Hirsitalon huolella harkitut yksityiskohdat

*Kaupallinen yhteistyö Siparila

Joku kysyi minulta vastikään, että mikä oli se työläin ja rankin osuus talonrakentamisessa? Ehdottomasti lukuisia tunteja vaatinut suunnittelutyö, vastasin sen pidempää miettimättä. Meillä ei tosiaan ollut talopakettia vaan rungon pystyttämisen jälkeen kaikki loput työt olivat yhtä palapeliä. Se oli samaanaikaan todella hermoja raastavaa, mutta toisaalta myös niin antoisaa, kun sai päästää oman luovuuden valloilleen. Pyrimme löytämään juuri ne meidän näköiset ratkaisut ihan kaikessa pieniä yksityiskohtia myöten. Vaihdoimme mm. valokatkaisimet viime hetkellä, kun emme olleet ensimmäisiin tyytyväisiä.

Yksi asia tuotti meille paljon päänvaivaa, kun sitä meidän näköistä vaihtoehtoa ei vain tuntunut löytyvän mistään. Nimittäin listat. Kiersimme valehtelematta ainakin kymmenen eri liikettä oikeanlaisten listojen toivossa ja selasimme lukuisia eri nettikauppoja. Meillä ei ollut ihan tarkkaa visiota siitä minkälaiset listat haluaisimme, mutta muutamat (ylitsepääsemättömiltä tuntuneet) kriteerit näille kuitenkin oli. Halusimme listojen olevan minimalistiset, mutta siitä perusmallista poikkeavat. Niiden tulisi olla tarpeeksi näyttävät jykevään hirsitaloon, mutta ei liian koristeelliset.

Viime kesänä törmäsin sitten sattumalta erääseen asuntomessujen vanhaan kuvaan, jossa näkyi vilaus potentiaalisen näköistä jalkalistaa. Tämä lista näytti täyttävän kaikki kriteerimme, se oli yksinkertainen, moderni mutta kuitenkin mielenkiintoinen ja näyttävä. Sain selville listan alkuperän ja sitä valmistaneen yrityksen, mutta heidän valikoimistaan en kyseistä listaa kuitenkaan löytänyt. Päätin siltä istumalta ottaa suoraan yhteyttä yritykseen ja kysyä löytämäni kuvan avulla olisiko tällaista listaa vielä saatavilla. Tämän yhteydenoton ansiosta minulle selvisi, että kyseessä oli Siparilan Victoria Tower-malliston lista ja niitä oli kuin olikin saatavilla tilauksesta. Meidän listojen metsästys päättyi siihen, sillä tiesin, että tässä olisi meidän kotiin erittäin hyvin istuvat ja sen kauniisti viimeistelevät listat.

Koska olin tosiaan niin kovin innoissani täydellisistä listoista, kysyin Siparilalta kiinnostusta lähteä kaupalliseen yhteistyöhön aiheen tiimoilta. Halusin ehdottomasti nostaa nämä sekä tämän mielettömän kauniita puutuotteita tekevän perinteikkään suomalaisen yrityksen esille taloblogissa ja tässä sitä nyt ollaan. Ylpeänä esittelen meidän Victoria Tower-mallistoon kuuluvat listat sekä myös tuon saunaan sijoitetun Siparilan Vire-paneelin, johon ihastuimme mieheni kanssa jo toissa vuoden asuntomessuilla. Vire-paneeli on saarnia (väri kuultovalkoinen) ja listat puolestaan on valmistettu sormijatketusta männystä. Muutoin meillä on valkoiset listat ympäri taloa, mutta ulko-ovissa meillä on saman malliston listat mustaksi maalattuina.

Listojen juju piilee viistoon “leikatussa” yläreunassa, joka tuo heti listaan mielenkiintoa, mutta ei kuitenkaan ole liian koristeellinen. Jalkalistoiksi valitsimme toiseksi leveimmän vaihtoehdon (90) ja sisäoviin sitä seuraavan (70). Ikkunalistat halusimme puolestaan pitää melko huomaamattomina, jotta kaikki fokus pysyisi ihanissa maisemissa eli päädyimme valitsemaan ikkunalistojen leveydeksi 50. Jalkalistoissa viistoreuna on tietysti ylöspäin, mutta sisäovien kohdalla päädyimmekin kääntämään ne sisäänpäin. Se näytti meidän silmään jotenkin paljon paremmalta.

Lopuksi vielä pari kuvaa tuosta mainitsemastani Ristomatti Ratian suunnittelemasta Vire-paneelista, joka tosiaan oli koko saunan suunnittelun lähtökohta. Pitkittäissuuntaan asennettu kolmiulotteinen aaltoileva pinta tuo heti lisää syvyyden tuntua tilaan kuin tilaan sekä tekee siitä automaattisesti mielenkiintoisemman katselijalle. Me yhdistimme Vire-paneelin leveisiin lankkulauteisiin ja lauteiden kanssa samanlevyiseen seinäpaneeliin. Kokonaisuus on todella rauhallinen, kun kaikkien puutavaroiden värimaailma on yhtenäinen. Meillä jäi Vire-paneelia saunasta jonkin verran yli ja olemmekin nyt miettineet missä kaikkialla voisimme sitä vielä hyödyntää. Sitä kun voi käyttää niin seinä- kuin kattopaneelinakin ja kauniin ulkomuotonsa lisäksi se parantaa myös tilojen akustiikkaa.

kuvat minusta: Sara Vanninen, editointi: minä

XOXO
signature

What do you think?

9 Comments
  • Merja
    March 7, 2019

    Todella kaunista ja viimeistellyn näköistä. Ja nuo maisemat!

  • Elina
    March 10, 2019

    Huh huh, ei voi kun huokailla teidän talon kauneutta jokaisessa yksityiskohdassa. <3 Mistä muuten on tuo sinun ihana neule ja nuo sitäkin ihanammat neulehousut, jotka sulla on päällä näissä tämän postauksen kuvissa?

    • Kaisa
      March 12, 2019

      Neule Lindexiltä ja housut Zalandolta! 🙂 Ja kiitos <3

  • Johanna
    March 11, 2019

    Ihana matto, mistä se on? 🙂

  • Josefiina
    March 11, 2019

    Hei mistä ihana oloasusi? 🙂

  • Marie
    March 11, 2019

    Hienon näköistä!
    Mistä nuo ihanat vaaleat pöksyt? 🙂

Previous
Messinkinen lasipöytä x 7
Hirsitalon huolella harkitut yksityiskohdat