Flunssa löi takaisin, tilanne 1-1. Tämä oli ehkä odotettavissa, sillä minun olisi kannattanut lauantaina jäädä kotiin lepäilemään. Tyhmästä päästä kärsii nyt koko kroppa. Päivä on kulunut sängyn pohjalla sarjoja katsellen. Siinä ei sinäänsä ole mitään vikaa, mutta kaikki hommat kasaantuvat, taas.
Tämä syksy ei ole ollut niitä parhaimpia. Tahtoisin kovasti päästä asioissa eteenpäin, mutta kroppa taistelee vastaan. Jotkut teistä ovatkin täällä kyselleet mitä tällä hetkellä oikein puuhailen. Lyhyesti sanottuna opiskelen edelleen ja teen siinä ohella blogihommia sekä satunnaisia tilaustöitä.
Tiesin jo keväällä, että opintoni tulisivat viivästymään hiukan. Se ei sinänsä ollut mikään häpeä, koska olin kouluvuosien aikana asunut kolmessa eri maassa ja seitsemässä eri asunnossa ja silti hoitanut joka ikisen kurssin kunnialla. Viime kevään aikana sain kaikki kurssit kasaan, mutta häiden lähestyessä päätin antaa itselleni aikaa ja valmistua vasta syksyllä. Suoritin viimeisen harjoitteluni alkukesästä ja jätin ainoastaan lopputyöni viimeistelyn syksyyn. Sillä tiellä ollaan edelleen. Alkusyksyn sairastuminen vei voimia, mutta toisaalta pakkolomailu teki hyvää.
Nyt olin aloittamassa työtäni uudelleen ja kroppa laittoi taas vastaan. Vastustuskykyni on sairastumisen jäljiltä vielä suhteellisen huono. Välillä tulee päiviä, jolloin olen todella energinen ja tuntuu siltä, että jaksan mitä vain. Välillä tulee sitten näitä tällaisia päiviä, jolloin en pääse edes sängystä ylös. Olen aina ollut se kympin tyttö, joka ei koskaan palauta töitä myöhässä tai jätä mitään asioita väliin. En ole koskaan pitänyt välivuotta, en edes kuukautta. Suorittajaluonteeni saa nyt luvan hieman löyhentää otetta ja antaa asioiden kulkea omalla painollaan. Kukaan ympärilläni ei odota minulta tällä hetkellä suuria tekoja. Ainoa, jolla on ollut vaikeuksia hyväksyä asia, on ollut minä itse. Tiedän, että tämä on oikea ratkaisu, mutta silti se tuntuu vaikealta. Minulla ei ole kiire mihinkään ja valmistun juuri silloin, kun sen aika tulee.
(kuvituksena tälle avautumiselle Saksan reissun rentoa asua)
s
October 16, 2012Entisenä kympin tyttönä, ja vielä vähän nykyisenäkin, tiedän miltä samankaltainen tilanne tuntuu… Itse jouduin päästämään superperfektionismista ja jatkuvasta suorittamisesta irti myöskin juuri pakon kautta, kun oma pää ei enää kestänyt vaan päätti pistää pelin poikki täysin. Hassuinta oli se, kun järjellä tietää, että ei ole kiire mihinkään ja asiat jatkuvat omalla painollaan kun ovat jatkuakseen, mutta tunteet pään sisällä väittävät aivan päinvastaista!
Nyt jälkeenpäin ajateltuna se romahtaminen oli… No, kuulostaa typerältä näin kirjoitettuna, mutta ehkä paras asia mikä mulle on ikinä käynyt. Sen jälkeen on jollain tapaa ymmärtänyt sen, että ei mun tarvitse aina onnistua, ja että täydellisyyteen pyrkiminen ja jatkuva suorittaminen ei ole se elämän pääasia. 🙂
Casey
October 17, 2012Toivottavasti tämä tulee olemaan myös se paras asia minulle. Kiitos tsemppauksista, tuli hyvä mieli <3!
A
October 16, 2012Jossain määrin tiedän tunteen! En päässyt jatko-opiskelemaan, joten tässä sitä ollaan: väistämätön välivuosi edessä. Asia joka tätä pahentaa on se, etten ole saanut myöskään töitä. Kotoa poismuuttamisenkin olen kasvattanut jumalattoman isoksi asiaksi, joten stressitaso jatkaa nousemistaan. Ehkä tämä vuosi on tarkoitettu himmaamisen opetteluksi:) Toivottavasti opin myös nauttimaan siitä! Ja toivottavasti sä opit samaa:)
Casey
October 17, 2012Kyllä sillä aina taitaa olla joku tarkoitus, miksi asiat tapahtuvat. Sillä hetkellä voi tuntua kurjalta, kun asiat pitkittyvät, mutta seuraavana päivänä voi jo ilmaantua jotain upeaa ja ihanaa. Kuka tietää tulisiko niitä hyviä yllättäviä juttuja, jos kaikki menisivät niin kuin oli suunniteltu 🙂
Fiipi
October 16, 2012Koitahan parantua rauhassa! Oon itekin ollu nyt useamman vkon flunssassa, eikä meinaa lähteä pois. Parina päivänä on ollu hyvä olo ja sitten on erehtyny lähtemään salille tai lenkille ja olo on taas sama sen jälkeen. Ja mikäs kiire tässä on valmiissa maailmassa 🙂 Tsemppiä!
Casey
October 17, 2012Mihinkä minulle kiire olisi, niimpä niin 🙂 Tsemppiä sinnekin. Maltti taitaa tosiaan olla valttia.
maya
October 16, 2012paranemisia!missä maissa oot asunut? ootko ollut vaihdoissa?:)
Casey
October 17, 2012En oo ollu vaihdossa. Teemu työn perässä mentiin. Ensin Norjassa ja sitten Ruotsissa 🙂
Emppu
October 16, 2012Muista, että loppujen lopuksi suorittaminen ei ole itseisarvo eikä perfektionismi ihailtava piirre. Ymmärrän kyllä tunteesi, olen ollut se sama kympin tyttö ja ruoskinut itsenäni joka asiassa, mutta tiettyjen asioiden mentyä yli, tajusin, ettei ylisuorittaminen saisi olla se johtava intressi elämässä. Vaikka toisinaan asioita tekisi vähän vasemmalla kädellä, se ei saisi aiheuttaa huonoa omatuntoa ja tunnetta, ettei ole tehnyt kaikkeaan – koska kaikkea ei yksinkertaisesti aina edes tarvitse EIKÄ kannata tehdä 🙂 Olen yhtä fiksu ja reipas ja ahkera, vaikka palautan mielestäni huonon esseen tai käyn vain kerran päivässä lenkillä. Riittää, että tiedän kyllä pystyväni parempaan, mutta tiedän myös, ettei sillä hetkellä asiaan kannata antaa kaikkea energiaansa – tämän tajuaminen huojentaa ja tekee minusta vain älykkäämmän matkalla kohti onnellisempaa arkea. 🙂
Casey
October 17, 2012Nimenomaan, kaikkea ei kannata tehdä itse! Sitä ollaan aivan yhtä fiksuja ja filmaattisia ilmankin. Kiitos viestistäsi, pirististi todella päivääni 🙂
E
October 16, 2012Harvoin blogeja läpi lukiessa tuntee samanlaista tunnetta kuin nyt. Siksi on pakko kommentoidakin. Voin nimittäin samaistua täysin tilanteeseesi! Itselläni on menossa abivuosi lukiossa. Kirjoitukset alkoivat tänä syksynä ja töissä olin ollut koko kesän – loman alusta sen loppuun ja vähän vielä koulutöiden ohessakin. Olen aina ollut tunnollinen oppilas, hyvä koulussa ja perfektionistinen suorittaja.
Tänä syksynä, muutaman viikon ennen kirjoitusten alkamista sairastuin pahoin. Taudin kestoajaksi määriteltiin noin puolitoista kuukautta ja jälkitauteja pidettiin hyvin todennäköisinä. Sen ajan tauti kestikin. Kesällä lukeminen oli jääny heikoksi töiden takia, mutta nyt lähes 40 asteen kuumeessa se oli mahdotonta. Välillä tuntui, että se olisi kaiken loppu. Ja siihen vielä parisuhteen loppuminen päälle.
Kirjoitukset menivätkin aika pieleen nyt syksyllä, samoin kuin koko ensimmäinen jakso, jonka rästejä minun on nyt käytävä. Yritän kovasti uskotella itselleni, että keväällä pystyn petraamaan koulussa ja muutenkin selvitä vaikeimpien karikoiden yli päästäkseni kouluun, joka on ollut tavoitteenani jo vuosia.
Ehkäpä tämä oli joku merkki siitä, että pitäisi opetella rentoutumaan ja nauttia elämästä juuri sellaisena kuin se on. Välillä se on vaikeampaa, mutta eiköhän kaikki käänny parhain päin kuin vain jaksaa odottaa ja yrittää! 🙂
Casey
October 17, 2012Arvelinkin,että en ole ainoa täällä. Lohdutuseksi voin sinulle sanoa, että yo-kokeita saa uusia, niin tein itsekin. Satuin nimittäin silloinkin (liekö stressin syytä taas?) olemaan sairaana. Syksyllä kävin sitten korottamassa arvosanoja. Tsemppiä omaan taisteluusi ja muista aina mikä on tärkeintä. Elämä ei livahda ohitsesi, jos hetkeksi hengähdät 🙂 Kiitos sinulle <3
Marika
October 17, 2012Kovasti tsemppiä flunssakierteeseen ja lopputyön tekoon! Minäkin olen ollut aina melkoinen suorittaja ja aina kaikki pitää tehdä mahdollisimman nopeasti ja samalla tietenkin saada parhaat arvosanat. Mieheni taas nauttii elämästä ja stressaa koulusta hyvin vähän, mutta saa silti hyviä arvosanoja. Yritän kovasti oppia enemmän rentoutumaan ja stressaamaan asioista vähemmän ja olen ehkä omaksunut vähän enemmän hänen elämänasennettaan tai ainakin kovasti yrittänyt. Töitä kuitenkin ehtii tekemään ainakin seuraavat neljäkymmentä vuotta, joten ehtiihän tässä nauttia elämästäkin ja opiskella nyt, kun vielä voi. Nauti sinäkin elämästä ja tuoreesta avioliitostasi täysin siemauksin äläkä tee niin kuin minä ja käytä sitä ensimmäistä vuotta stressaamalla koulusta, töistä ja kaikesta mahdollisesta muusta sen sijaan, että olisin nauttinut siitä vuodesta mieheni kanssa ja antanut kaiken muun sujua omalla painollaan. Varsinkaan, kun se stressaaminen ei kuitenkaan mihinkään vienyt. Onneksi meillä on koko elämä edessä tehdä toisin ja tänä vuonna mieheni onkin Ranskassa vaihdossa, joten voin keskittyä kouluun hänen poissa ollessaan ja yhdessä ollessa voimme vain keskittyä toisiimme. 🙂
Casey
October 17, 2012Kiitos kommentistasi <3 Tuo kuulostaa niin tutulta, meilläkin mies osaa ottaa iisisti ja minä stressaan hullun lailla. On tässä 8 vuoden aikana onneksi jotain opittu ja hän on saanut minusta pahimman stressaajan revittyä irti. Kiitos sinun taidankin heti huomenna tehdä jotain hyvää ruokaa paremmalle puoliskolle 🙂 pitää muistaa mikä on tärkeintä!