Elämänmakuinen blogi?

Kesäkuu on ollut blogin osalta hiljainen, monellakin tapaa. Eilen havahduin miettimään mihin kaikki kommentit ovat jääneet. Alkukuusta lopettanut Blogilista aiheutti varmasti pientä katoa, samoin perinteinen juhannuspako, jolloin ihmiset karkaavat mökille ja vain aniharvat avaavat koneensa blogien lukemista varten. Suurimpana syynä on kuitenkin omalta osaltani varmasti ollut useampi postaukseton päivä, joita lomareissun ja sairastelun myötä kertyi. En ole ottanut niistä stressiä, enkä aiokaan ottaa. Nyt olen vähitellen päässyt takaisin ns. normaaliin julkaisutahtiin, mutta kovin hiljaiselta tämä blogi edelleen tuntuu. Selailin kuukauden postauksiani ja tuli olo, että en kyllä minäkään olisi osannut kovinkaan moneen tekstiin kirjoittaa kommenttia. Vaikka tyyliasiat kiinnostaa suurestikin, on päivän asuihin vaikea keksiä muuta kommenttia kuin “hyvältä näyttää”, jos tekstissä ei puhuta muuta kuin siitä asusta itsestään. Tekstit ovat jääneet lyhyiksi pitkälti siitä syystä, että aikaa kirjoittamiseen ei ole ollut, mutta tahdon silti hieman pahoitella vaitonaisuuttani.

Olen aina luonnehtinut blogiani elämänmakuiseksi tyyliblogiksi ja jotenkin se elämän maku on loistanut viime viikkoina poissaolollaan.

Pieniä irrallisia lauseita siellä täällä siitä miten arki sujuu, mutta that’s it. Vaikka tarkoitus ei missään nimessä olekaan kertoa yksityiselämästäni sen kummemmin, olen henkilökohtaisella tasolla etääntynyt ehkä liikaakin blogista. Tämä sai minut pohtimaan näitä asioita vielä paljon syvemmin eilen nukkuumaan mennessä ja tänään uudelleen lenkillä. Blogimaailman muutoksista on puhuttu pitkään ja niitä vanhojen hyvien aikojen kotikutoisia blogeja on alettu kaivata entistä enemmän. Itsekin olen tämän muutoksen elänyt ja kokenut. Sen myötä olen rakentanut itselleni ja omalle perheelleni tietynlaisen suojamuurin blogin väliin. Olen tiukentanut rajoja, karsinut ja peitellyt. Ihan tarkoituksella ja hyvä näin. Niin sen kuuluukin mielestäni mennä, mutta jotta mielenkiinto blogeja kohtaan säilyisi, on niissä oltava tietynlaista tarttumapintaa.

Pitkään olemme ystävien kesken vitsailleet, miten blogit ovat pidemmän päälle niin kulissia kuin vaan olla ja voi. Se voi alkuun huvittaa, mutta tosiasiassa se on melko raskasta ja oikeastaan loppujen lopuksi se yksi ärsyttävin puoli blogeissa. Toki on niitä rehellisen aitoja blogeja, joissa kaikki näytetään juuri kuin ne ovat. Itse olen kokenut blogimaailman muutokset hyvin ristiriitaisesti. Arvostan suuresti sitä miten nuoret naiset (ja miehet) ovat itse puskeneet omia blogejansa eteenpäin, ryhtyneet yrittäjiksi, nähneet vaivaa ja todella miettineet blogiensa ja sitä kautta yrityksiensä ulkoasua. Miten paljon postauksien tekoon ja suunnitteluun käytetään aikaa ja miten upeasti sisältöyhteistöitä nykypäivänä toteutetaan. Tämä voi ulkopuolisen silmiin vaikuttaa helpolta, mutta monet ovat tulleet pitkän tien siihen paikkaan missä ovat nyt. Minusta laadukkaat kuvat ja sisältö ovat edellytys hyvälle blogille, mutta tässä kohtaa tullaankin siihen ristiriitaiseen tilanteeseen. Missä kohtaa menee raja liian siloitellun ja vain huolellisesti mietityn blogin välillä? Miten löytää sitä kaivattua rosoisuutta kauniiden kuvien rinnalle?

Olen todennut, että antamalla pienen, epätäydellisen palan itsestäni teille, saan enemmän vastakaikua kuin julkaisemalla sata kauniisti aseteltua ja tarkoin mietittyä kuvaa.

Itse seuraan eri someissa muutamia, lähinnä ulkomaalaisia blogeja, jotka miellyttävät esteettistä silmääni. Alkuun ne ihastuttivat ja antoivat minulle rutkasti inspiraatiota. Lähiaikoina olen konkreettisesti huomannut niiden negatiivisen vaikutuksen. Upeat kuvat ja kauniit asetelmat saattavat alkuinnostuksen jälkeen aiheuttaa vain jonkin sortin mielipahaa. Oliviassa tässä kuussa julkaistu oiva teksti “Tekikö sosiaalinen media sinustakin valehtelijan?” pukee täydellisesti sanoiksi ajatukseni.

Milloin somesta ja blogeista tuli inspiraation lähteen sijaan ahdistusta ja suorittamista kylvävä maa? Miten ihmeessä ennen niin mukava ja leppoisa ajanviete saa meidät nykyisin tuntemaan itsemme vähemmän taitaviksi, vähemmän kauniimmiksi ja mukamas jollain tasolla huonompaa elämää eläviksi?

Tosielämän esimerkkinä se, miten koko talven haikailin kauniiden turkoosina kimmeltävien vesien ja palmupuiden perään selatessani Instagramia. Olisin antanut melkein mitä tahansa, että olisin päässyt päivittelemään kuvia aurinkoisesta paratiisista. Lomamatkamme vihdoin koittaessa kesäkuun alussa halusin ensimmäisenä päästä nappaaman kuvan palmupuusta. Ja miksi? Koska ne vaan näyttävät niin siisteiltä Instagramin feedissä! 

Palmupuu-kuva keräsi surkean määrän tykkäyksiä, kun taas viikkoa myöhemmin kotona, aivan hetken mielijohteesta napattu kuva, kun pieni tyttäreni pyysi äitiä halaamaan keräsi tykkäyksiä tuplat. Ei sillä, että tykkäysten määrällä olisi suoraan sanottua mitään helvetin merkitystä. Tämä vain muistutti minua siitä, kuka minä olen, mitä upeaa olen elämässäni saavuttanut, miten hienoa elämää tällä hetkellä elän, ketä kaikkia upeita ja rakkaita ihmisiä elämääni kuuluu. Se, ettei feedini täyty joka päivä palmupuista, uusimmista laukkuostoksista, lumoavan värisistä drinkeistä ja hulppeista maisemista on ihan okei. Elän hyvin erilaista elämää kuin monet seuraamistani henkilöistä ja minun on arvostettava omaa elämääni vähintään yhtä paljon kuin heidän, mielellään tuplasti enemmän.

Itselleni ne elämäni arvokkaimmat hetket eivät tällä hetkellä näytä välttämättä niin kauniilta kuviin ikuistettuna, vaan niihin kuuluu paljon epäjärjestystä ja epätäydellisyyttä, mutta siltikin ne näyttävät mielessäni ikuistettuna täydellisiltä.

En ole pitkään aikaan avannut suutani blogissani näin, mutta nyt tuntui, että oli sen aika. Olen viime aikoina tehnyt paljon suuria päätöksiä yksityiselämässäni  ja niiden rinnalla asukuvien postaaminen sekä tyylistä puhuminen tuntuu hieman vähäpätöiseltä, vaikka niiden työstämisestä suuresti nautinkin! Lupaan kertoa teille lisää pian, kun kaikki palaset ovat loksahtaneet kohdilleen. Sen verran voin ärsyttävästi, bloggaajalle tyypilliseen tapaan valoittaa, että uusi aikakausi on vähän ajan kuluttua alkamassa meidän perheellä ja se jännittää.

Kuvituksena yksi hieman elämänmakuisempi kuva, joka napattii alkuviikosta Linnanmäen portilla. Olen saanut ihanan rehellistä palautetta siitä, että voisin hymyillä kuvissa enemmän, joten sekin tuli korjattua tässä samalla. 

lifestyle