Cherry Blossom

SI MODA ASU APR25 2016 2

Edelliseen postaukseen viitaten, pitihän se minunkin päästä ikuistamaan itseni kirsikkapuiden keskellä. Asukuvaukseen tämä paikka ei ehkä ollut mikään ihanteellisin, koska ihmisiä tosiaan riitti vaikka millä mitalla, mutta kaunista siellä oli. Niin äärimmäisen kaunista.

Olen muuten miettinyt miksi blogien asukuvauslokaatioiden yksi iso kriteeri on hyvin usein juuri se, ettei taustalle eksy muita ihmisiä. Ymmärrän, että tämä on tarkennuksen ja ehkä tietyllä tapaa sommittelunkin kannalta helpompaa, mutta miksei sitä välillä voisi hypätä ihmisten sekaan ja napata siinä kuvaa? Ihmisiä vilisevä paikka voi joskus tehdä kuvasta mielenkiintoisemman kuin pelkkä tyhjä katu tai seinän vierus taustana. Toki tämä vaatii ehkä sen, että oma asu erottuu tarpeeksi hyvin massata ja kameran nokassa on tähän hommaan sopiva linssi.

SI MODA ASU APR25 2016 4 SI MODA ASU APR25 2016 3SI MODA ASU APR25 2016 5 Paremman tuloksen olisin ehdottomasti saanut aikaan 85mm objektiivilla, mutta kannoin tuona päivänä mukana vain 24mm laajistani. Se ei sumenna yhtä tehokkaasti taustaa vaikka asetinkin aukon pienimmälle mahdolliselle. Asu tulee kuitenkin mielestä näissä kuvista ihan tarpeeksi hyvin esille, eikä taustalla olevat ihmiset häiritse silmää sen kummemmin.

Tälle vuodelle olen listannut itselleni kaksi uutta linssitoivetta, joista toinen on nimenomaan se 85mm objektiivi mahdollisimman pienellä aukolla varustettuna (1.2-1.4). Olen jarrutellut sen ostamista pitkään, koska olen odottanut Sigman lanseeraavan uuden Art-sarjalaisen. Saapa nähdä saadaanko se tänä vuonna vihdoin. En millään haluaisi kääntyä vanhahkon Canonin version puoleen, joka toki on varmasti hyvä, mutta mielestäni aivan ylihinnoiteltu. Ihan hyvin olen tähän mennessä pärjännyt 50 millisellä linssillä asukuvia yms. potrettikuvia ottaessa, mutta nyt huomaan kaipaavani tätä pidempää putkea ihan tosissaan.

SI MODA ASU APR25 2016 6trench coat &OTHER STORIES / jeans&cardigan GINA TRICOT

shoes NIKE (Zalando*) / t-shirt CLOSE BY DENIM

(*gifted)

XOXO
signature

What do you think?

2 Comments
  • Hanna
    April 26, 2016

    Olin viikonloppuna samassa paikassa toteamassa valokuvauksen haasteellisuuden tuossa ihmismassassa. Ihmiset eivät kyllä haitanneet kun katseli ylöspäin kukkia 🙂 kiva vaalea asu kaikkien tummien keskellä!

  • Q
    April 28, 2016

    Niin kauniita kukkia ja kauniin värisiä kuvia.

Previous
Stockholm photo diary