Toivepostausta pukkaa, nimittäin ehdottomasti eniten on toivottu yleisten raskaushöpinöiden lisäksi juttua hankinnoista vauvalle. Tässä se nyt tulee ja samalla ajattelin myös kertoa vauvanhuoneen kohtalosta, kun siitäkin on muutamia kysymyksiä esitetty.
Vaatteet
Aloitetaan niistä hankinnoista. Tieto tulevasta pikkusiskosta tarkoitti tosiaan sitä, että minin vaatteet pääsevät nyt uudelle kierrokselle, joten uusia (vaate)hankintoja en ole muutamaa, täälläkin näkynyttä juttua lukuunottamatta tehnyt. Vaatepuolen pitäisi olla aika lailla kunnossa näin alkuun, mutta ajattelin vielä muuton yhteydessä tarkistaa, että onhan uudelle vauvalle tarpeeksi sukkia ym. muita perusjuttuja valmiina. Toivon, että ehdimme muuttamaan sen verran hyvissä ajoin ennen h-hetkeä, että ehdin pyykätä kaikki useamman vuoden laatikossa seisoneet vauvanvaatteet uudessa kodissa. Jos jotain sattuisi puuttumaan, niin suuntaisin sitten siinä kohtaa ne hankkimaan.
Vaunut
Vaunutarpeita meillä ei myöskään tällä kerralla oikeastaan ole, sillä Stokken Crusi-vaunut ovat vielä erittäin hyvässä kunnossa ja näin ollen kelpaavat vallan mainiosti myös pikkusiskolle. Olin esikoisen kohdalla todella tyytyväinen Stokkeen, joten samoilla vaunuilla jatkaminen tuntuu luontevalta. Tosin uudemmasta Crusi-mallista löytyisi vieläkin paremmat pyörät ja ohjaustanko, sillä niitä on tässä vuosien aikana hieman muutettu. Meillä tosiaan on se vanha malli, mutta eiköhän silläkin hienosti pärjätä. Kysyin kyllä mahdollisuutta ostaa pelkästään uuden ohjaus/pyöräosan Crusiin, mutta ilmeisesti vanhan mallin koppa ja ratasosa eivät tähän käy. Näillä nykyisillä mennään siis.
Sänky
Mutta mitä tulee vauvan sänkyyn, niin sen osalta muutoksia onkin sitten tapahtunut. Joku pitkäaikainen lukija saattaa ehkä muistaa, että esikoiselle kunnostin aikoinaan meidän suvun käytössä olleen vanhan vauvankorisängyn, jossa mini nukkui tyytyväisenä pari ensimmäistä kuukautta. Tämä sänky on yhä olemassa, mutta se suuntasi jo hetki sitten siskoni luo, sillä hänen vauvansa on hyvin suurella todennäköisyydellä syntymässä ennen meidän pikkuneitiä. Lasketut ajat ovat kuitenkin sen verran lähekkäin, että molempien käyttöön sänky tuskin tällä kertaa pääsee. Olenkin pohtinut vaihtoehtoja tuolle korisängylle, nimittäin isoon pinnasänkyyn en jostain syystä haluaisi heti vauvaa laittaa.
Yksi potentiaalinen vaihtoehto olisi hankkia unipesä, jonka voisi kyllä sitten sijoittaa sinne pinnikseen. Tällaista ei minillä ollutkaan, mutta jotenkin koen, että se voisi olla todella kätevä vauvan kanssa. Onko siellä kellään hyviä (tai huonoja) kokemuksia unipesistä? Saa myös ehdottomasti vinkata hyvästä brändistä, sillä itselläni ei tosiaan näistä ole mitään hajua. Unipesän sijaan tai lisäksi olen myös miettinyt pientä kehtoa. Se olisi varmasti toimiva vastasyntyneen kanssa, mutta tulisiko sille kuitenkaan tarpeeksi käyttöä?
Muut tarvikkeet
Muita hankintalistalla olevia vauvantarvikkeita ovat mm. kantoreppu ja toinen sitteri. Minille alunperin hankittu kantoreppu ei jotenkin istunut kummallekaan meistä (vauvalle tai minulle) yhtään. Loppujen lopuksi lainaan saatu klassinen Baby Björn oli se meidän molempien suosikki ja sen hankkimista harkitsen myös nyt. Minusta tuntuu, että kantoreppujen suhteen äideillä on todella vahvat mielipiteet ja tiettyjen merkkien puolesta puhutaan todella voimakkaasti. Itselläni ei oikein ole mitään vahvaa sanaa siitä, mikä nyt olisi se paras, vaan uskon, että sen näkee ja tuntee sitten siitä, miten vauva repussa viihtyy ja miltä reppu itsellään tuntuu. Veikkaan, että kantoreppu merkistä huolimatta on joka tapauksessa sellainen, jolle toisen lapsen kanssa tulee paljon käyttöä. Sitä kun todennäköisesti haluaa ja tarvitsee yhä enemmän molemmat kätensä vapaaksi.
Repun lisäksi olen tosiaan miettinyt toisen ja nimenomaan sellaisen hieman hienomman “heiluvan ja laulavan” sitterin hankkimista. En tiedä meneekö tämä kategoriaan turhia hankintoja, mutta itse koen, että yrittäjän elämässä ja juurikin toisen lapsen kanssa tällaiset arkea helpottavat kapistukset voisivat oikeasti olla ihan järkeviäkin hankintoja. Muutamilla kavereilla olen näitä nähnyt ja kuullut paljon positiivista. Ovat kuulemma juurikin omiaan niihin tilanteisiin, kun täytyy hetkeksi saada kädet vapaiksi vaikkapa ruoanlaittoa varten. Toki meiltä löytyy jo se ihan perinteinen sitteri, mutta mini ei ainakaan viihtynyt siinä kovinkaan pitkiä aikoja.
Näiden yllä mainittujen lisäksi hankintalistallani lukee ihan perusjuttuja aina vaipoista, vaipseihin ja tuttipulloihin. Minin kanssa imetys ei käytännössä onnistunut lainkaan, joten haluan olla jollain tapaa varautunut pulloruokintaan alkumetreillä. Toki toivon, että tällä kertaa imetys onnistuisi, mutta en ota siitä liikaa stressiä.
Marraskuun aikana olen ajatellut ottaa tavoitteeksi pakata sairaalakassin ja jonkinlaisen “hätävaralaukun” sen varalta, että vauva päättää tupsahtaa tänne kesken muuttohärdellin. Täytyykin tutkia onko minin vanha hoitolaukku vielä ihan kelvollinen vai täytyykö sen uusimista myös harkita.
Vauvanhuone
Näistä hankinnoista tuli nyt jaariteltua sen verran pitkään, että kerroin vain lyhyesti tässä lopussa siitä vauvan huoneen kohtalosta. Tosiaan yksi ylimääräinen makuuhuone uudesta talosta vauvalle löytyisi, mutta olemme päättäneet tehdä siitä työhuoneen. En jotenkin ole koskaan kokenut tarpeelliseksi tehdä vauvalle omaa huonetta, kun hän kuitenkin tulee nukkumaan alkuun meidän huoneessamme. Mini haluaisi myös kovasti yhteisen huoneen siskon kanssa, joten emme ole missään nimessä poissulkeneet sitä, että tytöt nukkuisivat jossain kohtaa yhteisessä huoneessa. Itse olen myös aikoinaan nukkunut oman siskoni kanssa ja koin sen kyllä kivana sekä jollain tapaa turvallisena juttuna.
Näillä näkymin siis minin huoneesta on tulossa tyttöjen huone, joka odottaa vielä hetken toista asukastaan. Tilanne voi toki vuosien edetessä muuttua, mutta onneksi sitten on mahdollista miettiä huoneiden jakoa uudelleen.

Pihka
November 3, 2018Meillä on toisen lapsen la tammikuussa ja jonkun verran on ollut pakko ostaa vaatteitakin koska esikoinen syntyi keskellä kuuminta kesää. Talvivauva tarvitseekin sitten omat juttunsa 🙂
Unipesä oli niitä ekoja hankintoja joita olin ostamassa uudelle tulokkaalle ja harmittelinkin esikoisen vauva-ajan jälkeen, etten sitä ollut hoksannut ostaa. Mutta tulinkin nyt toisiin ajatuksiin luettuani artikkelin, jossa unipesän todettiin olevan turvallisuusriski tukehtumisvaaran vuoksi jos vauva onnistuu kellahtamaan kasvot reunaa vasten. Ihan järkeenkäypäähän tämä on. Eihän sitä suositella vauvan nukkumispaikkaan laittamaan mitään muutakaan ylimääräistä, pehmoleluja yms samasta syystä.
Kaisa
November 4, 2018Hei tämää on muuten totta, että ei ne esikoisen vaatteet aina seuraavalle automaattisesti mene, jos lapset syntyvät ihan eri vuodenaikoina. Meillä lapsien LA käytännössä sama, joten sen perusteella voisi kuvitella vaatteiden menevän todella näppärästi myös kuopukselle. Tosin voihan se olla, että kasvussa on sitten eroja, mutta ainakin näillä näkymin samanlainen siro tyttö tulossa 🙂
Ja mitä tulee tuohon unipesään, niin mielenkiintoista kuulla myös näitä negatiivisia puolia. Arvelinkin, että jokin tällainen saattaisi sen taustalla piileä. Itse yritän aina suhtautua näihin tutkimuksiin ym. maalaisjärjellä. Tuntuu, että kaikessa on aina omat vaaransa, mutta juurikin maalaisjärjellä sitä yleensä selvitään hyvin 🙂 Unipesää enemmän itseäni kuumottaisi nukkua vauvan vieressä, sillä olen öisin todella arvaamaton liikkeissäni ja nukun todella sikeästi. Miniä en kyllä onnistunut koskaan litistämään, vaikka hän välissämme välillä nukkui, mutta kuten todettua oma uneni on yleensä niin syvää, että en ehkä havahtuisi jos pienen käsi jäisi alleni.
Henrika
November 3, 2018Meillä on hyvä kokemus unipesästä 🙂 pian 9kk vauvamme nukkuu siinä edelleen. Aluksi pidin sitä pienessä liikuteltavissa korisängyssä ja sen käytyä pieneksi siirsin sen pinnasänkyyn. Ihanasti rajaa vauvan ympäristöä ja tuo turvaa vauvalle 🙂
Kaisa
November 4, 2018Hei ihana kuulla 🙂 Mun mielestä ne on jotenkin tosi turvaa tuovan näköisiä ja vaikuttavat juurikin siltä, että vauvat niissä viihtyisivät. Oliko sulla jokin tietyn merkin unipesä? Onko näissä edes eroja? 🙂
Henrika
November 7, 2018Äitini on tehnyt meidän unipesän ja se oli ilmeisesti varsin yksinkertainen tehdä! 🙂
Milla Sukhilta
November 4, 2018Uutta tulokasta varten on ihana suunnitella ja järjestellä. Tyttöjen huone kuulostaa kivalta – ja varmasti myös näyttää, inspiraatiokuvien perusteella voi jo uskoa että siitä tulee asukkailleen täydellinen.
Kaisa
November 4, 2018🙂 Näin on! Nyt kun vaan pääsisi muuttamaan ja tyttöjen huonetta (sekä muuta kotia) laittamaan…
Saara
November 4, 2018Hei, suosittelen harkitsemaan Stokke New born kaukaloa jonka saa kiinni syöttötuoliin. Kuopuksen kohdalla oli tosi kiva kun vauva oli samalla korkeudella muiden kanssa ruokapöydässä ja keittiössä. Meni myös toisesta sitteristä ekan puoli vuotta tämä.
Kaisa
November 4, 2018Tää meiltä itse asiassa löytyy ja on iiiihan paras juttu 😀 oon suositellut sitä kaikille kavereillekin. Ostettiin se aikoinaan minille ja hän viihtyi siinä erinomaisesti. En jotenkin tajunnut sitä ottaa edes esille tässä postauksessa, mutta nyt kun ajattelee järjellä, niin voi hyvinkin olla, että tämä ajaa loppujen lopuksi saman asian kuin se heiluva/laulava sitteri…
Mimmu
November 4, 2018Meillä oli myös pikkukakkosella unipesä ja monta kertaa mietin, kunpa moinen olisi ollut myös esikoisella. Alussa karpaloon vauvan pesään ja hieman myöhemmin pidin häntä pesässä unipussissa. Ja unipesä meillä oli pinniksssä, päivisin välillä sohvalla tms tukevalla alustalla. Vauva rauhoittui selvästi rajattussa tilassa. Pinnasänkyhän on valtava sellaisenaan. Pesä myös matkusti mukanamme ja kun ensimmäinen kävi pieneksi hankin vielä toisen suuremman. 🙂
Kaisa
November 4, 2018Hei kiitos kokemuksesi jakamisesta! Unipesä kyllä nyt varmuudella meillekin hankitaan 🙂 Kaksikerroksisessa talossa sitä onkin juuri helppo liikuttaa alakertaan mm. sohvalle ja sitten yläkertaan omaan pinnikseen. Kivaa syksyn jatkoa sinne!
Elina
November 5, 2018Hei, olemme useasti ostaneet lahjaksi vauvan saaneille ystävilleni ja sukulaisilleni unipesät Handmade by mama (Facebook sekä instsgram)
Laadukkaat, käsintehdyt ja ja mikä on aivan ihanaa, niin saat personoida unipesän täysin eli saat valita itse ulko- sekä sisäkankaan värit/kuviot.
Kuulemieni käyttökokemuksienkin puolesta suosittelen!
Kaisa
November 5, 2018Kiitos vinkistä 🙂 Täytyy tsekata tämä!
Ansku
November 10, 2018Hei,
itsekin mietin vuosi sitten toisen lapsen myötä kaikkia elämää helpottavia hankintoja ja kantoväline oli niistä yksi ehdoton. Kuten totesit, niistä löytyy jos jonkinlaista mielipidettä, mutta ehkä niiden suhteen juuri eniten kannattaa miettiä repun tai liinan mukavuutta vauvalle ja sinulle. Tärkeäksi seikaksi huomasin myös kantovälineen ergonomisuuden vauvalle. Osassa reppuja ei suositella pitämään vauvaa kovin pitkiä aikoja, kun taas toisissa vauva voi nukkua pitkät unet huoletta ja sinä pääset tekemään molemmilla käsillä jotain muuta.
Imetyksestä itsellä oli esikoista odottaessa kuva, että maitoa joko tulee tai ei, mutta siitäkin löysin paljon faktatietoa ja vinkkejä Imetyksen tuki ry:n nettisivulta/fb:stä. Tajusin että maito ei vaan lopu, vauvalla on erilaisia kummallisia vaiheita rinnalla ollessa, voi olla rakenteellisia “vikoja” kielijänteessä jne. Kannattaa tsekata se, jos haluaisit imettää, mutta viimeksi joku asia jäi askaruttamaan ? Itse koen imetyksen helpoksi siinä mielessä, ettei tule tiskiä, ei tarvi keitellä mitään ja aina on sopivan lämpöinen ruoka mukana ?
Kaisa
November 12, 2018Kiitos viestistäsi ja vinkeistä Ansku!
Tuohon imetysasiaan piti vielä kommentoida, että tosiaan kävimme kyllä kätilöopistolla imetysneuvonnassa useamman kerran ja yritimme saada maidon tuotantoa vauhtiin ja opettaa vauvaa imemään, siinä kuitenkaan onnistumatta. Mini oli aika pieni vauva ja ilman lisämaitoa olisi joutunut varmasti sinivalohoitoon, joten jouduimme turvautumaan korvikkeeseen todella pian. Mentiin siis vauvan terveys edellä, vaikka olisi varmasti ollut kätevämpää ja vauvalle myös edukkaampaa, jos imetys olisi onnistunut. Tällä kertaa aion yrittää yhtä sinnikkäästi, mutta en myöskään pelkää, jos lopputulema olisi jostain syystä sama. Esikoisen kohdalla kävi todella huono yhteensattuma, että maitoa ei meinannut tulla eikä vauva osannut imeä. Nyt sormet ristiin ettei molemmat skenaariot toteudu tällä kertaa 🙂
Ansku
November 13, 2018Olet ihan oikeassa, että vauvan terveys aina edellä. Läheisyyttä voi tarjota monin tavoin muutenkin ja pääasia että vauva voi hyvin. Sinä olet jokatapauksessa tärkein tulevalle pienelle, jo nyt, sai hän syntymän jälkeen ravintonsa rinnasta tai pullosta. ❤
Kaisa
November 13, 2018Juurikin näin 🙂 Ja vaikka toki puhun imetyksen puolesta ja ymmärrän hyvin sen mielettömät edut, niin en silti halua tehdä siitä sellaista isoa mörköä odottaville äideille. Imetys on ihana asia, mutta ei se saisi ajaa äitejä sellaiseen paineeseen, että tukka meinaa lähteä päästä. Tuntuu, että tällä hetkellä monet pelkäävät imetyksen epäonnistumista/päättymistä liian pian, vaikka tärkeintä olisi juurikin muistaa, että ei se läheisyys siihen lopu. Tärkeintä on, että vauva on terve ja saa ravintoa. Myös äidin mieliala heijastuu lapseen todella voimakkaasti, joten parempi ottaa hymyssä suin se pullo käteen ja vauva kainaloon kuin itkukurkussa pakkovääntää imetystä, jos se ei jostain syystä onnistu yrityksistä huolimatta.