Oma elämä

These summer days

Posted on

SI MODA SUMMER RANDOM JULY 2015 9

Vaikka kesällä tulee tehtyä paljon hauskoja etukäteen suunniteltuja reissuja ja käytyä ne samat vakiopaikat läpi, nautin silti eniten kaikista pienistä, hieman vahingossa syntyneistä onnellisista hetkistä. Kuten siitä, miten pienet ystävykset kiskovat kilpaa jäätelöä suuhunsa ja aurinko pilkottaa puiden raosta.

SI MODA SUMMER RANDOM JULY 2015 0SI MODA SUMMER RANDOM JULY 2015 4SI MODA SUMMER RANDOM JULY 2015 3SI MODA SUMMER RANDOM JULY 2015 1SI MODA SUMMER RANDOM JULY 2015 2

Nautin myös suunnattomasti raikkaan salaatin mausta, heleän värisistä kylmistä juomista ja valoisista kesäilloista ystävien kanssa. Tämä kesä ei ehkä ole ilmojen puolesta ollut vielä se parhain, mutta paljon ihania asioita olemme jo ehtineet tehdä. Olen onnistunut heittäytymään niin hyvään lomamoodiin, että välillä tuntuu olevan vaikeaa saada otetta töistä. Mitä enemmän laiskotellen, sitä vaikeammaksi homma menee.

Olen ehdottomasti sitä tyyppiä, joka saa paljon aikaiseksi nimenomaan silloin, kun kiirettä piisaa. Totaalinen löhöily ei itselleni sovi, koska se alkaa pidemmän päälle ahdistaa. Vaikka viime päivät ovat menneet mökki-festarit-mökki -linjalla olen päättänyt pyhittää viikossa myös pari päivää puhtaasti työntekoon. Näin pysyn huomattavasti paremmin vireessä.

SI MODA SUMMER RANDOM JULY 2015 5SI MODA SUMMER RANDOM JULY 2015 7SI MODA SUMMER RANDOM JULY 2015 6SI MODA SUMMER RANDOM JULY 2015 8

Minkälainen kesä teillä on tähän mennessä ollut? Joko olette ehtineet lomailla?

 

Red I White I Blue

Posted on

SI MODA VALMISTUJAISET 2015 5

Eilen juhlittiin tosiaan siskon valmistujaisia. Pari päivää oltiin yhdessä laitettu paikkoja kuntoon ja valmisteltu tarjottavia. Minä olin vastuussa mm. somistuspuolesta. Värimaailmaksi valitsin melko sporttisen sini-puna-valkoisen, siskon ammattinimikettä silmällä pitäen. Tarjottavatkin sopivat teemaväreihin kuin nenä päähän. Tarjolla oli mm. siskon leipomaa Britakakkua, vesimelonitikkuja ja popcornimuffinseja. Suolaisessa pöydässä komeili itse savustetut lohet, lihapullat, nachot ja salsat. Tulee hieman vesikielellä näitä listatessa.

Valmistujaisten lisäksi piipahdettiin pikkuserkun ylioppilasjuhlissa, joten päivä oli melkoista juoksemista aamusta iltaan. Pidinkin ihan rehellisen blogivapaan ja nautin itse juhlapäivästä, kun kaikki valmistelut oli vihdoin saatu päätökseen. Oli kyllä ihana nähdä pitkästä aikaa kaikki ystäviä ja sukulaisia. Käytiin piipahtamassa Kotkan yöelämässäkin, mutta tultiin jo hyvissä ajoin kotiin. Nyt olo on aikaisesta kotiinpaluusta huolimatta melko räihnäinen ja väsynyt. Onneksi tänään voi ottaa ihan iisisti. Ensi viikolle on jo jos jonkinnäköistä puuhaa ja perjantaina lähdetään kohti Italiaa. Ainakin siis jotain matka-aiheisia juttuja tulossa alkavalle viikolle. Nyt ihanaa sunnuntaipäivää kaikille!

Kuvituksena melkoinen määrä otoksia eiliseltä. Toivottavasti iloinen juhlafiilis välittyy sinne asti :)

SI MODA VALMISTUJAISET 2015 4
SI MODA VALMISTUJAISET 2015 8SI MODA VALMISTUJAISET 2015 6SI MODA VALMISTUJAISET 2015 0SI MODA VALMISTUJAISET 2015 10SI MODA FAMILY MAY 2015 1SI MODA VALMISTUJAISET 2015 3SI MODA VALMISTUJAISET 2015 00SI MODA VALMISTUJAISET 2015 9SI MODA VALMISTUJAISET 2015 2SI MODA VALMISTUJAISET 2015 13SI MODA VALMISTUJAISET 2015 12

Päätöksenteon tuskaa

Posted on

Niin kai se menee, että toiset ovat parempia päättämään kuin toiset. Parempien päättäjien päätökset syntyvät nopeammin ja he ovat varmoja valinnastaan. Toista ääripäätä kutsutaan kai jahkailijoiksi. Itse taidan kuulua vähän molempiin. Jotkin pienetkin päätökset tuntuu vaikeilta lyödä lukkoon, mutta välillä sitten teen isojakin valintoja tuosta noin vaan. Menen aika pitkälti fiiliksen mukaan ja ns. sydäntä kuuntelemalla.

Siinä kohtaa, kun päätöstä ei meinaa syntyä ja huomaan jahkailevani, astuu järjestelmällinen minäni esiin ja alkaa laatia keinoja tilanteen ratkaisemiseksi. Erilaiset +/- listat, vaihtoehtojen vertailut, niiden mahdollinen kuvaaminen jne. ovat keinojani päästä tilanteessa eteenpäin. Useimmiten tässä kohtaa olen jo niin turhaunut kiitos äärimmäisen malttamattoman luonteeni ja hermostuksissani en valitse mitään. Nostan kädet ylös. Luovuttaja en kuitenkaan ole, joten palaan kyllä pienen happihyppelyn jälkeen tekemään päätökseni, vaikka hetkeä aikaisemmin olisikin savu noussut korvista.

Monesti työpaikkahaastatteluissa kysytään paineensietokyvystä ja olen aina kertonut pystyväni työskentelemään erittäin hyvin myös paineen alla. No kukapa sitä nyt sanoisi, ettei kestä painetta ollenkaan, mutta rehellisyyden nimissä olen viime vuosina miettinyt, että olenkohan sittenkään niin hyvä siinä kuin oletan. Vanhemmuus on esimerkiksi tuonut ihan uudenlaisia vastuita elämään sekä siinä samassa liudan lisää päätöksiä ja sen myötä lisää paineita. Välillä huomaan ajautuvani jopa hulluuden partaalle pohtiessani asioita liikaa. Oman lapsen kohdalla kun sitä ei varmasti kukaan vanhempi haluaisi tehdä niitä vääriä tai huonoja päätöksiä.

SI MODA 7-5-2015 BW

Olen onneksi tietyllä tapaa melko rento äiti, enkä ole kaikista pienistä asioista stressannut, mutta kyllä sitä on monia asioita mietitty ja punnittu kahteen kolmeenkin kertaan. Kuten tällä viikolla lääkäriin menemistä. Minin flunssa on hieman pitkinnyt ja olen yrittänyt arvioida vaatisiko se lääkärissä käymistä. Tiedän, että parempi on mennä kuin olla menemättä, jos vähänkin epäilyttää, mutta kyllä sitä jahkailtiin, kun tilanne näytti ensin paremmalta ja sitten huonommalta jne. Noh kohta lähdetään tästä vastaanotolla ja saadaan tämänkin suhteen mielenrauha.

Minin lääkärissä käynti ei tietenkään vaatinut listojen tekemistä tai muuta erityistä pohdintaa, mutta välillä näitä keinoja tulee tosiaan ongelmanratkaisun apukeinoina käytettyä. Vaikka vanhemmuus on ehdottomasti luonut lisää paineita itselle, on se myös kehittänyt minua. Kehityn paineen alla huomattavasti paremmin kuin ilman. Ehkä tästä syystä olen kokenut myös sietäväni painetta hyvin. Pystyn kriittisellä hetkellä toimimaan rivakasti, vaikka päätöksenteossa joskus jahkailenkin,. Ehkä liian suuri vaihtoehtojen määrä ja liian paljon aikaa päättää aiheuttavat sen tuskastumisen tunteen? Oli miten oli, voi päätöksentekotaitoa varmasti kehittää. Onko teillä jotain tiettyjä tapoja tai rutiineja, joilla lähdette vaihtoehtoja punnitsemaan ja ongelmia ratkaisemaan? 

Luulempa, että nyt on taas keväällä monella ollut päätöksenteko läsnä, kun on pohdittu opiskelupaikkoja, kesätöitä ja -lomia yms. Muutenkin taidamme yleisesti haluta saada asiat pakettiin ennen kesää, jotta silloin voi ottaa rennosti ja rauhoittua loman viettoon. Minä ainakin haluan.

Vappu kuvina

Posted on

Kerroinkin jo edellisessä postauksessa miten meidän vappu sujui. Tässä vielä hieman kuvia niin maanantain vappujuhlista showroomilla, illallisesta ystävien luona kuin ekstemporee Porvoon reissustakin. Vappu oli melko ruokapainoitteinen, mutta mikäs sen ihanempaa tapaa rentoutua kuin hyvän ruoan parissa. Parasta antia oli ehdottomasti ystäväperheen miehen kokkaama makeapossu riisillä sekä Porvoossa nautittu tomaatti&mozzarella piirakka. Okei oli ne kahdeksan munkkiakin ihan jees :D

SI MODA VAPPU 2015 2SI MODA VAPPU 2015 1SI MODA VAPPU 2015 4SI MODA VAPPU 2015 000SI MODA VAPPU 2015 3SI MODA VAPPU 2015 5SI MODA VAPPU 2015 6SI MODA VAPPU 2015 8SI MODA VAPPU 2015 9SI MODA VAPPU 2015 7

Ihanaa, kun viikonloppu senkun jatkuu vaan. Nyt saunomaan, jalat ylös ja ehkä joku leffa pyörimään. Todellinen workmode vasta sitten maanantaina päälle. Nauttikaahan tekin vielä!

Epäseksikäs vaimo ja huono äiti

Posted on

Oli pakko.

Nimittäin työntää oma lusikkani myös tähän valloillaan olevaan tissisoppaan. Kyllä, uhrasin aikaani kyseisen tekstin lukemiseen, mutta jätän sen nyt omaan arvoonsa. En tule varmasti koskaan ymmärtämään alkuperäisen kirjoituksen perusteita (olivat ne sitten huomionhakuisia tai ei), mutta ei minun tarvitsekaan. Vastineen sijaan tyydyn paljon mielummin pohtimaan yleisesti mikä hemmetti tässä yhteiskunnassa on vikana, kun ihmisiä arvostellaan ja luokitellaan “ominaisuuksien” perusteella kuin jotain autoja? Ja miksi joka puolella valloo äärimmäinen yleistämisen tarve?

Nuori minä olisi saattanut kirjoituksesta ahdistua, mutta tähän päivään mennessä omistan a. huomattavasti paremman itsetunnon b. kriittisemmän medialukutaidon, joten pääsin siitä nopeasti yli pientä närkästymistä lukuunottamatta. Kaikki meistä, varsinkaan nuoret aikuiset eivät kuitenkaan lue näitä tekstejä tarpeeksi kriittisesti. Vahvat yleistykset siitä, miltä ihmiskehon tulisi näyttää ollakseen kaunis ja seksikäs eivät varmasti tue millään tapaa terveen minäkuvan kehittymistä. Äärimmäisten kehonmuokkauskeinojen (niin ruokavaliolla, liikunnalla kuin veitselläkin tehtyjen) hypettäminen luo varmasti monen pääkoppaan liikaa paineita.

Viime kesänä kirjoitin pitkän pätkän aiheesta mitä on eläminen aikuisena naisena tytön kropassa. Kyllä. Niin on eletty jo tovin, eikä muutosta siihen ole tulossa, koska tämä tyttö nainen ei leikkauspöydälle hyppää. Olen kulkenut kivisen tien pienten olemattomien tissieni kanssa ja hyväksynyt itseni lopulta sellaisena kuin olen. Olen jopa oppinut pitämään vartalostani ja olemaan siitä ylpeä. Tämän lisäksi olen myös oppinut toisen, erittäin tärkeän asian. Arvostamaan erilaisuutta. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minulta on kerran kysytty ihan kasvotusten olenko ajatellut hankkia silikonit rintoihin. Kieltävän vastauksen perään kysyin uteliaana “kuinka niin?”. Kysyjällä oli kuulemma vain tullut tämä mieleen, koska rintani olivat sen verran pienet. En tuolloin osannut jatkaa keskustelua sen pidemmälle, mutta nyt kysyisin kokiko hän todella olevansa oikeutettu kysymään minulta jotakin näin henkilökohtaista asiaa? Joitakin asioita ei vaan ehkä kannata sanoa ääneen. Sitä ei koskaan voi tietää onko jonkin asian taustalla vakavampikin syy tai onko kyseinen asia vain yksinkertaisesti se herkkä kohta jollekin meistä. En koskaan lähtisi kommentoimaan kenenkään kehoa tai esimerkiksi kyselemään naiselta raskaudesta ilman, että tietäisin sen olevan varmasti soveliasta.

Tämä valloillaan olevan tissikeskustelu ei ole ensimmäinen lajissaan, joka saa minut mietteliääksi. Myös yleistykset siitä, miten naisilla on rinnat VAIN imettävistä varten saavat savun nousemaan korvistani. Evoluutio tosiaan loi naisten rinnat siihen tarkoitukseen, mutta en voi käsittää miten imetyksestä on tänä päivänä tehty niin valtava numero. Naiset kokevat itsensä epäonnistuneiksi ja jopa häpeävät kertoa, jos imetys ei sujunutkaan kuten oli suunniteltu. Monet päättävät etukäteen kauan aikovat imettää ja suunnitelmaahan on sitten noudatettava keinoilla millä hyvänsä. Imetyksestä on tullut jonkin sortin äitiyden mittari. Guess what, minulta ei näillä minitisseillä onnistunut sekään. En siis pelkästään ole epäseksikäs vaimo vaan myös huono äiti.

Todellisuudessa en ajattele näin alkuunkaan. On monia naisia, joilta imetys ei onnistu kaikkien lasten kohdalla ja joitakin, joilta se ei onnistu koskaan. Sen takia ei kuitenkaan ole mielestäni mitään tarvetta kokea alemmuutta, saati ajatella etteikö olisi hyvä äiti. Itse asiassa koen olevani se paras äiti tytölleni, koska olemme onnistuneet yhdessä luomaan erittäin tiiviin suhteen välillemme, vaikka en häntä rinnasta ruokkinutkaan. Syynä imetyksen epäonnistumiseen tuskin oli rintojeni pieni koko (vaan moni muu asia), mutta en ehtinyt jäädä sitä sen kummemmin suremaan. Tyttö sai maitonsa pullosta ja minä yritin parhaani mukaan löytää muita keinoja pitää häntä hyvänä. Uskoisin, että korviketta pahempaa lapselle on äiti, joka epätoivoinen ja masentunut.

Ja mitä mieheeni tulee, niin tuskin tuo olisi yli kymmentä vuotta vierelläni kulkenut, ellei kokisi minkäänlaista vetovoimaa meikäläiseen :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Epäseksikäs, huono äiti viime kesältä.

Rehellisesti sanoen koin näitä Changen kampanjakuvia ottaessa olevani hemmetin seksikäs puolivuotiaan tytön äiti, kiitos raskauden myötä kehittyneen paremman itsetunnon. Nimittäin se, jos joku, tekee naisesta valovoimaisen ja seksikkään. Ei tissit, olivat ne sitten suuret, pienet tai keskikokoiset.

10

SI MODA WEDDING TB 7SI MODA WEDDING TB 4SI MODA WEDDING TB 5SI MODA WEDDING TB 2SI MODA WEDDING TB 3SI MODA WEDDING TB 6SI MODA WEDDING TB 1

Kymmenen vuotta täynnä iloa, onnea ja ihania hetkiä yhdessä.

Toivottavasti edessä on vielä monta yhtä mahtavaa vuosikymmentä.

Eilen juhlittiin 10. vuosipäivää illallisella Pastor-ravintolassa. Juteltiin, naurettiin, fiilisteltiin menneitä ja suunniteltiin tulevia ♥

Kuvituksena hääkuvia vuodelta 2012. Näissä mustavalkoisissa versioissa on ihana “throwback” fiilis. Lisää kuvia löydätte Wedding-tagin alta!

Kuvat: Jukka Veltheim

Yhden otoksen päivä

Olen monesti miettinyt, että tekisin blogiin perinteisen ”Päivä kanssani” –postauksen. Mutta en ole onnistunut löytämään siihen uutta näkökulmaa. Kesällä minulle valkeni mitä halusin tehdä. Mieheni ihmettelee aina miksi esimerkiksi asukuvia ottaessa pitää aina laukoa 200 kuvaa, joista kelpuutan sitten 3-5 kpl. Ennen kelpasi kymmenen kuvaa, joista puolet päätyivät blogiin. Tähän on tultu. Nyt karsitaan ja rajusti. Niin kuvista, aiheista kuin sanavalinnoistakin.

Päätin tuolloin, että haluan tehdä postauksen, jossa kaikki kuvat ovat otettu ensimmäisellä otolla, eikä niitä käsitellä sen kummemmin. Asetukset eivät ehkä ole kohdillaan, eivätkä kuvakulmat, eivätkä tarkennukset, mutta niillä mennään. Ensimmäisissä otoissa on samaa fiilistä kuin filmikuvissa. Todellisia tilannekuvia lavastettujen sijaan. Tarkat asetelmat ja loppuun asti mietityt kuvakulmat saavat hetkeksi jäädä taakse.

Ajatus tästä ”yhden otoksen” kuvapäiväkirjasta kuitenkin hieman jäi. Muistin sen taas tällä viikolla, kun luin Jannin tekstin blogimaailman muutoksesta. Tämä tosiaan on vuosien varrella muuttunut ja uskon sen muuttuvan edelleen. En ehkä ole muutoksen suhteen kovin katkera tai surullinen, vaan pikemmin arvostan sitä, miten bloggaajat ovat luoneet kuin tyhjästä uuden ammattikunnan. Se miten tämä kehittyy ja kuinka pitkälle tämä kantaa on suuri arvoitus. Toki välillä rasittaa se miten korkealle rima on nykyään vedettyä ja ehkä erityisesti se, minkälaisen esikuvan jotkin bloggaajat tänä päivänä saattavat antaa lukijoille. Ennen oli tosiaan helpompi samaistua, mutta nykyään ammattibloggaajan elämä voi olla niin kaukana lukijan omasta arjesta, että blogin lukeminen ahdistaa.

Tätä en missään nimessä tahdo omille lukijoilleni, vaan yritän kynsin ja hampain pitää kiinni omasta kuvauksesta Si Modasta. Koen tämän yhä olevan elämänmakuinen tyyliblogi ja sellaisen sen tahdon pysyvän. Täällä saa ja kuuluu näkyä myös se minkälainen minä olen sisältä. Liian siloiteltu kuva bloggajasta, hänen tyylistään ja kodistaan voi pidemmän päälle muuttua entisen inspiroivan sijaan puuduttavaksi.

Mielenkiintoinen huomio on kuitenkin se, että ulkomailla nämä muotilehtimäiset blogit, joissa bloggaajaa ei varsinaisesti tunneta vaan ainoastaan nähdään erilaisia asuja hänen päällään yms, ovat suuressa suosiossa. Suomessa sen sijaan luetaan ja oletettavasti myös arvostetaan hieman päiväkirjamaisempia blogeja, joista saa enemmän irti kirjoittajasta. En itsekään ole liian kiiltokuvamaisten blogien kannattaja, vaan tykkään myös, että blogissa on jotain johon pystyy ”tarttumaan”. Toisaalta liian yksityiskohtainen kerronta ja kotikutoisuus ovat mielestäni taakse jäänyttä aikaa blogeissa. Näiden väliltä on löydettävä kultainen keskitie. Haluan tässä erikseen mainita ja samalla kehua kolleegani Hannaa (Strictly Style). Hän on mielestäni onnistunut löytämään tämän keskitien täydellisesti. Laadukas blogi, joka on kuitenkin samanaikaisesti lämmin ja ennen kaikkea inhimillinen. Hän todella ansaitsi palkintonsa Elle Style Awardseissa, onnea vielä!

Blogimaailman muutoksen vuoksi on ehkä hyvä muistuttaa välillä, että täällä ruudun toisella puolellakin tosiaan ollaan aivan tavallisia tallaajia ja elellään aivan samaa arkea iloineen ja suruineen kuin muutkin. Tahdon jatkossakin kehittää omaa blogiani ja kuvaustaitojani sekä pysyä ajan hermoilla. Tahdon tehdä laadukasta jälkeä, harkita asujen kuvauspaikkoja, mutta pitää mielessä blogini kuvauksen. Toivon, että olen jo nyt omassa blogissani onnistunut luomaan balanssin blogien ammattimaistumisen ja entisen ihanan kotikutoisuuden tunteen välille.

 

Tässä hyvin tavallinen päiväni kolmellatoista muokkaamattomalla laukaisulla otettuna:

08.30 Joku lyö tutilla poskeen. Avaan toisen silmän ja näen varpaideni vieressä pupun. Laitan silmät kiinni. Saan taas tutilla poskeeni. Nostan katseeni ja kuuluu pieni heleä naurun ääni. Ätätätä. Eli äiti nyt ylös!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

08.40 Puuhaillaan aamupuuhia. Vaihdetaan vaippaa, käydään pienellä pesulla, etsitään vaatteita molemmille. Kun tyttö on valmis, rasvaan kasvot, puen päälle ja harjaan hiukset. Minuutissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

09.00 Mennään alakertaan ja keittiöön. Minä vartion herkeämättä, ettei tyttö pääse nousemaan syöttötuolistaan. Samalla yritän kerätä jääkaapista tarvittavat ainekset ja hyräillä hämähämähäkkiä. Multitaskingia parhaimmillaan. Syötän tytölle aamupuuron ja käytän kaikki parhaat lahjontakeinoni, jotta lautanen saadaan tyhjäksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

09.45 Tyttö on jo leikkimässä ja minä olen saanut oman aamupalani valmiiksi. Asetun syömään sitä ja sillä välin mini tyhjentää lelulaatikkonsa pitkin olohuonetta. Aamupalan ohella selailen sähköpostit ja kommentit läpi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

10.15 Meikkaan pikaisesti samalla vilkuillen ettei eräs ole löytänyt a. sähköpistokkeita b. kiviä eteisen lattialta c. tietä portaisiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

11.00 Hetken leikittyämme yhdessä on tytön lounaan aika. Sitten pakkaan nopeasti hänen hoitolaukun ja heitän eteisen lattialle molempien ulkovaatteet valmiiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

11.20 Hikihatussa puen ne ensin tytölle ja sitten itselleni. Kokoan yöksi kasaan laitetut vaunut ja asetan tytön niihin. Puolessa minuutissa kerään vaunuihin tarvittavat tavarat ja nappaan oman laukkuni olalle. Paiskaan oven kiinni ja tarkistan vastan sitten muistinko avaimen. OI jes, muistin! Samalla totean, että jonkin sortin ensilumi on maassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

11.50 Kamppiin päästyämme tytön silmät luppaavat siihen malliin, että on aika käydä päiväunille. Työntelen häntä hetken ulkona vaunuissa, jonka jälkeen päätän käydä tsekkaamassa Dieselin SS15 malliston lähistöllä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

13.00 Mini on herännyt ja suunnistamme eteenpäin. Käymme palauttamassa eräät kuvauslainassa olleet vaatteet. Tapaamme mieheni kanssa ja käymme koko perhe yhdessä lounaalla pitkästä aikaa. Tällä kertaa testattiin rautatieaseman viereinen Maya. Oli muuten hyvää kookosbataattikeittoa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

15.30 Kotona jälleen. Kävimme matkalla ostamassa tytölle muutamat talvitamineet. Nyt on taas leikin vuoro ja minä istun hetkeksi alas. Kuppi teetä ja pari palaa tummaa suklaata maistuvat taivaalliselta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

17.00 Syödään taas. Tällä kertaa päivällistä. Poikkeuksellisesti minin vaatekerta on tähän asti säilyt suhteellisen puhtaana, mutta ruoan jälkeen täytyy vaihtaa. Lähdetään samantien käymään Bauhauksessa lamppuostoksilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

19.00 Tullaan kotiin. Tyttö konttaa eteisestä suoraan isänsä syliin. Näytetään hänelle joulukalenteria, joka ostettiin pieneltä partiopojalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

20.30 Iltatoimet on tytön osalta paketissa ja hänen on aika käydä nukkumaan. Sen jälkeen otan iltapalaa ja aloitan “työpäiväni”. Tällä kertaa ei ole kuvia karsittavana ja käsiteltävänä, kun olen ottanut ne tasan 13 kuvaa, jotka kelpaavat hyvin. Uppoudun silti hakemaan inspiraatiota Pinterestistä ja katsomaan jakson Greyn Anatomiaa. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

23.30 Saan vihdoin itseni yläkertaan. Tarkistan, että tytöllä on kaikki hyvin ja sujahdan peiton alle mieheni viereen. Nukahdan sekunnissa.

Aika sanoa hyvästit

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

Se olisi edessä taas. Muutto. Olen pakannut tavarani aika monta kertaa näin aikuisiällä. Lapsuuden asuin käytännössä kokonaan samassa talossa, mutta varsinaista omaa kotia on tullut vaihdettua tiuhaan. Nykyisessä asunnossa olen asunut pisimpään. Melkein kolme vuotta. Se on pitkä aika meille.

Ehkä sen takia hyvästien sanominen tuntuu tällä kertaa niin vaikealta tai sitten se johtuu siitä, että tähän asuntoon liittyy monta hyvinkin merkittävää muistoa. Täällä ompelin hääpukuni, tänne tulimme häämatkalta avioparina, täällä sain tietää odottavani esikoistani ja tänne pieni tyttäremme tuotiin sairaalasta. Näiden lisäksi tähän asuntoon mahtuu monta muuta ihanaa muistoa, jotka säilyvät mielessäni varmasti pitkän aikaa. 

Mieheni kanssa tituleerasimme parvekettamme Helsingin parhaaksi ravintolaksi aina, kun siellä söimme. Näkymät hivelivät merta rakastavien silmiä. Monta iltaa olen istunut sohvan kulmalla katsellen merta. Välillä se on myrskynnyt ja välillä ollut äärettömän tyyni. Ihan kuin meidän elämämme.

SI MODA RANDOM MUUTTO2
 

Nyt meidän elämässä laineet ovat taas melkoisen suuria ja tuleva viikko saadaan uida sellaisia vaahtopäitä vastaan että heikompia hirvittää. Muutto itsessään saa monille karvat pystyyn, mutta muutto pienen lapsen (saati lapsien) kanssa on melkoinen show. Minä pakkaan ja neiti purkaa samaa tahtia. Näin on menty muutama viikko. Nyt pitäisi vielä kuun loppuun asti jaksaa tätä laatikkoelämää ja laittaa viimeiset tavarat kasaan. Syyskuussa me asutaan vihdoin kauan haaveilemassamme isommassa kodissa. Kodissa, jota pääsen vihdoin laittamaan juuri sellaiseksi kuin haluan.

Tämä tietää jatkossa enemmän kotipostauksia. Haluan nimittäin jakaa pienen palan kotiprojektia ja sisustustamme myös teidän kanssa. Tällä hetkellä uusi koti on pintaremontin kourissa ja en malta odottaa lopputulosta. Pienillä teoilla voi saada paljon aikaiseksi. Palataan niihin ja moniin muihin kotijuttuihin pian. Nyt otan taas esille yhden uuden laatikon ja ryhdyn pakkaushommiin. Mikäli tällä viikolla on blogissa hiljaisempaa, niin tiedätte nyt mistä se johtuu.

“Lomalla”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olen ollut viimeiset pari viikkoa lomalla. Tai siis pitänyt lomaa blogista. Ensin tuli kylään sellaiset hellelukemat, joita emme yksinkertaisesti sietäneet Helsingin asunnossamme. Pakenimme vauvan kanssa viileämmille vesille vanhempieni luo. Yritimme toissapäivänä palata kotiin, mutta evakossa ollaan taas.

Helteiden lisäksi kylään saapui vauvarokko, joko veti viimeisetkin mehut pois pienestä. Sen jälkeen vedettiin myös mehut pois äidistä, joka kuunteli kitinää pitkin öitä. Kun rokosta päästiin huomasimme, että ensimmäinen hammas on puhkeamaisillaan. Iloinen ja ihana asia, mutta toi mukanaan lisää kitinää. Onneksi kitinä laantui viikonlopuksi sen verran, että uskalsin lähteä tyttöjen kanssa jo kauan sitten lukkoon lyödylle reissulle Tampereelle. Sieltä kotiuduttuani pakkasin siis uudelleen tavarat ja lähdimme tytön kanssa evakkoon.

En ole koskaan valittanut kuumuudesta enkä valita nytkään, sillä minusta se on ihanaa! Nyt toivoisin vain voivani olla kotona. Reissukassit ottaa päähän ja jatkuva ravaaminen ottaa päähän. Helteestä pidän silti yhä. Harmi vain, että tyttö on sen verran pieni, ettei hänen kanssaan vielä voi viettää aurinkoisia päiviä rannalla uiden.

“Lomalta” palaan niin pian kuin mahdollista!

Everyday randoms – July

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Random otoksia heinäkuulta. On kyllä ollut mahtava kuukausi tähän mennessä. Ollaan oltu mökillä, uitu meressä, nautittu kesäisestä Helsingistä, käyty Korkeasaaressa ja Tallinnassa, ihasteltu mahtavia auringonlaskuja ja syöty kesäisiä herkkuja. Maanantaina juhlistettiin meidän toista hääpäiväämme Suomenlinnassa. Vielä olisi edessä tänään startanneet Kotkan Meripäivät, joita ei tietenkää voi Kotkassa syntyneenä ja kasvaneenä jättää välistä. Tavoitteena nähdä ystäviä ja nauttia aurinkoisista kesäpäivistä. Päivällä käytiin jo tytön kanssa ihmettelemässä hänen ensimmäisiä Meripäiviään. Hieno meriaiheinen asustekin löytyi Tallinnasta tätä varten :D 

Minä ja monta rooliani

Minä – esikoinen, tytär, isosisko, ystävä, vaimo ja äiti. Minulle on suotu aivan äärettömän monta hienoa roolia ja olen niistä kaikista erittäin onnellinen. Varsinkin tämä tuorein äiti-rooli on jotain sellaista, jota kiitollisena ihmittelen yhä joka ikinen aamu. Se on myös saanut minut pohtimaan muiden ihmisten suhtautumista minuun. Uudet roolit nimittäin muuttavat tätä jonkin verran ja ei ihme! On se selvää, että esimerkiksi vanhempani alkoivat kohdella minua uudella tavalla, kun pikkusiskoni syntyivät. Olinhan vanhin lapsi ja isosisko.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen aloittanut kirjoittamaan tätä postausta jo toukokuussa, mutta sen julkaisu on venynyt ja venynyt. Saran teksti vauvapelosta sai minut vihdoin sisäistämään mitä oikein halusinkaan tällä sanoa. Jos lapsettomat ystävät miettivät hieman huolestuneina sinun ollessasi raskaana, että kuinkahan käy tulevien yhteisten hetkien ja puheenaiheiden, niin samanalainen olo voi myös olla toisella puolella. Itse en suoranaisesti pelännyt erkaantuvani ystävistäni taikka hukuttavani heitä jatkuvilla jutuilla vauvan vaipoista ja muista. Asennoiduin jo ennen lapsen syntymää uuteen ja paljon toivottuun perheenjäseneen niin, että hän tulisi osaksi meidän elämää eikä toisinpäin. Toki asioita katsotaan aina niin, mikä hänelle olisi parasta, mutta ei niin, että meidän maailma kääntyisi ylösalaisin. Ja kuinkas kävikään, tytöstä on kasvanut aivan mahtava persoona, joka mukautuu menoihimme täydellisesti! Emme toki ole häntä ehdoin tahdoin kuljettaneet pitkin kyliä, mutta on ollut hauska huomata miten hän on tottunut siihen, että hänen äitinsä on varsin liikkuvaa sorttia ja haluaa tehdä paljon asioita päivän aikana. Tai sitten hän on vain luonteeltaan aivan kuten minä, aina menossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oli miten oli koen olevani yhä se sama Kaisa kuin ennen lapsen syntymääkin. Toki olen kasvanut ja omaksunut uuden roolini, mutta muutoin hyvin samanlainen ihminen kuin ennenkin. Tästä kiittäminen on varmasti lähipiiriäni. Sillä olen tässä reilun puolen vuoden aikana huomannut, miten tärkeää on äidinroolin rinnalla saada kokea olevansa myös kaikkia niitä muita rooleja, mitä sinulle on suotu. Sisareni kohtelevat minua edelleen sinä samana isosiskona, joka aina heitä patistelee ja yrittää parhaansa mukaan kaitseta. He kääntyvät pulmissa puoleeni ja kiusoittelemme keskenämme niitä samoja vanhoja vitsauksia mitä aikaisemminkin. He kutsuvat minua keksimillään typerillä lempinimillä, eivätkä äidiksi, mamaksi tai miksikään muuksikaan vastaavaksi elleivät puhele suoraan pienelle tytölleni. Se on jollain tapaa hyvin vapauttavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös mieheni, joka toki kutsuu minua äiti-nimillä lapsen kuullen, osaa myös jättää tämän uuden roolini hetkeksi sivuun meidän ollessa kahden. Huomaamatta puheenaiheetkin siirtyvät vaipoista ja pilttipurkeista niihin pariskuntien perinteisiin keskusteluihin (eli kinastellaan mitä tänään syödään :D). Iltaisin, kun vauva on käynyt jo hyvissä ajoin nukkumaan ja meille jää sitä paljon kuulutettua kahden keskeistä aikaa saatamme naureskella kesken leffan miten hetkellisesti saattaa tuntua, että meitä olisi vain me kaksi. Siinä kohtaa löydän itsestäni taas sen vaimo-roolin, josta haluan kyllä pitää aivan yhtä hyvää huolta kuin kaikista muistakin rooleistani, vaikka se nimenomaan saattaa tuntua haastavalta tehtävältä vauva-arjen keskellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen ollut siinä suhteessa onnekas, että paras ystäväni sai tismalleen samoihin aikoihin esikoisensa ja olemme hänen kanssaan voineet jakaa niin raskauteen kuin vauvan hoitoon ja äitiyteen liittyviä asioita. Me olemme tunteneet toisemme aina, joten tuntuu, että ei ole ollut yhtäkään asiaa, jota en olisi hänelle voinut kertoa tai jota en olisi voinut kysyä. Tämä on ehkä ollut hyvä tilanne myös muille ystävilleni, sillä he ovat “säästyneet” pahimmilta kakkavaippajutuilta. Kuten Sara tekstissään mainitsi toki puhumme ystävieni kesken tytöstä ja hänen kehityksestä sekä kasvusta, mutta emme koko aikaa. Ystävät kohtelevat minua edelleen samalla tapaa kuin ennen ja olen heille yhä se sama huonolla huumorilla ja vilkkaalla mielikuvituksella varustettu Kaisa. Minua pyydetään yhä mukaan kahville, syömään ja illanviettoihin sekä tulevaisuudessa varmasti tyttöjenreissuillekin. Välillä lapsi kulkee mukana ja välillä taas jää isänsä hoiviin. Vaikka tämä on paljolti kiinni ystävistä, niin uskon myös itse vaikuttaneeni tähän. Minä olen ollut halukas lähtemään ulos neljän seinän sisältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihka ensimmäiset roolini, esikoinen ja tytär, ovat isosti läsnä vaikka olen jo päälle 25-vuotias. Nytkin mökille tullessani isä oli vartavasten hakenut “pikkutytölleen” lohta ja savustanut sen, koska tietää sen olevan lempiruokaani. Ja kiipesimpä minä iso ihminen eräänä päivänä äitini syliin, koska teki vain mieli. 

Jos siis pienen vinkin saan antaa kaikille äideille ja tuleville sellaisille, niin se tulee tässä. Vaikka elämä ja asiat pyörivät pitkälti sen maailman rakkaimman pienen otuksen ympärillä, niin muistakaa elää niitä muita roolejanne myös ja vaatikaa lähimmäisiänne kohtelemaan teitä, niin kuin he kohtelivat ennen vauvaa. Toki vauvan kuullen on hyvä kutsua äitiä äidiksi jne. mutta ainakin itse pidän hyvin tärkeänä saada kokea edelleen olevani myös jonkun tytär, isosisko, ystävä ja vaimo.

 

Kuvituksena postauksessa viime päivien fiiliksiä, ihana kesä!