Viikko poissa blogista. Tuntuu muuten ikuisuudelta.
Kuten tuntuu myös se aika, joka on kulunut siitä kun odotin miniä. Viisi kokonaista vuotta. Mutta jostain kumman syystä viime ja (edellis)viikko tuntuivat täsmälleen samalta kuin minin odotusaikana ja se herätti mieleen paljon muistoja.
Olin tuolloin kokopäivätöissä ja tein blogia siinä ohella. Blogista oli juuri alkanut kasvaa minulle enemmän kuin vain kiva harrastus ja halusin panostaa siihen täysillä. Olin lähtenyt pois ison portaalin turvista siirtyäkseni pienempään yrittäjämäisempään ympäristöön. Olo oli jännittynyt ja innostunut, mutta myös hieman stressaantunut, sillä olin uusien asioiden äärellä ja työtä riitti vaikka millä mitalla. En voinut heittäytyä täysin blogin vietäväksi, sillä samaan aikaan oli kuitenkin hoidettava päivätyöt kunnialla ja pidettävä huolta omasta hyvinvoinnista raskausaikana.
Tällä hetkellä elämässäni tapahtuu vähintään yhtä paljon, ellei tuplasti enemmän, kuin tuolloin viisi vuotta sitten. Fiilis on yhtä innostunut, mutta kiireen aiheuttama stressi on myös läsnä. Viime viikkoina minun on ollut pakko ottaa etusijalle blogin ulkopuoliset työprojektit ja taloprojekti. Ne ovat vieneet kaiken työaikani ja välillä myös vapaa-ajan, jonka pyhittäisin sata kertaa mielummin perheelle ja vaikkapa liikunnalle. Olen yrittänyt pitää normaalitahtia yllä muualla somessa, mutta silti mieltä on kaivannut tämä niin kutsuttu blogihiljaisuus.
Uskon kuitenkin siihen, että kaikelle on aikansa ja paikkansa. Nyt on todennäköisesti elämässä menossa se vaihe, jolloin minun on tehtävä valintoja monen kivan asian väliltä ja keskityttävä niihin kiireellisimpiin. Ääni mielensopukoissa huutelee sitä tuttu sanonta, jonka mukaan silloin on taottava, kun rauta on kuumaa. Oma rautani taitaa olla todella polttavaa tällä hetkellä.
Vaikka välillä tämä koko elämänvaihe tuntuu yhdeltä isolta kaaokselta, niin kyllä se myös samanaikaisesti motivoi ja kannustaa. Taloprojektin eteneminen ja onnistumiset työelämässä antavat uskoa siihen, että kaikki ne käytetyt tunnit ovat olleet sen arvoisia. Kokemusten ansiosta organisointikykyni ovat parantuneet huomattavasti ja olen saanut paljon kiitosta ammattimaisuudesta, josta tunnen suurta ylpeyttä.
Ainoat asiat, joista en tällä hetkellä ole niin ylpeä ovat juurikin tämä rakas blogini ja oma liikkumiseni. Siksi päätin eilen, että tänään aamulla herätessä avaan ensimmäisenä WordPressin ja aloitan kirjoittamaan. Kalenterissa on vihdoin tilaa blogille, joten käytän sen tehokkaasti hyödyksi ja pyrin pitkästä aikaa myös suunnittelemaan postauksia etukäteen sekä miettimään tarkemmin näitä sisältöjä. Minulla on hyvä draivi päällä monen asian suhteen, mutta nyt haluan yrittää palauttaa sen myös tänne blogiin takaisin. Tämä on kuitenkin sen kaiken yrittämiseni ja tämän hetkisen työni alkulähde, enkä sitä tule koskaan unohtamaan.
Ja liikkumaankin tänään lähden. Se on varma se.
ps. TALOBLOGISSA UUSI POSTAUS!
Petra
September 17, 2018Olen uusi lukijasi ja oikeastaan lueskelin aluksi vain taloblogiasi, mutta nyt olen alkanut seurailemaan tätä “toistakin puolta” sinusta ja elämästäsi. Saanko kysyä mitä muuta teet työksesi kuin blogia?:)
Ps. Teille tulee ihan todella upea talo ja innolla seurailen teidän projektianne ja sisustusvalintojanne, sillä rakennushetket alkavat itselläkin olla pian käsillä, kun pitäisi pian talotoimittajalle laittaa nimi paperiin ja aloittaa oman unelmatalon rakentaminen.
Kaisa
September 17, 2018Ihanaa, että olet eksynyt myös tänne “toiselle puolelle” 🙂 Blogi on poikinut minulle näiden yrittäjävuosien aikana myös sen ulkopuolisia töitä ja tällä hetkellä toimin mm. sisällöntuottajalle muutamalle brändille. Eli suomeksi kuvaan kuvia myös muillekin kuin omiin kanaviini. Lisäksi päällä on aina milloin mitäkin projektiluontoista hommaa. Kaiken alkulähde on kuitenkin blogi ja sen myötä kehittynyt valokuvaustaito 🙂 Tsemppiä sinne talourakkaan ja ihanaa syksyä <3