Täällä on ollut pari päivää hiljaista ja elämässäni päinvastoin melkoista vilskettä. Viikonloppu tuntuu kestäneen jo ainakin neljä päivää, vaikka tänään on vasta lauantai. Eilen lähdin töihin puoli seitsemän aikaan ja palasin kotiin puolilta öin rättiväsyneenä. Aamulla kuitenkin heräsin pirtenä, valmiina lähtemään äidin kanssa kaupungille. Väsymys iski vasta iltapäivästä ja nukuinkin makoisat parin tunnin päiväunet pehmoisella olohuoneen matolla. Mahtava viikonloppu ollut tähän saakka. Tässä muutamia kuvia:
Hedelmät saivat uuden korin Askosta.
Ruokapöytäkin sai piristystä Ikean tableteista, jotka ostin alkuviikosta.
Nopea ja täyttävä välipala töiden jälkeen: salaattia, munakasta tomaatilla ja sipulilla sekä raejuustoa.
Perjantai-iltana syötiin Vespassa maittava ateria ennen illan futispeliä, äidin valitsema kulta-ahven oli taivaallista.
Iskä (ja minä ja äiti omilla lusikoillamme) herkutteli illallisen päätteeksi tiramisulla.
Itse söin ehkä parasta risottoa ikinä. Vaniljarisotto Limocello-kastikkeella kuulostaa ekstoottiselta, jopa ällöltä, mutta oli erittäin raikasta ja ihanaa! Maissikanan kuivuudesta pieni miinus.
Saavuttiin stadionille hyvissä ajoin “muutaman” muun kanssa.
Itse peli ei mennyt nappiin, mutta huuhkaja-tifo oli hieno!
Nyt lauantai-sauna ja salmiakkipussi. Palaillaan tämän päivän kaupunkiasulla huomenna.

Mikko
September 8, 2013Ihania ruokakuvia! Vitsi nuo Vespan annokset näyttävät hyviltä, pitäisi käydä siellä pitkästä aikaa!
casey
September 8, 2013Kiitos 🙂 Vespa ei ole kyllä pettänyt vielä kertaakaan. On tullut syötyä sekä yläkerran fiinimpää menytä sekä alakerran rennompaa, molemmat olleet poikkeuksetta hyviä kokemuksia!