Talonrakennus ja remppapuuhat ovat kuin raskaus ja synnytys. Kuukausi ja viikko tolkulla kuumeista odottamista, sekä fyysisesti että henkisesti rankkaa vääntöä, yllättäviä tilanteita ja sitten se hirveä loppukiri sekä -huipennus muuttopäivän ja lasketunajan lähestyessä. Sen loppurutistuksen jälkeen, sekä synnytyksen että muuton, olen vannonut, että ei muuten enää ikinä kiitos. Tätä fiilistä on kestänyt aina jonkin aikaa, mutta sitten, kun aikaa on kulunut tarpeeksi, olen alkanut varovasti lämmetä ajatukselle, että ehkä joskus sitä olisi taas valmis uuteen koitokseen. Ja tämä sama kaava toistuu aina. Ensin sitä vähän leppyy ajatukselle, että ehkä jonain päivänä ja sitten lopulta sitä uutta kierrosta janoaa kuumeisesti.
Selvennettäköön nyt, että uutta vauvaa en taloon nyt halua, mutta rakentaa kyllä voisin yhden rantasaunan. Nyt, kun pahin rakennuspöly on laskeutunut viime vuoden lopulta ja mieleni kirkastunut kaikesta siitä ahdingosta. Ahdingosta, jossa viimeisillään raskaana kirosin joka ikinen päivä tämän projektin ja vannoin, että en muuten rakenna enää koskaan yhtikäs mitään (en edes niitä suunnittelemiamme piharakennuksia). Mutta niin vain ihmismieli ajan kuluessa taas heltyi ja aika kultasi muistot.
En olisi uskonut vuosi sitten, että sanon ääneen tai kirjoitan tänne haluavani taas virittäytyä siihen suunnitteluprojektiin ja lähteä rakentamaan jotain, mutta tässä sitä taas ollaan. Pinterest laulaa ja luonnoksia syntyy paperille. Vielä ei ole tarkkaa ajankohtaa tiedossa, milloin rantasaunan rakentaminen todella alkaa, sillä meidän täytyy ensin saada valmiiksi muutamat muut piharakennukset ja piha ylipäätänsä, mutta suunnitellahan aina saa. Ja hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty vai mitä?
Nyt yhden talon rakentaneena ymmärrän vieläkin paremmin sen, miksi rakennusprojektissa on tärkeää suunnitella kaikki pieniä yksityiskohtia myöten ennakkoon. Ensimmäinen projektimme opetti sekä minua että miestäni niin paljon ja nyt olemme huomattavasti valmiimpia lähtemään mihin tahansa raksa- ja remonttipuuhiin kuin ennen sitä. Edellisestä viisastuneena olen varma, ettemme toista enää samoja virheitä rantasaunan kohdalla. Niistä on otettu opiksi! Onneksi mitään radikaaleja virheitä ei talossakaan tapahtunut ja monet niistä pienistä oli helposti korjattavissa, mutta vaativat tietysti aikaa ja euroja. Paremmalla ja huolellisemmalla suunnittelulla päästään nopeammin sekä edullisemmin toivottuun lopputulokseen ja siitä syystä haluan olla kunnolla valmistautunut, kun rantasaunan valmiit piirustukset lyödään pöytään ja urakka alkaa.
Vaikka minua kutkuttaa ajatus suunnitella uutta projektia, on minulla yksi pieni jarru tässä matkassa. Olen nimittäin luvannut miehelleni, että hänellä on saunan suhteen veto-oikeus ja annan hänen kädenjälkensä näkyä siinä omaani enemmän, sillä talon osalta mies oli se joka jousti useammassa kohtaa. En kuitenkaan malta olla fiilistelemättä tulevaa rantasaunaa, joten tässä kollaasissa vähän minun näkemyksiä siitä, minkälainen kokonaisuus siitä olisi tulossa. Helpotuksekseni tiedän, että värityksen ja materiaalivalintojen osalta ollaan miehen kanssa samoilla linjoilla, joten niiden suhteen tämä kollaasi pitänee paikkansa. Tarkempien yksityiskohtien ja loppusilausten osalta mieheni saa kuitenkin olla kapellimestarina tällä kertaa ja minä esitän vain ideoita sekä toiveita.
Ainoa tällä hetkellä olemassa oleva iso toiveeni (joka on jo kuultu ja luvattu toteuttaa) rantasaunassa on kylpyamme, joka sijoitetaan suuren ikkunan eteen niin, että siitä avautuu merimaisema. Muistatte ehkä miten kylpyamme jäi aikoinaan uupumaan itse talosta, koska en löytänyt sille mieleistä ja toimivaa paikkaa. Välillä ammeen puuttuminen on hieman harmittanut, mutta tieto siitä, että rantasaunaan sellainen tulee on helpottanut. Ja oikeastaan nyt kun tiedän minkälaiselle paikalle se siellä tulee, ei minua harmita enää tippaakaan. Kuka sitä nyt haluaisi kylpeä ikkunattomassa kylpyhuoneessa, kun vaihtoehtona on amme merimaisemalla. Just saying.
Loppuun vielä pari sanaa kollaasista. Kuten ehkä näette, poiketen kotimme sävymaailmasta tulee rantasaunasta tumma. Musta on pääväri sekä ulko- että sisäpuolella. Vastakohtien yhdistely on parasta mitä tiedän ja siitä syystä olen niin innoissani rakentamassa tummanpuhuvaa rantasaunaa vaalean talomme rinnalle. Myös muiden piharakennusten väritys on pitkälti musta, joten ne tulevat sointumaan kauniisti yhteen.
Materiaalina tulemme taas käyttämään pitkälti puuta ja varmasti osa puusta jää myös luonnollisen sävyiseksi, sillä se luo kivasti pehmeyttä mustan rinnalle. Muutoin materiaaleissa nähdään kiveä ja ehkä myös marmorikuvioitua laattaa, kuten talossakin. Ikkunan pokat tulevat olemaan mustat talosta poiketen. Samaten monet kiinteät kalusteet. Talossa käytettiin paljon valkoista, ehkä jopa kyllästymiseen asti, joten nyt on luvassa paljon tummaa vastapainoksi. Ikkunapinta-alaa haluamme tähänkin rakennukseen mahdollisimman paljon, koska kuka nyt haluaisi kaunista maisemaa piiloon laittaa. Avaruus ja minimalistuus tulevat myös varmasti olemaan avainsanoja rantasaunassa.
Itse saunan (lauteiden yms.) värityksestä en vielä osaa sanoa, mutta olen ollut ihan äärimmäisen tyytyväinen meidän talon saunaan ja erityisesti sen muotokieleen, joten siitä varmasti lähdetään suunnittelun osalta nyt liikkeelle ja mietitään jotain vastaavaa ratkaisua. Jos vielä jotain asioita haluaisin tässä kohtaa nostaa esille, joihin aion tällä kertaa paneutua enemmän, niin ehdottomasti valaistus, erilaiset rakenteelliset ratkaisut (upotukset, vesien vedot yms.) tulevat olemaan sellaisia, joita harkitsen tarkkaan ja suunnittelen taloa paremmin. Haluan myös tuoda enemmän käytännöllisiä ja toimivia kiinteitä ratkaisuja saunarakennukseen, ettei niitä tarvitse sitten jälkikäteen alkaa miettimään. Talo oli projektina niin suuri ja ainutlaatuinen ensikertalaisuudessaan, että tällaiseen viimeistelyyn ei oikein enää ollut paukkuja eikä ehkä osaamistakaan, mutta nyt kun saa rauhassa suunnitella ja kokemusta on jo jonkin verran, niin pystymme varmasti huomioimaan myös pienimmät yksityiskohdat paremmin.
Onko siellä muuten muita rakentajia/remppaajia kuulolla? Minkälaisia projekteja teillä on meneillään? Olisi kiva kuulla 🙂

MD
November 20, 2019Rantasauna on kyllä niin mahtava juttu, että sellaisen vuoksi kannattaa ehdottomasti lähteä uudelleen rakennusprojektin pariin! Ja onneksi kyseessä on kuitenkin hieman pienemmän kokoluokan projekti kokonaiseen taloon verrattuna. Varmasti siis tietyllä tapaa rennommalla otteella voi heittäytyä tuon projektin pariin! Toivottavasti pääsemme vielä seuraamaan teidän projektia (myös pihan muita suunnitelmia), kaikki remontti- ja rakennuspostaukset on niin mun lemppareita! 🙂
Me olemme aiemmin remontoineet edellisen rivitaloasuntomme ja nykyisen talomme, ja vanhan remontointi on aina ollut se meidän juttu. Nyt olemme kuitenkin hieman päässeet myös uudisrakentamisen pariin, sillä teemme parhaillaan laajennusta taloomme! (Itse asiassa rantasauna on alunperin ollut meilläkin inspiraationa, mutta suunnitelmat sitten hieman muuttuivat matkalla…) Ihan mahtavaa päästä näkemään myös tätä puolta, vaikka kärsivällisyys onkin välillä koetuksella (hätähousun näkökulmasta esim. lattian kuivuminen on niiiin järjettömän hidasta hommaa). 😉 Ei malttaisi enää yhtään odottaa, että päästäisiin vihdoin pintojen pariin! Instagramiin päivittelen @kotilaajemmaksi, jos haluat joskus käydä kurkkaamassa.
Tsemppiä teille tuleviin pihaprojekteihin, ja mukavaa joulun odotusta! 🙂
kaisaturunen
November 22, 2019Hei ihana kuulla teidän projektista, käynkin heti kurkkaamassa. Olen hieman koukuttunut myös muiden raksaprojektien “vakoiluun” ja siksi kiva saada uutta seurattavaa instan puolella. Siellä kaikki tuntuu nykyään olevan, mutta itse tykkään kyllä päivitellä tänne blogiinkin niitä raksakuulumisia ja kiva kuulla, että ne kiinnostavat 🙂 Myös statsit näyttävät, että tänne eksytään eniten juurikin talojuttujen kautta, joten parempi jatkaa varmasti niiden tuottamista. Tänään meillä valmistui vauvan huoneen maalaus, joten siitä juttua luvassa seuraavaksi!
Tsemppiä sinne omiin projekteihinne ja niin ikään mukavaa joulun odotusta <3
Anni
November 22, 2019Mitä arvioisit teidän oman työn osuudeksi rakennuttajina projektissa? Mitä teitte esim. itse ja mitä rakentajat/urakoitsijat tekivät? Oletteko toteuttamassa pihasaunan ihan omin käsin? Mietitään vaan oman tulevan projektin työmääriä, mitä olisi järkevää tehdä itse ja mitä jättää suosiolla ammattilaisille.
kaisaturunen
November 22, 2019Me ei oikeastaan tehty mitään vaihetta kokonaan itse, vaan osia sieltä täältä. Ja siis mies lähinnä, kun itse olin tosiaan raskaana. Mulla oli vastuu suunnittelusta ja materiaalien hankinnasta yms. Jotka työllistivät kyllä ihan kivasti, kun ei tosiaan talopaketti ollut vaan KAIKKI piti pistorasioista ja väliseinistä lähtien käydä itse hankkimassa. Mutta niin siis mm. yleisesti semmoset hanttihommat tehtiin itse, siivoukset yms. haettiin tavaraa mitä pystyttiin, mies maalasi jonkin verran, auttoi isompien osien asennuksessa ja mm. tärytti silloin alkuvaiheessa pihamaata. Meillä kummallakaan ei ole koulutusta tähän hommaan, niin suosiolla jätettiin vaativammat asennukset, sisämaalaus ja tietty sähkö yms. työt ammattilaisille 🙂