkusta. Brunssia varten kokeilin Jonnan ohjeella herkullista Chia-kookos-vanukasta ja paistoin amerikkalaisia pannukakkuja. Sunnuntai-iltana pidimme leffaillan, joka oli hyvä tekosyy syödä brunssilta yli jääneet herkut loppuun.

Syömisen lisäksi ollaan askarreltu, pelattu korttipelejä ja leikitty sisällä. Ollaan myös oltu paljon ulkona, pyöräilty ja tehty pihahommia. 1-vuotiaan kanssa se on vielä vähän hasardia hommaa varsinkin, kun mereen on suora pudotus pihalta, mutta kyllä hänenkin kanssaan saa jo hetken aikaa jotain puuhasteltua. Tällä kertaa siivosimme rantaa kaisloista ja poltimme kuivat kaislat tulevalla grillipaikallamme. Kannoimme myös ison kasan kiviä rantaviivaa koristamaan. Se meni jo melkein treenistä, joten voi hyvällä omalla tunnolla sanoa vähän huhkineensa kaiken sen syömisen vastapainoksi :D

Kuopuksen päiväuniajat tein joko töitä tai lepäilin isomman tytön kanssa. Muutamana päivänä innostiun myös siivoamaan kaappeja isommalla kädellä ja myymään tarpeettomia nettikirppiksellä. Hyvin onnistui muuten myynti ilman turhia kontakteja. Myymättä jääneet kävin tänään viemässä kierrätyskeskuksen keräysastiaan. Jos jotain hyvää tästä kriisitilanteesta pitää löytää, niin kotia ja siihen liittyviä asioita on kyllä tullut edistettyä normaalia ripeämmin. Tilanne pysynee tällaisena varmasti vielä tovin, joten hyvin on vielä aikaa saada ne muutamat, ikuisuuden to do-listalla roikkuneet asiat tehtyä.

Toivottavasti pyhät sujuivat siellä mukavasti! Täällä satelee juuri lunta, joka hieman latistaa tunnelmaa, mutta toivotaan, että tämä takatalvi on kevään viimeinen. Nyt lähden vielä hoitamaan yhden työjutun ja sitten iltapuuhiin lasten kanssa.

Pandemia: Miten meillä toimitaan?

Posted on

Lupasin palata aiheeseen nimeltä pandemia.

Se vaikuttaa meihin kaikkiin. Kaikkien tekemisiin, suurimman osan talouteen sekä henkiseen ja fyysiseen jaksamiseen.

Se on asia, jota ei sovi vähätellä, mutta myös asia, jonka suhteen ei kannata lietsoa älytöntä paniikkia (tai ostaa 200 rullaa vessapaperia). Hamstraus ja muut ylilyönnit tekevät tässä kohtaa vain hallaa, mutta sen sijaan järkevä tilanteen vaativa toiminta (turhien tapaamisten ym. välttäminen) on suotavaa. On huomattava, että tilanne eri puolilla Suomea saattaa olla erilainen eri ajankohtina ja muutenkin elää. Siitä syystä on tärkeä seurata päivittäin viranomaisten informaatiota tilanteen kehityksestä sekä noudattaa tätä tulevia ohjeistuksia.

Suositusten kohdalla jokainen tietysti puntaroi itse miten toimii, mutta tässä kohtaa sanoisin, että enemmän on enemmän. Jos pystyt välttelemään turhia ihmiskontakteja ja vaikka tehdä töitä etänä, se kannattaa. Juuri sinä saatat nimittäin olla se merkittävä, sivuun astunut tulitikku, joka pysäyttää alati leviävän palon. Kaikilla tähän ei ole mahdollisuutta esimerkiksi työn luonteen vuoksi, mutta niillä joilla on, kannattaa tilannetta ennakoida, vaikka se tuntuisikin typerältä tai tarpeettomalta. Nyt, jos koskaan on aika ajatella muita ja toki myös itseään. Itsekäs ei kuitenkaan kannata, olla, sillä ne itsekkäät teot voivat tässä kohtaa kostautua moninkertaisesti.

Miten meillä toimitaan tässä poikkeusellisessa tilanteessa?

Sen lisäksi, että noudatamme tietysti edellä mainittuja suosituksia sekä rajoituksia ja pesemme ahkerasti käsiä, päätimme toimia tavalla, jonka töidemme luonne mahdollistaa.

Viime viikonlopulla minä ja mieheni teimme päätöksen etätöihin siirtymisestä. Siinä samassa päätimme myös, että lapset jäävät kotiin, kun siihen kerran mahdollisuus on. Meidän työt (kaksi yrittäjää) tämän sallivat, joten koimme sen järkevimmäksi toimintatavaksi. Turhia ihmiskontakteja kartetaan, kuten myös riskiryhmiin kuuluvien sukulaisten tapaamista. Kaupassa toki käydään yhä sekä hoitamassa välttämättömiä asioita, mutta muuten oleskellaan pitkälti kotona. Seuraavalla kauppareissulla ajattelin tosin jättää lapset kotiin, sillä heidän toimintaansa (lue kärryjen kielellä lipomista ja tahatonta pärskimistä) on välillä mahdotonta rajoittaa.

Lapsia ei kuitenkaan ole teljetty sisällä, vaan heidän kanssaan tehdään asioita kodin lisäksi pihalla ja lähiympäristössä. Puistoissakin ollaan käyty, mutta isompia ruuhkia ollaan niissäkin pyritty välttämään. Muutamia sukulaisia olemme tänä aikana tavanneet ja tänään olisi tarkoitus nähdä yhtä ystävää kotioloissa. Nämä tapaamiset koen ihan turvallisiksi ja fiksuiksi, kun kummallakaan (eikä kummankaan perheessä) ole mitään oireita tai kontakteja ulkomailta tulleisiin. Eikä meistä kukaan varsinaisesti kuulu riskiryhmään. Turhia joukkokokoontumisia tai tarpeettomia asiointeja julkisilla paikoilla olemme kuitenkin mieheni kanssa päättäneet suosiolla ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä välttää ja tämä on tarkoittanut esimerkiksi siirtymistä omatoimiseen treenaamiseen ulkona salien sijaan. Lasten harrastustoiminnat keskeytyivät jo viime viikolla, joten niihin menemistä ei ole tällä viikolla tarvinnut pohtia.

Näiden lisäksi emme ole tehneet sen kummempia järjestelyjä tai valmisteluja. Henkisesti olemme yrittäneet varautua siihen, että tässä tullaan olemaan useamman viikon “karanteenissa” kotona, mutta koska tilanne kuitenkin elää koko ajan, koen järkevimmäksi toimia tilanteen mukaan. Tästä syystä en ole esimerkiksi kokenut tarpeelliseksi hamstrata tarvikkeita ja ruokaa kotiin, vaan tullut siihen tulokseen, että tässä hetkessä pärjäämme tarpeen tullen sillä kotivaralla, joka meiltä muutoinkin kaapista löytyy.

Nähtäväksi jää mitä uusia rajoituksia/suosituksia tämä päivä, saati viikko tuo tullessaan.Moni asia on peruutettu, mutta on myös lukemattomia asioita, jotka ovat ennallaan ja joihin kannattaa nyt tarttua. Oli se sitten perheen yhteinen aika, hyvä kirja, kävelylenkki metsässä tai kaapin siivous. Tästäkin tilanteesta saa omilla valinnoillaan ja hyvällä asenteella tehtyä jollain tasolla mielekkään, vaikka itse pandemia on kaukana positiivisesta.