Oma tyyli

Marraskuun tyylinäytteet 2010-2018

Mietin tänään aamulla, että olenkohan potenut edellisinä vuosina tässä samassa ajankohdassa yhtä jäätävää pukeutumisinnon laskua kuin tänä vuonna? Ainoat vaatteet, jotka tekee mieli pukea päälle ovat lämpöiset ja pehmeät kotiasut sekä villasukat. Pieni katsaus edellisvuosien asukuviin kertoi nopeasti kylmää faktaa siitä, että pukeutumisinto on, kuten arvelinkin ollut laskussa muinakin vuosina, sillä asukuvien määrä on suorastaan romahtanut aina tässä vuoden toiseksi viimeisimmän kuun kohdalla. Syy on selvä; päivästä toiseen on kylmää, harmaata ja pimeää. Ihana kamala marraskuu. Jos se ei lannista pukeutumisen (ja kuvaamisen) suhteen, niin mikä sitten?

Omalla kohdallani vettä myllyyn on tänä vuonna lyönyt vauvan huonot yöunet, jotka näyttävät taas parin hyvän yön jälkeen jatkuvan (lisää hampaita tulossa, jee). Hyvä, että sitä ylipäätänsä pääsee edes ylös sängystä. Umpiväsymys yhdistettynä vuoden pimeimpään aikaan on kyllä viimeinen niitti pukeutumisinnolle. Onneksi päätin höllätä töiden suhteen nyt loppuvuodesta, niin sitä saa ihan luvan kanssa viettää verkkaripäiviä viikosta toiseen. Jotta tämä postaus ei olisi yhtä masentava ja melankolinen kuin ulkona vellova sää, niin otetaan tähän kuvitukseksi tyylinäytteet viimeiseltä kahdeksalta (!) blogivuodelta. Miten pukeuduin marraskuussa 2010-2018? 

.

2010

Heti aivan timanttinen asukokonaisuus tähän kärkeen :D Tämä on siis ollut ihan oikeasti päivän asuni vuonna 2010, eikä vain kotipikkujoulujen hilpeä look. Tänään tämä kyllä hilpeyttä herättää ja paljastaa myös todellisen jouluttaja-luonteeni. Mitä jouluun tulee niin MORE IS MORE, marraskuusta lähtien.

2011

Jos edellisvuoden asu oli vähintään hämmentävä on vuoden 2011 marraskuun asu sellainen, jonka voisin pukea vaikka heti huomenna. Pilkkusukkahousut tekevät sopivasti taas tuloaan ja minulla taitaa kaapissa olla yksi pari jäljellä 2010-luvun alkupuolen kultajoilta. Harmaata teddyvillakangastakkia en enää omista (se löysi pari vuotta sitten uuden kodin siskon luota), mutta en kyllä näkisi miksen sellaista voisi pitää. Teddytakit ovat ihania! Musta huivi, nutturakampaus ja mustat kiiltonahkaiset asusteet ovat sen sijaan yhtä kuin minä harvase päivä eli erittäin minun näköinen asukokonaisuus kaiken kaikkiaan myös näin vuonna 2019. Voisinkin kuvata vastaavan asun uudelleen ja katsoa miten se toimii.

2012

Vuosi 2012 ja syksyn kovimmat trendi-ilmiöt eli neonvärit ja lenkkarit nähtävissä selvästi tästä asusta. Lenkkarit läpäisevät tyylitestin, mutta tuo neonvärien käyttö samaan aikaan sekä pipossa että hameessa on vain jotain todella jäätävää. Neonhirvityksen kruunaa pipon malli, joka näyttää sellaiselta, että se kuuluisi ennemminkin 5-vuotiaan tyttäreni päähän kuin omaani.

2013

Olen tässä kuvassa 8. kuulla raskaana ja taidokkaasti taas piilottanut pyöristyneen vatsani. Ei vaineskaan, vaan minulla sattui vain molemmissa raskauksissa olemaan sen verran siro vatsa, että loppupuolella, kun Suomen kelit vaativat verhoutumaan talvitakkeihin, ei masua hirveästi näkynyt. Varsinkin viime raskauden aikaan sain useita viestiä, joissa kummasteltiin mahan piilottelua, mutta ihan rehellisesti ei sitä tarvinnut paljon piilotella. Sinne se hävisi villapaitojen ja talvitakkien sekaan. Nyt eksyin hieman aiheesta, mutta tässä siis tosiaan marraskuinen “raskausasu” esikoisen ajoilta ja ihan onnistunut sellainen. Rakastin tuota villakangastakkia yli kaiken, mutta karvaosuus meni pilalle pesun yhteydessä, arvatkaa vaan harmittiko! Nahkalegginsit ja valkoinen poolo sen sijaan saivat viihtyä kaapissani vuosikaudet ja nuo valkoiset Converset minulta löytyy yhtä.

2014

Tässä vuoden 2015 marraskuun asukuvassa itse asua näkyy melko vähän, mutta halusin nostaa tämän tässä kohtaa esille punaisten huulien vuoksi. Harvoin huulia arkena noin meikkaan, mutta vitsit miten freesin näköinen loppputulos on rentojen laineiden ja muuten hillityn meikin kera. Se mitä asusta saa nyt tämän perusteella selvää näyttää sekin oikein hyvältä, vaikka nykyään suosinkin vähemmän harmaata väriä kuin vuonna 2015.

2015

Nimittäin jo seuraavana vuonna “harmaakaudesta” siirryttiin beigekauteen ja siinä tiukasta pysytään yhä. Mustat keinonahkahousut yhdistettynä mustaan pooloon sekä kamelitakkiin kuulostaa luottoasulta tänäkin talvena. Ainoa mitä en tässä kuvassa ymmärrä on tuo take away -kuppi, joka on selvästi otettu vain rekvisiitaksi mukaan :D  Vai kuka muka hortoilee hylättyjen siltojen alla kuumaa juomaa hörppien?

2016

Militarytakkitalvi. Muistan olleeni aivan hullaantunut tästä takista, joka ei oikeastaan loppupeleissä ole yhtään omaa tyyliäni. Siinä mielessä iso tyylimoka ja harmittaa, että takki jäi tasan yhden talven takiksi. Onneksi se löysi uuden hyvän kodin, mutta silti kirpaisee, koska aika harvassa ovat ne takit, jotka ovat saaneet lähtöpassit vuoden jälkeen. Hyvällä laadukkaalla takilla, kun pärjää monta vuotta putkeen! Yllättävän monessa marraskuun asussa jalassa on muuten ollut nilkkureiden tai saappaiden sijaan lenkkarit. Tuo 2012 alkanut trendiaalto on kyllä ollut yksi parhaista ja mukavimmista trendeistä koskaan. Tänä päivänä en ehkä kutsuisi sitä enää trendiksi, vaan lenkkareilla höystetyt siistimmät asut ovat jo aika klassikko.

2017

Karkkitakkitalvi. Tyylimoka 2. ja myös toinen fast fashion-moka. Söpöhän tuo takki on, mutta ihan rehellisesti, kuvittelinko käyttäväni sitä vuodesta toiseen? En. Tämän ja viime vuoden olen käyttänyt kestävämmän vaatekaapin muodostamiseen, eikä sinne kuulu tällaiset takit. Kaikki muut asun palaset sen sijaan minulta yhä löytyy ja niistä aion pitää kiinni myös jatkossa.

2018

Postauksen toinen raskausasu ja niin ikään 8. kuulta, mutta kuopusta odottaessa. Tätä asua on tullut käytettyä paljon myös raskauden jälkeen ja pidän suuresti sen värimaailmasta, tekstuureista ja helppoudesta. Ostin nämä Adidaksen lenkkarit vuonna 2012 ja alkuun käytin melko harvakseen. Nyt viimeiset pari talvea ne ovat olleet suosikkini paksun pohjan ansiosta. Ja onhan tuo beige-musta-eläinkuosi vaan todella cool. Tämä on näistä vuoden 2012 asun lisäksi oma suosikkini!

Uni revolution ja yksi hieman hitaalla käyvä äiti

Voihan uni sentään! Näinhän siinä aina käy, kun jostain asiasta ääneen valittelee; kuin salaman iskusta alkaa muutoksia tapahtua heti. Samalla lailla kävi myös meidän unikatastrofin kohdalla. Heti sen jälkeen, kun olin avannut suuni täällä pari kuukautta kestäneestä surkeasta unijaksosta, alkoi muutoksen tuulet puhaltaa. Mitään radikaalia ja täysin pysyvää muutosta ei olla vielä saatu aikaiseksi, mutta väläyksiä paremmasta kyllä. Ja luojan kiitos näin, sillä tämä marraskuun pimeys yhdistettynä vauvan katastrofaaliseen unijaksoon vastasi vähintäänkin jotain alkukantaista kidutusmenetelmää. En muista olenko koskaan ollut niin masentunut ja ahdistunut väsymyksen vuoksi kuin viimeisen kuukauden ajan.

Nopeasti ihminen kuitenkin tuollaisesta “kidutusmenetelmästä” toipuu ja unohtaa kuinka kauheaa se olikaan. Me hullut lähdimme vielä mieheni kanssa viime viikonloppuna juhlistamaan jalkapallosensaatiota, Rivelutionia, vaikka alkuun vannoimme, että menisimme ajoissa nukkumaan ja nukkuisimme hotellin rauhassa viikkojen univelkoja pois. En tiedä aavistiko vauva, että puoli kuuteen asti juhlivia vanhempia kannattaisi ehkä hieman sääliä vai mistä oli kyse, mutta jo seuraavana yönä hän alkoi antaa viitteitä paremmista yöunista. Arvelin, että siirto omaan huoneeseen voisi auttaa tässä asiassa, mutta sitä emme itse asiassa ehtineet vielä tehdä.

Sen sijaan muutimme hieman hänen päivärytmiään ja rupesimme tankkaamaan iltaisin enemmän ruokaa maidon sijaan. Maitoa (korviketta) hän saa edelleen suositusten mukaan, mutta enemmän aamu- ja aamupäiväpainotteisesti. Illalla syödään 17-20 välillä kaksi tukevaa ateriaa, sekä niin paljon ekstraa kuin vaan tyttö haluaa (syötiin jo siis ennen tätä, mutta nyt ollaan panostettu tähän entistä enemmän). Yhtiin päiväuniin siirtymistä yritimme jo kuukausi takaperin, mutta silloin vauva taisi olla vielä liian pieni siihen ja nukahteli illalla syliin. Nyt muutos kahdista päikkäreistä yhtiin meni kuitenkin kivuttomasti ja tämä rytmi tuntuu sopivan kaikille paremmin. Muutenkin vauva tuntuu olevan tyytyväisempi, ruokahalu parempi ja yöunetkin ovat tosiaan osoittaneet parannuksen merkkejä. Yhtenä yönä hän posotti yhdellä tutin laitolla 11 tuntia unta putkeen ja se kuulkaas tuntui paremmalta luksukselta kuin mikään hemmotteluhoito tai materia koskaan :D Se, että saa nukkua putkeen useamman tunnin unipätkän, kun hetken aikaa olet nukkunut vain n. tunnin pituisia kevyitä nokosia yöt läpeensä, on jotain niin maata mullistavaa. Kyllä tätä osaa taas arvostaa ihan eri tavalla.

Vielä en kuitenkaan mitään voiton tanssia täällä tanssi, sillä voihan se olla, että uusia huonompia unijaksoja on vielä edessä päin. Jos näin on, niin ne otetaan sitten aikanaan vastaan urhoollisesti taistellen. Naurattaa, että mieheni kanssa käytämme nykyään vauvan unista vain kaikkia sotilaallisia termejä, mutta rehellisesti sanoen, on tämä vauvavuosi aikamoinen sotataistelujentanner :D Me vanhemmat vastaan 0-vuotias on tiukkaa vääntöä koko 12 kuukautta. Ihanaa, palkitsevaa ja ikimuistoista, mutta välillä myös niin uuvuttavaa ja rankkaa sekä henkisesti että fyysisesti. Minusta on ihana antaa kasvot iloiselle vauva-arjelle, mutta haluan myös näillä teksteillä muistuttaa, ettei kaikki päivät lapsiperheen arjessa ole niin autuaita, mitä ehkä some antaa tänä päivänä ymmärtää.

Haluan myös muistuttaa, että me äiditkin ollaan joskus erehtyväisiä, eikä aina (varsinkaan siinä suuren väsymyksen kohdalla) tajuta vetää niistä oikeista naruista. Meilläkin jo toinen lapsi kyseessä, mutta enhän minä pöllö tajunnut, että lisäämällä ruokaa (ja karsimalla illalla maidon litkimistä) voisi ihmeitä tapahtua. Näin jälkeen päin kuulostaa täysin loogiselta ja naurattaa oma hitaan puoleinen järjen juoksu, mutta tällaista tämä on. Täytyy muistaa olla armollinen itselle, meidän kaikkien äitien. Parhaamme varmasti yritetään ja kyllä se lapsi lopulta viestii itse sekä ajaa meidän niiden oikeiden narujen luo, jos ei omat aivot leikkaa.

LE SPEC aurinkolasit / ZALANDO kengät / GINA TRICOT housut ja takki / BY FAR laukku

kuvat: Hanna Väyrynen

Väsymyksen graalin malja

Se on nyt saavutettu omalta osaltani, luulisin.

Väsymyspiste, jossa mikään ei enää hymyilytä, koko ajan tekisi mieli vain tiuskia ja kaikki tuntuu mitättömältä, täysin yhdentekevältä. Piste, jossa huomaat vihastuvasi viattomalle vauvalle tahtomattasi. Sinun tekisi mieli huutaa ja hermostua kovemmin kuin koskaan ennen. Väsymyksen graalin malja, se tämän on oltava.

Ennen valitusvirttä haluan sanoa, että me ollaan oltu onnekkaita, tosi onnekkaita. Tytöt ovat nukkuneet kumpikin vauvavuonna ihan hyvin, kummallakaan heistä ei ole ollut koliikkia ja meitä on aina ollut kaksi aikuista tässä tukemassa toista. On ollut mahdollisuus jakaa se vastuu ja ottaa vuorot. Kaikesta siitä huolimatta olemme nyt tulleet siihen pisteeseen, jossa väsymys alkaa olla sitä luokkaa, että tulen hulluksi. En uskalla käydä nukkumaan iltaisin, vaan pelkään tulevaa yötä. Olen umpiväsynyt, mutta käyn ylikierroksilla. Huomaan myös heittäväni tässä samalla normaalit suhteellisen hyvät elämäntapani kaivoon ja aloittamalla esimerkiksi aamun ravitsevan aamupalan sijaan suklaalla.

Koska tämä huono jakso sitten alkoi? En edes muista ihan tarkalleen, mutta kyllä tätä on nyt jo muutaman kuukauden ajan riittänyt. Välissä on toki ollut 1-2 hyvää yötä, mutta nyt viimeiset pari viikkoa kaikki yöt ovat olleet yhtä helvettiä. Kaiken kukkuraksi meitä piinasi viime viikon ajan se karmiva norovirus vieden viimeisetkin energian rippeet. En yleensä jaksa tai halua täällä blogissa manata näitä asioita, mutta sen sijaan, että tänään näpyttelisin teille liibalaabaa siitä, miten kiva viikonloppu on tulossa, päätin kertoa totuuden. Olen aivan kuoleman väsynyt.

Kaikki alkoi siitä, kun tässä syksyllä alkoivat tosiaan ne ihan hyvin sujuneet yöunet vauvalla rakoileimaan. Alkuun se tarkoitti muutamia lisäherätyksiä yössä, ei mitään sen pahempaa. Tyttö oli jo ollut hetken ilman yömaitoa, mutta melko nopeasti ajauduimme siihen pisteeseen, että hän söi taas öisin. Se oli lähinnä meidän vanhempien laiskuutta, joten päätimme vierottaa vauvan yömaidosta uudelleen unikoulun avulla ja samalla opettaa häntä nukahtamaan omaan sänkyyn. Unikoulu menikin kivuttomasti ja jo kolmantena yönä vauva nukahti itse omaan sänkyyn ja nukkui siellä koko yön heräämättä.

Sitä iloa jatkui pari yötä, mutta sitten tämä helvetiksikin kutsumani ajanjakso pääsi irti. Parin yöheräilyn sijaan vauva heräsikin 10 kertaa, mutta hänet sai onneksi rauhoteltua tutin avulla ja hän nukahti heti uudelleen. Mutta pian ei enää tuttikaan auttanut, vaan olin taas parin tunnin huudattamisen jälkeen maitopullo kädessä epätoivoisena. Maidon juotuaan vauva rauhoittui sekä nukahti ja ajattelin, että noh juokoot nyt vielä öisin, jos kerran sitä kaipaa. Mutta arvatkaa jäikö tämä tähän?

Ei, ei jäänyt. Myös nukutushommat menivät uusiksi ja nopean nukahtamisen sijaan illalla saattaa nyt odottaa kahden tunnin väsytystaistelu jatkuvan huudon kera. Lukuisista yöheräilyistä ollaan myös siirrytty leppoisasti rehelliseen yövalvomiseen niiden satunnaisen heräilyjen lisäksi. Parin viikon ajan vauva on ollut TÄYSIN HEREILLÄ pari tuntia yöstä. Eikä tosiaankaan siis omassa sängyssä rauhassa itsekseen touhua, vaan vaatii päästä viereen tai muutoin alkaa huutokonsertti, joka herättää siskon ja luultavasti naapuritkin. Vieressä hän ei huuda, mutta kiipeilee päälle, repii hiuksia, möngertää, pöngertää ja hakkaa sängyn päätyä. Eikä nukahda uudelleen millään.

Viime yönä tilanne eskaloitui sitten siihen, että lopulta minä nukahdin ennen vauvaa ja havahduin jossain kohtaa yötä siihen, että hän oli konttaillut melkein sängyn jalkopäähän. Onneksi ei sen pidemmälle, mutta nyt täytyy kyllä ensi yöksi mietti toisenlainen ratkaisu varmuuden vuoksi. Vauva osaa jo kiivetä kaikkien asettamieni esteiden ylitse sängyssä ja näköjään oma väsymys alkaa olla sitä luokkaa, että en vain enää yksinkertaisesti pysy hereillä.

Tässä radikaaleimmassa väsymispisteessä sitä miettii kuumeisesti joka sekunti syitä siihen, miksi vauva ei nuku. Vaivaako häntä joku? Vai onko tämä taas yksi kuuluisa vaihe? Tänään huomasin, että neljä hammasta puskee samanaikaisesti läpi pienten ikenien, joten se voi olla yksi ja erittäin järkeenkäypä selitys tähän. Vauvalla on selkeästi myös havaittavissa jonkin sortin eroahdistusta ja varsinkin äitiin kohdistuvaa sellaista, joten ehkä se on myös tässä taustalla. Tai sitten tämä on vain klassista hulinointia uusien taitojen karttuessa ja pienten aivojen kehittyessä. Yksiselitteistä syytä siiihen, miksi vauva on tässä 10-11kk iässä näin radikaalisesti on muuttanut yönukkumistaan ja aiheuttanut järkyttävät univelat meille vanhemmille ei siis ehkä ole, vaan tämä on todennäköisesti monen tekijän summa. Erittäin epämiellyttävä sellainen.

Onneksi vaiheilla sekä niillä vaivoillakin on tapana mennä ohitse itsekseen, mutta toki tässä kohtaa odotus tuntuu tuskaiselta. En myöskään voi käsittää millä pyhällä hengellä vauva tällä hetkellä elää ja jaksaa kontata päivät pitkät ympäri taloa, kun yöunia ei hänellekkään riittävästi kerry. Yövalvomisista huolimatta hän herää aamulla aikaisin ja iltaisin nukkumaan menoa venytetään riehumalla sängyssä jopa kahdella tunnilla. Päivisin hän onneksi nukkuu hyvin, mutta ei mielestäni missään nimessä liikaa. Yhdet tai maksimissaan kahdet päiväunet (yhteensä n.3h) on tämän ikäiselle juuri sopivasti.

Vauvan itsensä kannaltakin olisi varmasti parempi, jos yöt alkaisivat pikku hiljaa rauhoittumaan. Lähes tulkoon kaikkemme olemme kyllä yrittäneet tehdä yöunien parantamiseksi. Yhtä keinoa on tarkoitus vielä ensi viikolla kokeilla, nimittäin vauvan siirtämistä omaan huoneeseen. Jossain sisimmässä minulla on tunne, että tämä on se avain parempiin uniin ja jälkikäteen tulen moittimaan itseäni, etten saanut sitä muutosta aikaiseksi jo kuukausi sitten. Tai sitten ei. Vauvojen nukkuminen on välillä sellainen arvoitusten maailma, ettei kukaan osaa ennalta sanoa, miten ensi yö tulee menemään. Huomenna tämä kaikki saattaa jo olla taakse jäänyttä elämää, mutta sitä ennen ei auta muuta kuin asennoitua uudella tavalla.

Kuuntelin eilen Helsinkiin ajaessa Hei Baby -podcastin uusinta jaksoa neljän kuukauden hulinoista ja totesin, että myös minä tarvitsen nyt tuon Kirsikan ja Vivianin lanseeraman LOL-asenteen. Pakko vetää tämä huumorilla läpi tai muuten tästä ei tule yhtään mitään. Uuden asenteen lisäksi voisin ehkä vihdoin opetella juomaan edes puolikuppia kahvia, niin taskussa olisi yksi pieni oljenkorsi, jonka avulla selviäisin näistä tahmaisista, väsymyksen täyttämistä pimeistä marraskuun päivistä totaalisesti sekoamatta.

ps. Aurinkolasit tätä nykyä välttämättömät kuvissa, koska panda. Tosi paha panda.

kuvat: Hanna Väyrynen

Vastalause synkälle marraskuun alulle

Instan puolelta olettekin varmasti jo saaneet selvillä miksi täällä on ollut näin jäätävän hiljaista viikon ajan. Se taudeista ehkä karmivin eli norovirus iski meidän perheeseen viime perjantaina kaataen ensin sänkyyn nuorimman, sitten vanhemman tytön ja lopuksi meidät vanhemmat – samaan aikaan tottakai.

Lapset tokenivat taudista yhtä nopeasti kuin lapset yleensäkin ja erityisesti nuorempi vaikutti olevan ihan oma itsensä, vaikka välillä huonoa oloa pukkasikin. Sen vuoksi uskalsimme myös antaa hänet isovanhempien huomaan yhdeksi yöksi, sillä juuri tähän samaan sumaan osui myös minun ja mieheni kauan odotettu date night, jonka perumista tietysti mietimme heti alkuun. Mutta koska vauva tosiaan näytti voivan norosta huolimatta ihan hyvin ja viihtyy hyvin isovanhempien kanssa, päätimme varauksemme pitää. Mikä tahansa date night ei ollut nyt kyseessä, vaan meidän 15. vuosipäivä. Sen kunniaksi kävimme perjantaina syömässä lempiravintolassamme Helsingissä ja yövyimme yhden yön hotellissa.

Paremmat yöunet tulivat todella tarpeeseen nimittäin kotona odotti kaikkea muuta kuin seesteinen arki. Seuraavana päivänä mini tosiaan sairastui ja oli selvästi vauvaa voipuneempi. Siitä se maanpäällinen helvetti sitten pääsikin irti, kun uuden viikon alkaessa oli minun vuoroni ottaa tämä tauti vastaan kaikista varotoimista huolimatta.

Samaan aikaan myös mieheni joutui sänkypotilaaksi, joten kiitin sydämestäni, että apujoukkoja oli lähellä. Molemmat lapset saatiin hoitoon ennen kuin tilanne eskaloitui siihen, ettei meistä vanhemmista ollut heidän hoitajiksi. Mieheni selvisi hieman helpommalla, mutta minä en lopulta pystynyt hoitamaan enää itseänikään, vaan mieheni joutui omasta kurjasta olostaan huolimatta kantamaan minua ja tuomaan vettä.

Neljä kertaa olen nyt tämän inhottavan taudin kokenut ja kaikilla kerroilla olo ollut sitä luokkaa, että kuolemaako tässä tehdään. Varsinkin ensimmäinen ja tämä viimeinen kerta olivat kuin painajaisunta. Ensimmäinen norovirus vei minut päivystykseen saakka, kun pyörryin heikon oloni vuoksi. Nyt onneksi pysyin tajuissani ja vaikka olo olikin sieltä järkyttävimmästä päästä. En kyllä muista mitään muuta tautia, jonka vuoksi olisin näin itkenyt. Vertasin sitä pahimmalla hetkellä jopa synnytyskipuihin :D

Näin kovasta taudista toipuminen ottaa tietysti myös aikansa ja yhä edelleen olen vähän puolikuntoinen olo, mutta ei mitään verrattua siihen alkuviikkoiseen. Kyllä tästä taas pikku hiljaa saadaan arjesta kiinni ja ollaan ekstra onnellisia näistä päivistä, kun koko porukka on terveenä :)

Marraskuu ei siis alkanut meidän perheen osalta kovinkaan valoisasti, mutta toivottavasti loppukuu tuo mukanaa ihania asioita. Vastalauseena marraskuun alun ololle ja näille pimeille keleille halusin laittaa tähän postaukseen kuvitukseksi jotain täysin päinvastaista. Ja mikä olisikaan parempi vastakohta kuin valoisat, aurinkoiset ja positiiviset otokset. Näitä fiiliksiä tilaisin nyt tänne seuraaville viikoille. Jos ei sään puolesta, niin ainakin oman olon ja fiiliksen!

Zara saappaat & panta / Mulberry bag / Gina Tricot takki & paitismekko

kuvat: Hanna Väyrynen

Ensimmäisen pakkasviikon asu

Lunta tulee ja pakkanen paukkuu. Mutta hetkonen, nythän on vasta lokakuu?! En oikein osaa vielä käsittää, että ulkona tosiaan on maa jo osittain valkoisena ja taivaalta satelee tällä hetkellä lisää hiutaleita. Vastahan me iloittiin kauniista ruskasta? En pistäisi kyllä pahitteeksi, jos se loskainen pimeä aika jätettäisiin tänä vuonna kokonaan välistä ja hypättäisiin suoraan lumileikkeihin. Pahoin tosin pelkään, että tämä lumi ei ole tullut jäädäkseen…

Ainakin tämän viikon pitäisi onneksi pakkasta ja sitä lunta tänne eteläänkin riittää, joten se tarkoittaa pukeutumisen osalta toppatakkeja, jee! Olen niin äärettömän iloinen tämän hetken talvitakkimuodista, joka on oikeasti käytännöllistä ja lämmintä. Kaukana ovat ne ajat, kun tyylin vuoksi värjöteltiin talvet pitkät ohuissa takeissa. Tällä hetkellä more is more, joten mitä muhkeampi takki sen parempi.

Tämän takin sain pr-lahjana Peak Performancelta* ja kyseessä on tosiaan heidän tämän syksyn muhkea untsikkaparka nimeltä Blanka. Aivan älyttömän lämmin ja niin cool! Erityisesti tykkään kovasti tämän takin kiiltäväpintaisesta materiaalista ja karvahupusta, mutta takki näyttää myös kivalta ilman karvakaulusta. Sen irroittamalla saa kivasti vaihtelua asuihin. Ajattelinkin näyttää teille tulevina viikkoja muutamia eri tapoja pukea tällainen trendikäs, mutta toisaalta myös tosi ajaton ja käytännöllinen puffer-takki.

Ensimmäisenä näette tässä nyt kokomustan asun, jonka voisin rehellisesti pukea päälle joka ikinen päivä. Vaikka asu on yksivärinen, ei se silti ole tylsä erilaisten materiaalien ansiosta. Asu pitää sisällään monia pitkäaikaisia suosikkejani; (teko)nahkapöksyt neljän vuoden takaa, maiharit parin vuoden takaa sekä kuusi vai seitsemän (!) vuotta vanha musta pooloneule, joka on edelleen hyvässä kunnossa. Toivottavasti tästä takista on iloa vähintään yhtä pitkän aikaa.

Peak Performance* takki / Zara kengät / By Far laukku / NLY housut

kuvat: Sara Vanninen

Uusi viikko: syyslomaa ja unikoulua

Uusi viikko on täällä ja se tuo mukanaan osittaisen syysloman isommalle tytölle sekä unikoulun meidän juniorille. Koko viikkoa mini ei valitettavasti pysty vanhempien työhommien vuoksi lomailemaan, mutta muutamana päivänä onneksi kyllä. Toivotaan, että kelit tästä hieman kohenisivat, niin voisi keksiä jotain hauskaa tekemistä myös neljän seinän ulkopuolelta. Tosin ei minua haittaisi pitää leffapäiviä keskellä viikkoa, jos vettä tulee taivaan täydeltä. Fiiliksen ja kelin mukaan mennään.

Ainoa minkä suhteen ei mennä fiiliksen mukaan on tämä samperin unikoulua, jonka vihdoin ja viimein sain aikaiseksi sekä “uskalsin” aloittaa. Kuten esikoisellakin, kuopuksen yöunet heittivät kuperkeikkaa juuri tässä 9-10kk iässä. Ennen tätäkin on ollut huonoja jaksoja, mutta ei näin pitkiä. Väsyneenä sitä myös laiskistuu, ainakin minä. Siitä hyvänä esimerkkinä se, että olemme taas palanneet yösyömiseen, vaikka tyttö pärjäsi aivan mainiosti ilman yömaitoa jo puolivuotiaana. Maitopullosta on vaan tullut taas tapa ja helppo sellainen erityisesti meille vanhemmille. Sen avulla öinen kitinä loppuu heti ja kaikki pääsevät jatkamaan uniaan. Helppoa ja kivaa, mutta niin petollista. Vauvakin oppii aika herkästi kaikkeen tällaiseen mukavaan, kuten myös siihen, että äitin syliin on ihana nukahtaa iltaisin. Tavoista on vaikea päästä eroon ja monesti ne poikivat lisäongelmia. Nyt maitopullon lisäksi halutaankin sitten keskellä yötä kailottaa kovalla äänellä, seisoa, istua, imeskellä pinniksen kaiteita ja taputtaa. Vaikka nukumme mieheni kanssa vuoroöin vauvaa vahtien, niin pikkuhiljaa alkaa molempien energiat hiipumaan. Yhteispäätöksellä aloitimme siis eilen unikoulun, josta toivon olevan apua. Ainakin esikoista se auttoi aikoinaan.

Esikoisen yöunia paransi myös sängyn siirto omaan huoneeseen ja se on nyt myös edessä kuopuksella. Sormet ristiin, että lempeä unikoulu tepsii ja omassa huoneessa vauveli nukkuu levollisemmin. Ainakin viime yö, joka oli nyt unikoulun ensimmäinen, meni ilman sen suurempia huutoja, joten lupaavalta näyttää. Minä sain aloittaa unikoulun nukkumalla toisessa huoneessa 8 tuntia unta putkeen, mutta ensi yönä vastuu vauvan kitinästä siirtyy sitten minulle. Tällaisina hetkinä sitä kyllä on niin äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen, että vierellä on joku jakamassa tämän kaiken.

Nämä kuvat eivät nyt varsinaisesti liity tähän postaukseen, muuta kuin ehkä siten, että tässä olisi erittäin potentiaalinen syyspäivän asu, jos päättäisin tänään lähteä kotitoimistolta…

R-Collection neule / NLY housut / Gucci bag / Ecco shoes / Mango sunnies / Kiomi trenssi

kuvat: Hanna Väyrynen / editointi: minä

Viikon aikana olen…

juonut ihan luvattoman monta kupillista teetä. Olen aika valikoiva teen suhteen ja oikeastaan vain sitrushedelmien tai mintun makuiset maistuvat minulle. Teetä on näinä harmaina ja koleina päivinyt tehnyt mieli ennätys paljon. Niin paljon, että pakko nyt keskeyttää tämä postaus heti alkuunsa ja hakea kupillinen ennen kuin voin jatkaa :D

siivonnut jälleen kerran tyttöjen vaatekaapin perusteellisesti. Pieneksi jääneiden vaatteiden määrästä kyllä aina viimeistään tajuaa, miten aika rientää. Taas sai laittaa kiertoon ison kassillisen pientä vauvanvaatetta ja isommalta tytöltäkin lähti iso pino pois pieneksi jääneitä. Enää en ole säästänyt minin vaatteita kuopukselle ihan muutamia spesiaalijuttuja lukuunottamatta. Huomasin jossain vaiheessa, että vaatteiden säilyttäminen laatikoissa vuosi tolkulla on ensinnäkin aika työlästä ja kaiken kukkuraksi vaatteet tuppaavat vähän nuhjuuntua siellä. Luovutin siis suosiolla, myös siitä syystä, että isomman lapsen vaatteet, joita ahkerammin ja huomattavasti pidempään käytetään, eivät enää ole niin hyvässä kunnossa, että niitä kannattaisi edes säilöä. Vauvanvaatteet ovat asia erikseen ja niitä olikin runsaammin säästössä, mutta mitä isommaksi kuopus kasvaa, sitä vähemmän on enää isosiskon vanhoja vaatteita tallella. Tämän vuoksi olen…

vilkuillut netistä uusia vaatteita erityisesti nuoremmalle. Esikoisen kanssa sitä aina lähdettiin kauppaan asti ostamaan uusia sopivia vaatteita, mutta nyt kahden lapsen kanssa olen kokenut helpommaksi ostaa joko nettikaupasta tai Facebookin kierrätysryhmistä. Nuoremman suhteen ei tarvitse vielä yhtään murehtia siitä, etteikö valitsemani vaatteet kelpaisi, mutta isosisko on alkanut jo selkeästi osoittaa merkkejä omasta vahvasta tyylitajustaan kertomalla minkälaisiin vaatteisiin haluaisi milloinkin pukeutua. Tästä hyvänä esimerkkinä bodymallinen yläosa (joka ei kuitenkaan ole jumppapuku). Mini on haaveillut sellaisesta jo pitkään ja nyt lupasin, että voisimme bodyn hankkia. Mistä lie saanut päähänsä, että sellainen olisi hieno. Nyt on body kuitenkin tilattu ja jännityksellä jo toinen odottaa, että paketti saapuisi.

käynyt taas koristreeneissä. Muutama viikko takaperin päätin vetää parin vuoden tauon jälkeen koriskengät jalkaan ja aloittaa kevyesti pelailemaan. Tarkoituksena oli alkuun vain saada joku viikottainen, peruslenkistä poikkeava treeni kalenteriini, mutta pian huomasinkin jo luvanneeni maksaa linsenssin ja osallistua ihan virallisiin peleihin. Vähän vielä mietityttää miten ne mahtuvat muutenkin tiukkaan kalenteriini, mutta toisaalta taas olen niin täpinöissäni, koska tämä on minulle sitä parasta vastapainoa niin pikkulapsiarkeen kuin työhönikin.

hamstrannut uudesta lähiLidlista pussillisen kaurasydänleipiä ja syönyt ne kaikki yksin. Kuinka moni tietää mistä leivistä puhun? Ne paistopisteen kaurasydämet ovat ehkä maailman parhaita leipiä. Varsinkin paahdettuna ja Kuusamon Juuston Goudalla päällystettynä. Kaurasydänten lisäksi tuo edellä mainittu juusto on aivan parasta arkijuustoa ja olen siihen pahasti koukussa. Parasta on ettei kukaan muu meidän perheessä näistä välitä, joten saan herkutella niillä ihan itsekseni :D

ollut siskolla yötä tyttöjen kanssa. Siskolla on ihana pieni asunto Helsingin keskustassa, jonne me juuri ja juuri mahdumme vauvan retkisänkyineen yökylään. Alkuviikosta vietimme siellä yhden yön, kun minulla oli työjuttuja sekä tiistaina että keskiviikkona. Päätin yhdistää työn ja huvin ottamalla tytöt mukaan. Sisko hoiti lapsia tiistain työjutun ajan ja keskiviikkona otin sitten molemmat mukaan rentoon pressitilaisuuteen, kun sisko suuntasi kouluun. Työjuttujen lomassa teimme jo vähän etukäteen syyslomalle suunniteltuja juttuja. Kotkassahan syysloma on vasta ensi viikolla, kun ilmeisesti ainakin pääkaupunkiseutu lomaili tämän viikon. Sen kyllä huomasi poikkeuksellisesta vilinästä Stockan yläkerran ravintolassa ja HopLopissa, joka oli näin syysloma-aikaan äidin silmissä lähinnä elävä painajainen. Onneksi sieltä selvittiin ja omaa kauhua lievensi tyttöjen ilo. Myös kuopus on oppinut nyt liikkumaan sen verran, että oli aivan haltioissaan HopLopin “pienten puolesta” ja meni taitavasti pehmeitä rappuja ylös ja laski siskon sylissä liukumäistä. En malta odottaa sitä, että he yhdessä kirmaavat kiipeilemään :)

&Other Stories farkut / Lindex neule / H&M pipo

käyttänyt tytöt päiväkodin valokuvauksessa. Minin päiväkodissa oli perjantaina valokuvaus ja päätimme nyt ensikertaa ottaa sisaruskuvan. Tilanne oli juuri niin koominen ja liikuttava kuin osasin odottaa. Liikuttavan hetkestä teki isosiskon ylpeys, joka oikein paistoi minin kasvoilta pidellessä pikkusiskoa sylissä. Kuopus sen sijaan laittoi peliin kaiken huumorinsa, kuten yleensä. Kiemurteli ja virneili tapansa mukaan. Näin kuvaajan näytön ruudulta, että yhtäkään “täydellistä” kuvaa, jossa molemmat hymyilisi ja katsoisi kameraan ei saatu, mutta ei niitä lähdetykään hakemaan. Saatiin juuri sitä mitä haluttiin, eli läjäpäin ihanan aitoja tilannekuvia tästä huikeasta parivaljakosta. En malta odottaa, että saan nähdä koevedokset valituista kuvista.

käynyt teidän seuraajien sekä muiden vaikuttajien kanssa hyvää keskustelua mainoslahjojen tarpeellisuudesta näin herran vuonna 2019. Aihe nousi pinnalle IG-storystäni toissapäivänä ja sen jälkeen olen keskustellut yksityisviestein aiheesta todella monen kanssa. Erittäin hyviä ja mielenkiintoisia ajatuksia sekä kehitysehdotuksia on noussut näissä esille. Pressilahjojen lisäksi monet teistä ottivat esille myös sen tosiasian, että ihan julkisiinkin tapahtumiin ym. tuotetaan todella paljon ns. turhaa mainostavaraa, josta voitaisiin varmasti luopua ja käyttää ne resurssit paremmin. Lahjat voisi jättää kokonaan pois tai mikäli niitä tuotetaan ja varataan osallistuville, olisi hyvä kysyä jo etukäteen halukkuutta ottaa se vastaan. Jos itse tilaisuudessa kieltäydyt vastaanottamasta mainoslahjaa, ei se poista sitä tosiasiaa, että se on jo sinulle varattu ja olemassa. Tämä mainoslahjojen kohtalo ei välttämättä tunnu maailman suurimmalta muutoskohteelta tässä maailmassa, mutta se on mielestäni yksi sellainen pieni asia, johon saisimme halutessamme helposti muutoksen. Ja niitä pieniä muutoksia tarvitaan ihan yhtä lailla kuin niitä suuriakin.

kuvat: Sara Vanninen, editointi: minä

Aitoa iloa, aitoja kuvia

Julkaisin eilen tämän viimeisen kuvan Instassa syvällisen tekstin kera ja en voinut uskoa silmiäni, kun seuraavan kerran avasin puhelimen. Kuva oli analytiikan mukaan 95% tykätympi ja katsotumpi kuin mikään muu kuvistani tällä viikolla. Se tuntu absurdilta, varsinkin, kun en ollut alunperin todellakaan julkaisemassa kuvaa…

Kerroin kuvatekstissä nähneeni otoksessa alunperin vain “tuhat silmäryppyä ja olemattomat huulet”. Kunnes sitten havahduin typerään ajatteluuni ja totesin, että hitto vie tältä minä näytän, kun nauran aidosti ja lujaa. Silmät sirrillään ryppyisinä ja huulet pienenä viiruna. Kuva on kaikessa aitoudessaan ja iloisuudessaan ehkä yksi ihanin kuva, joka minusta on koskaan otettu.

Kuva on otettu pitkän kuvauspäivän päätteeksi, eikä se todellakaan ollut harkittu. Olin jo viemässä Saraa hänen vanhempiensa luokse, kun päätimme pysähtyä vielä siihen lähistölle meidän “vakio ruskakuvauspaikkaan” ja napata pari kuvaa Saralle. En siis itse aikonut edes asettua kameran eteen ensin, mutta pilvien takaa juuri sopivasti esiin kaivautunut syysaurinko innosti minuakin nappaamaan muutamat kuvat itselleni. Tässä viimeisessä kuvassa nauran kornille ruskalehti-kuvalle sekä sille, että eräs tuttu yllätti meidän kuvauspuuhissa veivaamalla auton ikkunan auki ja huutelemalla moikat. Sille, että meillä oli ollut super hauska kuvauspäivä ja sille, että vaihdoimme tässä samaisessa kohdassa kaksi kertaa villapaitoja keskenämme, koska molempien mielestä tämä vaalea neule näytti lehtiä vasten paremmalta. Nauroin sille miten koko päivän oli ollut pilvistä, mutta aurinko kaivautui nyt tällä kyseisellä  hetkellä. Nauroin tälle työlle, joka välillä tuntuu ihan pöllöltä ja hieman huvittavalta hommalta, mutta jota niin kovasti rakastan, varsinkin tällaisilla hetkellä. Kun saan tehdä sitä yhdessä hyvän ystäväni kanssa, ilman mitään estoja, ihan vaan omana itsenäni.

Kiitos Sara jälleen yhdestä ihanasta työpäivästä ja tästä kuvasta!

ps. Kuvissa näkyy poikkeuksellisen vaalea syystukka (päätin sittenkin pitäytyä vaaleissa latvoissa) ja paljon kyselyjä kerryttäneet farkut, jotka ostin muutamia viikkoja sitten &Other Storiesilta. Napsasin farkkujen lahkeista heti kotiin päästyä pari senttiä pois (ihan vaan tylysti keittiösaksilla) ja olen pitänyt niitä melkein joka päivä. Ihan parhaat vaaleat farkut ja sopii myös tosi kivasti syksyyn!

kuvat: Sara Vanninen

Ruskaviikkojen luottoasu

Posted on

Tämä ruskea R-Collection neule ja vaaleat &Other Storiesilta ostetut farkut ovat olleet viime viikkojeni luottoasu. Se sopii ihanasti ruskasesonkiin ja on helppo stailata niin arkiseen tennarilookkiin kuin vähän siistimpäänkin asuun, kuten näissä kuvissa. Ruska on nyt kauneimmillaan, joten siitä on tietysti otettu ilo irti myös kuvausmielessä. Tämä upea vaahtera seisoo Kotkan teatterin kulmalla ja siihen piti tietysti pysähtyä eilen ottamaan asukuvat.

Muutenkin tuli eilen kuvattua koko päivän ajan kotikaupungissani, joka oli aika kivaa vaihtelua pääkaupunkiseutuun. Vaikka Helsingistä löytyy keskustan alueelta paljon upeita lokaatioita, niin välillä ne samat käytetyt nurkat alkavat puuduttamaan ja silloin on kiva hyödyntää vähän erilaisia ympäristöjä täällä kehä kolmosen ulkopuolella. Tänne kun harvemmin kukaan muu bloggaaja tai vaikuttaja eksyy kuvailemaan :D

Nyt aloitan pakkaamaan koriskamoja kassiin, sillä meillä on vielä myöhäisillan treenit tänään. Palasin viime viikolla parketille parin vuoden tauon jälkeen ja vaikka hieman alkukankeutta olikin, niin pelaaminen maistui todella hyvältä. Se on niin ihanaa vastapainoa omalle työlle sekä myös lapsiperheen arjelle. Tunniksi saa heittää aivot narikkaan ja juosta tuttujen tyyppien kanssa pallon perässä. Samalla saa hyvän hien päälle ja sitä tulee treenattua monipuolisemmin kuin mitä pelkkä yksin juostu lenkki antaisi. Saa nähdä innostunko ihan maksamaan lisenssin tälle kaudelle ja ottaa näin ollen osaa matseihin. Osa minusta hinkuu innosta ja osa pohtii riittääkö aika & energiat. Eihän sitä toki joka ottelussa tarvitse mukana olla, mutta katsotaan nyt :) Nyt tossut mukaan ja treeneihin!

Nanso coat / R-collection knit / &Other Stories jeans / Topshop boots / Gucci bag / H&M beanie / Lindex sunnies

photos: Sara Vanninen, edit: me

Vauvan ensimmäinen syksy ja äidin tunteenpurkaus

Posted on

Niin sitä on menty talvesta kevääseen, keväästä kesään ja kesästä syksyyn. Meidän vauvavuoden viimeinen vuodenaika on täällä. Tässä kohtaa pirpana on siis 9kk vanha ja osaa jo tukevasti istua sekä liikkuu vauhdilla joka suuntaan. Juuri äskettäin on opittu myös vähän seisomaan tukea vasten ja tänään neiti päätti ihastuttaa meitä taputustaidollaan. Myös ruokailun puolella tapahtuu jatkuvasti muutoksia, kun tuttipullot vaihtuvat nokkamukeihin ja sileämmät vauvasoseet karkeampiin annoksiin sekä pikku hiljaa kohti samaa ruokaa kuin muu perhe. Vauvajutut jäävät yksitellen taaksensa ja se on samanaikaisesti niin ihanaa ja niin sydäntä särkevää.

Tämä kyseinen ikä ja vaihe tässä vauvavuodessa on ainakin meillä ollut molempien kohdalla hyvin tapahtumantäyteinen ja sellaista jatkuvaa uuden oppimisen juhlaa päivästä toiseen. Onnistumisen ilo näkyy suurena riemuna sekä jatkuvana hymynä vauvan kasvoilta ja uuteen päivään herätään aina innokkaana. Kaikella tällä positiivisella on myös varjopuolensa, sillä hieman salakavalasti nämä uudet taidot hiipivät myös vauvan uniin ja se tarkoittaa suomeksi erittäin levottomia öitä.

Viimeiset viikot täällä on öisin kieritty pitkin pinnasänkyä, heijattu unissaan konttausasennossa samalla kovasti kirkuen, noustu sängyn laitoja vasten ja heitelty tutteja yli laidan. Vauvan tunteet ailahtelevat öisin naurun räkätyksistä sydämet ja korvat särkevään huutoon (joka ei välillä meinaa loppua millään). Välillä itketään ikävää, välillä vatsanpuruja ja välillä pinnasängyn väliin jäänyttä jalkaa. Mutta useimmiten itkulle ei kuitenkaan ole mitään muuta järkevää selitystä kuin ehkä se, että takana on taas yksi erittäin jännittävä päivä ja ne päivän jännittävät jutut ovat tulleet myös vauvan uniin.

Hieman pelonsekaisin tuntein odotin tätä syksyä, sillä vielä viiden vuoden jälkeenkin muistan tämän vaiheen esikoisen ajoilta selvästi. Silmäpussit olivat tuolloin suurimmillaan ja itku äidilläkin väsymyksen vuoksi herkässä. Toisaalta oli ja on taas ihana nähdä vauvan kasvavan, päivärutiinien vakiintuvan ja elämän tietyllä tapaa helpottavan, vaikka tästä alkaakin taas ehkä se kaikista rankin vaihe pikkulapsiarjessa.

Tämän ikäinen lapsi osaa jo vaatia, mutta ei kuitenkaan hallita tunteitaan. Hän osaa jo liikkua, mutta kolauttelee jatkuvasti itseään ja ajautuu muutenkin koko ajan vaaratilanteisiin laittamalla kaiken mahdollisen suuhunsa (tällä viikolla syöty mm. paperia, havunneulasia, terävää muovinpalaa, kiviä ja pärekorinpalasia...). Hän on yhä edelleen vauva, mutta kasvanut jo tempperamenttiseksi taaperon aluksi, joka pistää hanttiin aina, kun pitäisi pukea päälle, syödä tai käydä nukkumaan. Yöllä vauvaa väsyttää, mutta hän on aivan liian utelias nukkumaan koko sitä aikaa, mikä olisi ehkä hänelle suotavaa. Ja sen vuoksi, tälläkin kertaa minä kasvattelin tänä syksynä erittäin komeita silmäpusseja.

Mutta vaikka välillä väsyttää niin maan pirusti, saa kuitenkin jokainen naurun röhähdys tämän pienen nallekarhun suusta minut hetkeksi unohtamaan uupukseni. Jokainen hassu virne vauvan kasvoilla saa tämän äidin hymyilemään ja jokainen helyyttävä katse ojentamaan kädet ja nostamaan vauvan syliin. Jos vauvan tunteet menevät tällä hetkellä varsinkin öisin vuoristorataa, niin menevät myös äidin. Välillä sitä itketään öisin yhdessä, mutta sillä synkimmälläkin hetkellä jokin pieni ääni sisälläni sanoo, että hei, elät juuri nyt elämäsi tähtihetkiä. Unohtumatonta ja korvaamatonta aikaa, jonka tulet muistamaan vielä kiikkustuolissakin.

Joten kiitos, kun olet siinä pieni ystäväni, herättämässä minut joka päivä eloon ja varmistamassa, että tunnen kaikki tunteet voimakkaammin kuin koskaan ennen. Sinä ja siskosi olette ehdottomasti parasta, mitä elämä on minulle antanut.

Kimallepanta päivän pelastaa

Viime viikolla varailin kampaaja-aikaa ja vaikka yleensä sen viikon varoitusajalla Kotkasta saan, niin tällä kertaa en valitettavasti saanut, koska kampaajani lomailee tämän viikon. Purin siis hammasta ja sanoin sinnitteleväni vielä yhden ekstraviikon. Hiukset ovat siis kovasti freesauksen tarpeessa, mutta onneksi on olemassa kimaltavia strassipantoja, jotka pelastavat huonoimmankin hiuspäivän. Tällä tukkatyylillä rokkasin menemään alkuviikosta Helsingissä ja viisi vai jopa kuusi ihmistä tuli erikseen kehumaan pantaani sekä kysymään sen alkuperää. Pannan ostin tosiaan Zarasta loppukesästä ja se on kyllä ollut a. hauska piristys asuun kuin asuun b. todellinen huonojen hiuspäivien pelastaja. Tämä pantatrendi saa minun puolestani pysy pinnalla pidemmänkin aikaa, sillä se sopii kuin nenä päähän tällaiselle laiskalle hiustenlaittajalle.

Pannan lisäksi tuon kyseisen kuvauspäivän pelasti kuvissani näkyvä lämmin Chai Latte. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä tuli vilu kuvatessa ja havahduin taas siihen, että kohta ei muuten enää takkia riisutakaan kuvien vuoksi tai kuljeta paljain säärin. Tuntuu ihan käsittämättömän hullulta, että joskus vuosia sitten oli ihan normaalia riisua takki -15 asteen pakkasilla ihan vaan päivän asukuvan vuoksi. Parhaassa tapauksessa jaloissa oli tuolloin vielä avokkaat, joilla ei todellakaan voinut tepastella paria metriä enempää. Jos välillä valitetaan blogimaailman kehittymisestä negatiiviseen suuntaan, niin omasta mielestäni ainakin tässä kohtaa ollaan menty paljon parempaan päin. Nykyisin asut ovat säänmukaisia ja oikeasti sellaisia, joita voisin sillä hetkellä käyttää ja käytänkin.

ps. Viimeinen päivän pelastus oli tuo pieni vaaleanvihreä sydän pari kuvaa alempana, jonka bongasin kadunkulmasta vasta editointivaiheessa. En tiedä miksi, mutta siitä pienestä sydämestä tuli niin hyvä mieli ♥

Gina Tricot blazer & top / &Other Stories knit / Gucci bag / Ecco shoes / NLY pants / Zara headband

photos: Hanna Väyrynen, edit: me

Viikonvaihteen suunnitelmat

Mitä sinne kuuluu? Mitä ajattelitte viikonloppuna tehdä?

Me ajelemme tällä hetkellä takaisin kotiin Helsingistä. Päivä vierähti Habitaressa äidin ja vauvan kanssa. Konkreettisesti mukaan ei tarttunut kuin pari pientä koristejuttua tyttöjen huoneisiin, mutta inspiraatiota ja ideoita sitten senkin edestä. Sisustusintoa piisaa ja haluaisin kovasti saada kotia laitettua valmiiksi nyt syksyn aikana. Erityisesti juuri nuo lastenhuoneet sekä meidän vaatehuone ja makuuhuone ovat työn alla. Messuilta irtosi sisustusjuttujen lisäksi myös rutkasti rakennusideoita rantasaunaan, jota saa kai jo pikku hiljaa ihan luvan kanssa alkaa suunnittelemaan.

Huomenna ei kuitenkaan suunnitella rantasaunaa, vaan jatketaan terassihommia. Pihaa ehtii vielä pari kuukautta tekemään ennen talven tuloa, joten siihen keskitytään nyt. Kaivinkone on jo tehnyt suurimmat maatyöt ja seuraavaksi tuodaankin multaa sekä hiekkaa tontille. Siirtonurmestakin soiteltiin eilen ja sen asennus kuulemma onnistuu loistavasti vielä kuukauden päivät. Olisipa kiva saada nurmikko jo tänä syksynä valmiiksi!

Talojuttujen lisäksi viikonlopuksi ei ole kummempia suunnitelmia. Muutama pieni työjuttu odottelee, mutta muuten viikonvaihde menee lasten kanssa. Omien muksujen lisäksi siskonpoikakin saattaa tulla hetkeksi hoitoon, joten siinä ei paljon muuta sitten tehdäkään, kun sammutellaan “tulipaloja” :D Mukavaa viikonloppua sinne!

&Other Stories skirt / Balmuir x Alexa Dagmar knit / Gina Tricot blazer / Mulberry bag / Zign loafer

photos: Sara Vanninen / edit: me