Hyvää palmusunnuntaita kaikille!
Päivä aloitettiin tänään perinteisesti ottamalla esille lasten roolivaatelaatikko ja sieltä pääsiäisaiheiset asut. Pukeminen otti hieman tavallista enemmän aikaa, sillä oli miltei mahdotonta päättää olisiko sitä tänä vuonna noita, pupu vai kissa. Ratkaisu onneksi lopulta löytyi pitkän harkinnan jälkeen. Kissa-asu oli nähkääs liian tuore muisto viime vuodelta ja ajatus noidaksi pukeutumista pelotti jälleen kerran sen verran paljon, että pupuasuhan se sieltä lopulta valikoitui päälle. Lopuksi vielä maalattiin kasvoväreillä nenänpää pinkiksi ja viikset poskia koristamaan.
Eilen koristeet ylleen saaneet virpomisoksat odottivat jo ovella matkaan pääsyä ja aamupalan jälkeen oltiinkin sitten valmiita lähtemään kierrokselle. Kaikki oli kuten edellisvuonnakin, mutta virpomisreissusta oli tulossa hyvin eriskummallinen. Sen sijaan, että olisimme kolkutelleet isovanhempien ja muiden sukulaisten oville sekä astuneet sisään lausuaksemme virpomislorun oli meidän tällä kertaa pidettävä tarvittavaa etäisyyttä kaikkiin.
Tänä vuonna mummo saikin vitsan heilutukset lasiverannan läpi ja toiset isovanhemmat katselivat turvavälin päässä, kun tytöt etsivät heidän piilottamia munia ja muita palkkoja takapihalta. Isomummo vilkutteli meille kerrostalon parvekkeelta minin huutaessa virpomislorua niin kovaa, että naapuritkin varmasti kuulivat 😀 Isotätikin sai vitsat itselleen, kun kävimme alaoven takana huiskuttelemassa. Vaikka alkuun ajatus hyvin eriskummallisesta virpomisesta pisti miettimään, sujui kaikki hienosti. Niin lapsilla kuin aikuisillakin oli hauskaa. Kukaan ei itkenyt, huutanut tai parkunut. Kaikki olivat onnellisia, ehkä jopa onnellisempia kuin koskaan. Jälleennäkemisen riemu oli suuri, vaikka välissä oli lasia ja useita metrejä. Ne muutamat minuutit tämän eriskummallisen pandemia-ajan keskellä olivat kyllä kullan arvoisia. Ja sen näki kaikkien kasvoilta ♥
Me saimme myös omalle takaterassille tuttuja pieniä virpoja virpomaan ja heitä oli mainio seurata isojen ikkunoiden läpi. Iltapäivä menee omalta osaltani muutamien työhommien parissa, mutta illaksi ajateltiin hakea pitsaa. Saa nähdä, jos ehtisin ennen sitä myös pitkästä aikaa juoksulenkille.
Palmusunnuntai on tähän saakka ollut erittäin onnistunut niin aurinkoisen kelin kuin virpomisreissunkin osalta. Toivottavasti myös siellä! 🙂

What do you think?
You must be logged in to post a comment.